maanantai 30. lokakuuta 2017

Sovinistit tallilla

Hevosala on naisvaltainen, mutta joka tallille mahtuu muutava sovinisti. Koska kyse on naisvaltaisesta harrastuksesta, sovinismi ei todellakaan katso sukupuolta.

Me olemme kaikki takuulla tavanneet sen naisen, joka haukkuu muita naisia akkamaisiksi, juoruilijoiksi, kyttääjiksi tai suhtautuu muuten vain halventavasti toisiin naisiin. Tämän naisen mielestä toisten naisten kanssa ei voi tehdä yhtään mitään. Hän on vähän samanlainen luonnonoikku kuin hevonen, joka vihaa muita hevosia. Kyllä, sellaisiakin on, vaikkakaan luonnollista se ei ole. Hevosalalla saattaa olla määrällisesti enemmän naisiin vihamielisesti suhtautuvia naisia kuin miehiä. Vähemmistöä onneksi kummatkin ryhmät.

Naisten seura tekee sovinistin yleensä hiukan epävarmaksi. Yleensä sovinisti on mielestään tosi äijä, ja niinpä hän sulaa ja vapautuu nimenomaan miesten seurassa. Kukkoilu loppuu ja kanailu alkaa, joskin nokkiminen kohdistuu edelleen toisiin naisiin, joita haukkumalla sovinisti uskoo saavansa arvstusta miesten keskuudessa, koska hänhän ei ole kuin nuo akat. Hevospiireissä miehet yleensä eivät tunne kovin suurta hengenheimolaisuutta tätä sovinistia kohtaan, vaikka hän muuta kuvittelee. Sovinistin kanssa ei oikeastaan kukaan koe voivansa tehdä yhteistyötä, sillä hän ei oikein tunnu itsekään tietävän mitä ja kuka hänen pitäisi olla. Ihmiset eivät tykkää olla arvaamattomien ihmisten kanssa. Tämä on sovinistin mielestä tietysti "akkojen vika", koska akat kyttää eivätkä osaa tehdä yhteistyötä.

Hevosalalla on toki myös miespuolisia sovinisteja. Yhteistä kaikille sovinisteille on kuitenkin jonkunlainen munattomuus. Ihminen, joka ylistää itseään alistamalla muita, on loppujen lopuksi vähän reppana. Lopulta ihminen, joka käy koko ajan yksipuolista sotaa muuta maailmaa vastaan jää yleensä huomaamattaan ulkopuolelle.


keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Kuumat HIHS-vinkit - faktoja muistettavaksi

Somelinkit pursuavat nyt HIHS- haastatteluja ja muita lehtiartikkeleita suomalaisen ratsastusurheilun ykköstapahtumasta. Olin jäähallilla useampana päivänä nauttimassa ratsastuksesta että tunnelmasta enkä suinkaan istunut katsomossa koko aikaa. HIHSiin kuuluu hyvin olennaisesti se, että voi nähdä vanhoja tuttuja ja tutustua uusiin. Tämä on siinä mielessä ollut minulle monena vuonna helppoa, että minulla on ollut all-event -lippu. Usein ne, jotka tulevat vain yhteen näytökseen, ihmettelevät, miksi jotkut eivät istu katsomassa ratsastusta. No, koska hallilla on niin paljon muutakin: voit koeajaa autoa, shoppailla koruja, tutustua tallirakentamiseen, kuivikkeisiin, ratsastuslomiin ja tietenkin varusteisiin. Voit myös katsoa väliaikaohjelmaa, jos et halua sukeltaa varsinaisten näytösten käytävä- ja exporuuhkiin.

HIHS on elämys. Se on samanaikaisesti kotoisa ja kuitenkin suuren maailman tapahtuma. Aina välillä huomaan, että ihmiset marmattavat asioista, jotka ovat jotenkin yhtä olemassaolevia faktoja kuin se, että lumi pääsee yllättämään autoilijat joka vuosi. Listasin tähän asioita, jotka olen päättänyt itse hyväksyä.

1. Suljettu tila on aina kallis tila

Helsinki on kalliimpi kaupunki kuin monet muut. Menet sitten oopperaan, jäähalliin tai stadikalle, siellä on sen markkinat, joka ravintolatoimintaa pyörittää, ja kyseinen yritys on yleensä maksanut sievoisen summan tästä yksinoikeudesta. Se näkyy hinnoissa, sillä kun tila on suljettu, sieltä ostetaan sitä, mitä siellä on tarjolla. Budjettikävijä voi piilottaa eväänsä laukkuun tai käydä syömässä jäähallin ulkopuolella. Alkoholia ei ole pakko juoda.
Hotelliyöpyjä voi tankata itsensä ähkyyn hotelliaamiaisella. Helsingissä rahaa säästyy, kun käyttää julkisia tai kävelee. Jäähallilta Scandicille on ihan lyhyt matka eikä Mannerheimintie ole vaarallinen paikka kävellä yölläkään.

Lippuhinnoista on oikeastaan turha sanoa mitään. Ehkä me olemme turhan tottuneita siihen, että hevosia saa katsella ilmaiseksi, että haluaisimme tuon ilmaisuuden ulottuvan myös tapahtumiin, joiden järjestäminen maksaa.

Verrattuna ensimmäisen jäähalli-HIHSin legendaariseen nakkimukitarjontaan, brunssi oli aivan taivaallinen. VIP-tilojen tarjonta oli kuulemma edellisvuotta kehnompi, mutta siitäpä en tiedä kuin kuulopuheita. En ole VIP.

Minä rakastan Caecar-salaattia, graavilohta ja pikku lihapullia. Voin ihan hyvin maksaa brunssista 31.50€. Maistui

 

2. Expo on esittelyhuone ennemmin kuin tarjoushalli

Koska expotilat ovat vuokriltaan kalliita, "vanhoja kunnon HIHS-tarjouksia" ei juurikaan näy. Sen sijaan moni esittelee uutuustuotteita tai myy pois hajakokoja. Tämän vuoden juttu oli mittatilaussaappaat, joita oli kaikissa maailman väreissä ja malleissa.
Väentungoksesta on ihan turha valittaa. Jos tapahtuma on Suomen ykköstapahtuma, sinne haluaa minun lisäkseni tulla muutkin, ja silloin_siellä_on_ihmisiä. Amateur Tour -päivinä on väljempää shoppailla.


3. Lähempänä jäätä on usein kylmä

Minkäs teet, mutta kun hevostapahtuma järjestetään jäähallissa, katsomossa on sitä kylmempi, mitä lähempänä jäätä istut. Kannattaa pukeutua niin kuin jäähallille nyt pukeudutaan.

Saimme mieheni ansiosta liput ringside tableen lasten matinean ajaksi. Lapset olisivat mieluummin meneet katsomoon, koska sieltä olisi nähnyt paremmin ja paikkojakin oli tyhjinä! Poliisihevoset eivät päässeet tänä vuonna paikalle Tampereen mielenosoituksen takia, ja niiden esiintyminen oli peruuntunut viime hetkellä. Kyllä lapsia harmitti! Kiitos, natsit.

 

4. Amatöörit eivät ole ammattilaisia

Minusta on mukava katsoa amatöörien ratsastusta ja varsinkin poniratsastus on ihan kipeää touhua. Ammattilaiset ovat niin siistejä ja kliinisiä ja esteet jumalattoman korkeita, että siinä touhussa ihailee sitten ihan muita juttuja. Hienoa, että amatöörienkin on mahdollista ratsastaa ammattilaisolosuhteissa.

5. Tämä järjestetään vain kerran vuodessa

Olen ollut siinä onnellisessä tilanteessa, että olen päässyt HIHSiin teidän lukijoiden ansioista useampana vuotena. Tänä vuonna katsoin sunnuntain worldcupin kotona. Täytyy sanoa, että on tavallaan sääli, että kun kerrankin Suomessa tapahtuu jotaint ällaista, pitää valita huipputapahtuman liveseuraamisen ja ihan mielettömän asiantuntevan liveselostuksen välillä. Olisi ihanaa saada molemmat. Paikan päällä katsomossa tapahtuvaa live-selostusta en sen sijaan kestä tippaakaan. Minun mielestäni hevoskilpailujen katsomossa olisi syytä istua kuin kirkossa.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Kaikki tallityypit tahtoo olla jotakin

Vuotiaat varsat näyttävät esimurrosikäisiltä. Ne ovat venähtäneet pituutta (korkeutta), mutta niiden mittasuhteet ovat hassut ja ne tuntuvat olevan pelkkää jalkaa. 3-4 -vuotiaat ovat jo melko lailla täysikasvuisen näköisiä, mutta sitähän ei harjaantumaton silmä näe, että ovat ihan lapsia. Sama homma pätee hevosihmisiin. Me olemme jossain määrin keskenkasvuisia aikuisten kuoressa ja sitä on joskus vaikea huomata ja muistaa. Mutta tämä väite vaatinee vähän avaamista.

Perävalot. Kuva: Erica Lilja 2016

Havahduin tähän tosiasiaan päivänä eräänä, jolloin puhuimme mieheni kanssa työstä. Hän naurahti, että siinä on kyllä puolensa, että työskentelee aikuisten seurassa. Vastasin, että kyllä joo, mutta nuoret ovat aika lailla rehellisiä. Nuorilta voi yleensä kysyä mitä vain ja sitten ne vastaavat melko lailla rehellisesti. Joskus liiankin rehellisesti. Totuuden nimessä, tietenkin. "Joo" on todennäköisesti "ei" ja toisinpäin. On sävyjä. Nuoret osaavat niitä lukea hirveän hyvin toisistaan. Tavallaan nuoret tulkitsevat kaikkea niin kuin yläluokkaiset seurapiirirouvat Jane Austenin kirjoissa. "Kuka sanoi? Ai mitä se teki? Ai kenen kanssa? APUA!" Ehkä se johtuu siitä, ettei ole paljoa muuta tekemistä.

Mutta toki nuorilla on myös se ikävaihe, jolloin ne pyöräyttävät silmänsä ympäri jokaisesta kerrasta, jolloin heitä puhutellaan, ja kääntyvät sitten supattamaan jotain kaverinsa korvaan, mutta nuoret saavat kernaasti olla hiukan ennakkoluuloisia kaikkea kohtaan, koska heidän maailmansa on vielä hiukan pieni. Silti he tykkäävät esittää, että he tietävät asioista enemmän kuin mitä tietävätkään. He nauttivat ihailusta eivätkä kestä kritiikkiä, koska ovat jo lähtökohtaisesti äärettömän kriittisiä itsejään kohtaan. Pitää olla erilainen, mutta ei saa olla outo. Eläimet ja rock-musiikki pelastavat, kun maailma kohtelee kaltoin ja kukaan ei ymmärrä. Kun nuoret viimein siirtyvät aikuisen maailmaan, he aikuistuvat pois tästä "minä vastaan maailma" -ajattelusta huomaamaan, että huomaamattomat silmänliikkeet eivät enää merkitse ja omat tekemiset kiinnostavat enemmän se, miltä näyttetään muiden silmissä. Ihmisille ei enää paukautella asioita totuuden vuoksi vaan asioita jätetään sanomatta, koska jotkut asiat ovat turhia ääneen sanottaviksi. Sopu tulee egoa tärkeämmäksi. Ei tarvitse esiintyä. Ei tarvitse muuttaa maailmaa eikä maailma ole paha ja pientä ihmistä vastaan. Voi olla kaveri kaikille, ei vain bestiksille.

Tai näinhän se menee oppikirjassa. Asiat voivat olla toisin, jos nuoret ovat hevosihmisiä ja jäävät sellaisiksi. Talleilla ei jotenkin oikeasti aikuistuta. Koska hevosten kanssa pitää olla suoraviivainen ja rehellinen ihan niinkuin nuoretkin ovat, hevosihmiset jäävät joskus sosiaalisilta taidoiltaan tällä tapaa keskenkasvuisiksi. Hevoset eivät kauheasti opeta meille ihmisten kanssa toimimisesta, vaikka haluamme kuvitella muuta. Eläimet ovat yleensä vain peilejä omille tunteillemme. Siksi niiden kanssa on helppo ajatella, että vain ne ymmärtävät meitä ja hulluuttamme. Kyllä me kaikki tunnemme jonkun, joka on pirun hyvä hevosten kanssa, mutta ihmisten kanssa sitten, noh, jotain muuta....

Mikä sitten lääkkeeksi aikuistumisprosessiin? Vietetään rohkeasti aikaa myös ihan oikeiden ihmisten kanssa. Hevosihmiset ja hevoset eivät aina ole sitä. Keskenkasvuisen porukan kanssa toimimiseen suosittelen yläasteen opettajan taktiikkaa: kehu, kuuntele, kiitä ja kunnioita. Kaikki haluavat tuntea olevansa tarpeellisia ja ihan oikeita ihmisiä. Jokainen meistä haluaa olla jotain, mutta kaikilla meistä ei ole liian montaa paikkaa, missä voi olla sitä.

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...