keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Palanen myötäintoa jokaiseen arkipäivään

Kirjoitin viisi vuotta sitten, miten pääsin mukaan kerhoon. Aikoinaan tuttava suorastaan kihisi, kun kerroin olevani raskaana. "Nyt sinultakin menee yöunet! Tervetuloa kerhoon!" En ollut varma, oliko kyse myötätunnosta vai vahingonilosta.

Kun ostaa hevosen, käy samalla tavalla. Hevosenomistaja siirtyy ratsastuskoulun Aina valmis hevonen -maailmasta vaihtopenkille odottamaan sitä, että hänen hevosensa tervehtyy ratsastuskuntoon, sillä mantran mukaisesti oma hevonen on aina rikki, tietenkin. Ennen kuin hevosenomistaja kokee ensimmäinen ontuman, kaviopaiseen, impparin, väärän satulan, selkäkivun, väärällä hetkellä irroneen kengän, revähtymän, mystisen ontuman, hän ei oikeasti vielä kuuluu kerhoon. Eihän hän ole kokenut mitään! Liian helpolla päässyt.

Mutta entä jos hevonen pysyy muiden kiusaksi terveena? Kerho ei välttämättä ajattele sinun olevan onnekas hevosenomistaja tai huolehtiva hevosenpitäjä vaan lähinnä välinpitämätön tyyppi, joka on ummistanut silmänsä väistämättömältä. Kerhoissa suuna päänä ovat he, jotka rakastavat hevostensa hoitamista niin paljon, että hevoset ovat heidän mielestään koko ajan vähän kipeitä. Ihan sama ihmistyyppi pitää lapsensa koko ajan kotona, koska päiväkodissa ne sairastuvat. Pienikin nuha on saikun paikka. Väsynyt ihminen näkee vain sairauksia. Sairauksien hoitamiseen väsyy.

Väsyneiden vanhempien kanssa keskustelu rullaa parhaiten, kun juttelee lasten sairauksista ja kuinka vähän on itsekin taas nukkunut, kuinka monta lasta aamulla löytyi parivuoteesta ja kuinka mones oksupäivä on menossa tämän kevään noroviruksesta. Kerhossa ollaan myötätuntoisia, kunhan teillä kaikilla vain menee yhtä huonosti.

Myötäinto sen sijaan on vaikeampi juttu. En lähde referoimaan Anne Birgitta Pessiä enempää kuin alla olevan lainauksen verran. Lukekaa lisää itse täältä. Oikeasti on ihanaa, että joku saa nukkua yönsä ja ratsastaa alati tervettä hevosta! Siihen kerhoon minäkin haluan! Yritän aidosti iloita jokaisen kanssa, jolla menee tuolla haaveilemallani tavalla hyvin. Ja samaan aikaan huomaan, etten aina uskalla omasta onnestani paljoa huudella. "Kell´ onni on, se..."

"Toisen ilossa iloitseminen tyydyttää perustarpeitamme ja vahvistaa merkityksen kokemusta. Tutkimusten mukaan myötäinto on valtava energiabuusti mm. myötäintoisen omakuvalle, mielihyvälle, tyytyväisyydelle, sosiaalisille sidoksille, luottamukselle ja jopa eliniän ennusteelle. Ratkaisemme esimerkiksi älyä ja luovuutta vaativia tehtäviä myötäintoisen kohtaamisen jälkeen paremmin kuin ilman kohtaamista. Myötäinto tekee sinusta tutkimusten mukaan siis paitsi kyvykkäämmän niin myös onnellisemman.

Myötäinnon edistämisen ensimmäinen askel on todentotta itsestäsi huolehtiminen; levänneenä ja hyvillä mielin perspektiivimme ympäristöömme on huomattavasti laveampi ja leveämpi. Uupuneena karmeimmat puolet saavat helposti vallan. Huomaa toinen ja heittäydy pieniin arjen kohtaamisiin, vaikka sitten kehumalla tuntemattoman takki kadulla. Tee ihmiskoe itselläsi: miltä sinusta tuntuu tällaisen myötäinto-hetken jälkeen? Myötäinnossa pieni ei ole suurta vaan pieni on kaikki."
Anne Birgitta Pessi
Lue lisää:
http://blogs.helsinki.fi/copassion/tag/myotainto/

"Tyttökaveri ei tykännyt, että menin sen helmoihin. Se potkaisi. Parempi antaa sen tehdä aloitteet."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...