Kakkia ja kärpäsiä - Kysy sinä, Ruuhkis vastaa

Ciao ja Tsau Ruuhkis! 
SOS, LOL, OMG, WTF. Kävin eilen lasta viemässä ponikerhoon ja sit siinä kävi jotenki niin että mulla on ens maanantaina ratsastustunti. Mitä v****a mä sit teen jos musta tulee hevoshullu keski-ikäinen tanttara?!
Nimim: En halua olla hullu -80

Hei tuleva hullu!
Kiitos kysymyksestäsi, tämä askarruttaa tosi monen pian nelikymppisen mieltä. Jos on jano, pitää mennä baariin ja jos tekee mieli hevostella, käännytään hevosihmisten puoleen. Yleensä homma toimii seuraavasti: ensin heppastelet vähän ja sitten heppastelet vähän enemmän. Kun pääset siihen pisteeseen, että puhut vain hevosista, katoaa ne kaverit, jotka eivät jaksa kuunnella. Pian menee rahat, niin omat kuin miehen ja lapsilisät voi suoraan budjetoida heppailuun. Haiset paskalle, mutta olet onnellinen. Toivottavasti mies jaksaa. Onnea matkaan, sinä ansaitset kultaa (ja hevosen).

*********************************************************************

Tällä palstalla Ruuhkis vastaa yli 30-vuotiaiden hevoselämää askarruttaviin kysymyksiin. Mitä tehdä, kun mies ei erota pinteliä kyntelistä? Häiritseekö nuorison puberteetti, valvottaako uhmaikä vai kuumat aallot?  Kysy rohkeasti ja omalla vastuulla. Taustalla yli vuosikymmen kokemusta teinien paimentamisesta ja vähän vähemmän oman katraan kasvattamisesta sekä siitä, miten kaikki rahat kuitenkin kuluu hevosiin. Oho. 

Yhteydenotot: ruuhkavuosiratsastaja (at) gmail.com

Kenttäpostia 17: vieraita

No hei!

Minulla kävi viime viikonloppuna vieraita. Jotenkin huvitti tuon naisen hössötys. Se sanoi monta kertaa, että muista sitten käyttäytyä ja olla eduksesi. Ihmettelin jo, että kuninkaallistako täällä odotellaan, mutta tulikin pitkäjalkainen nainen. Täytyy tunnustaa, etten tiennyt niin pitkäjalkaisia olevan olemassakaan. Omani on tuollainen, jolla jalat on upotettu vähän syvemmälle persiiseen ja jolle toiset vähän nauravat joskus. Yleensä olen vain sanonut, että ne ovat rotuominaisuuksia ja kyllä se lopulta suorittaa tuolla omalla tasollaan ihan yhtä hyvin kuin joku toisenkin rotuinen. Olisi vain ehkä vähän epäreilua laittaa se tanssimaan samaan aikaan ballerinojen kanssa. 

No, vieras tuli ja sanoi, että onpa hauska tavata minut eikä vain etsiä minua. Sanoin kohteliaasti, että sama juttu, vaikka en ollut häntä koskaan mistään etsinyt. Vieras höpötti sillä tavalla tutusti niin kuin tuon ikäiset nyt tapaavat. Mutta voi taivas, minä ihan häkellyin, kun se nousi selkään. Hyvä ettei se kietonut kinttujaan ihan kokonaan ympärilleni! Se otti sellaisen syliotteen, että en minä sitten muuta kuin kuljin nätisti, koska ei niiden jalkojen ohi mihinkään päässyt. Olin kyllä suunnitellut kaikenlaista sellaisen perinteisen matkustajavieraan varalle, mutta unohdin ne, koska tämä vieras nainen päätti ratsastaa.

Kävimme me sitten maastossakin. Sinne mennessä vähän lehahdin toiseen suuntaan, kun nurkan takaa ilmestyi yhtäkkiä tuttuja... Oman ihmisen kasvoille nousi kai jotain kummaa punaa, mutta vieras nainen sanoi vain että "Ai kamala, siellä on hevonen, onko täällä talli jossain?" Olin ensin, että tartte tulle tänne päätä aukomaan, mutta sitten annoin olla. Hyvinhän se kesti kyydissä, ei horjahtanut täyskäännöksessäkään. Se on rotuun katsomatta tarpeellinen ominaisuus. Ja se, että jaksaa tämmöisille vitseille nauraa. Läppä, läppä.

Päde

"Se oli niin pitkä, että sen pää vissiin osui puihin."

"Ja sitten ne otti näitä "hei katsokaa, meillä on tässä hevonen" -kuvia."

Mitä sinä teet sen kanssa?

Suorittava ihminen, kuten itse olen, utelee hirvittävän nopeasti uusilta tuttavuuksilta, mitä he tekevät. On se tietysti opinto-ohjaajan ammattitautikin, mutta jotenkin huomaan olevani sitä sorttia ihmisiä, joille joutenolo ei tunnu kelpaavan vastaukseksi. Siksi menin lähes hämilleni, kun sain jokin aika sitten "mitä teet hevosesi kanssa" -kysymykseen vastaukseksi, että pidän sitä tarhassa ja syötän sille porkkanoita.

Lähes hämilleni tarkoittaa minun kohdallani sitä, että nyökkään, hymyilen, myöntelen ja mietin, että minkä vitsin sanon tähän seuraavaksi, jotta se ei näy, että olen idiootti.

Hevosen kanssa joutuu väistämättä kohtaamaan riittämättömyyttä. Tallikaveri puki tänään Facebookissa asian hyvin sanomalla, että se on jokaisen kohtalo miettiä, että joku varmaan ratsastaisi tätäkin hevosta minua paremmin, mutta tässä se nyt vain on minulla. Ja että tältä eivät välty maailman huiputkaan. Heiltä hevonen voidaan myös myydä alta pois ja asia konkretisoituu siinä. Meillä muilla hevoset nyt vain ovat tuossa eivätkä lähde minnekään, ellemme onnistu niitä pilaamaan sellaisiksi, ettemme enää uskalla tehdä niiden kanssa mitään. Minä yritän "tehdä jotain", jotta näin ei tapahtuisi.

Hassua kyllä se nimittäin ei ole niin, että tuo porkkanaa syöttelevä ihminen jättäisi hevosensa ratsastamatta. Hän vain jaksaa nauraa touhulleen vähän minua enemmän. Osaanhan minäkin jouten olla, mutta en vain ymmärrä olevani. Ja sitäkin enemmän on hetkiä, jolloin minä olen niin säälittävän tosissani pikku kisailuideni ja maahankaivettuine esteineni, että jonkun pitäisi itse asiassa viedä minut tarhaan ja syöttää porkkanaa.

Nähdään viideltä. Eikä minulla olisi mitään hajua, mitä se tarkoittaa.

Kuva: Erica Lilja, elokuu 2017

Olutta kenttäratsastajille

Pidän oluesta. Yhtenä aamuna Radio Rockin aamutoimittajat sanoivat, että olutta juova nainen on seksikäs. En muista, miten he tämän perustelivat, mutta olen kyllä sitä mieltä, että olut on sekin melkoinen hifistelylaji. On täysin eri asia juodaa kaljaa kuin olutta.

Olimme mieheni kanssa viime keväänä katsomassa Badmintonin kenttäkisoja. Yövyimme Bathissa, missä kaksi ensimmäistä päivää käytimme pubeissa ja kirjakaupoissa ja kaksi viimeistä päivää seurasimme ratsastusta. Monellakin tapaa kiva jakaa puolison kanssa sama maku. Olin sitä paitsi pyhästi luvannut, ettei hänen tarvitse seurata kouluratsastusta.

Olut on asia, joka täytyy opetella. En tiedä, syntyykö kukaan luontaisesti rakastamaan olutta tai vaikkapa edes kahvia. Valkoviiniinkin moni muistaa sekoittaneensa Spritea, kunnes suu on jossain vaiheessa tottunut happamaan makuun. Chilikin polttaa ensikertalaista.

Tuskin olen ainoa, joka muistaa oluen maun ihan oikeasti oksettaneen silloin, kun sitä on ensimmäisiä kertoja maistanut. Opettelu edellytti samaa asennetta ja metodeja, mitä osa maastoesteistäkin: ota nenästä kiinni ja laita tarvittaessa silmät kiinni. Äläkä välitä, jos vähän oksettaa.

Kuvat: Emma Vähä-Pesola / Hallatuuli.

Maneesijengi

PerusPertsa

PerusPertsa ilmoittaa maneesiin tulostaan ja maneesista lähtemisestään kuuluvasti. Hän osaa maneesin liikennesäännöt, ei pysähtele uralla ja kertoo toisille, mitä tehtävää hän milloinkin suorittaa. Valmentautuessaan hän ei kuvittele maneesin olevan hänen yksityiskäytössään ja mikäli jollakulla on valmennus, hän antaa tälle suoritusrauhan. PerusPertsa ei ratsasta kenenkään lantojen yli ja kerää omat jätöksensä. PerusPertsa tervehtii muita ikään, sukupuoleen ja ratsastustasoon katsomatta. PerusPertsan kanssa on kiva ratsastaa.

Äiti

Äiti on aina paikalla, kun lapsi ratsastaa. Sillä ei ole väliä, minkä ikäinen lapsi on, vaikka useimmiten lapsi on oikeasti lapsi ja tarvitsee hevoshommiin äitiä. Äiti ottaa kuvat ja pehmentää valmentajien kommentit. Joskus äiti myös kääntää ne lapselle ihan päinvastaisiksi, mikä ei ole aina valmentajan mieleen. Yleensä äiti kuitenkin pitää ratsastuksen seuraamisesta, kehuu ja kannustaa lastaan sekä kerää lantoja.

Äidillä ei tarvitse suinkaan olla omia lapsia. Niillä talleilla, missä on muutama yleisäiti, on yleensä hirvittävän hyvä henki. Jokainen aikuisratsastajakin on onnellinen muutamasta kehusta ja valokuvasta. Yleisäidillä pysyy talikko käsissä myös muiden ratsukoiden lantojen suhteen. Yksityisäiti sen sijaan on olemassa vain omaa lastaan varten, jonka menestyksen tiellä suurin osa ratsukoista seisoo. Yksityisäitejä kutsutaan joskus myös Poniäideiksi.

Itsevaltias

Itsevaltias saattaa omistaa maneesin joko oikeasti tai vain omasta mielestään. Hänen kanssaan voi olla henkisesti todella vaikea mahtua maneesiin samanaikaisesti. Oikeasti maneesin omistavan päähänpistoja kestetään kuitenkin melko hyvin. Vaikka maneesisssa ei saisi Itsevaltiaan luomien sääntöjen mukaan juoksuttaa, kun siellä on muita ratsukoita, Itsevaltiasta tämä ei koske.

Tilanteet ovat hiukan kinkkisempiä, jos Itsevaltiaalla on ihan sama omistussuhde maneesiin kuin kaikilla muillakin. Molemmissa tapauksissa Itsevaltias voi kokea, että kaikkien muiden tehtävä on siivota hänen jälkensä ja väistää häntä.

Mikäli Itsevaltias kuitenkin on maneesin omistaja, hän osaa tarttua talikkoon ja pitää huolta maneesin pohjasta, koska sen ylläpito menee hänen omasta pussistaan. Muka-omistajaa tämä ei kiinnosta.

Kakkavahti

Jokaisessa ratsastajassa on syytä olla kakkavahdin vikaa,s illä ratsastuspohjien kunnossapito on yhteinen asia. Toisille kakan vahtiminen on kuitenkin elämäntehtävä, jonka motiivi ei ole niinkään pitää maneesin pohjaa kunnossa, vaan saada muut kiinni virheestä, mielellään rysän päältä. Itsevaltias Kakkavahti olettaa, että muut korjaavat lantansa pois välittömästi, kun niitä ilmestyy, mutta saattaa olettaa, että hänen jätöksiään voi kiertää, koska hänellä on tehtävä kesken. Tai että joku muu korjaa ne, koska hän itsekin korjaa muiden jälkiä.

Suuri Valmentaja

Suuri Valmentaja saapuu paikalle ja laskuttaa ison summan äidiltä, joka on paikalla keräämässä lantoja ja kantamassa puomeja, sillä Suuri Valmentaja on vain valmentaja, ei paskalinko. Suuri Valmentaja tietä oman maineensa, joten hänen ei enää tarvitse oikeastaan edes valmentaa vaan maine valmentaa hänen puolestaan.

Normivalmentaja

Normivalmentaja on keikkatyöläinen, joka tekee töitä toisten omistamisssa tiloissa, millainen maneesi on. Siksi hän toimii kuten toisten tiloissa toimitaan, eli laittaa roskansa roskikseen, siivoaa lannat lantakärryyn ja suunnittelee tehtävät sen mukaisesti, että kaikki en työnteko on mahdollista. Normivalmentaja ei oleta, että kaikki tietävät, kuka hän on (vaikka tietäisivätkin), vaan tervehtii kaikkia, on ystävällinen ja saattaa jossain välissä vaihtaa sanan myös jonkun muun kuin oman valmennettavansa kanssa.

Ratsuttaja

Ratsuttaja voi olla asenteeltaan mitä tahansa Normivalmentajan ja Suuren Valmentajan väliltä. Erona se, että Ratsuttaja ratsastaa eikä yleensä anna vain maineensa ratsastaa.

Sunnuntaikuski

Maneesiruuhka on pääsääntöisesti niin kamala, että Sunnuntaikuski ei tule maneesiin. Säännöt ovat hänen mielestään vaikeita noudattaa ja ihmiset ratsastavat päälle. Sunnuntaikuski liikkuu ruuhka-aikaan vain äärimmäisessä pakkotilanteessa ja saa silloin aikaan liikenneraivoa ja vaaratilanteita.

Entourage

Lauma ratsastajan omia lapsia tai nuoren ihmisen seuralainen/seurue, joka katsoo yhden ratsastusta kameran linssien läpi. Voi olla myös bloggaajan kuvausseurue. Jossain tapauksessa kyseessä on nuoren hevosenomistajan vastentahtoisesti maneesin katsomoon raahattu kumppani, joka tuijottaa kännykkää joko kuvatessaan ratsastusta sen läpi tai chattaillessaan niiden kanssa, joiden kanssa viettäisi mieluummin aikaa. Tekee tämän rakkaudesta siihen mimmiin jonka salaista solaa, laaksoja ja kumpuja hän katselee mielellään myös ratsastusvermeissä. Ei välitä paskanhajusta eikä tartu talikkoon.

Rakas odotuspäiväkirjani...

Tuntuu ihan hurjalta odottaa. Onhan kavioliiton solmimisesta kuitenkin jo puolitoista vuotta ja koko ajan olen tätä toivonut. En oikeastaan edes arvannut, miten trailerikuume voikaan iskeä päälle, ennen kuin se todella iskee. Ei tällaista tunnetta ollut aikaisemmassa kavioliitossani. Niin, on tässä tullut sellainenkin koettua, mutta silloin kaikki oli niin erilaista.

Aiemmin ajattelin, että voin ihan hyvin lainata tai vuokrata muiden trailereita. Ajattelin, että maailma on trailereita täynnä, miksi minun pitäisi oma hankkia. Siitä olisi kustannuksia ja kaikenlaisia huoltokuluja, vakuutuksia ja muuta. Joutuisin lohkaisemaan sen ylläpitoon jonkunlaisen summan kuukausituloistani. Lopulta tunne voitti järjen. On aika. Kello käy ja ensi vuoden kisakausi lähestyy. Haluan olla vapaa kulkemaan ja tekemään oman mieleni mukaan. Haluan luoda omat aikatauluni, siivota omia nurkkiani. Odotusaika sinällään on valtavan raastavaa. Huomaan miettiväni kaikenlaisia lisävarusteita, kuten siirreltäviä satulakaappeja ja trailerikameroita. Molemmat olisivat ihania, joskus pitää miettiä, ovatko nyt oikeasti tarpeellisia. Ainakaan tähän hätään. Trailerissani tulee olemaan iso etuikkuna, josta ainakin teoriassa näkee taustaikkunan kautta hevostilaan.

Harkitsematta ei asioita voi tietenkään tehdä. Minulle ei oikeastaan mikään muu ollut tärkeää kuin se, että traileri on priimakunnossa. Nyt ei tietenkään pidä käsittää väärin. En tarkoita, etteivätkö pikkuvikaisetkin trailerit voisi olla rakkaita. Jos minulla olisi jo traileri, en varmaankaan välittäisi, jos siinä jotain pieniä kolhuja olisi. Miksi riskit maailmassa vain lisääntyvät iän myötä? Ehkä se myös vähän helpottaa, ettei ole enää nuori, koska nyt on varaa ajatella turvallisuutta. Viisi vuotta sitten minulla oli vielä opintolainan takaisinmaksun kaltaisia ylimääräisiä kuukausikuluja. Nyt on taloudellisesti helpompi tilanne. Nuorena rahaa tulee ajateltua ihan toisella tavalla, koska sitä ei ole. Sitä elää vain päivän kerrallaan ja ajattelee, että näinkin pärjää.

Minulla on nyt odotusaikaa jäljellä vielä yli 20 viikkoa. Joku voi ihmetellä, miten näin pitkään, mutta se on valinta, joka perustuu käsirahan säästämiseen. Eikä tässä talvikaudella nyt samalla tavalla traileria tarvitse ja siksi hankinta tuntuu tarpeelliselta tehdä kesärenkaat alla. 

Sen verran minä tähän olen varustautunut, että olen hankkinut BE-ajokortin. Kyllä jokaisen pitäisi jonkunlainen ajokortti hankkia ennen perheenlisäyksen hankintaa, oli sitten kysymys trailerista tai siitä kavioliitosta. Jälkimmäiseen ei vain oikein ole mitään ajokorttia olemassa. Sitä vain hyppää suhteeseen ja koettaa pärjätä. Ja niinhän se ennen vanhaan tehtiinkin, kun mitään ajokortteja ei mihinkään tarvittu. Ehkä ihmiset jotenkin sitten osasivat luonnostaan paremmin?

Ensi kesänä kisoihin omalla kalustolla. Kuva: Hallatuuli / Emma Vähä-Pesola, lokakuu 2017

Kuka hoitaa sinun hevosesi tulevaisuudessa?

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa. Lukiolaiset ja heidän vanhempansa pyytävät aika ajoin opinto-ohjaajaa kertomaan, millä alalla olisi töitä 20 vuoden kuluttua. Pyydän aina miettimään, mitä sellaisia ammatteja oli 20 vuotta sitten, mitä nykyisin ei ole? Kuka olisi uskonut, ettei lähijunissa olisi enää konduktöörejä? Ja onhan meiltä kadonnut huonekalujakin, kuten lankapuhelinpöydät, CD-tornit ja stereokaapit. Joskus ruokiksella pankkitiskille jonottaminen oli ihan arkea. Nyt ei ole maksuautomaattejakaan enää kuin muistoissa.

Hevosenhoitajan palkka on siivoojan palkka ilman siivoojan työaikoja. Palkkauksen puolesta kumpikaan ei ole erityisen houkutteleva ammatti. Tänä päivänä siivoojan työt ovat ainakin isoissa kaupungeissa ulkoistettuja maahanmuuttajille, mutta siinä missä keski-Euroopassa riuskat maahanmuuttajamiehet tekevät kuulemma tallitöitä, Suomessa tallitöitä tekevät nuoret naiset, jotka toimivat kutsumusammatissaan. Kutsumuksesta ei luonnollisesti tarvitse maksaa, ja jos me rinnastamme tallin siivoamisen siivoamiseen, olemme perustelleet palkkakuopan, vaikka miten pitäisimmekin siivoamista tarpeellisena ja vaativana hommana. Toisaalta kun maksumiehinä ovat tavalliset hevosharrastajat, ei ole, mistä maksaa, mistä syystä hevosenomistajan nuolevat nurkkia ammattilaisten vanavedessä ja valittavat.

 

Aika nopeasti hevosenhoitaja kutsumusammatista katoaa kutsumus, kun tajuaa olevansa tallityöntekijä. Se on aikana kaukana siitä, että saisi_hoitaa_hevosia. Vähän kuin valmistuisit lastentarhanopettajaksi, mutta päätyisit siivoamaan päiväkodin käytäviä ja vaihtamaan vaippoja, koska työaikasi ei riitä muuhun. Hevosen hoitamisesta harva saa enää palkkaa. Sehän on harrastus, jota tehdään paskanmättötyöpäivän päälle.

Suomalainen ratsuharrastaja tarvitsee hevoselleen tallipaikat ja ratsastustilat, joiden rakentaminen omin voimin on kallista. Hevosen pitäminen muiden nurkissa on kallista sekin. Työntekijöiden palkat maksavat tallinpitäjälle rahaa, ja tallitöitä tehdään valtaosassa paikoista edelleen samalla menetelmällä kuin 50 vuotta sitten: lapiolla, talikolla ja kottikärryillä. Edistystä ei ole tapahtunut, palkat ovat pienet, mutta elinkustannukset ovat kohonneet pilviin. Maatalousala ei toimi virka-aikojen puitteissa. Tämä ei voi jatkua loputtomiin, koska meillä harrastajilla ei ole kohta enää varaa. Tallipaikka 900 euroa, lisäheinät 30 euroa, lisärehut 20 euroa, kengitykset 150 euroa... Päälle valmennukset ja muut. On toki etuoikeus omistaa hevonen. Se ei näillä luettelemillani summilla ole mitenkään perusoikeus.

Missä on automaatio, joka vähentäisi hartiavoimin tehtävää työtä, ja kuka sellaisen investoinnin kustantaisi? Olisiko hevosalan palkkoja mahdollista nostaa ja mistä olisi mahdollista tinkiä? Heinät, rehut, kuivikkeet ja peruskorjaukset on hoidettava. Ei niistä voi säästää.

Vai olisiko tulevaisuuden ratkaisu tosiaan se, että eläisimme hevoskylissä, joissa jokaisella olisi talli omassa pihassa ja maneesit ja kentät toimisivat osuuskuntaperiaatteella? Tuleeko vielä se päivä, jolloin me mietimme, että oikeastiko joskus hoidatimme hevosemme muilla; miten yläluokkaista ja tuhlailevaa kuvitella, että voi asua kaupungissa, pitää hevosta ja käyttää siihen puolet palkastaan?

Mikä on sinun tulevaisuusvisiosi?