Äitiyden pätevöittävä oppimäärä

Olen ollut äitiyslomalla kahdesti ja nämä lomani ovat olleet kestoiltaan aika lyhyitä. En ole erityisesti nauttinut kotona olemisesta ja ihan jo ammattitaidon ylläpysymisen takia olen halunnut palata töihin. Ajattelen, että jos ihminen on pitkään poissa työelämästä, tauko ei voi olla hänen ammattitaitonsa säilymisen kannalta erityisen hyvä asia varsinkin, jos työtehtävä on alati muuttuva ja kehittyvä asiantuntijatehtävä. Vapaaehtoinen kotiin jääminen vuosiksi on työelämän kannalta hemmetin iso riski. Niin paljon kuin lapsiani rakastankin ja niin tärkeää kuin heidän hoitamisensa onkin, en ole halunnut sellaista riskiä ottaa. Äitiysloma varsinkin saa useimmilla mielen keskittymään ihan muihin asioihin kuin työasioihin. Eri asia on, jos ihminen jää työttömäksi. Yleensä hän silloin hakeutuu koulutuksiin ja aktivoituu työnhaun suhteen. Kun jäin ensimmäistä kertaa äitiyslomalle, siitä oli rentous kaukana, koska huolehdin koko ajan siitä, minne palaan kotonaolon jälkeen. Toisella kertaa oli paljon helpompaa, kun työpaikka odotti paluutani. Nuorten äitien tilanne on usein tässä mielessä todella raskas. On helppo ajatella, että kotonaolo on työtä sekin, koska se tuntuu ihan sairaan raskaalta taakalta.

Olen siivonnut vessoja niin kotona kuin työkseni. Olen täyttänyt tilauksia ja jakanut mainoksia. Silti en uskalla väittää, että mikään näistä hommista olisi varsinaisesti edukseni nykyisillä työmarkkinoilla muuten kuin kuriositeettinä. Tykkään mieluusti mainita viimeistään työhaastattelussa, että olen tehnyt vaikka mitä. En silti usko kasvaneeni minkäänlaiseksi johtajaksi hevostallilla, vaikka tästä tutkimustakin on. Tässä olen toki vain kokemusasiantuntija. Kaikenlaisiin pomottajiin ja johtajatyyppeihin olen kyllä tallilla törmännyt ja opetellut samalla luovimaan hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Palkkatyöni on onneksi sellaista, ettei tuttipullojen pesu, puistoonlähtö, pyykinpesu, ruoanlaitto, siivoaminen, fleecehaalarin pukeminen tai päivunet kuulu työnkuvaani millään tavalla. En siis voi sanoa, että nuo verkkaiset päivät kotona olisivat kehittäneet minua. Taloudellinen riippuvuuskin rasitti mieltäni.

Elämä opettaa tietysti monella saralla ja vaikea sitä on mitata, mistä on ollut hyötyä ja mistä ei. Suurin osa ihmisistä oppii lastenhoidon kautta priorisoimaan asioita ja samalla aikuisten ihmisten lapsellisten kiukunpuuskien kuunteleminen niin työssä kuin vapaa-ajalla alkaa tuntua sietämättömältä. Hiljaisuus muodostuu ihanaksi asiaksi. Toisaalta oppii sulkemaan korvansa asioilta, jotka eivät itselle kuulu. Minua ei haittaa toisten ihmisten lasten itku niin kauan kun se ei velvoita minua heijaamaan vaunuja ja kaivamaan tissiä esille.

Kun tulin äidiksi, ymmärsin, millaista on saada palautetta omasta lapsesta. Koska puhun työssäni paljon vanhempien kanssa heidän lapsistaan, äitiys toi tähän osaan työstä varmasti jonkunlaista herkkyyttä. Parasta ja konkreettisinta, mitä äitiys on minulle opettanut hevosista on se, että ne tulevat aika hyvin toimeen omillaan eivätkä juurikaan tarvitse ihmistä. Onko se sitten pakon sanelema havainto, siitä voidaan olla monta mieltä. Sähäkkää on tallilla äitiratsastajien maastoporukan maastoonlähtö ja tallilta pois purkautuminen. Siinä ei jäädä hevosen pyllyä pyyhkimään. Kaveri oli kerran käynyt tallilla, jossa jollain hevosenomistajalla oli tällainen tapa, että hän hevosensa peräaukon ympäristön aina pyyhki, kun hevonen kakkasi. Mikä lie sitten ollutkin syy.

Miten säästetään rahaa

En kehdannut laittaa otsikoksi "Miten voitetaan lotossa". Joskus tuntuu, että rahansäästövinkit ovat yhtä utopistista luettavaa kuin antaa ohjetta seitsemän oikean numeron löytämiseen. Jokainen meistä voisi periaatteessa olla säästäväisempi, mutta useimpien meistä kohdalla säästämistä vaikeuttaa yksi sangen merkittävä asia: yleensä se, mitä tulee, menee myös. Saavutetusta elintasosta on hirvittävän vaikea luopua, sillä mehän tarvitsemme sitä, mitä ostamme. Yksi asia on aina selvä: rahaa voi säästää vain, jos rahaa on.

Jos joku olisi minulle lukioikäisenä sanonut, että joskus palkkapussini suuruus on se, mikä se on nyt, olisin pyörtynyt innostuksesta ja ajatellut, että sittenhän minulla on varaa mihin vain! Miksi kuitenkin tuntuu siltä, ettei viivan alle jää juuri mitään ja tili lähentelee tyhjyyttä joka kuukausi ennen palkkapäivää? Ei se ole selitettävissä pelkästään lapsilla tai hevosellakaan. Olen kuullut liian monta kertaa lauseen, että jos on varaa hevoseen, luulis olevan varaa tähän_ja_tähän. Minulla on tapana kysyä takaisin, että jos laitat itse joka kuukausi tonnin syrjään, mitä sinulle sen jälkeen jää? Kuinka monta merkkilaukkua, ihonpuhdistusta ja korkokenkää sinun tulee ostettua? Ei kenenkään lompakko ole kaivo, josta voi ammentaa loputtomiin. Jos raha menee hevoseen, se ei voi mennä oikein mihinkään muuhun.

Säästämiseen selvästi kuitenkin vaaditaan tulotaso, joka mahdollistaa, ettei jouduta elämään täysin kädestä suuhun. En olisi kuuna päivänä pystynyt opiskeluaikana pienistä tuloistani säästämään yhtään mitään. Se yleensä menee, mikä tuleekin. Tämä seuraava tapa tuli minulle vähän puolivahingossa, mutta osoittautui lopulta täydelliseksi. Ehkä siitä joku ehtii ottaa jotain omaan taloudenhallintaansa. Voi myös käydä niin, että joku teistä ärsyyntyy. Niin minäkin tein, kun opiskeluaikana luin Ylioppilaslehdestä jutun opiskelijasta, joka onnistui asumaan Helsingin keskustassa käymättä töissä ja säästämään silti opintotuesta ja asumistuesta jotain lomamatkailua varten.

Ei minullakaan ole viisastenkiveä. On vain jotain, mitä kutsun korvamerkinnäksi ja hankintojen ketjuttamiseksi. Kun vastavalmistuneena maisterina aloitin ensimmäisessä työpaikassani, nettotuloni jäivät alle 2000 euroon kuukaudessa. Siitä oli juuri ja juuri varaa pihistää vuokrahevoseen 200-300 euroa kuukaudessa etenkin, kun asuimme kaksistaan mieheni kanssa pääkaupunkiseudun mittakaavalla sangen edullisessa vuokra-asunnossa. Elämä tuntui silti pihistelemiseltä, mutta se ei opiskeluvuosien jälkeen tuntunut ihan mahdottomalta. Ristinä minulla oli nimittäin opintolaina, jonka takia tililtäni siirtyi 300 euroa toiselle tilille lainanlyhennyksiä varten joka kuukausi. Se meni tavallaan siis pakolla säästöön.

Vuosien saatossa tuon rahasumman säästämiseen tottui. Työpaikka vaihtui, palkka kasvoi vuosien saatossa nykyiselleen. Samalla kasvoivat menot. Lapset syntyivät ja menivät päiväkotiin, mikä oli useamman vuoden ajan melkein toisen hevosen suuruinen rahareikä (pääkaupunkiseudulla puolen hevosen). Hevoskulut tietenkin kasvoivat samassa suhteessa kuin palkkani nousi. Tämän sanoo tarinakseen moni muukin hevosenomistaja. Sitten hevosta ei yhtäkkiä enää ollut, jolloin oli tärkeää  tehdä päätös, etten missään vaiheessa antanut itseni käyttää noita hevosrahoja mihinkään muuhun kuin hevoseen. Näin on tehtävä myös silloin, jos omaa hevosta ei ollut. Elintasoa ei saanut nostaa eikä missään totuttaa itseään ylellisyyksiin. Kiusaus niihin kasvaisi kellä tahansa valtavaksi, jos viivan alle jäisi yhtäkkiä ylimääräistä se tuhat euroa.

Rahoitusponi. Kuva: Erica Lilja 2016

Opintolainojen lyhennykset tipahtivat pois kuukausimenoista yksi laina kerrallaan. Lopulta siltä tililtä, jonne säästyi se muutama satanen kuukaudessa, meni lainanlyhennyksiin enää vain 80 euroa kuukaudessa, sitten ei sitäkään. Summaa ei irrotettu pois muihin juttuihin vaan säästettiin pahan päivän varalle autohuoltoja ja muita äkillisiä kuluja varten ja kyllä se sieltä aina johonkin hupeni. Kun ostin Päden, tuolta tililta meni ensin hevoslainaa ja kun se päättyi, päätin ottaa vuokralle koulusatulan, jonka myöhemmin ostin itselleni, noilla säästörahoilla. Satulan jälkeen tilille on kartutettu trailerin käsirahaa.

Koska traileri on hävyttömän arvokas ostos ja kaiken lisäksi suurin yksittäinen hevosiin liittyvä investointini, ei minulla luonnollisesti ole koko summaa sukanvarressa. Olen kuitenkin yli kymmenen vuotta tottunut laittamaan rahaa syrjään jotain varten, joten traileri on vain seuraava osa hankintojen ketjua, joita tuolla kymmenen vuotta sitten päätetyllä hyvityksellä on ryhdytty tekemään.

Ei ei sitten auta haaveilla mistään tyyliin viiteen vuoteen. Silti olen tyytyväinen tästä vanhasta päätöksestä, sillä millään muulla systeemillä näitäkään rahoja ei olisi kasassa.

Ratsastus ei saa olla liikuntaa

Vuoden lopulla tajusin, että olemme Päden kanssa huonokuntoisia. Missä kohtaa se tapahtui? Jalan murtuminen oli varmasti yksi syy, mutta olinko edellisenä keväänäkään yhtään paremmassa kunnossa?

Keväällä 2016 juoksin puolimaratonin ja samana syksynä osallistuin kolmannelle TeräsSika-triathlonilleni. Kävin uimassa pari kertaa viikossa ja olin ihan hyvässä kunnossa. Sitten talvella 2016-2017 tapahtui jotain, mitä ei olisi saanut tapahtua: keskityin vain hevoseeni. Kun jalkani viime kesänä murtui, se pakotti minut lopettamaan senkin vähäisen oheisliikunnan, mihin olin edellisen talven aikana mukavuuksissani kyennyt. Viime syksyn liikkumattomuus konkretisoi kaiken: minusta oli tullut puuskuttaja, eikä mikään ole niin ärsyttävää kuin yrittää tehdä aivotyötä puuskuttaen.

Juokseminen ja muu fyysinen urheilu on kivaa ja aivotonta hommaa. Siinä voi ajatella kaikenlaista ja tarvittaessa puuskuttaa. Jalan eteen laittaminen ei ole kovin hankalaa, vaikka vähän väsyttäisikin. Spurtinkin pystyy tekemään vaikka tekisi mäkivetoja. Sama uupumus hevosen kanssa on riskialtis yhdistelmä. Mitä, jos hevonen tekee äkkiliikkeen kestätkö mukana pelkällä ratsastajan kunnolla, jos olet itse ihan puhki? Mietin, oliko puuta päin ratsastaminen Niinisalossa viime lokakuussa seurausta nimenomaan tästä: reaktioaika pitenee. Ratsastaminen on sen tason aivourheilua, että pystyäkseen suoriutumaan siitä täytyy pitää hyvää erityisen hyvää huolta fyysisesta urheilukunnosta.

En siis tykkää siitä, että ratsastaminen väsyttää minut. Ratsastaessa voi tulla hiki, mutta minkään järjen mukaan siinä ei pitäisi. Sitä ei pitäisi ottaa liikuntana vaan jonain, mitä varten harrastetaan liikuntaa. Hevosen selässä pitäisi  ottaa käyttöön sama ohje kuin juostessakin, eli pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta, ja ihan kaikissa askellajeissa, ei vain maastokävelylenkillä. Onnistuuko sinulta? Minulta tällä hetkellä ei.

Niinisalossa on puita... Kuva: Kimmo Virkki 2017

Lue myös
Ruuhkavuosiratsastaja: Urheiluvammoja ja asennevammoja
Ruuhkavuosiratsastaja: Hevosen kunnon kohentaminen

Mihin tarvitaan BE-kortti ja miten se suoritetaan

Kirjoitin vuosia sitten yhden luetuimmista blogiteksteistäni otsikolla Millaista yhdistelmää saa vetää ilman pikku-E:tä. Yllättävän paljon vaivaa ja virheajattelua tuo yksi kirjain tuntuukin aiheuttavan hevosihmisten keskuudessa. Kuten silloin kirjoitin, useimmilla menee tässä yhteydessä sekaisin kaksi asiaa. Ne ovat ajo-oikeus sekä todellinen kytkentämassa. Ajo-oikeus lasketaan siten, että jos auton ja trailerin laskennalliset kokonaismassat ylittävät yli 3500kg, tarvitset BE-kortin. Kokonaismassalla tarkoitetaan auton tai trailerin painoa täydessä laskennallisessa lastissa. Sillä, mitä lastisi todellisuudessa painaa, ei ole mitään merkitystä tässä. Älä siis laske hevosten ja ihmisten painoja vaan tuijota rekisteriotetta.

Esimerkki: autosi omamassa on 1570kg ja kokonaismassa 2190kg. Haluat laittaa sen perään 1,5 hevosen trailerin, jonka omamassa on 700kg ja kokonaismassa 1500kg. Hevosesi painaa 500kg. Tähän yhdistelmään tarvitset pikku-E:n, koska kokonaismassat ovat yhteensä 3690kg.

Sitten kun sinulla on BE-kortti, tämä yhdistelmä on laillinen. Sinua ei pelasta yllämainitussa tapauksessa kevyempi poni tai edes tyhjä traileri. Sinä et saa tuolla kalustolla vetää edes tyhjää traileria ilman BE-korttia, koska kokonaismassat ylittävät 3500kg.

Ajokorttilupa

BE-kortin suorittaminen alkaa lupahakemuksen täyttämisellä. Ajokorttilupa maksaa 40 euroa (syyskuu 2017). Koska olin uusinut passini vain pari vuotta aikaisemmin, poliisilla oli hallussaan valokuva, jota pystyttiin käyttämään myös tulevaan uuteen ajokorttiini. Muussa tapauksessa minun olisi pitänyt toimittaa uusi kuva, mutta sen olisi voinut toimittaa lupahakemuksen jättämisen jälkeen. Espoossa myös lupahakemuksen jättämiseen piti varata ajanvarausjärjestelmästä asiointiaika.

Reipas suorittaja varaa kaikki ajat kerralla, eli lupahakemusta jättäessäni olisin voinut varata sekä teoria- että käsittelykokeen ajat yhdellä kertaa.

Lue lisää kortista täältä: https://www.ajovarma.fi/be-yhdistelman-ajokortti

Teoriakoe

Netistä löytyy materiaalia luettavaksi ja alle kympillä voi ostaa testipatteriston. Varsinaisessa kokeessa kysymyksiä on 10 kpl. Aikaa on ruhtinaallisesti 30 minuuttia. Teoriakokeen hinta oli 31 euroa (syyskuu 2017). Harjoittelua varten ostin netistä käyttöoikeuden harjoittelumateriaaleihin kolmeksi päiväksi. En usko, että olisin osannut päätellä vastauksia ilman opiskelua.

Teoriakoe on voimassa jopa vuoden, joten teorian voi käydä tekemäss pois alta, vaikka ei olisi menossa itse kokeeseen aivan lähiaikoina.

Käsittelykoe ja ajokoe

Viimeistään hyväksytyn teoriakokeen jälkeen varataan aika käsittely- ja ajokokeeseen. Tämä koe maksoi  99 euroa (lokakuu 2017). Osuus suoritetaan omalla kalustolla ilman apuvälineitä, kuten peruutuskameroita tai traileriapuja. Automaattivaiheisella autolla ajettaessa on syytä huomioida, että kokeella saavutettava ajo-oikeus koskee sitten vain automaattivaihteisella autolla ajettavaa yhdistelmää.

Tässä vaiheessa sinulla siis on oltava käytössäsi yhdistelmä, jonka kokonaismassat ylittävät 3500kg ja jossa trailerin omamassa on vähintään 800kg. Tarvitset siis ison trailerin eikä tähän kelpaa se yllämainitun esimerkin 700kg:n traileri, vaikka se noilla massoilla onkin BE-ajo-oikeuden vaativa yhdistelmä. Itse varmistin etukäteen, että saisin käyttää tähän meidän manuaalivaihteista Toyotaa, jonka suurin sallittu vetomassa on vain 1300kg. Perässä keikkui kaverin lähes tonnin painava Humbaur. Yhtään hevosta sinne ei olisi tietenkään voinut laittaa kyytiin, mutta vaadittavat painot ylittyivät.

Tässä muuten olen kuullut, että joillain on hyväksytty kevyempikin traileri, jos sinne on vain laitettu riittävästi painoa perään. Omakaan traileriehdotukseni ei ollut selvästikään mikään läpihuutojuttu, vaan lain kirjainta katsottiin ihan kirjoista toimistossa. Myönnän, että jännitin inssimiehen tuomioon saakka sitä, saanko ajaa kokeen vai en. Sain kysymykseeni useampia vastauksia ja useat vastauksen antaneet tiesivät mielestään ehdottoman varmasti, miten asia on.

Et muuten tarvitse toista ihmistä ajamaan sinua tähän kokeeseen, vaan tämä on ainoa tilanne, jossa saat ajaa tällaista yhdistelmää ilman BE-korttia. Tämä muuten on yksi ihan mahdollinen teoriakokeen kysymys ja se tuli esille testipatteristossa, jota käytin.

Kävittelykokeessa sinun tulee peruuttaa traileri 90 astetta kulman ohi, irrotettava traileri oikea-oppisesti, varmistettava sen pysyminen paikallaan, ajettava pois kulman taakse, peruutettava takaisin yhdistelmän luokse, kytkettävä yhdistelmä ja varmistettava, että kytkentä on turvallinen, valot toimivat ja kaikki on muutenkin kunnossa. On selvää, että tässä ei voi liikaa tarkastaa. Kannattaa ajatella ääneen: jarru on pois, traikun valot toimii, ovet on kiinni, pyöräkiilat on pois jne.

Peruuttamisen lisäksi kannattaa ehdottomasti treenata myös irrottamisen jälkeistä trailerin luokse takaisin peruuttamista.  Käsittelykoe on suoritettava 15 minuutissa ja tähän samaan pitää laskea mukaan myös tuo uudelleenkytkentään käytettävä aika.

Koko suoritukseen varataan aikaa 60 minuuttia, sillä käsittelykokeen jälkeen suoritetaan ajokoe, joka sisältää niin maantie- kuin taajama-ajoakin. Muista huomioida liikennemerkit, nopeusrajoitukset ja kevyt liikenne! Luulen kyllä, että harva tässä kaahailee. Useimmat ovat liiankin varovaisia. Itse ainakin olin, mistä sain noottia, mutta perustelin sitä sillä, että hevosen kanssa ei saa tehdä äkkijarrutuksia eikä nykiviä kiihdytyksiä.

Harjoittelu

Vaikka kisapaikoilta yleensä löytyy se kiintiömies kiintiöhenkilö, joka kisakuskien trailereita peruuttelee, kannattaa jokaisen trailerin kanssa liikkuvan opetella peruuttamaan, vaikka BE-kortin olisikin saanut 90-luvulla ihan puhtaalla rahalla ilman käsittelykoetta. Monelle on alussa hirvittävän vaikea ajatus pitää ratti liikkuvana ja tehdä pieniä käännösliikkeitä, mikä estää traileria menemästä linkkuun. Hassua kyllä, pienten ja isojen trailereiden peruuttamista ei voi mielestäni verrata, sillä pienet kärryt kääntyvät paljon nopeammin ja ovat vaikeampia hallittavia kuin isot. Isot eivät myöskään katoa peileistä niin kuin kapeat. Kaverini vinkki peruutella kahdeksikkoa oli hyvä, koska se pakotti rauhoittumaan peruutuksen äärellä. Netissä on myös tarjolla kaikenlaisia tutoriaaleja, mutta peruuttamaan oppii kuitenkin lopulta vain peruuttamalla. Osa autokouluista tarjoaa apua ja joku tuttu varmaan löytyy jeesaamaan.

Avun tarve harjoitteluvaiheessa onkin sitten yksilökohtainen juttu. Jos tekee kaikkea aina avustettuna, ei ehkä saa hommaan omaa tuntumaa ja yksin suorittaminen tuntuukin sitten tosi vaikealta. Itse en tykkää ratsastamisestakaan niin, että saan ohjeita jatkuvalla syötöllä enkä ehdi ajatella mitään. Haluan oppia tuntemaan itse, mitkä vaikutukset toiminnallani on.

"Ai mahoton ku se on mukavata".