Näkymättömät
Mitä suurempi on yhteisö, sitä varmemmin mukana on niitä, joiden olemassaolo sivuutetaan. Eniten näkymättömiä on ikäryhmässä murrosikäiset. Me aikuiset kyllä huomaamme pikkulapset, mutta teinit me haluamme sysätä pois mielestä aikuistumaan jonnekin. Että tulkaa takaisin sitten, kun osaatte tervehtiä oikein ja käyttäytyä niin kuin me aikuiset.
Uskokaa tai älkää, ympärillämme elää valtava joukko nuoria, jotka eivät tulee koskaan nähdyiksi arjessa. Vanhemmat ovat koko ajan jossain, koulussa heitä vain käskytetään ja komennetaan. Tallilla heitä ei ole kukaan aikuinen koskaan kohottanut vertaisekseen ja ottanut mukaan, vaikka heillä olisi osaamista vaikka miten paljon. Nämä nuoret eivät tervehdi aikuisia, koska kukaan ei koskaan tervehdi heitä. He kertovat mielipiteensä vain ikätovereilleen tai netissä, koska kukaan ei ole koskaan missään muualla kysynyt heidän mielipidettään. Heitä pidetään ylimielisinä, kaikkitietävinä, huonostikäyttäytyvinä ja lapsellisina, vaikka kenelläkään arvostelijalla ei ole harmainta hajua siitä, mitä nämä nuoret ajattelevat.
Ja tämän arvostelun teemme me aikuiset, jotka haluamme, että nuoret olisivat aikuisia. Eli millaisia? Minkä mallin me annamme itse aikuisuudesta, jos emme itse tervehdi, emme kysy kuulumisia, emme näe heitä, emme kuule heitä ja silti sanomme heidän olevan ylimielisiä, kaikkitietäviä, huonostikäyttäytyviä ja lapsellisia.
Jos koko kylä kasvattaa, aloita itse näyttämällä esimerkkiä äläkä vain hauku jonkun muun kasvatustyötä. Sano moi. Kysy, mitä kuuluu. Pyydä apua hevoshommiin. Tee nuori näkyväksi. Kysy, miten koulussa menee.
Osallistamalla tehdään osallistuvia ihmisiä. Ihmiset haluavat olla siellä, missä heidän on hyvä olla ja missä heidät hyväksytään.
Uskokaa tai älkää, ympärillämme elää valtava joukko nuoria, jotka eivät tulee koskaan nähdyiksi arjessa. Vanhemmat ovat koko ajan jossain, koulussa heitä vain käskytetään ja komennetaan. Tallilla heitä ei ole kukaan aikuinen koskaan kohottanut vertaisekseen ja ottanut mukaan, vaikka heillä olisi osaamista vaikka miten paljon. Nämä nuoret eivät tervehdi aikuisia, koska kukaan ei koskaan tervehdi heitä. He kertovat mielipiteensä vain ikätovereilleen tai netissä, koska kukaan ei ole koskaan missään muualla kysynyt heidän mielipidettään. Heitä pidetään ylimielisinä, kaikkitietävinä, huonostikäyttäytyvinä ja lapsellisina, vaikka kenelläkään arvostelijalla ei ole harmainta hajua siitä, mitä nämä nuoret ajattelevat.
Ja tämän arvostelun teemme me aikuiset, jotka haluamme, että nuoret olisivat aikuisia. Eli millaisia? Minkä mallin me annamme itse aikuisuudesta, jos emme itse tervehdi, emme kysy kuulumisia, emme näe heitä, emme kuule heitä ja silti sanomme heidän olevan ylimielisiä, kaikkitietäviä, huonostikäyttäytyviä ja lapsellisia.
Jos koko kylä kasvattaa, aloita itse näyttämällä esimerkkiä äläkä vain hauku jonkun muun kasvatustyötä. Sano moi. Kysy, mitä kuuluu. Pyydä apua hevoshommiin. Tee nuori näkyväksi. Kysy, miten koulussa menee.
Osallistamalla tehdään osallistuvia ihmisiä. Ihmiset haluavat olla siellä, missä heidän on hyvä olla ja missä heidät hyväksytään.
Ihmeellistä, ettei tässä tekstissä ole vielä kommentteja. Mun mielestä tämä on tosi tärkeä aihe ja todella hyvää pohdintaa - ehkä siksi, että olin itsekin vasta muutama vuosi sitten yksi niistä näkymättömistä nuorista. Aina olisi pitänyt olla jotain muuta kuin minä itse, joten koin helpommaksi olla hiljaa ja väistää koska yritykset miellyttää muita päättyivät vaan omaan huonoon oloon. Tämän kun osaisi muistaa sitten aikuisempanakin, ja ottaa ajatuksen arkeen kasvattajan työssä. Että osaisi nähdä ja kuulla erityisesti niitä, joita ei ensimmäisenä näe ja kuule.
VastaaPoista