keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Olutta kenttäratsastajille

Pidän oluesta. Yhtenä aamuna Radio Rockin aamutoimittajat sanoivat, että olutta juova nainen on seksikäs. En muista, miten he tämän perustelivat, mutta olen kyllä sitä mieltä, että olut on sekin melkoinen hifistelylaji. On täysin eri asia juodaa kaljaa kuin olutta.

Olimme mieheni kanssa viime keväänä katsomassa Badmintonin kenttäkisoja. Yövyimme Bathissa, missä kaksi ensimmäistä päivää käytimme pubeissa ja kirjakaupoissa ja kaksi viimeistä päivää seurasimme ratsastusta. Monellakin tapaa kiva jakaa puolison kanssa sama maku. Olin sitä paitsi pyhästi luvannut, ettei hänen tarvitse seurata kouluratsastusta.

Olut on asia, joka täytyy opetella. En tiedä, syntyykö kukaan luontaisesti rakastamaan olutta tai vaikkapa edes kahvia. Valkoviiniinkin moni muistaa sekoittaneensa Spritea, kunnes suu on jossain vaiheessa tottunut happamaan makuun. Chilikin polttaa ensikertalaista.

Tuskin olen ainoa, joka muistaa oluen maun ihan oikeasti oksettaneen silloin, kun sitä on ensimmäisiä kertoja maistanut. Opettelu edellytti samaa asennetta ja metodeja, mitä osa maastoesteistäkin: ota nenästä kiinni ja laita tarvittaessa silmät kiinni. Äläkä välitä, jos vähän oksettaa.

Kuvat: Emma Vähä-Pesola / Hallatuuli.




















2 kommenttia:

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...