perjantai 31. maaliskuuta 2017

Kenttäpostia 13: melkein vuoden superdieetti

Terkkuja ja porkkanoita vaan kaikille!

Minä olen laihtunut. Sanovat ne vieläkin pyöreäksi ja hyvässä lihassa olevaksi, mutta kyllä minä olen paljon sutjakampi kuin viime kesänä. Pari viikkoa sitten sain vieraita entisestä kodistani ja nekin sanoivat, että olenpa sporttisen näköinen. Olisin voinut näyttää niille vaikka mitä temppuja, mutta tyttöystäväni oli juuri sinä päivänä potkaissut minua jalkaan ja jäi sitten juoksut juoksematta. Kyllä minä yritin, ei siinä mitään.

Te kaikki nyt tietysti palatte halusta tietää, miten tämä kaikki on tehty. Salaisuuteni on reipas maastokävely. Pystyn kävelemään tuon naisen mittarin mukaan jopa 7,5km/h. Tykkään kiipeillä. Kaiken tämän vastapainoksi saan ruokaa. Kyllähän se yksi toinen nainen tulee sinne maneesin laidalle ohjeita antamaan parikin kertaa viikossa, mutta muuten me kävellään. Ja ravataan. Ja laukataan. Meidän naapurissa on hirvittävän isot pellot. Tuo nainen sanoo, ettei niille saa mennä. Laittavat kuulemma laskun perään, jos sinne juoksen. Mutta ei se oikeastaan haittaa. Minullahan ei rahaa ole vaan tuo nainen maksaa. Sain viime viikolla taas uudet kengätkin ja pääsin hierojalle. On se nainen reilu. 

Ostaakohan se koskaan itselleen mitään? Mitenköhän se laihduttaa? Luulisi, että olisi tosi laiha, kun minuun  menee kaikki sen rahat!

Päde

Vasemmanpuoleinen kuva on meidän ensitapaamiselta. Oikeanpuoleinen lokuussa. Katsokaa tuon naisen vatsaa. Minussa on tapahtunut suurempi muutos.
Tässä viime viikolla otetussa kuvassa minä vedän vatsaa sisään ja haaveilen kesästä.



sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Hevosmessuilta se alkoi viime vuonna

Viime keväänä olimme mieheni kanssa suuntaamassa Tampereen hevosmessujen yhteyteen viettämään hääpäiväämme. Sitten lastenhoitokuviot menivät pieleen. Olin silti täynnä toivoa viikonlopun suhteen, sillä olin sopinut messuille myös tapaamisen aiheella hevoskaupat. Sitten meni sekin pieleen. Kaupankohteena olleen hevosen omistaja ilmoitti perjantai-iltana, että klinikalle ovat menossa. Kyllä harmitti hänen ja hevosen, mutta tietysti myös itseni puolesta.

Estekisat Hevoset-messuilla 2016, Kuva: Matti Kallio

 Onneksi en sentään joutunut olemaan Tampereella yksin, sillä käsittämättömällä tavalla järjestyi, että lapsuudenystäväni pääsi lähtemään mukaan. Messuilla hengasin silti yksin ja kiertely tuntui tosi masentavalta. Oikein mitään ei tehnyt mieli ostaa. Kenelle olisin ostanut?

Tänä vuonna tilanne on toinen. Ohjelmaa Tampereen messuhallissa on vaikka muille jakaa. Nyt minulla on hevonenkin, jolle ostaa. Kaikella varmasti on lopulta tarkoituksensa, vaikka aina onnettomuuden hetkellä ei siltä tunnukaan. Ilman viime kevään tapahtumia en olisi saanut päähänpistoa lähteä kokeilemaan synnyinkapungissani myynnissä ollutta "liian pientä suomenhevosta".

Tänä vuonna olen saanut kunnian olla Hevosmessujen #Tähtiblogisti. Kunniaan kuuluu luonnollisesti mahdollisuus arpoa ruhtinaallinen lippupaketti: kaikenkaikkiaan viisi lippua! Kerää kokoon autollinen ihmisiä ja suuntaa messuille. Liput tarjoaa Hevosmessut.

Voit osallistua arvontaan alla olevalla lomakkeella ja arvonta on auki lauantaihin 1.4.2017 klo 22.00 saakka tai kunnes lomake sulkeutuu. Mikäli emme tavoita voittajaa puhelimitse emmekä sähköpostitse sunnuntain aikana, pidätämme oikeuden arpoa voittajan uudelleen, jotta liput ehditään postittaa heti maanantaina 3.4.2017.

Onnea arvontaan!

Lippujen hinnoista lisää https://www.hevosmessut.fi/fi/messuinfo/paasyliput/
Muistathan ottaa mukaan SRL:n tai SHKL:n jäsenkortin, joilla saat alennusta sisäänpääsystä.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Satula, joka edellyttää vatsalihaksia

Satuloista ei voi kokeilematta tietää, sopivatko ne. Hevosen selästä voidaan piirtää kyllä kuvat ja sovittaa satula niiden perusteella, mutta asiat voivat muuttua, kun satulan päälle pistetään ratsastajan paino. Toisaalta ratsastajakaan ei voi ratsastamatta tietää, millaista jossain satulassa on ratsastaa.

Kun marraskuussa etsimme Pädelle koulusatulaa, minulle jäi ihan toisenlainen satula kuin mitä lähdin alunperin hakemaan. Olisin halunnut istua mahdollisimman lähellä hevosta, mahdollisimman flättärityyppisessä satulassa. Ensimmäinen kokeiltu oli Pädelle hyvä, mutta istuinosa oli minulle vääränlainen. Minulla oli koko ajan tunne, että nousen ylämäkeen taaksepäin ja joudun korjaamaan itseni takaisin. Istuimien tuumakoot voivat olla samoja, mutta niissä on silti eri verran istuintilaa.

Kokeilujen jälkeen minulle jäi kuitenkin satula, joka oli paljon kuppimaisempi, mitä olin ajatellut. Se yllättäen tuntui hyvältä ratsastaa. Valmentaja varoitti, että liian tuetussa satulassa voi tulla kiusaus alkaa tukeutua liikaa satulaan omien lihasten sijaan, mutta koska satula tuntui hyvältä sekä minulle että  hevoselle, se jäi. Vuokrasatulan kanssa oli sitä paitsi helppo tehdä kokeilupäätös, ja tottahan meillä on ollut koko ajan toive, että Päden selkä kehittyy ja muuttuu. Siinä mielessä se, ettei satula tullut omaksi, oli oikein hyvä ajatus.

Kuppimainen satula antoi liikaa tukea ratsastajalle. Neliömäiset paneelit taas alkoivat painaa hevosen selkää samalla, kun satula alkoi valua eteen. Se oli edestä liian leveä eikä sille voinut tehdä mitään. Onneksi se oli vuokrasatula.

Helmikuussa tulimme tuon kuppisatulan kanssa tiemme päähän. Se kipeytti myös Päden selän. Itsehän oli tietysti huomaamattani luisunut ratsastamaan satulaan tukeutuen. Siinä oli luvattoman helppoa antaa selän rojahtaa notkolle, sillä istuin jätti lopulta niin vähän liikkumatilaa. Kuppi-istuin suorastaan huusi, että hei, minä hoidan sinun pitämisesi paikallaan melkein ilmaiseksi, että ota sinä vain särkylääkettä!

Nyt olemme vaihtaneet satulan sellaiseen, jonka istuin on flättärityyppinen ja paneelit takaa kaartuvat. Siivet on kuitenkin koulusatulan siivet. Satulan pitäisi vähentää pakotettua painetta meidän molempien selistä pois.

Nyt tarvitaan siis vatsalihaksia, koska satula ei auta minua istumaan. Selkäsärky jää toivottavasti samalla historiaan. Tervetuloa vatsalihastreeni.

Estesatulan runko, koulusatulan siivet. Nyt ollaan lähempänä hevosta ja omien lihasten varassa. Satula ei valu. Paneelit ovat kaartuvat. Satula näyttää tästä syystä pienemmältä kuin aikaisempi. Satulahuopa on molemmissa kuvissa sama.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Palanen myötäintoa jokaiseen arkipäivään

Kirjoitin viisi vuotta sitten, miten pääsin mukaan kerhoon. Aikoinaan tuttava suorastaan kihisi, kun kerroin olevani raskaana. "Nyt sinultakin menee yöunet! Tervetuloa kerhoon!" En ollut varma, oliko kyse myötätunnosta vai vahingonilosta.

Kun ostaa hevosen, käy samalla tavalla. Hevosenomistaja siirtyy ratsastuskoulun Aina valmis hevonen -maailmasta vaihtopenkille odottamaan sitä, että hänen hevosensa tervehtyy ratsastuskuntoon, sillä mantran mukaisesti oma hevonen on aina rikki, tietenkin. Ennen kuin hevosenomistaja kokee ensimmäinen ontuman, kaviopaiseen, impparin, väärän satulan, selkäkivun, väärällä hetkellä irroneen kengän, revähtymän, mystisen ontuman, hän ei oikeasti vielä kuuluu kerhoon. Eihän hän ole kokenut mitään! Liian helpolla päässyt.

Mutta entä jos hevonen pysyy muiden kiusaksi terveena? Kerho ei välttämättä ajattele sinun olevan onnekas hevosenomistaja tai huolehtiva hevosenpitäjä vaan lähinnä välinpitämätön tyyppi, joka on ummistanut silmänsä väistämättömältä. Kerhoissa suuna päänä ovat he, jotka rakastavat hevostensa hoitamista niin paljon, että hevoset ovat heidän mielestään koko ajan vähän kipeitä. Ihan sama ihmistyyppi pitää lapsensa koko ajan kotona, koska päiväkodissa ne sairastuvat. Pienikin nuha on saikun paikka. Väsynyt ihminen näkee vain sairauksia. Sairauksien hoitamiseen väsyy.

Väsyneiden vanhempien kanssa keskustelu rullaa parhaiten, kun juttelee lasten sairauksista ja kuinka vähän on itsekin taas nukkunut, kuinka monta lasta aamulla löytyi parivuoteesta ja kuinka mones oksupäivä on menossa tämän kevään noroviruksesta. Kerhossa ollaan myötätuntoisia, kunhan teillä kaikilla vain menee yhtä huonosti.

Myötäinto sen sijaan on vaikeampi juttu. En lähde referoimaan Anne Birgitta Pessiä enempää kuin alla olevan lainauksen verran. Lukekaa lisää itse täältä. Oikeasti on ihanaa, että joku saa nukkua yönsä ja ratsastaa alati tervettä hevosta! Siihen kerhoon minäkin haluan! Yritän aidosti iloita jokaisen kanssa, jolla menee tuolla haaveilemallani tavalla hyvin. Ja samaan aikaan huomaan, etten aina uskalla omasta onnestani paljoa huudella. "Kell´ onni on, se..."

"Toisen ilossa iloitseminen tyydyttää perustarpeitamme ja vahvistaa merkityksen kokemusta. Tutkimusten mukaan myötäinto on valtava energiabuusti mm. myötäintoisen omakuvalle, mielihyvälle, tyytyväisyydelle, sosiaalisille sidoksille, luottamukselle ja jopa eliniän ennusteelle. Ratkaisemme esimerkiksi älyä ja luovuutta vaativia tehtäviä myötäintoisen kohtaamisen jälkeen paremmin kuin ilman kohtaamista. Myötäinto tekee sinusta tutkimusten mukaan siis paitsi kyvykkäämmän niin myös onnellisemman.

Myötäinnon edistämisen ensimmäinen askel on todentotta itsestäsi huolehtiminen; levänneenä ja hyvillä mielin perspektiivimme ympäristöömme on huomattavasti laveampi ja leveämpi. Uupuneena karmeimmat puolet saavat helposti vallan. Huomaa toinen ja heittäydy pieniin arjen kohtaamisiin, vaikka sitten kehumalla tuntemattoman takki kadulla. Tee ihmiskoe itselläsi: miltä sinusta tuntuu tällaisen myötäinto-hetken jälkeen? Myötäinnossa pieni ei ole suurta vaan pieni on kaikki."
Anne Birgitta Pessi
Lue lisää:
http://blogs.helsinki.fi/copassion/tag/myotainto/

"Tyttökaveri ei tykännyt, että menin sen helmoihin. Se potkaisi. Parempi antaa sen tehdä aloitteet."

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Tiedän mitä teet viikonloppuna: Voita liput Helsinki Horse Fair-tapahtumaan

Vielä ehtii! Tämä arvonta on auki tähän iltaan klo 18.00 mennessä. Liput lahjoittaa Helsinki Horse Fair -tapahtuma ja lippupaketti sisältää kaksi lippua. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja mikäli häntä ei tavoiteta klo 22.00 mennessä, arvonta suoritetaan uudelleen!

Onnea matkaan, messuilla nähdään!

Tässä Päde näyttää teille pebaa ja habaa Laura Noreksen ikuistamassa kuvassa. Hän ei pääse messuille, koska on muita kiireitä, kuten karvanvaihto, auringonotto ja tallinpihan tarkkailu.


Helsinki Horse Fair Helsingin messukeskuksessa 17.-19.3.2017
Tutustu ohjelmaan osoitteessa http://goexpo.messukeskus.com/messuilla/

Yhteystietojasi käytetetään ainoastaan tavoittamiseesi. Liput toimitetaan sähköpostiin.
Arvonta on auki 17.3.2017 klo 18.00 saakka tai kunnes lomake suljetaan. Voittaja arvotaan heti tämän jälkeen ja hänelle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Jos emme tavoita sinua pe klo 22.00 mennessä, suoritamme arvonnan uudelleen.

torstai 16. maaliskuuta 2017

... häntä hellikäämme...

Päätän soittaa eläinlääkärille ja näppäilen numeron. Kipeä hevonen herättää äidinvaiston, jota järkevä hevosihminen ei tiennyt olevan olemassa.
  • Hevosen jalka on kipeä - laitan siis sille loimen, koska sillä on varmaan kylmä.
  • Ehkä sille tulee parempi mieli porkkanoista?
  • Istunko sen vierellä ja laulan sille?
  • Se on jotennkin hermostunut - häärään sen ympärillä hermoillen itse vielä enemmän.
  • Jotain on vialla - kirjoitan nettipalstalle, listaan oireet ja valmistaudun siihen, että sillä on syöpä ja se kuolee huomenna.
  • SE EI OLE OMA ITSENSÄ!!!! (Ja minähän olen..?)
Lisäksi:
  • Tiuskin kaikille, koska kukaan ei ymmärrä, miten kamalaa on kun lapseni hevoseni sairastaa.
  • Haluan puhua sairaudesta, mutta en halua kenenkään puhuvan minulle mistään. Muiden pitää ymmärtää vain kuunnella minua. KUKAAN EI KUITENKAAN KOSKAAN TAJUU MITÄÄN! MÄ OON NIIN VÄSYNYT!
  • En halua kuulla vähättelyä, että kyllä se siitä. En myöskään halua kuulla kaikkia mahdollisia asioita, jotka voisivat olla pielessä. "Kun meidän Pippu oli tuolla tavoin kipeä, sen jalka oli poikki ja se lopetettiin."
  • En halua kuulla, että hermoilen turhasta, että miten paljon pahempia asioita ihmsten hevosille on käynyt. En halua kuulla olevani tyhmä. OLEN HUOLISSANI IHAN SAMA VAIKKA SINULTA OLISI KUOLLUT SATA MARSUA JA MUMMO!
  • TArvitsen tähän eläinlääkärin, vaikka pitäisi olla fiksu ja odottaa. Eläinlääkärin täytyy tulla, koska minähän maksan siitä. 
  • Käperryn, ahdistun. Tahdittava hevonen on muuttunut silmissäni kolmijalkaiseksi. Se kuolee. Mietin miten järjestän lopetuksen, miten tuhkauksen. Mietin, mitä teen tallipaikalla. Mietin, että se oli tässä. Hevosella on virus, jalka poikki, kasvain, vatsahaava, kuppa ja aids. Käytännössä se on kuollut.
  • Niin se vain meni pois ennen kuin koko hevoslainakaan oli maksettu. Minä niin kaipaan sitä. Se oli hieno hevonen. Olisipa se saanut elää hyvän elämän. 
Vihdoin puhelin lakkaa hälyttämästä ja eläinlääkäri vastaa. En ehdik ertoa kuka olen. Mieli tekee huutaa puhelimeen "MUN HEVONEN KUOLI AUTTAKAA!"

"Ihmiset ovat lajityypillisesti säikkyjä ja luulosairaita", tuumaa Päde. "Kouluttakaa niitä."

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Suomenhevonen sairastaa

- Minä en oo kipeä. Näpit irti.
- No anna kun katson sitä...
- Et koske, Jos kosket siihen, se tulee kipeäksi. Anna minä nyt vain olen ja huomenna oon taas kunnossa.
- No mutta pitäähän se katsoa. Tai sitten soitan eläinlääkkärin.
- JUMALAUTA ET KUTSU TÄNNE MITÄÄN LÄÄKÄRIÄ! Ei olis sodistakaan selvitty, jos joka jumalan vaivasta olis valitettu.
- Me ei eletä 40-luvulla ja sinä et oo sotahevonen. Anna nyt kun katson...
- Sinä teet sen kipeäksi, jos kosket.
- Noo ihan pieni skraidu se on, mennään katsomaan, pystytkö juoksemaan sillä. Kävely näköjään onnistuu...
- Minä oon ihan kunnossa. Minä voin tehdä töitä kolmellakin jalalla. Tai vaikka kahdella. Katso, minä laukkaan! Mene kotiis siitä sairastuttamasta muita. Tämmösen takia ei oo ennenkään ketään hyllytetty!
- Joo mutta kyllä tässä nyt koulukisat jää...
- Jaaa... mutta se on selvää se. Tietenkin. Minä kuolen. Kaadun tähän. "


keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Vuosissa aikuisiksi

Hiekka pöllyää. Hevoset jolkottelevat laiskaa ravia toistensa perässä. Naurava tyttöjoukko istuu ratsastuskentän aidalla. "Vaihda kevennys", ne huikkaavat jollekin ratsastajalle, ja tirskunta jatkuu. Ratsastuksenopettaja ei sano tytöille mitään, tai jos sanoo, tieto siitä ei välity ratsastustunnilla ratsastaville lapsille. Kaikilla on tunne, että näin saa käyttäytyä.

Ratsastustuntilainen ei saa hevosta kääntymään voltille. Ratsastuksenopettaja antaa ohjeet sen seitsemännen kerran. Lapsi hevosen selässä yrittää, mutta keskittyminen vaikeutuu kentänlaidan tirskuvien tyttöjen katseen alla. "Miten se nyt ei sitä saa", tytöt huokailevat. "Tosi noloa, kun opettajakin on jo sanonut monta kertaa." "Kuluu kaikkien aikaa."

Tosi noloa.
Tosi noloa, on.
Ihan niin kuin nämä verkkarit ja saappatkin.
Hevosen selässä istuvaa tyttöä hävettää oma osaamattomuus ja liian moni muu asia. Hän ei pysty keskittymään ratsastuksenopettajaan, vaikka haluaisi. Voi, miten kovin hän haluaisikaan osata ratsastaa! Kunpa joku sanoisi, mitä pitää tehdä eikä vain sitä, mitä hän tekee väärin!

Vuosien jälkeen oman hevosen selässä tuon jo aikuiseksi kasvaneen tytön sydän hypähtää joskus kurkkuun kentänlaidalla ratsastusta seuraavien ihmisten katseiden alla. "Minun pitäisi osata", hän pohtii ja tietää, että enää osaamattomuuden selitykseksi ei riitä se, että saa ratsastaa vain kerran viikossa. Hän tuntee katseet selässään. Kentänlaidan aikuiset naiset huokailevat, miten hukkaan hyvä hevonen hänellä menee ja miten noloa on olla käymättä valmennuksessa monta kertaa viikossa, kun "selvästi tarvitsee valmennusta."

Kulkee väärin päin.
Ei polje alle.
Rahalla saa hevosen, muttei taitoa.
Naurettavaa säätöä satuloiden kanssa, kun vika on satulan päällä.
Kipeytyyhän se hevonen, kun on huonosti ratsastettu.
Laihduttaisi.
Miksi kannukset?
Ei selvästi välitä hevosestaan, ainoastaan itsestään.
Ei kuuntele, vaikka kaikki ollaan sanottu samasta asiasta.
Joku hevosenpitoajokortti pitäisi olla.

Rahaa kuluu. Priorisointi on vaikeaa. Hevonen tekee onnelliseksi, mutta miten voi olla välittämättä kaikesta muusta?

Tyttö toivoo, että ihmiset olisivat kasvaneet aikuisiksi, mutta eniten hän toivoo, että hän pystyisi itse kasvamaan kaiken yli. Pölyn kentällä olisi pitänyt laskeutua jo 30 vuotta sitten, mutta se ei vain tunnu siltä. Hevonen kantaa murheet ja pyyhkii kyyneleet ihan kuin ennenkin.

Ja voihan se olla, että joku kertoi kentänlaidalla vain hyvän vitsin? Voihan?

1991


maanantai 6. maaliskuuta 2017

HeinäPähkinä purtavaksi

Yhteistyössä 1hevosvoima.com

Päde on leikkisä ja kekseliäs. Se on niitä hevosia, joiden takia on keksitty hevosten leluja. Tintin aikaan aina ihmettelin, millaiset hevoset haluavat leikkiä. No, Päden kaltaiset. Sillä on aina meneillään joku juttu.

Jos hevoseni asuisi omassa pihassa, käyttäisin varmaan aikaani keksien sille erilaisia pähkinöitä purtavaksi. Voisin jopa viritellä aitaukseen feikkinaruja, joita Päde mielellään availisi. Laittaisin pahvilaatikoita, jotka täyttäisin vaikkapa heinällä. Päde tietysti tarvitsee ympärilleen sähkölangat, mutta niiden sisällä se varmasti mielellään siirtelisi aitalankkujakin, mikä oli edellisellä tallilla sen suurta hupia. Merkittävää on sekin, että jos laittaa mitä tahansa kiellettyä mihin tahansa, se alkaa leikkiä sillä. Hienon puisen heinäruokintapöydän se kalusi viikossa. Erityisen ihanaa siitä on repia tarroja. Valitettavasti entisen tarhakaverin suojat kärsivät tästä erityisen kovasti. Päde on nähty juoksemassa aitauksessa suojia heitellen kuin koira. Se viihtyy hetken kerrallaan kahvapallon kanssa ja kantelee milloin mitäkin. Kun siivoan illalla lantoja, se osallistuu ottamalla kiinni ämpäristä tai vaikkapa talikosta.

Saimme 1hevosvoima.comilta apua sekä tarha- että sisäruokintaan HayPlay-palloista. Pallo on kestävästä muovista valmistettu reikäpallo, joka täytetään heinillä. Se hidastaa ruokailua ja tarjoaa virikettä. Pädestä se on vallan hauska. Jopa niin hauska, että se mieluummin pyöritteli aitauksessa palloa kuin aterioi sen vieressä olleella heinäkasalla.

"Mikäs se tämä on? Miksi heinä on täällä? Otetaan se pois!"

Pallo painaa itsessään kaksi kiloa ja siihen mahtuu ohjeen mukaa kolme kiloa heinää. Ihan täyteen en silti sitä tunkisi ja ainakin itsestä tuntui, että kahden kilon kuivaheinäsatsi ei olisi millään mahtunut palloon ilman, että pallo olisi ollut liian täyteen tungettu. Hevoselta sitä paitsi saattaa mennä palloon mielenkiinto, jos heinä ei lähdekään helposti purkautumaan. Paras on käyttää jokaisen luukun taktiikkaa, eli tunkea heinää palloon niin virallisesta täyttöaukosta kuin syömisrei´istäkin.

Tarjoiluehdotus.
Aitauksessa ongelmaksi voi tulla se, että pallo vierii sieltä pois. Tätä voi helpottaa kiinnittämällä aidantolppiin alareunaan narua tai jotain muuta, mikä vastaanottaa vierivän pallon. Talvella voi kasata  aidan viereen vaikka pienen lumivallin. Kulmikkaana palloa pystyy toki pitämään kaviolla paikallaan. Päde ainakin osaa.

Saimme pallomme ystävänpäivän aikaan ja juuri siksi nyt käsillänne on pallotarjous kahdelle! Kivahan se nimittäin on palloa pyöritellä porukalla. Normaalisti pallot maksavat 67 euroa/kpl, mutta 31.3.2017 saakka saat kaksi palloa hintaan 124 euroa. Alennusta kertyy siis kymppi. Tilatkaa vaikka kaikille tarhakamuille! Puuhakkaille tuhmisponeille violetti on hyvä väri: se on liturgisissa väreissäkin katumuksen väri...

Tarjoukseen pääset tästä linkistä:
http://1hevosvoima.omaverkkokauppa.fi/Kaksi-HayPlay-heinaepalloa-tarjoushintaan

Heinäkasa kiinnostaa enemmän, jos pallo on tungettu liian tiiviiksi.

http://1hevosvoima.omaverkkokauppa.fi/Kaksi-HayPlay-heinaepalloa-tarjoushintaan

torstai 2. maaliskuuta 2017

Tule alas!

Sarjaesteet ovat olleen viime vuosina minulle kaikista vaikeimpia esteitä. Olen löytänyt itseni liian monta kertaa sarjan b-osan toiselta puolelta yksikseni, että se on alkanut vaikuttaa sarjojen ratsastamiseen hevosesta riippumatta.

Päde ei ole kieltäjä ja nuorena hevosena se jaksaa venyttää askeltaan. Kun perusrytmi pysyy hyvänä, sarjoihin ei tule pikkuaskeleita.  Hevosta vaihtamalla vika ei silti korjaannu ratsastajan päästä. Lääkkeenä sarja-ahdistukseen on ollut se, että sarjoja yksinkertaisesti hypätään. Tarvitsen niihin varmuutta. Tarvitsen varmuutta siihen, että annan hevosen tulla esteelle enkä ala häiritä sitä optimoimalla sen askelia jotenkin.

Useimmat esteratsastajat mainitsevat jonkun esteen heikoksi kohdakseen. Maastoesteistä minä jännitän eniten alashyppyjä, etenkin sarjassa. En ole koskaan kaatunut hevosella sillä tavalla oikeasti, mutta joka kerta kun tehtäväksi laitetaan alashyppy, alan kelata mielessäni kaatumisen mahdollisuutta. Tajuanhan sitten varmasti, että NYT hevonen on menossa nurin? Miten pääsen parhaiten sen luota kauemmas, etten jää sen alle? Saanko suojattua kasvoni kavioniskulta? Mitä jos jään alle? Kuka hoitaa hevosen? Onneksi asumme yksitasoisessa kodissa.

En silti jätä alashyppyjäkään tekemättä. Mieltäni rauhoittaa sen muistaminen, että juuri sillä hetkellä, kun teen kammoksumaani asiaa, koen keskittymiseni olevan huipussaan. Ainoastaan tällainen kuivaharjoittelu on ahdistavaa.

Silti mitä enemmän kuivaharjoittelee omien pelkojensa kanssa, sitä vähemmän pelot pelottavat.

Laukalla ylös... "Ota vauhtia"


Ravilla alas.... Hengitä!

Alas Tintin kanssa, kesä 2012. "Liu´uta sormia!"


Sarja alas. Kesä 2015. "Muista hypätä jalat edellä, jos et halua päätyä pää edellä."

Pikkurappu alas. Kesä 2015.

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...