keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Kaikki tallityypit tahtoo olla jotakin

Vuotiaat varsat näyttävät esimurrosikäisiltä. Ne ovat venähtäneet pituutta (korkeutta), mutta niiden mittasuhteet ovat hassut ja ne tuntuvat olevan pelkkää jalkaa. 3-4 -vuotiaat ovat jo melko lailla täysikasvuisen näköisiä, mutta sitähän ei harjaantumaton silmä näe, että ovat ihan lapsia. Sama homma pätee hevosihmisiin. Me olemme jossain määrin keskenkasvuisia aikuisten kuoressa ja sitä on joskus vaikea huomata ja muistaa. Mutta tämä väite vaatinee vähän avaamista.

Perävalot. Kuva: Erica Lilja 2016

Havahduin tähän tosiasiaan päivänä eräänä, jolloin puhuimme mieheni kanssa työstä. Hän naurahti, että siinä on kyllä puolensa, että työskentelee aikuisten seurassa. Vastasin, että kyllä joo, mutta nuoret ovat aika lailla rehellisiä. Nuorilta voi yleensä kysyä mitä vain ja sitten ne vastaavat melko lailla rehellisesti. Joskus liiankin rehellisesti. Totuuden nimessä, tietenkin. "Joo" on todennäköisesti "ei" ja toisinpäin. On sävyjä. Nuoret osaavat niitä lukea hirveän hyvin toisistaan. Tavallaan nuoret tulkitsevat kaikkea niin kuin yläluokkaiset seurapiirirouvat Jane Austenin kirjoissa. "Kuka sanoi? Ai mitä se teki? Ai kenen kanssa? APUA!" Ehkä se johtuu siitä, ettei ole paljoa muuta tekemistä.

Mutta toki nuorilla on myös se ikävaihe, jolloin ne pyöräyttävät silmänsä ympäri jokaisesta kerrasta, jolloin heitä puhutellaan, ja kääntyvät sitten supattamaan jotain kaverinsa korvaan, mutta nuoret saavat kernaasti olla hiukan ennakkoluuloisia kaikkea kohtaan, koska heidän maailmansa on vielä hiukan pieni. Silti he tykkäävät esittää, että he tietävät asioista enemmän kuin mitä tietävätkään. He nauttivat ihailusta eivätkä kestä kritiikkiä, koska ovat jo lähtökohtaisesti äärettömän kriittisiä itsejään kohtaan. Pitää olla erilainen, mutta ei saa olla outo. Eläimet ja rock-musiikki pelastavat, kun maailma kohtelee kaltoin ja kukaan ei ymmärrä. Kun nuoret viimein siirtyvät aikuisen maailmaan, he aikuistuvat pois tästä "minä vastaan maailma" -ajattelusta huomaamaan, että huomaamattomat silmänliikkeet eivät enää merkitse ja omat tekemiset kiinnostavat enemmän se, miltä näyttetään muiden silmissä. Ihmisille ei enää paukautella asioita totuuden vuoksi vaan asioita jätetään sanomatta, koska jotkut asiat ovat turhia ääneen sanottaviksi. Sopu tulee egoa tärkeämmäksi. Ei tarvitse esiintyä. Ei tarvitse muuttaa maailmaa eikä maailma ole paha ja pientä ihmistä vastaan. Voi olla kaveri kaikille, ei vain bestiksille.

Tai näinhän se menee oppikirjassa. Asiat voivat olla toisin, jos nuoret ovat hevosihmisiä ja jäävät sellaisiksi. Talleilla ei jotenkin oikeasti aikuistuta. Koska hevosten kanssa pitää olla suoraviivainen ja rehellinen ihan niinkuin nuoretkin ovat, hevosihmiset jäävät joskus sosiaalisilta taidoiltaan tällä tapaa keskenkasvuisiksi. Hevoset eivät kauheasti opeta meille ihmisten kanssa toimimisesta, vaikka haluamme kuvitella muuta. Eläimet ovat yleensä vain peilejä omille tunteillemme. Siksi niiden kanssa on helppo ajatella, että vain ne ymmärtävät meitä ja hulluuttamme. Kyllä me kaikki tunnemme jonkun, joka on pirun hyvä hevosten kanssa, mutta ihmisten kanssa sitten, noh, jotain muuta....

Mikä sitten lääkkeeksi aikuistumisprosessiin? Vietetään rohkeasti aikaa myös ihan oikeiden ihmisten kanssa. Hevosihmiset ja hevoset eivät aina ole sitä. Keskenkasvuisen porukan kanssa toimimiseen suosittelen yläasteen opettajan taktiikkaa: kehu, kuuntele, kiitä ja kunnioita. Kaikki haluavat tuntea olevansa tarpeellisia ja ihan oikeita ihmisiä. Jokainen meistä haluaa olla jotain, mutta kaikilla meistä ei ole liian montaa paikkaa, missä voi olla sitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...