tiistai 25. huhtikuuta 2017

Tiedosta riskit ja pelkää vähän

Oletteko te sitä mieltä, että ratsastuksen pitää olla turvallista? Oletteko ihan varmoja? Minun mielestäni meidän pitäisi lakata puhumasta ratsastuksesta turvallisena juttuna, koska se on kuin väittäisi, että chili ei polta. Tai että laskuvarjolla hyppäämisessä ei ole mitään riskejä. Ratsastus on aina riskilaji.

Tässä väitteessä on kuitenkin väärinymmärtämisen vaara. Olen sitä mieltä, että riskit pitää minimoida. Ratsastan itse aina kypärä päässäni ja hyppään etenkin maastoesteet turvaliivi päälläni. Käytän turvavarusteita, koska käytänhän turvavyötäkin ja noudatan liikennesääntöjä. En silti vuoraa itseäni turvavarusteilla ja kuvittele, että niiden avulla ratsastuksesta tehdään turvallista. Hevonen voi kaatua päälleni sileälläkin, jos asiat menevät kehnosti. Jostain voi juosta vapaana oleva koira ja silloin turvallisinkin hevonen sinkoaa puskaan. Iso osa onnettomuuksista tapahtuu, vaikka kaikki on tehty juuri niin kuin pitää. Me emme aina edes tajua, kuinka monta kertaa olemme olleet "läheltä piti"-tilanteissa, ennen kuin jotain oikeasti tapahtuu.

Turvavarusteiden käyttö ei muuta sitä, että minun ei ole missään tapauksessa tarkoitus tippua hevosen selästä. Liikenteessä minun ei ole tarkoitus ajaa kolaria. Riskit ovat silti aina olemassa aina, kun lähden liikenteeseen. Teen parhaani ja tiedostan, että siitä huolimatta jotain voi tapahtua. En voi välttää liikkumista ruuhka-aikaan, joten olen opetellut ajamaan ruuhkassa. Helsingin keskustassa opettelin alkuun ajamaan öisin.

Riskit pitää tietysti minimoida, mutta hevosen selässä riskien minimoinen on eri asia kuin kuolemanpelko. Ihminen, joka pelkää kuolemaa, lakkaa elämästä ja kun lopettaa elämisen, menettää nautinnon. Tyhmiä riskejä ei kannata ottaa, oli päällä turvavarusteet tai ei. Sen sijaan ihmisen olisi syytä opetella ratsastamaan. Ratsastaja, joka ei opettele hallitsemaan hevostaan, on riski itselleen ja muille. Hevosia opetellaan ratsastamaan maneesissa, jotta niillä voitaisiin hypätä esteitä ja lopulta lähteä maastoon. Hallintataitoja kerrytetään asteittain. Niiden karttuessa pelkokin laimenee.

Sen voi sanoa myös näin: kun oikein säännöllisesti syö chiliä ja kasvattaa kerta-annosta ilman, oppii nauttimaan chilistä. Mutta polte. Sen ei pidä koskaan kadota ihan niin kuin pienen jännityspelonkaan ei pidä kadota. Se pitää meidät elossa ja yleensä estää tekemästä samaa virhettä uudelleen.

Siteeraan tähän valmentajaani: rohkea ei ole se, joka vain tekee. Rohkea on se, joka ymmärtää riskit ja tekee silti.


keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Väsyneet ja rahattomat

Väsyneenä tulee helposti ajatelleeksi, että kaikilla muilla on asiat paremmin. Kun käpertyy itseensä ja omaan kurjaan oloonsa, muiden kuviteltu onni alkaa ärsyttää. Toiset kutsuvat sitä kateudeksi, vaikka se ei sitä varsinaisesti ole. Se on ehkä enemmänkin vaikeutta iloita muiden puolesta silloin, kun omat murheet tuntuvat liian suurilta. Ei_vain_jaksa. Muiden elämä näyttää liian helpolta. Ärsyttää.

Hevonen on aika- ja rahasyöppö harrastus. Se kyllä tuo energiaa, mutta harrastaminen oman hevosen kanssa väsyttää. Ne, joilla ei ole hevosta, helposti ajattelevat hevosenomistajien kylpevän rahassa, vaikka juuri raha on tallikäytävien yleisin keskustelunaihe. Kaikki uskovat muilla olevan rahaa enemmän. Joskus toisen elämään samastumisen vaikeus saa aikaan kummallisia kommentteja. Eräs puhisi toisen omistaman hevosen sairaudesta, että ainakin omistajalla on varaa hoitaa sitä. Että meni oikeaan osoitteeseen. Sitäkin yleisempää on puhina siitä, miksi hankkia hevonen, jos se niin kovin väsyttää tai jos aikoo hoidattaa sen muilla. Mutta kyllä tietoisetkin valinnat saavat väsyttää. Lapset väsyttävät. Työhönkin voi uupua.

Parisuhteessa elävä haaveilee siitä, ettei hänen tarvitsisi koskaan selitellä tallillaoloaan kellekään. Yksinelävä uskoo, että parisuhteessa elävän puoliso kustantaa hevosharrastuksen. Perheenäiti kadehtii yksinhuoltajan vuoroviikkoa tai viikonloppua, jolloin lapset ovat toisen vanhemman luona ja aikaa on vain itselle ainaisen huonon omatunnon sijaan. Yksinhuoltaja haaveilee, ettei aina tarvitsisi järjestää lapsenhoitoa, jotta pääsisi tallille tai kuljettaa lapsia siellä mukana. Olisipa velaton asunto. Maksaisipa joku tallivuokran. Kaikki haaveilevat rahasta. Jokainen uskoo, että toisilla menee paremmin ja että muilla ei ole kiire.

Toisen iloihin tuijottaminen on kuitenkin kuin uskoisi voivansa syödä pelkät kermat kakusta. Vanhan viisauden mukaan sen iloja ei kannata kadehtia, jonka suruja ei tunne. Väsymys ja rahapula vaanii jokaista. Kenenkään hevonen ei ole aina terve, vaikka se siltä näyttäisi. Heikkona hetkenä on hyvä muistaa, että kenenkään elämä ei ole koskaan niin kurjaa, ettei joku haaveilisi siitäkin: vapaudestasi, riippumattomuudestasi, ajastasi, parisuhteestasi, perheestäsi, hevosesi ruskeasta väristä.

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Minkä nuorena oppii

Ihmiset aina sanovat, että lapsilla on maailman luonnollisin ja oikein tapa istua hevosen selässä. Tästä kuvaparista voitte katsoa, miten minä istun ensimmäistä kertaa hevosen selässä 80-luvun puolivälissä ja miltä näyti 2010-luvun puolivälissä. Kädet ovat sylissä ja niitä siinä ihailen.

Hienosti on tämä luonnollinen taito säilynyt. Paljon paremmin kuin tuon taluttajatytön tukkatyyli. Toivottavasti. Ruotsalainen muodikkuus varjelkoon häntä siltä, että hän permiksensä olisi edelleen yhtä Europe.



tiistai 11. huhtikuuta 2017

Liian pienet housut

Lasten harrastamisessa yksi valtava rahareikä on varusteet. Kun tytär viikonloppuna kiskoi viime kesänä ostettuja ratsastushousuja jalkaansa, hän riiteli, että eivät mene. Oli vielä vähän viileää, joten ratsastushousut ottivat tietysti kiinni sukkahousuihin niiden alla.  Minä nostin tyttöä housunpunteista ilmaan ja kumpaakin meistä nauratti kovasti. Samanlainen operaatio oli riisua housut. Suihkussa tytär ihmetteli vatsassa olevia jälkiä ja myönsinkin, että meidän täytyy ostaa hänelle isommat housut. Tytär oli tyytyväisenä samaa mieltä, mutta sitten tuli se yllättävä puoli.

"Äiti, mutta kyllä kyllä sunkin täytyy. Sunkin maha on tosta ihan kirjava. Sä on liian iso noihin sun housuihin", tytär paukautti. Jos minulla olisi ollut suussa jotain, se oli purskahtanut sieltä pois. Tytär jatkoi juttua. "Katsos äiti, ei mulla ole tuollaista. Ihan tällainen pieni maha", tyttö taputti tyytyväisenä olematonta masuaan.

Olen aina ollut sitä mieltä, että äitien ei pidä laihduttaa eikä puhua läskistä ja ylensyömisestä, mutta sitten omastakin suusta lipsahti puolustelu. Tai totuus, miten sen nyt haluaa nähdä. "Minä oon tainnut syödä vähän liikaa." Tytär siihen minulle, että "ottaisit musta mallia, mä osaan syödä ihan sopivasti."

Alkutyrmistyksen jälkeen päätin ajatella positiivisesti. Sain tavallaan luvan uusiin housuihin.

Talvimasuja. Kuva: Sami Nyyssönen


maanantai 10. huhtikuuta 2017

Hööksillä 11.4.2017 - Oma ääni, oma juttu, oma blogi

Kirjoittaminen on ihanaa, hevosista kirjoittaminen vielä ihanampaa. Mutta kuka nyt kenenkään hevosjuttuja lukisi ja kehtaako niistä edes kirjoittaa? Enhän minä ole ammattilainen? Entä jos joku nauraa ja on eri mieltä? Kirjoittaa rumasti nettiin ja vitsailee lapselliselle hömpälle?

Viittaa kintaalla epävarmuudelle! Kyllä kehtaat kirjoittaa. Tule Espoon Hööksiin herättämään inspiraatiosi hevosjuttujen kirjoittamiseen. Puhumme luovuudesta, luovuuden vapauttamisesta, kehtaamisesta, rohkeudesta ja tietysti kirjoittamisesta. Innostetaan ja rohkaistaan toinen toistamme oman äänen löytämiseen.

Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, mutta jos haluat laittaa minulle viestiä jostain sinulle tärkeästä aiheesta, laita minulle viestiä osoitteeseen ruuhkavuosiratsastaja at gmail.com. Tilaisuus alkaa klo 19.00 ja poikkeuksellisesti Hööks on avoinna klo 21.00 saakka. Kaikista vaatteista saat illan aikana 20% alennuksen.

Valkokangas ja tykki on jo viritetty! Huomenna nähdään!


perjantai 7. huhtikuuta 2017

Se kaikki raha, minkä hevonen vie

Tallikaverin mielestä on suorastaan perverssiä, että minulla on oma tili hevosen kuluille, koska tiedän, kuinka paljon se rahojani vie. Olen tottunut kuuntelemaan kuittailuja excel-taulukoistani. Minulla ei kuitenkaan ole niin paljon rahaa, että voisin sulkea silmäni rahanmenolta. Siitäkin huolimatta - tai ehkä juuri siksi - lukujen tuijotteleminen on aika kamalaa puuhaa. Excelistä löytyy muuten lukuisia budjettipohjia. Sieltä minä omani muokkasin.


Perusosa hevoskuluille on helppo laskea sen mukaan, paljonko maksaa tallipaikka, kengitykset, rokotus ja raspaus sekä vakuutukset. Ne ovat kuluja, joihin hevosta hankkivan kannattaa varautua kiinteinä kustannuksina. Sen päälle tulevat valmennukset, kisat ja muut. Tallipaikka valitessa voi säästää tai törsätä eniten. Meidän leveysasteillamme maksetaan maneesipaikasta käytännössä aina vähintään 900€.

Lyhyellä matematiikalla: jos tallivuokrasi on vaikkapa 700€, kengitys maksaa 100€, rokotus ja raspaus 100€ ja vakuutus 500€, hevoseesi menee 9600€ vuodessa. Näillä summilla ei tosin varmastikaan selviä pääkaupunkiseudulla. Mutta eihän siinä vielä kaikki. Jos valmentaudut kerran viikossa ja tunnin hinta on 30€, lisäät tuohon 1440€. Varaudu siis maksamaan vähintään 11 040€ vuodessa siitä, että hevonen on yksin sinun. Eikä siinäkään vielä kaikki.

Jos hevosesi sairastaa etkä pääsee valmennuksiin, käytät valmennuksestä säästyvät rahat eläinlääkärilaskuihin. Älä siis laske niitä pois. Jos hevosellasi on vuokraaja, hän ei osallistu kuluihin hevosen sairausaikana. Ei ehkä kannata laskea koko palettia vuokraajan varaan.

Sitten on ne muut kulut, joihin tulee valtava kiusaus jättää katsomatta. Laitoin tähän omat ekstrakuluni maaliskuulta, eli ne, jotka tulivat ihan peruskulujen päälle. Mielestäni en törsännyt ylimääräiseen, mutta silti... Kengitys näkyy tässä, mutta olisi tässä ilman sitäkin melkoinen summa

Jos haluat, voin lähettää sinulle sähköpostilla hevoskuluihin suunnitellun excel-pohjani. Laita sähköpostia osoitteeseen ruuhkavuosiratsastaja at gmail.com

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Suomenhevosen itsetunnosta riittää omistajallekin

Suomalaiset kärsivät väittämän mukaan huonosta itsetunnosta. Olemmehan jumissa täällä perähikiällä emmekä ymmärrä isosta maailmasta mitään. Meiltä puuttuu tietoa, taitoa, kokemusta, näkemystä, sivistystä ja kaikkea muutakin. Hevosista emme tietenkään ymmärrä mitään.

Onneksi meillä vielä on suomenhevonen, joka kääntää katseen muualta meihin itseemme. Missään muualla maailmassa ei tunnetusti kasvateta, ajeta, ratsasteta, valmenneta tai pidetä suomenhevosia yhtä hyvin kuin Suomessa. Suomalainen saa syystäkin olla ylpeä suomenhevosestaan ja työstään sen eteen. Ehkä siksi suomenhevosväki on niin älyttömän positiivista eikä sillä ole minkäänlaista alemmuudentuntoa suhteessa yhtään kehenkään; mehän tiedämme osaavamme tämän homman oikein hyvin. Suomenhevonen on kimpale kultaa kaikin mahdollisin tavoin ja sen tietää toisenkin suomenhevosen omistaja. Toisen hevosen kehuminen ei ole itseltä pois. Kun ei kärsi alemmuudentunteesta, ei tarvitse alentaa muita.

Olla aidosti ylpeä itsestään ja täydellisyydestään ja tuntea hengenheimolaisuutta ja laumasieluisuutta suhteessa muihin. Sellainen on suomenhevonen. Suomenhevosen kanssa puuhaaminen palauttaa ihmiseen tällaisen tunteen, jos se onkin ollut joskus kadoksissa.

Päiväunilla.



maanantai 3. huhtikuuta 2017

Side

Isäni kertoi aina, miten hän tuli intistä lomille ja Seppo-hevonen käveli häntä bussipysäkille vastaan. Ilmeisesti sen laidun ulottui pysäkille päin, tai näin ainakin sen kuvittelin. Seppo oli painanut turpansa isäni olkapäälle ja olivat siinä sitten kävelleet kaksin talolle päin. Isäni arveli, että tuskinpa muut hänen poissaoloaan huomasivatkaan. Se oli hänen kokemuksensa ja ajatus siitä tekee minut edelleen surulliseksi. Isäni kuoli, kun olin 19-vuotias.

Nyt minulla on itselläni hevonen, joka tulee minua aina portille vastaan.
Olimme hiljattain viikon lomalla perheen kanssa ja kun menin loman jälkeen ensimmäistä kertaa tallille, Päde käveli minua vastaan aitauksen siihen kulmaan, joka ulottui lähimmäksi minua ja käveli siinä vierelläni aitauksen laitaa pitkin portille, joka sijaitsi hiukan taaempana. Se painoi turvan minuun kiinni ja kun päätin vielä käydä noukkimassa tarhan sisäpuolelle pallon, joka oli vierinyt aitauksesta pois, Päde seurasi edelleen kiinni minussa. Tällaisina hetkinä minulle tulee usein isä ja isäni tarina Seposta mieleen. Isä olisi tykännyt Pädestä. Hän olisi sanonut, että suomenhevonen on viisas ja tuntee kyllä oman ihmisensä. Hevonen tietää, kuka sille on hyvä ja reilu.

Vaikka minä en tee Päden kanssa töitä niinkuin Sepon kanssa tehtiin eikä Päde asu kotona omassa pihassa, niin kyllä hevoseen näin harrastaessakin aika lailla erityinen side muodostuu. Eikä se side ole vain sitä, että minä tuosta hevosesta tykkään. Pädekin on ollut mukana luomassa tätä sidettä.


Kuva: Tommi Turtola 2016

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...