Ammattitaito edellyttää koulutusta

Aina välillä huomaan ihmisten sanovan, että työ opettaa tekijäänsä. Vaikka moni ammattilainen sanookin, että ei ole varma, onko pystynyt hyödyntämään kaikkea koulussa oppimaansa teoriaa työssään, se ei silti tarkoita, etteikö hänen olisi kannattanut opiskella. Tarvittavaa laajempi osaaminen, yleistieto ja yleissivustys ovat ne perustukset, joiden päälle todellinen ammattitaito rakennetaan.

Ammatteja ei opiskella pelkästään työssä oppimalla ja se on hyvä. Suomessa voi suorittaa kattavasti näyttötutkintoja, joiden avulla osaaminen todennetaan ammattikoulutusta vastaavaksi. Vaikka teoriaopiskelu oppilaitoksissa ei valmennakaan työelämän arkeen, ohjattu teoriapohjainen opiskelu valmentaa kohtaamaan haasteita, joita työelämä tarjoaa. Ihmisen henkinen pääoma kasvaa. Työtä ehtii kyllä tehdä lopun ikänsä, mutta ihan kylmiltään on kenenkään turha lähteä sorvin ääreen. Nykyinen ammattikoulutuksesta leikkaaminen on hyvä osoitus siitä miten käy, kun heikosti valmennettuja opiskelijoita viskataan työpaikoille oppimaan ihan vain itsekseen.

Opiskelulla on paljon hyviä puolia. Se laajentaa perspektiiviä. Omien lasten (ja lemmikkien !) kohdalla tämä näkyy parhaiten. Kun esikoinen sairastuu ensimmäisen kerran korkeaan kuumeeseen, rutiinisairautena siihen suhtautuva lääkäri voi tietysti tuntua epäluotettavalta ja asiantuntemattomalta. Eikö hän ymmärrä, että kalleimpani on vaarassa! Eikö hän välitä? Lääkärillä on kuitenkin todennäköisesti kokemusta tuhansista kuumepotilaista. Hän ei ole lapsen vanhempi ja elä tilanteessa tunteella. Ja miksi olisi; se on vanhemman tehtävä. Se, voisiko hän harjoitella enemmän hätääntyneen vanhemman kohtaamista on tietysti toinen asia.

Eläinlääkäri auttoi sovittamaan hevoselle kuolaimet samalla, kun hän tarkasti hevosen suun ja raspasi hampaat.

Koulunpenkiltä suoraan tulevan lääkärin potilasotos ei toki ole yhtä suuri kuin työssään vuosikausia toimineella, mutta teoriatiedon pohjalta nuorella lääkärillä on tietomäärä, jota maallikoilla ei ole, vaikka olisi lukenut nettiä kuinka paljon ja kahlannut lastensairauden oppikirjat läpi. Omaehtoisella opiskelulla ei tulla lääkäreiksi. Amatöörillä onkin usein edessään yksi tunteella valittu kokemuspohjainen totuus: tämä kuume, tämä vesirokko, tämä jännevamma, tämä oppimisvaikeus. Tähän voidaan lisätä naapureiden kokemukset. Ja kun ihminen on mielestään oikeassa, hän voi käyttää loputtomiin aikaa nettisivustojen selaamiseen ja maallikkonäkemysten kartoittamiseen, jotta voi todistaa aiemmin kohtaamansa ammattilaisen väitteet vääriksi. Puolueetonta tietoa hän ei vaivaudu etsimään eikä sellaiseen vahingossa törmää. Hän voi vaikka kirjoittaa blogitekstin, jossa kertoo syövänsä kurkumaa ja hoitavansa sillä syövän. Toisaalta lienee selvää, että mitä vähemmän koulutettu ihminen on, sitä heikommin hän erottaa uskomukset ja amatöörit tietoa jakavista asiantuntijoista.

Nykypäivänä työelämän haasteet edellyttävät jatkuvaa oppimista. Et voi olla vakavasti otettava ammattilainen millään alalla, jos et yritä oppia lisää jatkokursseilta, muilta ammattilaisilta, koulunpenkiltä tai mistään. Yhteen koulukuntaan takertuminen sulkee ovia puolueettomuudelta ja tarjoaa kapean katsannon maailmaan. Tietoja pitää päivittää ja uuteen täytyy suhtautua avoimin mielin, sillä joskus uusi konsti voi oikeasti korvata pussillisen vanhoja. Kollegoiden osaaminen ei ole keneltäkään pois, vaan verkostoituminen, yhteistyö ja oman pienuuden tiedostaminen hyödyttää meitä jokaista. Kukaan ei ole alallaan niin ekspertti, etteikö hyötyisi muilta. Nöyryys ei tarkoita nöyristelyä.

Parasta, mitä koulutuksesta olen koskaan kuullut sanottavan on tämä: koulutus on hintalappu, jonka yksilö voi itseensä kiinnittää. Se antaa ihmiselle ja hänen tiedoilleen sekä henkisen että rahallisen arvon ja nostaa hänet muiden ammattilaisten rinnalle virallisesti hyväksytyksi osaajaksi. Tämä hyväksyntä kasvattaa ihmisen itseluottamusta, sillä hän voi keskittyä näyttämään osaamistaan sen sijaan, että hänen täytyisi todistaa riittävänsä ilman sitä ja selittää, miksi sitä ei tarvita. Yksin koulutuksen läpäiseminen ei tietenkään takaa rautaista ammattilaisuutta ja varmasti jossain on joku, joka pärjää työssään ilman koulutusta ja jossain joku, joka ei muodollista pätevyydestään huolimatta ole tehtäviensä tasalla, mutta on silti hyvä, että Suomessa ei mitä tahansa ammattia saa harjoittaa ilman asianmukaista koulutusta. Muodollinen pätevyys lisää itseluottamusta ja itseensä ja taitoihinsa luottava työntekijä voi keskittyä olennaiseen. Virheen edessä kukaan ei – vähiten hän itse – lähde hakemaan syytä muodollisen koulutuksen puutteesta, vaan yksittäisestä inhimillisestä erheestä.


Kirjoittaja on ammattinimikkeeltään lukion opinto-ohjauksen lehtori ja koulutukseltaan teologian maisteri ja opinto-ohjaaja, jonka työ on puhua koulutuksen puolesta