torstai 31. elokuuta 2017

Yhtenä aamuna

Sataa ja sumuttaa. Kello on vähän yli aamusyötön ja olen tallin pihassa. Vaihdan piilolinssejä päähäni autossa, koska siinä on paras valo. Meikkipussi jää odottamaan pelkääjän paikalle sitä, että olen ratsastanut ja käynyt suihkussa ja olen valmis menemään töihin.

On jännä, miten paljon toinen auto helpottaa elämää. Olimme pitkään sitä mieltä, että  yhdellä pärjää, se on vain asennekysymys. Nyt kuitenkin tajuaa, miten paljon elämä on helpottunut, kun pääsee kulkemaan ilman jatkuvaa aikatauluttamista siitä, kumpi vie lapset, kumpi hakee ja kuka heittää ja kenet. Auto lisää autonomiaa. Toisaalta se on vähän kuin maneesi: ilmankin pärjää, mutta on se mukavampi käyttää sadetakkia matkalla maneesiin kuin ratsastaessaan. Mukavuudenhalua ja helppoutta parjataan ihan liikaa.

Hevonen on yltä päältä purussa, mutta hyvähän tuo, että makaa pitkällään. Se on selvästi aamuhevosia, sillä siitä on mukava päästä töihin ani varhain. Kaikista hankalin aika on iltapäiväsyötön jälkeen. Kai sekin ajattelee, ettei ruuhka-aikaan kannata tunkea minnekään. Aika harvoin me olemmekaan liikkeellä välillä 17-20. Se on se aika, jolloin lapsettomat ratsasastavat, kun voivat tulla suoraan töistä. Jos minä tulisin silloin, en näkisi lapsiani hereillä ollenkaan.

Totean jälleen, että softshell-takki on idiootein keksintö ratsastusvaatteeksi ja jätän takin talliin. Ohuessa sumusateessa fleece pelittää ihan hyvin. Sadetakissa tulisi hiki. Maneesissa vasta tulisikin hiki, joten antaa olla, kastutaan sitten. Päde on samaa mieltä. Maneesin nurkalla se silti päättää haluta tutkia sen nurkan, missä se on nähnyt mörköjä viime aikoina. Se on jännä hevonen. Uteliaisuus voittaa pelon aina lopulta.

Kun olen vienyt hevosen tarhaan, menen itse suihkuun. Mietin, että menipä aamu mukavasti. Olen märkä ja hikinen, mutta tunnen valtavaa iloa siitä, että pääsen suihkuun. Märät ja hiostuneet vaatteet myttyyn lattialle. Nostaisin ne siitä autoon kuivumaan. Lämmin suihku. Shampoon tuoksu sekoittuneena aamutallin ja satulasaippuan aromeihin antaa taas vähän erilaisen kokemuksen hajuaistille. Tästä tulee hyvä päivä.

Olo on ihana, kunnes huomaan, että minulla ei ole mukanani vaihtoalushousuja.

perjantai 25. elokuuta 2017

Näkymättömät

Mitä suurempi on yhteisö, sitä varmemmin mukana on niitä, joiden olemassaolo sivuutetaan. Eniten näkymättömiä on ikäryhmässä murrosikäiset. Me aikuiset kyllä huomaamme pikkulapset, mutta teinit me haluamme sysätä pois mielestä aikuistumaan jonnekin. Että tulkaa takaisin sitten, kun osaatte tervehtiä oikein ja käyttäytyä niin kuin me aikuiset.

Uskokaa tai älkää, ympärillämme elää valtava joukko nuoria, jotka eivät tulee koskaan nähdyiksi arjessa. Vanhemmat ovat koko ajan jossain, koulussa heitä vain käskytetään ja komennetaan. Tallilla heitä ei ole kukaan aikuinen koskaan kohottanut vertaisekseen ja ottanut mukaan, vaikka heillä olisi osaamista vaikka miten paljon. Nämä nuoret eivät tervehdi aikuisia, koska kukaan ei koskaan tervehdi heitä. He kertovat mielipiteensä vain ikätovereilleen tai netissä, koska kukaan ei ole koskaan missään muualla kysynyt heidän mielipidettään. Heitä pidetään ylimielisinä, kaikkitietävinä, huonostikäyttäytyvinä ja lapsellisina, vaikka kenelläkään arvostelijalla ei ole harmainta hajua siitä, mitä nämä nuoret ajattelevat.

Ja tämän arvostelun teemme me aikuiset, jotka haluamme, että nuoret olisivat aikuisia. Eli millaisia? Minkä mallin me annamme itse aikuisuudesta, jos emme itse tervehdi, emme kysy kuulumisia, emme näe heitä, emme kuule heitä ja silti sanomme heidän olevan ylimielisiä, kaikkitietäviä, huonostikäyttäytyviä ja lapsellisia.

Jos koko kylä kasvattaa, aloita itse näyttämällä esimerkkiä äläkä vain hauku jonkun muun kasvatustyötä. Sano moi. Kysy, mitä kuuluu. Pyydä apua hevoshommiin. Tee nuori näkyväksi. Kysy, miten koulussa menee.

Osallistamalla tehdään osallistuvia ihmisiä. Ihmiset haluavat olla siellä, missä heidän on hyvä olla ja missä heidät hyväksytään.





keskiviikko 23. elokuuta 2017

Satulahuovan valinta on kuin puolisoa etsisi

Yhteistyössä Back on Track

Mistä tietää, että satulahuopa on hyvä? Peruskriteerit ovat olemassa, mutta yksi on varmaa: kimaltava ja korea, muodinmukainen ulkonäkö ei voi olla niistä tärkein. Kuinka monta kertaa meistä jokainen onkaan pettynyt siihen, että huopa on oikeasti vain kallis näyttelyesine? Sitten kun löytää hyvän, ei enää kannata säätää muiden kanssa.

Hyvä satulahuopa seisoo omilla jaloillaan ja kestää pesua. Se on suunniteltu käytettävyys ja muotoilu edellä. Se sopii satulaan täydellisesti. Sen pitää kestää kuurausta ja sen pitää pysyä paikallaan. Toiset meistä jaksavat olla kokeilunhaluisia, mutta uskoakseni lopulta meistä kaikista on turhauttavaa testata huopia ja valmistautua pettymyksiin, jotka vain vievät ajan ja rahat. Perustoimivuus on satulahuopasuhteessa tärkeintä. Kun satulahuopa antaa tilaa eikä hankaa, se on se oikea. Sen kanssa on hyvä olla, vaikka ilotulitusta ei näy eikä kukaan huokaile kateudesta sen nähdessään.

Jos hankit liian korean huovan, se voi viedä sinulta mielenterveyden. Saatat alkaa jopa pelätä jonkun varastavan sen. Pesut menevät hankaliksi, koska pinnat ja sisukset nyppyyntyvät ja nuhjaantuvat tai materiaalit eivät kestä kunnon pesua. Pehmeä sisus vanuttuu ja liikkuu. Puhtaasti ulkonäköperustein valittu menee turhan nopeasti pois muodista ja alkaa näyttää vanhalta. Tyhmintä on sekin, että säästät kallista huopaa vain pyhätarkoituksiin. Kannattaako sellaisesta maksaa sataa euroa? Moiset rahat kannattaa enemmin sijoittaa arkikäyttöön.

Sinulle oikeassa satulahuovassa saattaa joskus olla tekninen ominaisuus, johon joku muu ei usko. Ei siitä kannata välittää, tehkööt muut omiensa kanssa mitä haluavat. Sinä tiedät, että olet löytänyt sen oikean. Hyvää satulahuopaa ei kannata vaihtaa kuin puhtaaseen samanlaiseen.

Hyvässä huovassa on karvoja juuri oikeassa kohdassa.

Hyvä satulahuopa seisoo omilla jaloillaan. Tikkaus on tiiviis, minkä huomaa siitä, että huopa on painava.

Hyvä satulahuopa kestää käyttöä ja pesuja. Vasemmalla upouusi ja puhdas; oikealla puoli vuotta lähes ainoana käytössä ollut ja kuvanottohetkellä likainen huopa.
Hyvä huopa pitää muotonsa ja jättää selkärangalle tilaa. Vastinhihnoille on kaksi kujaa.



Lue Back on Track -tuotteissa käytetyn funktionaalisen kankaan lämpöä heijastavista ominaisuuksista täältä. 
Tekstissä esitetty huopa on Back on Trackin koulumallinen satulahuopa. Muita en enää hanki.

tiistai 22. elokuuta 2017

Harmonian elementit

Kun määrittelee itsensä jonkunlaiseksi, tästä identiteetistä voi olla vaikea räpistellä eroon. Kieli- ja matikkapäät ovat klassisia, mutta samaa pätee harrastuksiin. Kun ei pidä itseään ballerinana, on lähes mahdotonta kuvitella tekevänsä mitään balettiin liittyvää. Ratsastajat luokittelevat itsensä alta nanosekunnin eikä siinä olen koskaan kyse vain ratsastamisesta. On kyse asenteesta ja tavasta toteuttaa itseään hevosharrastajana.

Samalla kun määrittää itsensä, tulee määritelleeksi myös muut. Jos en pidä itseäni "ihmisenä, joka harrastaa voimistelua", olen luonnollisesti muodostanut päässäni käsityksen ihmisistä, jotka harrastavat sekä tehnyt mielessäni eron itseni ja heidän välille. Sen ei tarvitse olla arvottavaa, mutta loukkaantumisen vaara on aina olemassa. Muistan, kun tulin nykyiseen työpaikkaani. Kollega kysyi, tulinko opinto-ohjaajaksi vai liikunnanopettajaksi. Kuultuaan vastauksen, hän huudahti iloisesti, että "tietenkin, ethän sä näytä yhtään liikunnanmaikalta."

Kun sanon, mitä olen, sanon myös sen, mitä en ole. Aina kyse ei ole tekemisestä, vaan olemisesta. Viikottain kuulee ihmisten aloittavan lauseensa "mä olen niitä ihmisiä, jotka..." Mitä meistä kertoo se, että olemme niitä ihmisiä, jotka tykkäävät mankeloiduista lakanoista tai niitä ihmisiä, jotka eivät voi olla paikallaan? Ehkä sen, että jollain tapaa haluamme liittyä tällaisten ihmisten joukkoon. Koemme tarvetta laumaantua. Poikkeuksetta sanomme olevamme "niitä ihmisiä" vain, jos siinä on meistä jotain hienoa tai haluamme vapauttaa itsemme vastuusta.

Minä en ole koskaan pitänyt itseäni "sellaisena ihmisenä, joka harrastaa joogaa". Minun ajatuksissani joogaajat ovat harmonisia, seesteisiä, notkeita, maltillisia ja tästä syystä rytmiltään hiukan hitaita. Minä en ole mielestäni niitä ihmisiä, jotka voivat maata selällään kuuntelemassa hengitystään tai eivät häiriinny, kun ohjaaja taivuttaa heitä kaksinkerroin ja heiltä pääse siinä samalla pari tuhnupierua, mutta hengityksen tasaisuus ei purkaudu nauruna.

Olen hervoton, hektinen ja täysin keskenkasvuinen enkä taivu mitenkään enkä mihinkään paitsi joustamaan periaatteistani. Nyt yritän joogaa, kun sitä kerran työpaikalla kätevästi järjestetään. Toivottavasti osaan käyttäytyä enkä pilaa muiden harmoniaa.

http://fi.mlp.wikia.com/wiki/Harmonian_elementit

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Pelko on aina yhteinen

En ole ollut koskaan shampoopesijä enkä showshinen suurkuluttaja. En puutu hevoseni jouhiin juuri koskaan enkä osta joka kuukausi uutta valjassaippuaa, koska entinen kuluu loppuun. Silti minullakin on periaatteeni ja pakkomielteeni, koska meillä kaikilla on. Olen fakkitunut "vähintään tunti päivässä jotain liikuntaa" -ajatteluun. Jos aikani on rajallinen, lähden ratsastamaan hevosella, jonka kankun päällä on likaa sen sijaan, että käyttäisin rajallista aikaa putsaamiseen. Mieluummin vartti enemmän liikettä. On muuten sangen vapauttavaa sopia ratsastustreffit jonkun toisen aikarajoitteisen kanssa, koska silloin yleensä ollaan yleensä hevosen selässä alle vartissa siitä, kun saavutaan tallille.

Liike ei aina tarkoita hikipäistä työntekoa, mutta seisontapäiviä en noin periaatteessa suosi. Hevonen ei niitä tarvitse, vaikka omistaja tarvitseekin. Minulle on opetettu, että metsäkävely on hevoselle hermolepoa ja käy vapaapäivästä ja tämän olen sisäistänyt. Päden viikko-ohjelmassa ei varsinaisesti ole suunniteltuja seisontapäiviä, mutta sitten vain tulee näitä päiviä, kuten tänään: tuttavaperheen lasten synttärikutsuilla venyy. Ilta alkaa hämärtyä. En vain jaksa lähteä tallille. Lapset toivovat, että jäisin kotiin lukemaan iltasatua. Joudun muistuttamaan itseäni, ettei hevonen kaipaa minua, kotona olo on tärkempää. Samaan aikaan mielessä jyskyttää, että laiminlyön hevoseni liikutuksen. Lasken viikon ohjelmaa yhteen kuin laihduttaja kaloreita rauhoittaakseni kolkuttavaa omatuntoa. Onko tämän viikon liikunnallinen saldo plussan puolella, onhan? Tiedän, että huomenna kärsin seisottamisen seuraukset, koska läpiratsastukseen menee vähän enemmän aikaa. No, itselleen pitää olla armollinen. Tässä kukaan kuole, vaikka kaikkea ei tehdä oppikirjan mukaan. Kokopäivätarhaus ja iltalaiduntava hevonen auttavat minua pyhittämään lepopäivän, jonka tarvitsen.

Ja mikä se oppikirja sitten on? Ei sitä mihinkään ole kirjoitettu, mutta se on tapa, joka minun mielestäni on oikein. Tapa, jolla olen oppinut ehkäisemään kaikkea sitä, mitä hevoseni kohdalla pelkään: lihasjumeja, jännevammoja, selkäkipuja, vatsavaivoja, liikakiloja, heikkoa ratsastettavuutta, tippuvia lihaksia, kipeää suuta... Ja kaikki me hevosihmiset pelkäämme näitä tismalleen samoja asioita, mutta vain hoidamme niitä eri tavoin.

Räikeimmillään se tarkoittaa sitä, että kun yksi jättää kannukset laittamatta, toinen vuoraa hevosensa kyljet rissasuojilla, jotta niihin ei tule kannuksista verijälkiä. Kumpikin ehkäisee samaa asiaa. Kumpikin haluaa hevoselleen hyvää. Kumpikaan ei halua satuttaa.

Kuva: Erica Lilja 2016



keskiviikko 9. elokuuta 2017

Punooko hevonen juonia?

Kyra sanoo kirjassaan Kyra ja ratsastuksen taito (WSOY) osuvasti, ettei hevonen käytä koko päiväänsä karsinassa sen miettimiseen, miten se voisi olla ihmiselle hankala. Hevonen elää hetkessä. Koska me ihmiset olemme niitä, jotka punomme juonia ja keksimme ilkeyksiä, meidän on helppo ajatella hevostenkin tekevän niin. Siitä kirotusta inhimillistämistähän siinä on kyse. Hevonen ei kuitenkaan ole ihminen.

Päde on ihan älyttömän skarppi silloin, kun hypätään esteitä tai maastoillaan, mutta kentällä pakoreaktiot aina välillä yllättävät kouluratsastajan. Päden pää pyörii sitä enemmän, mitä tylsemmältä puurtaminen siitä tuntuu. Tämä on tietysti seurausta puutteellisesta ratsastustaidostani; Päde ei selvästikään keskity silloin minuun eikä etenkään tehtävään, jota haluan suorittaa. Silti aina välillä tuntuu, että se keksii mörköjä puskiin ihan vain välttääkseen työnteon. Pakenee paikalta. Se on ärsyttävää.

Ensimmäisen yhteisen vuotemme aikana Päden keskittymiskyky on onneksi parantunut tosi paljon, mutta minkäs Päde luonteelleen mahtaa. Se on luonteeltaan tarkkailija ennemmin kuin rauhallinen keskittyjä. Tämän päälle minä olen itsekin sitä tyyppiä, jonka ajatukset karkailevat ja jonka on vaikea ylläpitää keskittymistä tylsissä jutuissa (lue: kouluratsastuksessa), joten siellä me sitten keekotamme yhdessä. Ihmisenä vastuu on kuitenkin minun ja minä voin tehdä tietoisesti keskittymiselleni jotain. Voin päättää ratsastaa hevostani keskittyneemmin ja onnistuakin siinä, mutta hevostani en saa muutettua kokonaan toisenlaiseksi. Olen tullut siihen tulokseen, että jos Päde hetkellisesti keskittyy tehtävään niin suuresti, että se unohtaa keskittyä ulkomaailmaan, se saattaa säikähtää ihan vain sitä. Saaliseläimen on vaarallista menettää ajan- ja paikantaju. Sellaisessa tilanteessa pitää tietysti yrittää paeta paikalta entistä lujempaa ja yllättävämmin.

Voihan olla, että sen keskittyneen pohkeenväistön aikana kentän laidalle ilmestyi itse Saatana. Joku esi-isistä ei jäänyt henkiin, koska keskittyi liikaa sivuttaisaskelten kaltaisiin turhuuksiin.

Tarkkailijat.
Kuva: Zelda Rantala 2016

Pakenijat.
Kuva: Erica Lilja 2016

perjantai 4. elokuuta 2017

Akti

Ihmisen ei tarvitse olla huippuratsastaja päätyäkseen ratsastamaan toisen ihmisen hevosta. Luonnollisesti ensin täytyy tuntea se ihminen, jonka hevosta voisi kuvitella liikuttavansa. Mutta sitten pitäkin olla varovainen: "voinko ratsastaa hevostasi" voi olla liian nopeasti esitettynä samanlainen kysymys, kuin jos tiedustelisit keneltä tahansa, että mennäänkö sänkyyn. Ole tahdikas. Anna toisen tehdä aloite etenkin, jos halu ja tarve näyttää olevan yksin sinun! Esimerkki tilanteesta, joissa ehdotuksia ei tehdä on esimerkiksi se,  jos ihminen itkee hevosensa selässä sitä, että ratsastus ei suju.

Suurin osa hevosihmisistä ymmärtää, miten tärkeä oma hevonen voi olla. Hevonen ei saa olla sinullekaan vain yksi muiden joukossa. Sekä parisuhteeseen että hevoskaupoille toki lähdetään akti mielessä, mutta molemmissa se vuosien varrella muuttuu vain yhdeksi - tosin hyvin tärkeäksi, mutta vain yhdeksi - tekijäksi muiden joukossa. Ei siis kannata lähteä liikkeelle henkseleitä paukutellen ja uhoten, että teet hevosenomistajalle palveluksen suorittamalla aktin hänen hevosensa kanssa. Toisen ihmisen hevosella ratsastaminen on luottamustehtävä. Riippuu täysin hevosenomistajasta, mitä sellaista korvaamatonta voit hänelle antaa vastineeksi, mitä hänellä ei itsellään juuri sillä hetkellä ole. Joskus se on raha. Se voi olla myös aika, kokemus tai tietotaito ja pian huomaat, että olet korvaamaton. Yhtä kaikki, se ei ole mainospuhe, jonka voit esittää ensitapaamisella. Etkä voi mennä selän takana rehvastelemaan, miten paljon parempi olet kuin hevosen omistaja, vaikka se olisi miten ilmeistä. 

Avainsana kaikkeen on rakkaus toisen ihmisen hevoseen, ei pelkkä akti. Jos menet akti edellä, paikkasi tuskin on toisen ihmisen hevosen elämässä, tai sitten olet ammattilainen, joka voi odottaa maksua. Hevosen ympärillä kaikki on pelkkää lovee ja pidennettyä esileikkiä. Ja sitten joku päivä omistaja saa koulukisoista yli 60% ja sitten katsellaan yhdessä ilotulitusta.






Kuvat: Tuija-Annika Järvinen

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Sankarille Sankaria

Yhteistyössä RaisioAgro




"Hevonen syö heinää ja kauraa", olin sanonut varmasti niin monta kertaa, että lopulta yllätin itsekin itseni selailemalla muita rehuvaihtoehtoja. Oli nimittäin niin, että Päden todettiin tarvitsevan vähän enemmän murua rinnan alle. Elettiin maaliskuuta ja odotettiin kesää. Päde tuntui talven jälkeen siltä, että sen viime kesän hyppyvoimasta oli vain rippeet jäljellä. Kuntokin oli hiukan laskenut ja lihakset tippuneet.

Hylkäsin ajatuksen myslista ja kaikista muista hampaankoloihin jäävistä märistä mössöistä. Heinänkin olen halunnut syöttää Pädelle kuivana, vaikka se viime talven köyhä heinä vaatikin erityisen valkuaislisän syöttämistä. RaisioAgro oli juuri lanseerannut suomenhevosen 110-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Sankari-suomenhevosrehun. Kyselin rehusta kokemuksia Suomenhevonen, paras hevonen – Facebook-ryhmässä, mutta aika harvalla se tuntui olevan vielä silloin käytössä, joten otin sähköpostilla yhteyttä suoraan RaisioAgroon.

Päädyin lähettämään heinäanalyysin ja sain paluupostina useamman erilaisen laskelman Pädelle sopivasta ruokinnasta. Tuntui hyvältä, ettei muiden valmistajien rehuja dissattu, vaan minulle pyrittiin tarjotamaan ratkaisua ongelmaan. Tilasin kokeilueränä kolme säkkiä, vaikka olisin toki voinut tilata pelkästään yhden säkin, koska toimitus oli säkkimäärästä riippumatta ilmainen. Säkit tulivat kotiovellemme muutamassa päivässä.

Litra Sankaria painaa noin 660g

Alkukesästä Päde sai vielä puolet väkirehuistaan kaurana, mutta siirryimme pikku hiljaa kokonaan Sankariin. Jos Sankaria syöttää ainoana rehuna, ei tarvita muita kivennäisiä. Vähän pihinä kuitenkin päätin syöttää vanhat kivennäiset ensin loppuun enkä siksi syöttänyt pelkkää Sankaria.

Alkuun nauratti Sankari-rehun mainoslause, että maistuu nirsommallekin. Näyttäkää nirso suomenhevonen! Päde on kuitenkin ollut vahvasti sitä mieltä, että vienosti omenantuoksuinen pellettirehu on sen suurta herkkua. Jopa niin, että kun se sai kauraa ja sankaria 50:50 –suhteella, se ei välttämättä edes koskenut kauroihin ennen kuin saa Sankaria. Suursyömärilläkin on herkkunsa!

Sankarin energiasta iso osa koostuu hyvistä rasvoista, joiden on osoitettu vähentävän kesäihottumaan liittyviä oireita, joilta me olemme onneksi muutenkin välttyneet. Rasvat ovat kuitenkin hyväksi ja saavat hevosen myös kiiltämään! Sankarissa tärkkelyspitoisuus on niin ikään kauraa alhaisempi, mikä on hyvä juttu, koska hevosen elimistö pystyy pilkkomaan vain rajallisen määrän tärkkelystä, joka pilkkoutumattomana pakkautuu suolistoon, muuttaa suoliston pH:ta ja voi edesauttaa bakteereiden leviämistä.

Omalle sankarilleni on saatu treenin ja ruokinnan hyvällä yhteistyöllä tosi paljon oikeanlaista puhtia, minkä oheiselta videolta varmasti huomaakin. Tällä linjalla jatketaan. Miksei Sankari olisi sille juuri oikea rehu, kun se kerran on juuri suomenhevoselle kehitetty.

Tuotekortin voit lukea täältä: https://shop.raisioagro.com/mimes/Tuotekortit/tk_924641_fi.pdf

Verkkokauppaan pääset tämän linkin kautta https://shop.raisioagro.com





Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...