perjantai 10. helmikuuta 2017

Ihana Apassionata ja ihana Bartolo Messina


Tämän vuoden Apassionata "The Cinema of Dreams" oli edellisvuosien tapaan ihana satu. Tyttäreni mielestä sisääntuloratsastuksen isosiipiset keijut olivat ihaninta, mitä hän oli ikinä nähnyt. Esittelyn jälkeen show kuitenkin lähti tänä vuonna vauhdikkaammin käyntiin. Saimme välittömästi seurata laukkaavien hevosten selässä esitettyjä temppuja. Ei siis turhaa odottelua eikä kitinää vieruspenkiltä, että milloin alkaa tapahtua! Heti tapahtui. Äiti kiittää.

Mutta niin se menee, että se, mistä äiti erityisesti pitää, on lapsen mielestä todella tylsää. Olisin voinut seurata italialaisen Bartolo Messinan työskentelyä vapaana kulkevan hevoslauman kanssa vaikka kuinka pitkään. Messinan kerrotaan olevan jo toisen polven hevoskouluttaja ja olen vakuuttunut, että tämä tapa kommunikoida hevosten kanssa saisi paatuneimmatkin Apassionata-shown arvostelijat vaikuttumaan. Tyttären mielessä oli kuitenkin kysymys, joko mennään ravintolaan. Olin luvannut hänelle simpukkaillallisen ja ostoksia Helsingissä.

Apassionatassa täytyy ihailla sitä, miten iloiseksi hevosten esittäminen voidaan tehdä. Joskus ihmettelen, miten jotkut ihmiset jaksavat mennä katsomoon arvostelemaan, ettei esillä ole olympiatason kouluratsastusta tai että joku temppu ei mennyt täydellisesti. Menkää hyvät ihmiset kouluratsastuskilpailuihin tai vaikka seuraamaan hevosia laitumelle, jos ette esityksiä halua nähdä! Täällä on musiikkia, elämyksiä, wau-kokemuksia ja hyvää mieltä. Kaikki lavalla esiintyvät osaavat enemmän kuin peruspulliainen ikinä. Enkä ole ollenkaan vakuuttunut, että hevoset lavalla kärsisivät. Kärsivämpiä hevosia näkee suomalaisten täydellisten hevosenomistajien hemmetin hyvässä hoidossa.

Esityksen jälkeen menimme tyttäreni kanssa siis perinteisesti ravintolaan ja ostoksille. Täydellisen päivän kruunasi uusi Shopkins-pakkaus, johon tyttäreni  vaihtoi luvatun jälkiruoan jossain kahvilassa, ja suostuipa vielä kävelemään kauempana olevalta bussipysäkiltä mukisematta kotiin. Kun tiedustelin, mitähän äiti mahtaisi saada menetetyn kahvinsa tilalle, tytär sanoi pikkuvanhasti ja katsettansa lelustaan nostamatta, että "kuule äiti, on meillä kotonakin kahvia. Ei tartte sunkaan aina kaikkea ostaa."



Kuvat: Apassionata

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...