keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Vuosissa aikuisiksi

Hiekka pöllyää. Hevoset jolkottelevat laiskaa ravia toistensa perässä. Naurava tyttöjoukko istuu ratsastuskentän aidalla. "Vaihda kevennys", ne huikkaavat jollekin ratsastajalle, ja tirskunta jatkuu. Ratsastuksenopettaja ei sano tytöille mitään, tai jos sanoo, tieto siitä ei välity ratsastustunnilla ratsastaville lapsille. Kaikilla on tunne, että näin saa käyttäytyä.

Ratsastustuntilainen ei saa hevosta kääntymään voltille. Ratsastuksenopettaja antaa ohjeet sen seitsemännen kerran. Lapsi hevosen selässä yrittää, mutta keskittyminen vaikeutuu kentänlaidan tirskuvien tyttöjen katseen alla. "Miten se nyt ei sitä saa", tytöt huokailevat. "Tosi noloa, kun opettajakin on jo sanonut monta kertaa." "Kuluu kaikkien aikaa."

Tosi noloa.
Tosi noloa, on.
Ihan niin kuin nämä verkkarit ja saappatkin.
Hevosen selässä istuvaa tyttöä hävettää oma osaamattomuus ja liian moni muu asia. Hän ei pysty keskittymään ratsastuksenopettajaan, vaikka haluaisi. Voi, miten kovin hän haluaisikaan osata ratsastaa! Kunpa joku sanoisi, mitä pitää tehdä eikä vain sitä, mitä hän tekee väärin!

Vuosien jälkeen oman hevosen selässä tuon jo aikuiseksi kasvaneen tytön sydän hypähtää joskus kurkkuun kentänlaidalla ratsastusta seuraavien ihmisten katseiden alla. "Minun pitäisi osata", hän pohtii ja tietää, että enää osaamattomuuden selitykseksi ei riitä se, että saa ratsastaa vain kerran viikossa. Hän tuntee katseet selässään. Kentänlaidan aikuiset naiset huokailevat, miten hukkaan hyvä hevonen hänellä menee ja miten noloa on olla käymättä valmennuksessa monta kertaa viikossa, kun "selvästi tarvitsee valmennusta."

Kulkee väärin päin.
Ei polje alle.
Rahalla saa hevosen, muttei taitoa.
Naurettavaa säätöä satuloiden kanssa, kun vika on satulan päällä.
Kipeytyyhän se hevonen, kun on huonosti ratsastettu.
Laihduttaisi.
Miksi kannukset?
Ei selvästi välitä hevosestaan, ainoastaan itsestään.
Ei kuuntele, vaikka kaikki ollaan sanottu samasta asiasta.
Joku hevosenpitoajokortti pitäisi olla.

Rahaa kuluu. Priorisointi on vaikeaa. Hevonen tekee onnelliseksi, mutta miten voi olla välittämättä kaikesta muusta?

Tyttö toivoo, että ihmiset olisivat kasvaneet aikuisiksi, mutta eniten hän toivoo, että hän pystyisi itse kasvamaan kaiken yli. Pölyn kentällä olisi pitänyt laskeutua jo 30 vuotta sitten, mutta se ei vain tunnu siltä. Hevonen kantaa murheet ja pyyhkii kyyneleet ihan kuin ennenkin.

Ja voihan se olla, että joku kertoi kentänlaidalla vain hyvän vitsin? Voihan?

1991


8 kommenttia:

  1. Ei hitsi, ihan täyttä asiaa! Saanhan linkata tän mun blogiin omien ajatusteni kera? Ratsastan itse suuressa ratsastuskoulussa ja kirjoitan enimmäkseen ratsastuskouluratsastajille, monelle tekisi hyvää lukea tämä!

    VastaaPoista
  2. Hei! Haminan Ratsastajat ry on kirjannut tämän vuoden toimntasuunnitelmaan seuraavasti: Vuoden 2017 teemaksi otetaan kaikenlaisen kiusaamisen karsiminen seuran järjestämistä tapahtumista.
    Linkitän tekstisi seuramme Facebook- ja nettisivuille, varmaan sopii.

    VastaaPoista
  3. Koskettava tarina ja niin totta varmasti monen kohdalla. Kyllä itsekin löysin pienempänä itseni siitä tilanteesta, että ahdistun hevosen selässä kun en osaa ja kentän laidalta kuuluu kommenttia. Tai ainakin supina ja naureskelu, joskus osoittelua. Oliko se minuun kohdistettu vai johonkuhun toiseen, sitä en tiedä.. mutta tuntui ahdistavalta. Nyt vanhempana en välitä vaikka joku supisisi,tosin käyn nyt kerran viikossa tunnilla tallilla jossa semmoista kulttuuria ei onneksi ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyisin ihmisillä on myös niin hirveä kiire, että tallilla käydään vain ratsastamassa. Lapsena tuli seurattua muiden tunteja ja notkuttua tallilla ihan hurjat määrät. VÄitän, että siinä muiden onnistumisia ja virheitäkin seuratessa varmasti oppikin kaikenlaista, mutta taatusti tuli myös itse arvosteltua.

      Nykyisin olen ihan sokea muiden ratsastukselle. KEskityn omaani ja väistelemään muita. Täytyy jopa tunnustaa, etten oikein tiedä, miten muut ratsastavat, koska vain harvoin on aikaa seurata muita. Kisoissa tietysti sitten näkee muiden ratsastusta, ja muiden kanssa estetunnilla ollessa näkee muiden ratsastusta.

      Minusta mikään ei ole niin kivaa kun saada kehuja rastastuskaverilta. Siksi pyrin antamaan niitä itsekin. MEhän ollaan kuitenkin yleensä vähän turhan kriittisiä omaa ratsastustamme kohtaan kaikki. Lista siitä, mitä EN OSAA on yleensä ihan valtava. Sitten kun kysytään, että mitä OSAAN, tulee änkytys, että mitäs tässä, minä mitään kunhan keventelen... Siitä pitäisi varmaan kirjoittaa ihan oma teksti.

      Poista
  4. Tämä on niin totta! Me sovittiin kaveriporukan kanssa että me vaan kannustetaan ja etsitään hyvin menneitä juttuja muiden ratsastuksesta - myös meidän poppoon ulkopuolelta. Harkkakisoissa taputettiin ja kehuttiin jokaisen osanottajan rataa. Kun se ei ole meiltä pois jos me sanotaan yksi hyvä, mieltä lämmittävä sana!
    Ja napisijoille me mennään sanomaan että nyt suut soukeammalle, jos ei löydy hyvää sanottavaa niin olkoon roimimatta! Ei tässä kukaan GP-ratsastajia olla ;)

    VastaaPoista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...