tiistai 27. helmikuuta 2018

Aika kultaa muistot

Teini-ikäisen tunnistaa hänen halveksuvasta suhtautumisestaan lapsiin. Nuori aikuinen taas suhtautuu halveksivasti teini-ikäiseen. Se on tavallaan ihan luonnollista, koska silloin kun oma kehittymisprosessi kulkee vauhdilla kuin virtaava vesi, on aikaa tuntea häpeää kehitysvaiheesta, jossa oli ikään kuin eilen. Aikuistuminen tapahtuu siinä vaiheessa, kun ymmärtää lakata tuntemasta häpeää kenenkään puolesta ja toteaa, että tietyt asiat kuuluvat tiettyihin elämänvaiheisiin. Keski-ikäistymisen taas tuntee siitä, että aika kultaa omat muistot. Ja tähän kuuluu nyt tietenkin muistuttaa, miten jo Platon marmatti nuorison olevan pilalla ja turmeltunutta.

Mikään ilmiö ei ole uusi. Tyhmiä ja vähäjärkisiä ihmisiä on ollut olemassa kautta aikain. Samoin nuoria ja tietämättömiä. Jo minun lapsuudessani oli niitä, joiden hevosrakkauden mittari oli tuntitolkulla siivottu karsina tai täysin tahraton satulahuopa. Silloinkin juoruiltiin ja puhuttiin pahaa toisista tallinurkalla. Ei silloinkaan osattu juurikaan ratsastaa, oltu järkyttävän rohkeita tai vältytty onnettomuuksilta, vaikka kaikilla ei ollut aina edes kypärää tai turvakärkikenkiä. Kaikki eivät suinkaan uskaltaneet maastolaukata täysillä. Kyllä meitäkin pelotti.

Oltiin varmaan fyysisesti paremmassa kunnossa kuin nukunuoriso, koska pyöräiltiin talleille, mutta ei toki aina. Kyllä busseja ja autokyytejä oli 80-luvullakin. Ratsastusta tuijotettiin paljon kentän laidalla, mutta missäs muualla sitä olisi nähty! Ajatella, jos olisi voinut katsoa hyvää ratsastusta netistä samalla tavalla kuin nykynuoriso pystyy. Harvassa on edes valokuvat itsestä ratsastamassa. Voi sitä onnellista, joka onnistui saamaan omaa ratsastustaan videolle! En tunne ketään.

Ja ne hevoskirjat. Oliko niitäkään niin kauhean paljon? Jokainen ikäiseni on lukenut ihan samat teokset. Ja oliko talleilla nyt niin hirveästi niitä aikuisia, joilta saattoi oppia KAI-KEN? Ei ollut. Oli ne muutamat, joiden tavalla sitten opittiin tekemään, koska ei muusta tiedetty. Kavioraspilla vedettiin kusiluistin-ratsastussaappaiden kantapäitä karheiksi, koska niin neuvottiin Hevoshullussa Tallinseinä-palstalla.

Minä olin 12-vuotiaana reipas. Minä ja toinen samanikäinen tyttö otimme vastaan viikonlopun aamusyöttövuoron. Menimme lauantaina aamulla tallille. Olimme ylpeitä, että meihin oli luotettu, ja olimme täysin luottavaisia siihen, että osaisimme toimia.

Tallin pihassa tajusimme, ettei meillä ollut avaimia. Jaahas. Miten päästään talliin? Kiivettiin maneesin heinäluukusta sisään. Tallissa oli vai pyöröpaaleja. Yritimme arvioida heinän määrää. Ei mitään hajua, saivatko hevoset oikean määrän heinää. En kyllä muista, että meitä olisi haukuttu.

Samoihin aikoihin tallikaveri nipisti hoitohevoselleen aina vähän ylimääräistä kauraa tai melassia, jos se vain oli mahdollista. Toilta pääsi hevoset irti maastossa ja ne juoksivat armeijan piikkilankoihin. Talvella ei pidetty pipoja, vaan poltettiin tupakkaa tallinkulmalla ja kuunneltiin isompien tyttöjen panetteluja siitä hevosenomistajasta, joka ei ollut vieläkään päässyt yliopistoon, vaikka oli yrittänyt ainakin kolme kertaa. "Nolo!" Ja siitä toisesta, joka ei osannut edes ratsastaa, hahahahah!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...