torstai 6. heinäkuuta 2017

Apinalla on pitkät kädet

Sisaruksissa on se hyvä puoli, että heidän ansiostaan ei pääse luulemaan itsestään liikoja. Neljää kymppiä lähestyttäessä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei pääse lihomaan tai rupsahtamaan huomaamattaan. Saunassa sisarus voi selkääsi pestessä etsiä selästäsi ällöttävän luomen, jossa kasvaa karva, ja nauraa sille.  Vain sisko voi tehdä niin. Veri nimittäin on aina vettä sakeampaa. Ei kenenkään toisen siskoa saa mennä haukkumaan. Omaa voi tietysti haukkua ihan mielin määrin. Omaa rakasta paskiaista. Sama pätee toisten lapsiin tai hevosiin. Puhu niistä nätisti, vaikka ne olisivat susirumia.

Minä olen lapsuudenperheeni kuopus. Lellipentu. "Taas Anni sai", kaikui korvissani lapsena ja hiukan nakersi iloa ihan miltä tahansa asialta, minkä olin saanut, mutta opin sivuttamaan asian. Olen sillä tavalla sisaruksiani nuorempi, ettei meillä ollut yhteisiä leikkejä. Aikuisiällä asia on tietysti korjaantunut. Viisi ja kahdeksan vuotta ovat jossain vaiheessa valovuosien mittaisia ikäeroja.

Yksi ihan suosikkijuttuja toiselle siskolleni oli haukkua minua munakoisoksi. Aikuisiällä hän osti minulle munakoiso-magneetin jääkaapin oveen ja liimasi erään suomalaisen keihäänheittäjän julisteen opiskelija-asuntoni vessanoven sisäpuolelle. Mieheni oli sitä ensi visiitillä hiukan säikähtänyt, mutta ei jotenkin kehdannut kysyä asiasta mitään. Myöhemmin seivästään pitelevä Tero teipattiin myös yhteisen kotimme vessanoveen. Huumorintaju yhdisti.

Toinen juttu oli haukkua minua apinaksi, jolla on pitkät kädet. Pidin lapsena ja pidän edelleen banaaneista, mutta sillä nyt ei varsinaisesti ollut mitään tekemistä sen kanssa, että siskoni esitti apinaliikehdintää, äänteli ugh-ugh-äänteillä ja roikotti käsiään esittäessään minua. Minulla on kuulemma pitkät kädet. Olin tietysti hirvittävän kiitollinen kiusattava, koska kiihdyin nollasta sataan sekunnissa. Vastapainoksi heittelin häntä tavaroilla ja paiskoin ovia, koska en ollut vielä verbaalisesti riittävän kehittynyt vastaamaan mitenkään muuten. Asia korjaantui jossain vaiheessa. Ihminen ei kehity, ellei häntä kukaan haasta.

Luulin kuitenkin pitkään, että minulla on pitkät kädet. Sitten useampikin valmentaja on minulle huomauttanut, etten tavallaan voi pitää käsiäni ratsastaessani optimaalisella paikalla, koska ne ovat siihen hiukan liian lyhyet. Kun kuulin tämän ensimmäisen kerran, meinasin haljeta hämmästyksestä ja voitonriemusta. Soitin välittömästi sisarelleni ja sanoin, että ettäs tiedät, minulla on sitten lyhyet kädet, että ugh-ugh vain itsellesi.

Voitte olla varmoja, ettei sisareni ymmärtänyt laisinkaan, mistä puhuin. Mutta myöhemmin mieleen on sitten livahtanut kaikenlaisia hienovaraisia tapoja tehdä tilejä selväksi, mikä kuulunee kaikkiin sisarussuhteisiin. Vastikään tarjosin hänelle sovitettavasti vaatteita, joiden sanoin jääneen minulle laihtumisen jälkeen suuriksi ja joihin hän sitten hyvästä yrityksestä huolimatta ei ihan mahtunut.

Oi anteeksi. En vain mitenkään osannut arvata. Ugh-ugh.

Ystävät pitävät itsetuntosi korkealla, sisarukset pitävät sinut maan pinnalla ja hevonen pitää sinut köyhänä.  


2 kommenttia:

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...