keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Köyhä hevosenomistaja

Tunsin joskus häpeää siitä, että hevosellani oli vuokraajia. Tuntui, että olin ainoa köyhä ja kipeä, joka muka maksatti hevosensa muilla. Koin, että minulla olisi pitänyt olla varaa antaa hevonen kaikkien itseäni taitavampien käyttöön ilmaiseksi, koska olin nyt sattunut sellaisen hankkimaan. "Otatko maksun lapsenvahdiltasikin?", saatettiin kysyä. Eräs tuttu nauroi, tulisikohan joku lenkittämään häneen koiraansa ja maksaisi siitä.

Vaikka perustelin asian itselleni miten, en voinut olla tuntematta kummallista häpeää siitä, että pyysin korvausta hevosellani ratsastamisesta silloin, kun itse loikoilin kotona ja tein muita tärkeitä juttuja. Minullahan oli silloin maailman toimivin hevonen; kenelle tahansa sopiva sunnuntairatsu. Häpesin, että pyysin muilta sen ratsastamisesta pienen korvauksen kattaakseni omia kulujani. En päässyt häpeästä millään eroon, sillä jotenkin söin omia teini-ikäisiä ajatuksiani. Silloin olin ollut erittäin vahvasti sitä mieltä, että minun olisi pitänyt saada ratsastaa ilmaiseksi, koska minulla ei ollut siihen itselläni varaa. Vanhemmat maksoivat minulle yhden ratsastustunnin viikossa. Yritin ottaa kaiken ilon irti niistä kerroista, kun joskus saimme ratsastaa ratsatuskouluhevosia tallista kentälle ja takaisin ratsastuskoululaisia varten. Pääpaino oli kuitenkin hevosen hoitamisessa. Se oli tärkeämpää kuin ratsastaminen. Yksi joulumaasto vuodessa tuntui riittävältä korvaukselta putsaamisesta ja puunaamisesta. Oliko se sitä? No, siitä voi olla tietysti monta mieltä.

Kuitenkin kun vanhempien rahat vaihtuivat omaksi rahaksi, oli pakko aikuistua myös tietynlaisesta idealismista. Rautarouvan sanoin "The problem with socialism is that eventually you run out of other people's money."  Ilmaisia hevosia ja ilmaisia lounaita ei ole. Ei ainakaan niille, jotka eivät laita tikkua ristiin niiden eteen.

"Ei oo paljoa vuokraajia näkynyt", tuumaa Päde.

4 kommenttia:

  1. Vitsit, mietin itse toisin. Hoidan itse hevoin. Mutta kun ne työt vievät väliin reissuun enkä pääse. Silloin pyydän apua luottotyypeiltä, jotka liikuttavat hevoin, mutta myös hoitavat ja huoltavat sen ja varusteet. Juottavat, rapsuttavat ja seurustelevat. Pistävät viestinä kuvat ja terveiset. Hoitavat kuin omaansa. Ei tulisi mieleenkään pyytää rahaa, päinvastoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin tällä hetkellä teen. Hevoseni on oikein perusjärkevä, mutta sitten taas hirvittävän testaava ja järjetön.

      Inhoan kuitenkin sitä, että ihmiset arvostelevat toisten varallisuutta tai varattomuutta. Ehkä jopa haukkuvat sitä, että mitäs hankit, jos ei ole varaa. Meilläkin kun on kaksi lasta ja lapsillakin tarpeet ja ostettavat asiat, niin ei se raha puissa kasva. Koko porukan harrastusten kustantamisen jälkeen tuntuu kyllä edelleen hullulta pihistää jostain vain siksi, että joku muu saisi harrastaa hevosia ilmaiseksi.

      Mutta tämä ei tietenkään koske ystäviäni, sukulaisiani ja sitä lähipiiriä, joka hevoseni kanssa minua auttavat. Lähinnä ajattelen sitä ihmistyyppiä, jonka mielestä kun joku on ostanut hevosen, heidän pitäisi sitä saada ratsastaa, koska mitäs he ovat ratsastajia jumalan armosta. Heillä ei vain ole siihen varaa.

      Harva meistä haluaa antaa omaa hevostaan kenen tahansa käsiin. Pitää olla luotettava. Luotettavuus taas kerrytetään ajan kanssa.

      Nykyisin käyn tosi paljon enemmän tallilla kuin esimerkiksi Tintin aikaan, mutta ne päivät jolloin en käy, minulla on pari luottotyyppiä, jotka ratsastavat Päden niin kuin minäkin ja jopa paremmin. Tämä on ehkä paras järjestely ikinä. Juuri olin kaksi viikkoa lomalla perheen kanssa ja tiesin, että hevoni oli hyvissä käsissä ihanan nuoren tytön hoivissa. Tuliaisia kannoin kiitoksena ja olimme varmaan kaikki tyytyväisiä. Olisi todella vaikea löytää ketään, joka voisi ottaa täyden vastuun toisen hevosesta useammaksi viikoksi. Minulla ont ällainen helmi, enkä ikinä kehtaisi siitä pyytää rahaa. Päinvastoin.

      Ja olenhan itsekin ollut sairauslomalomittaja kaverin hevoselle. Makselin varusteita, kengitykset ja lisäruoat ja vaikka mitä sinä aikana, koska ajanjakso oli useamman kuukauden mittainen.

      Pääasia siis on, että löytyy sopiva järjestely.

      Poista
    2. Luottotyypit on kultaa kalliimpia. Vuokraajakysymys on vaikeampi, nykyiselle en sellaista tarvitse tai ainakaan halua, mutta tulevalle ehkä hyvinkin. Rahapuoli tuntuu helpommalta neuvoteltavalta, mutta luottamuspuoli olisi vaikeampaa. Hiippailisin varmaan ekan vuoden vaklaamassa, että kaikki varmasti sujuu hyvin :D

      Poista
  2. Ehkä paras blogi mihin vähään aikaan oon törmänny :)
    Pakko kommentoida näin vuokraajan vinkkelistä, että mua kai melkeen hävettäis ratsastaa toisen hevosella jos ilmaseksi kävisin! Haave omasta hevosesta ollu naperosta asti, mutta resurssit ei vaan riitä. Raha ehkä just järjestyiskin luopumalla monesta muusta itselle tärkeästä harrastuksesta, mutta aikaa en tässä elämäntilanteessa pystyisi järjestämään tarpeeksi. Ja jos väkisellä niin tekisin uhmaten sitä todellisuutta ettei vuorokauteen saa enempää tunteja, tiedän että lopputuloksena olisi se että ihanasta hevosenomistajuudesra tulisi hyvin nopeasti pahanmielen juttu joka ottaa enemmän kuin antaa.
    Aivan tyytyväisenä maksan siitä ilosta, että saan vuokrata jonkun toisen hevosta, hoitaa sitä kuin omaani ja homma pysyy sellaisena että käytännössä se ei ota mitään, antaa vain :) Ei sitä vastuuta mikä hevosenomistajalla on jatkuvasti, ei yllättäviä eläinlääkärikuluja, stressiä siitä että kuka hoitaa hevosen jos reissaan (millä rahalla, jos se hevonen olisi, en millään..)

    VastaaPoista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...