Side

Isäni kertoi aina, miten hän tuli intistä lomille ja Seppo-hevonen käveli häntä bussipysäkille vastaan. Ilmeisesti sen laidun ulottui pysäkille päin, tai näin ainakin sen kuvittelin. Seppo oli painanut turpansa isäni olkapäälle ja olivat siinä sitten kävelleet kaksin talolle päin. Isäni arveli, että tuskinpa muut hänen poissaoloaan huomasivatkaan. Se oli hänen kokemuksensa ja ajatus siitä tekee minut edelleen surulliseksi. Isäni kuoli, kun olin 19-vuotias.

Nyt minulla on itselläni hevonen, joka tulee minua aina portille vastaan. Olimme hiljattain viikon lomalla perheen kanssa ja kun menin loman jälkeen ensimmäistä kertaa tallille, Päde käveli minua vastaan aitauksen siihen kulmaan, joka ulottui lähimmäksi minua ja käveli siinä vierelläni aitauksen laitaa pitkin portille, joka sijaitsi hiukan taaempana. Se painoi turvan minuun kiinni ja kun päätin vielä käydä noukkimassa tarhan sisäpuolelle pallon, joka oli vierinyt aitauksesta pois, Päde seurasi edelleen kiinni minussa. Tällaisina hetkinä minulle tulee usein isä ja isäni tarina Seposta mieleen. Isä olisi tykännyt Pädestä. Hän olisi sanonut, että suomenhevonen on viisas ja tuntee kyllä oman ihmisensä. Hevonen tietää, kuka sille on hyvä ja reilu.

Vaikka minä en tee Päden kanssa töitä niinkuin Sepon kanssa tehtiin eikä Päde asu kotona omassa pihassa, niin kyllä hevoseen näin harrastaessakin aika lailla erityinen side muodostuu. Eikä se side ole vain sitä, että minä tuosta hevosesta tykkään. Pädekin on ollut mukana luomassa tätä sidettä.

Kuva: Tommi Turtola 2016