keskiviikko 9. elokuuta 2017

Punooko hevonen juonia?

Kyra sanoo kirjassaan Kyra ja ratsastuksen taito (WSOY) osuvasti, ettei hevonen käytä koko päiväänsä karsinassa sen miettimiseen, miten se voisi olla ihmiselle hankala. Hevonen elää hetkessä. Koska me ihmiset olemme niitä, jotka punomme juonia ja keksimme ilkeyksiä, meidän on helppo ajatella hevostenkin tekevän niin. Siitä kirotusta inhimillistämistähän siinä on kyse. Hevonen ei kuitenkaan ole ihminen.

Päde on ihan älyttömän skarppi silloin, kun hypätään esteitä tai maastoillaan, mutta kentällä pakoreaktiot aina välillä yllättävät kouluratsastajan. Päden pää pyörii sitä enemmän, mitä tylsemmältä puurtaminen siitä tuntuu. Tämä on tietysti seurausta puutteellisesta ratsastustaidostani; Päde ei selvästikään keskity silloin minuun eikä etenkään tehtävään, jota haluan suorittaa. Silti aina välillä tuntuu, että se keksii mörköjä puskiin ihan vain välttääkseen työnteon. Pakenee paikalta. Se on ärsyttävää.

Ensimmäisen yhteisen vuotemme aikana Päden keskittymiskyky on onneksi parantunut tosi paljon, mutta minkäs Päde luonteelleen mahtaa. Se on luonteeltaan tarkkailija ennemmin kuin rauhallinen keskittyjä. Tämän päälle minä olen itsekin sitä tyyppiä, jonka ajatukset karkailevat ja jonka on vaikea ylläpitää keskittymistä tylsissä jutuissa (lue: kouluratsastuksessa), joten siellä me sitten keekotamme yhdessä. Ihmisenä vastuu on kuitenkin minun ja minä voin tehdä tietoisesti keskittymiselleni jotain. Voin päättää ratsastaa hevostani keskittyneemmin ja onnistuakin siinä, mutta hevostani en saa muutettua kokonaan toisenlaiseksi. Olen tullut siihen tulokseen, että jos Päde hetkellisesti keskittyy tehtävään niin suuresti, että se unohtaa keskittyä ulkomaailmaan, se saattaa säikähtää ihan vain sitä. Saaliseläimen on vaarallista menettää ajan- ja paikantaju. Sellaisessa tilanteessa pitää tietysti yrittää paeta paikalta entistä lujempaa ja yllättävämmin.

Voihan olla, että sen keskittyneen pohkeenväistön aikana kentän laidalle ilmestyi itse Saatana. Joku esi-isistä ei jäänyt henkiin, koska keskittyi liikaa sivuttaisaskelten kaltaisiin turhuuksiin.

Tarkkailijat.
Kuva: Zelda Rantala 2016

Pakenijat.
Kuva: Erica Lilja 2016

perjantai 4. elokuuta 2017

Akti

Ihmisen ei tarvitse olla huippuratsastaja päätyäkseen ratsastamaan toisen ihmisen hevosta. Luonnollisesti ensin täytyy tuntea se ihminen, jonka hevosta voisi kuvitella liikuttavansa. Mutta sitten pitäkin olla varovainen: "voinko ratsastaa hevostasi" voi olla liian nopeasti esitettynä samanlainen kysymys, kuin jos tiedustelisit keneltä tahansa, että mennäänkö sänkyyn. Ole tahdikas. Anna toisen tehdä aloite etenkin, jos halu ja tarve näyttää olevan yksin sinun! Esimerkki tilanteesta, joissa ehdotuksia ei tehdä on esimerkiksi se,  jos ihminen itkee hevosensa selässä sitä, että ratsastus ei suju.

Suurin osa hevosihmisistä ymmärtää, miten tärkeä oma hevonen voi olla. Hevonen ei saa olla sinullekaan vain yksi muiden joukossa. Sekä parisuhteeseen että hevoskaupoille toki lähdetään akti mielessä, mutta molemmissa se vuosien varrella muuttuu vain yhdeksi - tosin hyvin tärkeäksi, mutta vain yhdeksi - tekijäksi muiden joukossa. Ei siis kannata lähteä liikkeelle henkseleitä paukutellen ja uhoten, että teet hevosenomistajalle palveluksen suorittamalla aktin hänen hevosensa kanssa. Toisen ihmisen hevosella ratsastaminen on luottamustehtävä. Riippuu täysin hevosenomistajasta, mitä sellaista korvaamatonta voit hänelle antaa vastineeksi, mitä hänellä ei itsellään juuri sillä hetkellä ole. Joskus se on raha. Se voi olla myös aika, kokemus tai tietotaito ja pian huomaat, että olet korvaamaton. Yhtä kaikki, se ei ole mainospuhe, jonka voit esittää ensitapaamisella. Etkä voi mennä selän takana rehvastelemaan, miten paljon parempi olet kuin hevosen omistaja, vaikka se olisi miten ilmeistä. 

Avainsana kaikkeen on rakkaus toisen ihmisen hevoseen, ei pelkkä akti. Jos menet akti edellä, paikkasi tuskin on toisen ihmisen hevosen elämässä, tai sitten olet ammattilainen, joka voi odottaa maksua. Hevosen ympärillä kaikki on pelkkää lovee ja pidennettyä esileikkiä. Ja sitten joku päivä omistaja saa koulukisoista yli 60% ja sitten katsellaan yhdessä ilotulitusta.






Kuvat: Tuija-Annika Järvinen

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Sankarille Sankaria

Yhteistyössä RaisioAgro




"Hevonen syö heinää ja kauraa", olin sanonut varmasti niin monta kertaa, että lopulta yllätin itsekin itseni selailemalla muita rehuvaihtoehtoja. Oli nimittäin niin, että Päden todettiin tarvitsevan vähän enemmän murua rinnan alle. Elettiin maaliskuuta ja odotettiin kesää. Päde tuntui talven jälkeen siltä, että sen viime kesän hyppyvoimasta oli vain rippeet jäljellä. Kuntokin oli hiukan laskenut ja lihakset tippuneet.

Hylkäsin ajatuksen myslista ja kaikista muista hampaankoloihin jäävistä märistä mössöistä. Heinänkin olen halunnut syöttää Pädelle kuivana, vaikka se viime talven köyhä heinä vaatikin erityisen valkuaislisän syöttämistä. RaisioAgro oli juuri lanseerannut suomenhevosen 110-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Sankari-suomenhevosrehun. Kyselin rehusta kokemuksia Suomenhevonen, paras hevonen – Facebook-ryhmässä, mutta aika harvalla se tuntui olevan vielä silloin käytössä, joten otin sähköpostilla yhteyttä suoraan RaisioAgroon.

Päädyin lähettämään heinäanalyysin ja sain paluupostina useamman erilaisen laskelman Pädelle sopivasta ruokinnasta. Tuntui hyvältä, ettei muiden valmistajien rehuja dissattu, vaan minulle pyrittiin tarjotamaan ratkaisua ongelmaan. Tilasin kokeilueränä kolme säkkiä, vaikka olisin toki voinut tilata pelkästään yhden säkin, koska toimitus oli säkkimäärästä riippumatta ilmainen. Säkit tulivat kotiovellemme muutamassa päivässä.

Litra Sankaria painaa noin 660g

Alkukesästä Päde sai vielä puolet väkirehuistaan kaurana, mutta siirryimme pikku hiljaa kokonaan Sankariin. Jos Sankaria syöttää ainoana rehuna, ei tarvita muita kivennäisiä. Vähän pihinä kuitenkin päätin syöttää vanhat kivennäiset ensin loppuun enkä siksi syöttänyt pelkkää Sankaria.

Alkuun nauratti Sankari-rehun mainoslause, että maistuu nirsommallekin. Näyttäkää nirso suomenhevonen! Päde on kuitenkin ollut vahvasti sitä mieltä, että vienosti omenantuoksuinen pellettirehu on sen suurta herkkua. Jopa niin, että kun se sai kauraa ja sankaria 50:50 –suhteella, se ei välttämättä edes koskenut kauroihin ennen kuin saa Sankaria. Suursyömärilläkin on herkkunsa!

Sankarin energiasta iso osa koostuu hyvistä rasvoista, joiden on osoitettu vähentävän kesäihottumaan liittyviä oireita, joilta me olemme onneksi muutenkin välttyneet. Rasvat ovat kuitenkin hyväksi ja saavat hevosen myös kiiltämään! Sankarissa tärkkelyspitoisuus on niin ikään kauraa alhaisempi, mikä on hyvä juttu, koska hevosen elimistö pystyy pilkkomaan vain rajallisen määrän tärkkelystä, joka pilkkoutumattomana pakkautuu suolistoon, muuttaa suoliston pH:ta ja voi edesauttaa bakteereiden leviämistä.

Omalle sankarilleni on saatu treenin ja ruokinnan hyvällä yhteistyöllä tosi paljon oikeanlaista puhtia, minkä oheiselta videolta varmasti huomaakin. Tällä linjalla jatketaan. Miksei Sankari olisi sille juuri oikea rehu, kun se kerran on juuri suomenhevoselle kehitetty.

Tuotekortin voit lukea täältä: https://shop.raisioagro.com/mimes/Tuotekortit/tk_924641_fi.pdf

Verkkokauppaan pääset tämän linkin kautta https://shop.raisioagro.com





Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...