Ensiksi haluaisin kiittää perhettäni....

Katsoin joskus jostain huippu-urheilijasta tehtyä dokumenttia. Muistaakseni kyse oli painijasta tai jostain muusta lajista, missä treenataan tosissaan ja olympiatasolla, mutta mikä ei kuitenkaan mahdollista palkkatöistä poisjäämistä. Suokaa anteeksi jos nyt muistan lajin väärin.

Urheilijan vaimo kertoi siinä, että aivan seurustelun alkuaikoina hän oli sanonut tulevalle appiukolleen, miten odottaa joululomaa ja kiireetöntä yhdessäoloa. Appiukko oli vastannut jotenkin niin, että ymmärräthän, ettei sitä tule tapahtumaan. Tulet huomaamaan, että huippu-urheilijalle loma ei ole sitä, että ollaan aloillaan ja perheen kanssa, vaan lomalla on aikaa treenata kahta enemmän.

Kun huippu-urheilija kiittää perhettään tuesta, se kuulostaa helposti siltä, että kiitos, kun kannustitte ja hurrasitte katsomossa. Urheilija tiivistää yhteen pieneen sanaan puolison kannalta helvetin vaativan todellisuuden.

• Kiitos niistä sunnuntaipäivällisistä, jotka nautitte ilman minua, kun en sitten taaskaan tullut kotiin ajoissa.
• Kiitos puolisoni, että olet joka ilta hoitanut lapset yöpuulle, jotta olen voinut vain suukottaa heitä kotiin tultuani.
• Kiitos, että olet kasvattanut lapset.
• Kiitos, että jaksoitte odottaa, kun treenini venyvät.
• Kiitos, että laitoit ruoan valmiiksi.
• Kiitos, että olette kestäneet rahallisen panostuksen tähän lajiin, josta ei elannoksi ole kellekään, vaikka se vie saman verran aikaa kuin toinen päivätyö.
• Kiitos, että pyörität pyykkikonetta ja viikkaat pyykkejä kaappiin.
• Kiitos, että imuroit.
• Kiitos, että kuljetat lapsia harrastuksiin.
• Kiitos, että suostut lomiin, joita vietetään tämän lajin ehdoilla.
• Kiitos, että ymmärrä, että vähän taas sattui ja tapahtui ja olen raajarikko.
• Kiitos, että olet unohtanut omat halusi harrastaa tai keksinyt harrastuksia, joita voi treenata kotona.

Aloitinko huippu-urheilusta? Ihan tavallista hevosharrastamista minä kuitenkin tarkoitin.

Alekoodilla lisäalennus Horzen aletuotteisiin

Tammikuussa ale kiihtyy monissa ratsastustarvikeliikkeissä. Horzen lisäalennuskampanja on nyt käynnissä!

Syöttämällä kassalla koodin "VIPSALE" saat 10% lisäalennuksen kaikista January Sale- aletuotteista.

Koodi on voimassa sununtaihin 29.1.2017 saakka.

Lisäksi sunnuntain shoppailijat saavat vielä enemmän alennusta.

Kun ostat 50 eurolla, saat 10% alennusta

Kun ostat 100 eurolla,  saat 20% alennusta

Kun ostat 150 eurolla, saat 30% alennusta

Tarjous koskee vain Horze ja Bvertigo tuotteita, mutta kokoja ja valikoimaa on todella mukavasti jäljellä. Ei siis ole vain kokoja 34 ja 46. Tai hevoselle ponia ja 165cm. Bvertigon monissa tuotteissa alennusta on hurjasti etukoodin kanssa vieläkin enemmän.

Klikkaa tästä aletuotteisiin, niin saat etukoodin käyttöösi.

Mm. näistä tuotteista saat vielä lisäalen -10%

Horze Easton Paisley -fleeceloimi kuivatteluun, 41,97€ (69,95€)

B Vertigo Lauren - kokopaikkaiset ratsastushousut 89,40€ (149€)

B Vertigo Alexia -kokopaikkaiset talviratsastushousut valkoisina. Nyt ei jäädy reidet talven harjoituskisoissakaan! 95,40€ (159€)

Kenttäpostia 10: Juoksuta sitä

Kun muutin tänne perähikiälle, karsinanaapurit kertoivat minulle hauskoja juttuja tuosta naisesta. Oli kyllä tarpeellista kuulla heti, millaisen ihmisen kanssa tässä ryhtyy elämään. Naapureiden mielestä ehdottomasti tärkein asia alkuun olisi saada ihminen juoksemaan. Sillä olisi kuulemma kauaskantoisia seurauksia itseni kannalta. Juokseva ihminen on kuulemma hevosen etu.

"Parhaiten se onnistuu, kun pukittelet ja heittelet sitä alas", sanoi naapuri, jolla oli puolentoista vuoden historia naisen kanssa.  "Ihmiset katsos tietävät, että ne kestävät ehjänä noista putoamisista paljon paremmin, kun ne hankkivat itselleen vahvemmat luut. Hyppimällä, pomppimalla ja juoksemalla ne niitä luita vahvistavat."

Toinen naapuri, joka oli harrastanut esteratsastusta tuon naisen kanssa sanoi, että käyttäytymällä fiksusti saadaan ihmiset vain lihomaan. "Onko muka yhdelläkään reippaalla ja pukittelevalla hevosella lihavaa ihmistä", se huomautti.  "Yllätät sen säännöllisesti, niin kyllä se ryhtyy taas sitten juoksemaan ja laihtuu kun se muistaa, että sen täytyy pysyä itsekin kunnossa."

Kavereiden mielestä kesäinen metsäretkeni oli kyllä ihan kuningastemppu, koska sillä saatiin tosi paljon ihmisiä juoksemaan ympäriinsä. Naapureideni pudotuskilpailu oli minun saapuessani 4-1 blondin hyväksi, mutta lähdin mukaan kisaan kesäkuussa erittäin kelvollisella kuuden viikon tuloksella, joka oli heinäkuussa jo 3. Sen jälkeen tuo nainen on taas juossut.

Toimii kuin tauti.

Päde

Kavereilta saa aina kuulla totuuden.

 

Erityinen tuki ratsastuskoulussa

Mieheni oli jo lapsena lahjakas matematiikassa ja sai opettajalta lisätehtäviä ja lisähaasteita. Minä sen sijaan sain luvan piirtää aina kun olin valmis. Lopputuloksena voidaan sanoa, että mieheni oppi matematiikkaa ja minä taas pysyin pulpetissani hiljaa.

80-luvulla piti olla hiljaa, pärjätä muita paremmin tai ainakin muiden mukana, sillä muuten oli tyhmä ja häirikkö. Tyhmät ja häiriköt jätettiin sitten luokalleen tai siirrettiin pieneen erityisluokkaan häiritsemään toinen toisiaan. Jossain vaiheessa todettiin, että parempi integroida heidän yleisopetukseen, sillä koulunkäyntiavustajan tuella kaikki muuttuu. Nykyisin joissain luokassa tarvittaisiin avustajia yhtä paljon kuin siellä on oppilaita. Moni vanhan liiton opettaja huokaa hiljaa, miten paljon helpompaa oli silloin, kun kaikki erityisopetusta ja -huomiota tarvitsevat laitettiin saatiin pois silmistä ja pois mielestä. Eivät olleet sitten siellä luokassa tukkeena tekemässä omia juttujaan, kulkemassa omaan suuntaansa, puhumassa omiaan ja huutamassa ja häiritsemässä niitä oppilaita, jotka yrittivät seurata opetusta sellaisena, niinkuin se on opetussunnitelmaan kirjattu. Kukaan ei puhunut yksilöllisestä oikeudesta tehdä mitä tahansa ja ihan mihin tahtiin tahansa.

Yksilölle on tietysti arvokasta, että hän saa tukea ja huomiota. Ei tule olo, että on tyhmä tai että pitäisi jäädä luokalleen. Luokalle jääminen ja tasoryhmät ovat nykyisin rangaistus, mitä kenenkään itsetunnon ei uskota kestävän. Ei, vaikka se olisi ihan ansaittua, perusteltua ja paljain silmin nähtävää. Eikä tämä rajoitu vain kouluun. Kuka pelastaisi ratsastuskoulun opetusryhmän siltä erityisoppilaalta, joka uskoo, että opettajan tehtävä on eriyttää juuri hänen ratsastuksenoppimistaan ja unohtaa ne kaikki muut oppilaat?

Vai onko olemassa perustavanlaatuinen oikeus seisoa keskellä kenttää, kun ei uskalla vaikkapa laukata? Tai vaatia jatkuvasti vaativampia tehtäviä tai huomiota omalle tekemiselleen, koska on parempi kuin muut? Yksilöllisyydellekin on rajansa, etenkin jos on hakeutunut yleiseen ryhmäopetukseen, josta kaikki maksavat saman verran.

Hävettävän huono ratsastaja

Pysytäänpä aiemmin aloitetussa häpeäteemassa. Minua hävettää joskus ihan hirveästi se, miten huono ratsastaja olin Tintille. Sillä reppanalla ei käynyt elämässä hyvä tuuri sen suhteen, millaisesta ratsastuksesta se joutui osalliseksi. Se oli puskaratsu elämänsä loppuun asti. En tiedä, oliko se onnellinen vai enemmänkin tympääntynyt. Maneesiin se ei juuri koskaan halunnut vaan olisi aina mennyt mielellään maastoon. Pitänee hyväksyä, että se varmaan johtui siitä, että sitä otti päähän olla ratsastettavana siellä.

2012

 Suomin silti itseäni ehkä turhankin paljon. Tinttihän pysyi terveenä 19-vuotiaaksi asti, lukuunottamatta cushingin tautia. Toiset sanovat, että se puhkeaa stressistä. Aiheutinko minä sille stressin? En ehkä halua miettiä. Tintti maastoili paljon ja sen elämä oli uskoakseni täynnä aika monipuolista tekemistä.

Päden onni (?) on päästä korjaamaan sitä satoa, mikä alkoi kasvaa ensimmäisen kavioliittoni jälkeen. Ehkä se on niin, ettei ensimmäisessä hevossuhteessaan voi millään olla riittävän valmis onnistuakseen. Hevoskaupoissa ollaan aina hiukan "ensitreffit alttarilla" ja jotta ne onnistuisivat, tarvitaan mukaan pari asiantuntijaa ja rutosti onnea. Yleensä ihminen ihastuu sellaisiin piirteisiin, mitkä ovat hiukan yli tarpeiden. Tulee ostettua kasvunvaraa väärällä tavalla. Minun ensimmäinen kavioliittoni tuli solmittua lähinnä siksi, että hevonen jäi minulle.

Päden olen valinnut tietysti itse senkin, mutta raahasinpa valmentajankin mukaani sitä katsomaan ennen kuin tein tarjouksen. Aika näyttää, mitä tästä tulee.  Kun joskus ostan seuraavan hevosen, ajattelen tästäkin varmaan samalla tavalla kuin mitä nyt ajattelen Tintistä.
Osaisiko ihminen olla koskaan tyytyväinen itseensä?

Köyhä hevosenomistaja

Tunsin joskus häpeää siitä, että hevosellani oli vuokraajia. Tuntui, että olin ainoa köyhä ja kipeä, joka muka maksatti hevosensa muilla. Koin, että minulla olisi pitänyt olla varaa antaa hevonen kaikkien itseäni taitavampien käyttöön ilmaiseksi, koska olin nyt sattunut sellaisen hankkimaan. "Otatko maksun lapsenvahdiltasikin?", saatettiin kysyä. Eräs tuttu nauroi, tulisikohan joku lenkittämään häneen koiraansa ja maksaisi siitä.

Vaikka perustelin asian itselleni miten, en voinut olla tuntematta kummallista häpeää siitä, että pyysin korvausta hevosellani ratsastamisesta silloin, kun itse loikoilin kotona ja tein muita tärkeitä juttuja. Minullahan oli silloin maailman toimivin hevonen; kenelle tahansa sopiva sunnuntairatsu. Häpesin, että pyysin muilta sen ratsastamisesta pienen korvauksen kattaakseni omia kulujani. En päässyt häpeästä millään eroon, sillä jotenkin söin omia teini-ikäisiä ajatuksiani. Silloin olin ollut erittäin vahvasti sitä mieltä, että minun olisi pitänyt saada ratsastaa ilmaiseksi, koska minulla ei ollut siihen itselläni varaa. Vanhemmat maksoivat minulle yhden ratsastustunnin viikossa. Yritin ottaa kaiken ilon irti niistä kerroista, kun joskus saimme ratsastaa ratsatuskouluhevosia tallista kentälle ja takaisin ratsastuskoululaisia varten. Pääpaino oli kuitenkin hevosen hoitamisessa. Se oli tärkeämpää kuin ratsastaminen. Yksi joulumaasto vuodessa tuntui riittävältä korvaukselta putsaamisesta ja puunaamisesta. Oliko se sitä? No, siitä voi olla tietysti monta mieltä.

Kuitenkin kun vanhempien rahat vaihtuivat omaksi rahaksi, oli pakko aikuistua myös tietynlaisesta idealismista. Rautarouvan sanoin "The problem with socialism is that eventually you run out of other people's money."  Ilmaisia hevosia ja ilmaisia lounaita ei ole. Ei ainakaan niille, jotka eivät laita tikkua ristiin niiden eteen.

"Ei oo paljoa vuokraajia näkynyt", tuumaa Päde.

Kenttäpostia 9: End of part 1

Terveisiä täältä jostain, niin kuin kenttäpostiin oli tapana kirjoittaa. Nyt on kuulkaa niin, että tämä asemavaihe on päättynyt ja poteroista on matkattava eteenpäin. Tuo nainen ilmoitti, että myö muutetaan.

Ihan en tarkkaan tiedä, mitä on tulossa, mutta sen verran kokenut sotaratsu minä olen, että jotain tällaista olen ollut haistelevinani. Sitä paitsi vanha ystäväni kaatui tuossa hiljattain. Se oli minulle aika kova paikka. Olin viikon tosi surullinen, mutta eteenpäin on mentävä, sanoi nainen. Ja sanoi se senkin, että nyt kuunnellaan myös hänen tarpeitansa. Tässä on kuulemma menty kesästä asti minun ehdoillani. Sitä vain en ymmärrä, että mitä pahaa siinä on ollut? Tuo nainen kuitenkin vakuuttaa, että kesä tulee ja kentät odottavat kenttähevosta. Saa kuulemma kenttäpostien kirjoittelemiset jäädä, kun aletaan tositoimiin. Tulee uudet kaverit ja uudet kamppailut. Sitä se sanoo sen lapsellekin, joka lähtee ensi vuonna kouluun.

Nainen on laskenut, että se saa monta lisätuntia jokaiseen viikkoon muuton jälkeen. En tiedä, aikooko se käyttää ne minun vai perheensä kanssa. Toivon, että jälkimmäisen. Minä pärjään kyllä, mutta sen paremmin pienempää kuin kaveriakaan ei jätetä.

Päde

Ulkoilin taannoin tällainen naisten mekko ylläni, koska minulle tuli maastossa hiki. Tuunasin sen.

Oikean kokoinen nahkahansikas

Yksi opiskeluaikani mielenkiintoisimpia työpaikkoja on ollut ison tavaratalon naisten asusteosastolla työskenteleminen. Etenkin joulun alla autoin lahjavalinnassa lukuisia miehiä, jotka tulivat ostamaan vaimoilleen hansikkaita, huiveja, laukkuja ja vöitä. Yleensä heillä ei ollut mitään ajatusta siitä, mitä vaimo haluaisi. Olen todennäköisesti pilannut tai ilahduttanut useammankin rouvan jouluaattoa ehdotuksillani, jotka mies on pahaa-aavistamattomana hyväksynyt. Useimmiten tein hommaa intuitiolla, että rouva ei voi olla kovin eri paria miehensä kanssa. Ja jos mies joskus oli ihan puskasta revityn näköinen, ehdotin pakettiin jotain perustyylikästä.

Ongelma oli kuitenkin useimmiten hansikkaiden koko. Hansikkaat ovat nimittäin vähän kuin sukkahousut: väärän kokoisina ne ovat järkyttävän epämiellyttävät. Sen lisäksi hansikkaan ostaminen lahjaksi on samanlaista arpapeliä kuin kenkien ostaminen. Koko 39 voi kyllä olla oikea, mutta lestistä riippuen täysin epäsopiva. Silti hansikkaita ostetaan paljon lahjaksi. Nehän ovat vain_hanskat. Sen sijaan aina, kun asiakas tuli sovittamaan hansikkaita itselleen, oli tosi ihanaa olla etsimässä hänelle oikeaa hanskaa. Mallin valintaan kun vaikuttaa aika paljon käden ja sormien malli. Sen mukaan valitaan hansikkaan lesti. Oikean kokoinen hansikas on ihana.

Myyjän läsnäolo ei silti tee tilannetta yhtään helpommaksi, sillä myyjätkin neuvovat välillä täysin väärin. Tiedätte ehkä jo, että olen vannoutunut puutarhahaskaratsastaja, mutta myös hevostarvikeliikkeessä minua on neuvottu nahkahansikkaiden suhteen väärin. Eräs myyjä väitti kivenkovaan, että hansikas saa olla ostotilanteessa vähän pieni, koska se venyy käytössä. Sanoin, että eihän se veny kuin leveyssuunnassa ja silloin sormet väistämättä tulevat kasaan, sillä ompeleet eivät veny. Myyjä toisti, että kyllä hansikas venyy. Minä toistin, että sormien päähän pitää aina mahtua sormenleveyden verran tilaa sen jälkeen, kun hansikas on vedetty kunnolla käteen (sic!). Enemmänkin, jos sattuu oleman pitkäkyntinen. Sen sijaan leveyssuunnassa hansikas saa olla hyvinkin napakka.

Eihän kukaan neuvo nahkakengistäkään, että ota vain liian pieni koko, että se venyy kyllä. Kenkä ei nimittäin muutu yhtään pidemmäksi kastelemalla eikä höyryttämällä. Se on helpompi ymmärtää. Hanska taas on vain_hanska.

Viron-tuliaisia.