Hankala hevosihminen voi pilata koko tallin ilmapiirin

Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen toteaa Aamulehden haastattelussa 23.1.2018, miten vaikea alainen on suomalaisessa yhteiskunnassa tabu, josta ei puhuta. Keltikangas-Järvinen sanoo ääneen sen, minkä suurin osa meistä on todennut: työpaikoilla on ihmisiä, joita ei saada toimimaan rakentavasti. Silti yksikin tällainen henkilö riittää pilaamaan koko työyhteisön. Professori niin ikään muistuttaa, että suomalaiseen työkulttuuriin liittyy kaikkivoipuuden ajatus, joka ruumiillistuu johtajaan: johtajan katsotaan epäonnistuvan, mikäli hän ei saa työntekijää kuriin. Sen ei pitäisi antaa tapahtua, että yhden hankalan työntekijän annetaan tuhota monen ihmisen elämä ja oleminen. Lue juttu täältä.

Vaikka me hevosihmiset olisimme välttyneet työpaikoilla tällaisilta henkilöiltä, olemme takuulla törmänneet näihin tallilla. Meillä on usein tapana hehkuttaa, miten hevoset opettavat meille niin paljon, mutta samalla unohdetaan, että hevoset eivät opeta meille ihmismäistä, toisia kunnioittavaa käytöstä. Kaikki eläimet ovat meille lopulta vain omien tunteittemme peilejä ja silti moni ihan aikuinen ihminen pitää hevosta parhaimpana ymmärtäjänään. Ihan kuin me olisimme lauma keskenkasvuisia kakaroita itkemässä pahaa maailmaa, jossa kukaan ei meitä ymmärrä! Lohtua hevosilta toki varmasti saa, mutta lopulta eläimet ovat meille vain omien tunteidemme peilejä. Ne ovat tismalleen sitä, millaisiksi me ne kuvittelemme. Ihmiset sen sijaane ivät ole. Jos meiltä katoaa normaalit ihmiskontaktit ja sosiaaliset suhteet, me emme pian osaa olla toisten ihmisten kanssa. Mutta tämä onkin se kummallisuus, minkä me hevosihmiset tunnumme yksiselitteisesti hyväksyvän: "se on tosi hyvä hevosten kanssa, mutta ei oikein sellainen ihmis-ihminen." Eli siis kunhan ratsastaa hyvin ja hoitaa hevoset hienosti, ei muka tarvitse muuta. Miksei?

Tämän lisäksi talleille mahtuu niitä, jotka elävät ikuisessa vastarintaliikkeessä. He kyttäävät muita, juoruilevat, keräävät ympärilleen "meitä" ja laskevat toiset "muiksi". He voivat pienillä asioilla tehdä tallinpitäjän ja tallikavereiden elämästä helvettiä ja tappaa työmotivaation tallityöntekijöiltä. Joskus heistä voi olla vaikea päästä eroon. He eivät koe olevansa hankalia, vaan oikeassa, eivätkä he halua lähteä minnekään, vaan he haluavat muutosta. Mikä se muutos sitten on, sitä ei monikaan tiedä. Jos heillä ei ole nälkä, heitä paskattaa. Asiat ovat aina pielessä. Tämän porukan kanssa pinna kiristyy ja verenpaine nousee. Heidän meriittinsä eivät sitä paitsi ole samat kuin edellisellä ryhmällä, joten heille ei juuri heru ymmärrystä, sen sijaan pian koko yhteisö voi pahoin. Lopulta käy, niin kuin koulukiusaamistapauksistakin on tuttua: kiusatut siirtyvät muualle ja kiusaajat jäävät.

Keltikangas-Järvinen muistuttaa, että työpaikoillakaan me ihmiset emme voi olla kuin lapsilauma, jota yksi aikuinen eli esimies paimentaa. Aikuisella ihmisellä on vastuu käytöksestään ja hänen tulee käyttäytyä hyvin. Työpaikoille ei pitäisi voida tulla kiukuttelemaan raskasta elämää ja purkamaan pahaa oloa muihin. Samaa pätee luonnollisesti myös harrastuspaikkoihin.

Meillä jokaisella on velvollisuus käyttäytyä ja hoitaa hommamme. Jos joka paikassa sattumalta kohtaa samanlaisia vaikeuksia, vika ei voi aina olla muissa.

"Kun työn ja yksityiselämän raja on hälvennyt ja persoonallisuutta on alettu korostaa, aikuiset ihmiset ovat voineet alkaa käyttäytyä töissä huonosti sen varjolla, että heillä on vaikeuksia. Tietenkin tarvitaan empatiaa vaikeuksissa olevaa kohtaan ja joskus voi tulla ohimenevä tunteenpurkaus, mutta elämän vaikeuksia ei voi vuodesta toiseen käyttää tekosyynä huonolle käytökselle."

Liisa Keltikangas- Järvinen 

https://www.aamulehti.fi/uutiset/vaikeista-alaisista-ei-puhuta-psykologian-professorin-mukaan-yksi-hankala-tyontekija-voi-pilata-tyopaikan-ilmapiirin-ja-johtajan-elaman-200632393

Kyllä minä ymmärrän, mutta...

Kun tarvitsen jotain hevostavaraa, ajan mielelläni kauppaan ostamaan sen. Petyn kovasti, jos haluamaani tuotetta ei ole saatavilla. Minua ei lohduta yhtään se, jos minulle sanotaan, että tuote voidaan tilata ja että se saapuu muutaman viikon sisällä. Olisin tarvinnut ja halunnut sen nyt; sitä varten olin ajanut paikan päälle.

Hevostarvikeliikkeista pienimmät ovat valtavan epäkiitollisessa tehtävässä. Ymmärrän, että on riski pitää suurta varastoa. Ymmärrän, että liike haluaa siitä huolimatta palvella. Ymmärrän, että yrittäjän pitää ansaita elantonsa ja ymmärrän, että työ halutaan pitää Suomessa. Ymmärrän, että työvoima maksaa ja että on kiva, että meillä on kivijalkaliikkeitä. Ymmärrän, ettei niitä ole soveliasta käyttää sovituskoppeina ja sitten tilata samaa tuotetta ulkomailta. Olen kirjoittanut tästä ennenkin. En haluaisi nähdä hevostarvikeliikkeitä saattohoidossa. En vain enää haluaisi ostaa kallista, syyllistämällä myytyä tavaraa, jonka ostan velvollisuudesta.

Olenhan asiakas, ja totta puhuen minäkin kaipaisin ymmärrystä. Kaipaan ymmärrystä sille, että tarvitsen asiaa nyt. Kaipaan ymmärrystä sille, että rahani on minulle arvokasta. Kaipaan ymmärrystä sille, että mielestäni palvelevan hevostarvikeliikkeen tehtävä on palvella asiakasta asiakkaan tarpeessa, ei myyjän.

En ole myynnin ammattilainen, mutta hevostavaran ostamisessa olen erittäin kokenut amatööri. Nautin tavaran paljoudesta ja valinnan mahdollisuuksista; siitä että tuotteita on tarjolla enemmän kuin yksi kappale tai kaksi kokoa. Ymmärränhän senkin, että kuka myy eniten, voi aina myydä edullisimmin. Se, joka ottaa riskin pitää suurinta varastoa liikkeessään, saa asiakkaat tulemaan, koska he tietävät, ettei heille myydä eioota. Olen valmis maksamaan vähän enemmän juuri siitä, että voin hypistellä, valita ja saan tuotteen heti mukaani. Erikoisliike ei mitenkään pysty kilpailemaan ulkomaisten edullisten nettikauppojen kanssa hinnoissa ja siksi sen täytyy kilpailla sillä, että tuotteen saa heti.

Jos liike myy eioota, sanoo voivansa tilata tuotteen, odottelussa menee useampi viikko, asiakkaan täytyy ajaa liikeeseen uudelleen ja maksaa tästä vielä ekstraa, on selvää, että asiakkaat katoavat ulkolaisiin nettikauppohin.

Kenttäpostia 18: paljastuksia

Heippa vaan ja hyvää uutta vuotta!

Tästä onkin tulossa hyvä vuosi. Viime vuosi meni ihan pieleen kun ihminen oli koko ajan saikulla. Emme myöskää yrityksistä huolimatta onnistuneet laihduttamaan sitä. Loukkaantumiset lihottivat sitä entisestään. Moni voisi sanoa, että voiko se muka olla niin vaikeaa, mutta yritäpä laihduttaa melkein nelikymppinen suomalaisnainen! Ei oo helppoa! Se lihoo ihan pelkästään siitä, että se ajattelee ruokaa! Se kuulkaa ajattelee sitä ihan koko ajan.

Tosiaan juuri kun olimme saamassa viime vuoden kisakautta hyvään vauhtiin, nainen meni kierimään jalkoihini trailerin lastauslaiturilla. No rikkihän se siitä meni. Päästiin starttaamaan, mutta eihän siitä mitään priimasuoritusta tullut. Ihminen oli huonossa terässä maaston lähdettäessä ja oksensikin. Oli tietysti virhe startata siinä kunnossa. Minäkään en ollut siellä ollut ennen ja jäin tavallaan ihan yksin suorittamaan rataa. Syksyllä kävimme samalla radalla treenaamassa uudelleen ja silloin se valopää ratsasti sillä tavalla puuta päin, että siltä meni varvas. Olisihan minun pitänyt enemmän sitä puuta väistää, mutta kun se on lihonut, niin en osannut arvoida.

Minulla on itsellänikin ollut pieniä vammoja, mutta ei mitään sellaista, mistä mies ei selviäisi. Lokakuussa kävi niin, että vatsani tuli vähän kipeäksi. Kun tuo nainen aina välillä istuskelee karsinani lattialla (en tiedä miksi), niin kävin siihen sitten pitkäkseni sen viereen kun ajattelin, että jospa se pitkällään helpottaisi. Ihminen sanoisi tähän, että eihän siitä lepohetkestä tullut "lasta eikä paskaakaan". Siitä se sai sätkyn ja haki trailerin ja vei minut lääkäriin. Minä pihassa sanoin, että jumalauta, en minä nyt niin kipeä ole! Tunnin pistin hanttiin, mutta jouduin lääkärin enkä kuollut, mutta viikkoon eivät antaneet ruokaa ja työnsivät letkun nenään. Onneksi alkoi vatsa taas toimia. Ne ajoivat myös kylkeni paljaiksi, joten olen joutunut ulkoilemaan takki päällä. Noloa.

Nainen kun aina paljastelee minusta kaikkea, niin ajattelin vähän kertoa teille sen puuhista. Se piereskelee ja röyhtäilee. Olen sanonut, että miettisi, mitä syö. Että sen täytyy olla jotain sisäistä. Luulen kuitenkin välillä, että se tekee ihan tahallaan säikäytelläkseen minua. Nenänsä se niistää joskus hanskaan ja joskus turistaa ihan vain maahan, jos ollaan lenkillä. Ja jos se oikein kovin keskittyy suoritukseen, se saattaa sitä ennen oksentaa. Ja miksei osaa ottaa nenäliinaa mukaan! Ja muut hienot ihmiset katsovat, että "tuolta se tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy, tuonne menee ja ähkyy". Niistää, röyhtäilee ja ähkyy. **

Kerran kuulin sen kertovan jollekin, että se on edellisen hevosensa kanssa joutunut käymään puskapissalla kesken lenkin. Silloin se oli kuulemma kantavana. Nyt se ei kuulemma aio enää ikinä olla. Ihan hyvä. Jospa tästä kisakaudesta tulisi hyvä kausi.

Itsehän olen tietysti hoikka kuin mikä, vaikka joku joskus nauroikin, että ihmiset alkavat aika helposti muistuttaa hevosiaan. Jaanpa teille vain tämän videon, jotta ymmärrätte totuuden.

Päde

**Lainaus Jorma Eton runosta Suomalainen