tiistai 20. maaliskuuta 2018

Miten säästetään rahaa

En kehdannut laittaa otsikoksi "Miten voitetaan lotossa". Joskus tuntuu, että rahansäästövinkit ovat yhtä utopistista luettavaa kuin antaa ohjetta seitsemän oikean numeron löytämiseen. Jokainen meistä voisi periaatteessa olla säästäväisempi, mutta useimpien meistä kohdalla säästämistä vaikeuttaa yksi sangen merkittävä asia: yleensä se, mitä tulee, menee myös. Saavutetusta elintasosta on hirvittävän vaikea luopua, sillä mehän tarvitsemme sitä, mitä ostamme. Yksi asia on aina selvä: rahaa voi säästä vain, jos rahaa on.

Jos joku olisi minulle lukioikäisenä sanonut, että joskus palkkapussini suuruus on se, mikä se on nyt, olisin pyörtynyt innostuksesta ja ajatellut, että sittenhän minulla on varaa mihin vain! Miksi kuitenkin tuntuu siltä, ettei viivan alle jää juuri mitään ja tili lähentelee tyhjyyttä joka kuukausi ennen palkkapäivää? Ei se ole selitettävissä pelkästään lapsilla tai hevosellakaan. Olen kuullut liian monta kertaa lauseen, että jos on varaa hevoseen, luulis olevan varaa tähän_ja_tähän. Minulla on tapana kysyä takaisin, että jos laitat itse joka kuukausi tonnin syrjään, mitä sinulle sen jälkeen jää? Kuinka monta merkkilaukkua, ihonpuhdistusta ja korkokenkää sinun tulee ostettua? Ei kenenkään lompakko ole kaivo, josta voi ammentaa loputtomiin. Jos raha menee hevoseen, se ei voi mennä oikein mihinkään muuhun.

Säästämiseen selvästi kuitenkin vaaditaan tulotaso, joka mahdollistaa, ettei jouduta elämään täysin kädestä suuhun. En olisi kuuna päivänä pystynyt opiskeluaikana pienistä tuloistani säästämään yhtään mitään. Se yleensä menee, mikä tuleekin. Tämä seuraava tapa tuli minulle vähän puolivahingossa, mutta osoittautui lopulta täydelliseksi. Ehkä siitä joku ehtii ottaa jotain omaan taloudenhallintaansa. Voi myös käydä niin, että joku teistä ärsyyntyy. Niin minäkin tein, kun opiskeluaikana luin Ylioppilaslehdestä jutun opiskelijasta, joka onnistui asumaan Helsingin keskustassa käymättä töissä ja säästämään silti opintotuesta ja asumistuesta jotain lomamatkailua varten.

Ei minullakaan ole viisastenkiveä. On vain jotain, mitä kutsun korvamerkinnäksi ja hankintojen ketjuttamiseksi. Kun vastavalmistuneena maisterina aloitin ensimmäisessä työpaikassani, nettotuloni jäivät alle 2000 euroon kuukaudessa. Siitä oli juuri ja juuri varaa pihistää vuokrahevoseen 200-300 euroa kuukaudessa etenkin, kun asuimme kaksistaan mieheni kanssa pääkaupunkiseudun mittakaavalla sangen edullisessa vuokra-asunnossa. Elämä tuntui silti pihistelemiseltä, mutta se ei opiskeluvuosien jälkeen tuntunut ihan mahdottomalta. Ristinä minulla oli nimittäin opintolaina, jonka takia tililtäni siirtyi 300 euroa toiselle tilille lainanlyhennyksiä varten joka kuukausi.

Vuosien saatossa tuon rahasumman säästämiseen tottui. Työpaikka vaihtui, palkka kasvoi vuosien saatossa nykyiselleen. Samalla kasvoivat menot. Lapset syntyivät ja menivät päiväkotiin, mikä oli useamman vuoden ajan melkein toisen hevosen suuruinen rahareikä (pääkaupunkiseudulla puolen hevosen). Hevoskulut tietenkin kasvoivat samassa suhteessa kuin palkkani nousi. Tämän sanoo tarinakseen moni muukin hevosenomistaja. Tärkeää kuitenkin oli tehdä päätös, etten missään vaiheessa antanut itseni käyttää hevosrahoja mihinkään muuhun kuin hevoseen. Näin on tehtävä myös silloin, jos omaa hevosta ei yhdessä vaiheessa ollut. Elintasoa ei saanut nostaa eikä missään totuttaa itseään ylellisyyksiin. Kiusaus niihin kasvaisi kellä tahansa valtavaksi, jos viivan alle jäisi yhtäkkiä ylimääräistä se tuhat euroa.

Rahoitusponi. Kuva: Erica Lilja 2016

Opintolainojen lyhennykset tipahtivat pois kuukausimenoista yksi laina kerrallaan. Lopulta siltä tililtä, jonne säästyi muutama satanen kuukaudessa, meni lainanlyhennyksiin enää vain 80 euroa kuukaudessa, sitten ei sitäkään. Summaa ei irrotettu pois muihin juttuihin vaan säästettiin pahan päivän varalle autohuoltoja ja muita äkillisiä kuluja varten ja kyllä se sieltä aina johonkin hupeni. Kun ostin Päden, tuolta tililta meni ensin hevoslainaa ja kun se päättyi, päätin ottaa vuokralle koulusatulan, jonka myöhemmin ostin itselleni, noilla säästörahoilla. Satulan jälkeen tilille on kartutettu trailerin käsirahaa.

Koska traileri on hävyttömän arvokas ostos ja kaiken lisäksi suurin yksittäinen hevosiin liittyvä investointini, ei minulla luonnollisesti ole koko summaa sukanvarressa. Olen kuitenkin yli kymmenen vuotta tottunut laittamaan rahaa syrjään jotain varten, joten traileri on vain seuraava osa hankintojen ketjua, joita tuolla kymmenen vuotta sitten päätetyllä hyvityksellä on ryhdytty tekemään.

Ei ei sitten auta haaveilla mistään tyyliin viiteen vuoteen. Silti olen tyytyväinen tästä vanhasta päätöksestä, sillä millään muulla systeemillä näitäkään rahoja ei olisi kasassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...