maanantai 30. huhtikuuta 2018

Kuka on vastuussa? Missä on syyllinen?

Ihan varmasti me kaikki tiedämme sen tunteen, kun hevosen kanssa ei suju ja tekee mieli löytää sille syy. Tänä päivänä puhutaan niin paljon kivusta ja hyvinvoinnista, että hevosystävällinen hevosenpitäjä alkaa helposti etsiä syytä muualta kuin omasta toiminnastaan hevosen kanssa. Me muistamme liian hyvin lyöttymät hevosten selissä 80-luvulla. Nyt kun voimme vaikuttaa varusteiden sopivuuteen ja oman hevosen hyvinvointiin, me teemme kaikkemme hevostemme eteen. Mutta mikä on liikaa?

Ennen ei kaikki ollut paremmin, vaikka tuppaamme niin ajattelemaan. Ennen ei kaikki ollut silti huonomminkaan. Tiedämme koko ajan enemmän hevosen hyvin- ja pahoinvoinnista, mutta missä vaiheessa se kaikki kääntyy itseään vastaan? Alammeko olla jo pikkaisen liian herkillä, kun kaikki on tulkittavissa kipuilmeeksi. Suurta huvitusta sai joku aika sitten aikaan hevoseni ilme uuden otsapannan kanssa. Hankin Pädelle pidemmän otsapannan, jotta niskapanta ei painaisi sitä herkkien korvien taakse. Hevonen oli kauhuissaan, vaikka oppikirjassa lukee, että nyt pitää olla onnellinen.

Korvan takana painava sanka on varmasti kelle tahansa inhottava, mutta asiassa on monta muutakin puolta.

Tuskin kukaan voi yksiselitteisesti julistaa, missä menee raja ylitulkinnan ja tarpeellisen tulkinnan välillä. Me kaikki haluamme hyvää hevosillemme. Hevoset- messuilla kävin kuuntelemassa David Marlinin luentoa kilpahevosen valmennuksesta, mistä uusimmassa Hippoksessa (3/18) myös oli juttu. Jäin miettimään monta asiaa. Kysymykset olivat aiheellisia, mutta eivät kovin kivoja ihmiselle, joka haluaisi löytää syyn varusteista ja selvitä asiasta ehkä rahalla tai pelkästään hevostaan hoitamalla, mutta ei omia tapojaan muuttaen.

Entä, jos hevonen sairastelee, koska sitä treenataan liikaa ja epätasaisesti?
Entä, jos syynä hevosen selkäkipuun ei ole epäsopiva satula vaan se, että ratsastaja painaa liikaa?
Entä jos kaikki hevoset tarvitsevat yhtä lailla palautumispäiviä, vaikka ne ratsastajiensa mielestä olisivatkin hankalampia ratsastaa niiden jälkeen?
Entä, jos minä itse lihotin hevosen työntämällä siihen karkkia, mössöjä ja lihotusruokaa?
Entä, jos uusien suitsien ja kuolainten sijasta vika on kaikesta huolimatta minun kädessäni?

Tunsin luennolla saman piston sydämessäni ja halun puolustautua ihan niin kuin varmasti moni teistäkin äskeiset kysymyksen luettuaan. Kyllä minun hevoseni vain lihoo pelkkää heinäkasaa katsomalla! Ikinä en anna sille karkkia, en mössöä, en mitään. Ja se levoton suu. Kokeilisinko uutta kuolainta?

Mutta on silti ihan mahdollista, että vika on yksin minun eikä millään varusteella ole merkitystä. Sitä vikaa ei voi korjata hevostarvikeliikkeessä.

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Kenttäpostia 19: Neljän pyörän lumous

Hei!

Arvatkaa mitä? Tuo nainen, joka ei meinaa kestää ehjänä, kävi korjauttamassa itsensä heti, kun lumi satoi maahan, ja samalla minä sain pitkän hauskan loman. Hengasin vaihtuvien tyyppien kanssa kuutisen viikkoa. Eivät ne uusia kaikki olleet, mutta olihan se hauskaa, kun keksin itselleni uudenlaisia rooleja. Yhtenä päivänä sanoin, etten voi kulkea kuin turpa maassa ja toisena, että ei meillä mitenkään ole tapana kulkea minkäänlaisessa muodossa. Nyhdin ohjaa ja muuta sellaista. Sanoin, että oma ihminen antaa tehdä niin. Joskus ne uskoivat, joskus eivät.

Kun tuo nainen sitten palasi ratsaille, yritin sillekin hetken aikaa sanoa, että niin on nännit, että kouluratsua et minusta tee. Olin jo ihan kyllästynyt hyppimään pieniä kavaletteja, mutta helposti se mieli muuttui, kun se toinen nainen rupesi taas esteitä rakentamaan. Alettiin puhua kisoista ja reissaamisesta. Uusi leirikin olisi tulossa, toinenkin. Eikä siinä mitään, minä olen tykki!

Tänään se nainen sitten näytti, mitä se oli minulle ostanut! Ihan oman kärryn! Peilasin itseäni sen kyljestä, haistelin ja ajattelin, että on se aika hieno. Että tuollaisen meni minulle ostamaan! Voittaa taatusti sen narisevan ja heiluvan viime kesäisen vekottimen. Mietin siinä, että onhan tuo nainen kuitenkin aika hyväntahtoinen, että jos se kouluratsastus on niin tärkeää (se kuulemma itsekin vihaa sitä), että sen takia pitää ihan itkeä (se itki viime viikolla, raukka), niin kyllä minä voin siihen ryhtyä sen mieliksi.

Nainen se sitten taas tirautteli, kun oli kuulemma niin ihanaa. Se arveli, että siitä pirssistähän se johtui. "Munaskut ja neljän pyörän lumous", se sanoi jollekin, vaikka itse se sitä kärryn pintaa pyyhki ja ihaili.

Minä aion mennä sinne kuselle ja paskalle.

Terkuin, Päde


perjantai 13. huhtikuuta 2018

Varo, ettet hirttäydy kypärääsi

Yhteistyössä Horse Shop Finland

Hevosurheilun turvavarusteista puhuminen toistaa aina samaa kaavaa: nopeasti ääneen pääsee joku, joka kokee asiakseen muistuttaa, että todellinen turvavaruste on hyvä hevosmies- ja ratsastustaito sekä tilanteiden ennakointi. No shit, Sherlock.

Pari esimerkkiä. Yksi sanoi, ettei käytä kypärää, koska siitä voi jäädä maastossa kiinni puuhun ja hirttäytyä, kun hevonen pakenee alta. Toinen sanoi, että turvaliivi heikentää tasapainoa ja sitten ei opi kestämään hevosen selässä. Kolmas sanoi, että paukkuliivi lauetessaan säikäyttää muut hevoset ja aiheuttaa vaaratilanteita muille (aha, heidän ei tarvitse ennakoida). Turvajalustimet tietenkin hajoavat, ovat kalliit ja pelkkä muotijuttu. Jos hevonen astuu turvakengän kärjen päälle, sortuva turvakenkä voi aiheuttaa kuulemma pahempaa vauriota varpaille, kun varpaat jäävät litistyksiin sen alle. Tulee kuolio. Joudutaan amputoimaan. Ainakin kerran on käynyt näin jossain jollekin kukaan ei muista kenelle mutta varmaa se on ja vaarallista.

Eli unohdetaan turvavarusteet, sillä ei varusteilla ratsasteta. Hevosmiestaito tulee, kun hypätään kouluttamattoman hevosen selkään ja... Niin mitä? Tehdään mitä? Ratsastuskouluissahan ei kuulemma opi ratsastamaan. Hevosalan kouluissa nyt ei ainakaan opi mitään. Itsekseen ei kannata opetella mitään. Jos sinulla on liian hyvä hevonen, et opi ratsastamaan, koska saat siltä kaiken ilmaiseksi. Jos sinulla on liian huono hevonen, menetät itseluottamuksesi tai et opi sielläkään ratsastamaan, koska hevonen ei kehitä sinua. Mikset osta parempaa? Jos ostat, olet siinä pisteessä, että pitäisi ymmärtää, ettei rahalla saa hevostaitoa tai ratsastustaitoa. Tai mitään muutakaan.

Opettelisit siis ratsastamaan. Opettele kestämään siellä selässä ihan omin avuin! Turvavarusteet eivät opeta sinua ratsastamaan, älä nyt hulluja luule! Niitä saa rahalla, mutta hevostaitoa ei. Hevostaitoa taas ei saa enää mistään, paitsi ehkä hattu kourassa anellen niiltä, joilla on selät paskana, kylkiluut murskana, nilkat ja ranteet murtuneet ja nenät poskella, muutama aivotärähdys ja pari muuta kätevää vammaa, mutta ei yhtään turvavarustetta, koska niiden kanssa ei olisi opittu mitään.

Horse Shop Finland Siuntiossa myy joka tytön suosikkiturvajalustinten lisäksi myös Acavallon jalustimia. Keskihintaisuus viehättää minua.


Meilläkin vanhat nivelletyt jalustimet (taustalla) vaihtuivat kuukausi sitten uusiin Acavallo Arena Alupro -jalustimiin.

Tiedän, kummin päin näitä pidän.

Mekanismi toimii näin.

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...