Antakaa minun inspiroitua

Jane Austenille oli varmasti hyväksi se, että oli asunut Bathissa, vaikka hän ei sisarelleen lähettämiensä kirjeiden perusteella kaupungista pitänytkään. Inspiraatio vaatii syntyäkseen pysähtyneisyyden tilan, sillä ajatus voi lentää vapaasti vain, jos ihmisellä on aikaa vapaudelle. Suotta ei sanota, että tylsistyminen ruokkii luovuutta. Minun lapsuuteni ja nuoruuteni Lappeenrannassa olivat älyttömän tylsää aikaa. Paska kaupunki, ajattelin. Bathin keskustasta tuli mieleen Lappeenranta, vaikka parituhatta vuotta vanhalla roomalaiskaupungilla ja viisisataa vuotta vanhalla eteläkarjalaiskaupungilla on aika vähän muuta yhteistä kuin väkiluku. Nykyisin osaa arvostaa kompaktiutta ja pysähtyneisyyttä, mutta turhaa olisi ollut kertoa sitä 16-vuotiaalle minulle.

Bathista on 20km Badmintoniin. Olen vakuuttunut, että minun paikkani on tuossa siistissä englantilaiskaupungissa ja sen maaseutuympäristössä tweedhattujen keskellä. Hennosti harmahtuen ja viiniä siemaillen eläisin siellä onnellisen viimeisen puoliskon elämästäni hevosten ja koirien keskellä, hissukseen ratsastuskatsomossa istuvien brittien seurassa, hevosista ja koirista hiljaa jutellen. Vaikka en teetä juokaan, tweed pukee minua ja kummalliskahviinkin ehkä tottuu. Nahkaiset jokasäänsaappaat pukevat minua. Fish and chips ei lihottaisi. Etikkasipsit ovat ihania ja lämpimään olueenkin voisi tottua. Lisäisin villaa katkenneiden solisluitteni suojaksi ja ratsastaisin taidokkaasti.

Tuulkoon tai satakoon. Tuolla ratsastaisi ohitseni Mark Todd, William Fox-Pitt, Mary King ja muut uudet ystäväni. Alueella on ainakin Horse&Hound -lehden mukaan myynnissä monta sopivaa pikku farmia eteläkarjalaiselle pientilallisen jälkeläiselle emännöitäväksi. Ruoho on vihreää, vaikka Suomessa sataa räntää. Radiojuontajat ovat niin hauskoja, että enemmän synnyttäneelle tulee pissat housuun jo pelkästä ajatuksesta. Ja vaikka uskallan juuri ja juuri ylittää kadun omatoimisesti, kyllä vääränpuoleiseen liikenteeseenkin voisi tottua. Päästäkää minut vapauteen kehä ykkösen ikeestä! Tweedhattuni alla muhii miljoona tarinaa, jotka vain tämä maisema voisi päästää vapauteen. Kannelmäen piiput eivät enää riitä maamerkeiksi!

"Ymmärräthän sinä, että täällä nämä ihmiset käyvät ihan normaalisti töissä eivätkä ole vain lomalla", mieheni muistutti minua aivan kuin olimme sanoneet lapsille Kanarian-lomalla lasten suunnitellessa muuttoa Bahia Feliziin. "Ymmärrän", minä huokasin. "Mutta tarvitsisin tätä niin paljon."

Mieheni katsoi minuun enkä ryhtynyt lukemaan mitään hänen kasvoiltaan. Seurueeseemme kuuluneen amerikkalaispariskunnan kuusikymppinen Ed katsoi autolla ostoksiamme ja sanoi miehelleni ilkikurisesti "I guess you somehow lost the conversation about what you really needed to buy...?" "Yes", mieheni sanoi. "But she got the inspiration."