maanantai 29. helmikuuta 2016

Akateeminen ratsastaja

Meidän paljon kouluja käyneiden amatööriratsastajien iso ongelma on flow´n puute. Me puhkianalysoimme asioita ihan tarpeettomuuksiin asti. Luemme paljon kirjallisuutta ja tiedämme teoriassa ihan hirvittävän paljon asioita kaikesta, myös ratsastuksesta. Pystymme pitämään tarvittaessa luennon oikeasta istunnasta ja herkästä tuntumasta, mutta kun kiipeämme itse hevosen selkään, kaikki tuo katoaa kuin ihmisen pieru lantalaan.

Tieto lisää tuskaa ja blaa-blaa-blaa. Helmasynti on lähteä hakemaan ratkaisua jostain, missä se ei ole. Me saattamme olla hämmentävän varmoja siitä, että menemällä pilatekseen, opimme keventämään oikein. Uskomme, että joogatunnilla saamme itsellemme liian rajun hevosen rauhoitettua ja että vääränlaisen satulan aiheuttamat vammat ratsastajalle parantuvat uusilla ratsastushousuilla tai hevosen kohdalla akupunktiolla tai kiropraktikolla. En tietenkään väitä, etteikö kaikesta yllämainitusta ole hyötyä, mutta jos on hukannut jotain, kannattaako sitä ensisijaisesti etsiä sieltä, missä ei ole ennen käynytkään?

Akateeminen ratsastaja lipsahtaa hirvittävän helposti tekemään tarpeettomia asioita ihan vain asioiden ympäripyöreän pohtimisen ilosta. Hänen pitäisi ratsastaa enemmän ja miettiä vähemmän. Se on juuri sitä, kun ratsastuksenopettaja sanoo, että nyt vain tulet sieltä sen esteen. Akateeminen ratsastaja alkaa pohtia askeleita, omaa asentoaan, ilmansuuntia ja feng-shui´ta, vaikka hänen pitäisi vain ratsastaa kohti estettä, jonka yli hän pääsisi itsekin ilman hevosta.

Opettaja huutaa, että älä mieti, vaan tee. Mutta akateeminen ratsastaja on koulutettu täysin päinvastaiseen: siihen, että miettii, muttei tee oikeastaan mitään.

Etsi viisi virhettä ratsastajasta ja päätä sitten, ettei niillä ole väliä, koska hevonen liikkuu kivasti.

torstai 25. helmikuuta 2016

Voimavirtaa

Olen kotoisin Lappeenrannasta. Äitini ja sisareni asuvat siellä edelleen, joten vietämme Lappeenrannassa aika paljon lomia. Toisin kuin monilla muilla pääkaupunkiseudulle muuttaneilla tuttavillani, minulla ei ole olemassa lapsuuden kotikaupungissani "kotitallia", jonne aina reissuillani poikkeaisin. Lopetin ratsastamisen 13-vuotiaana ja palasin hevosen selkään vasta aikuisiällä. Siinä välissä Lappeenrannassa kaikki muuttui. Tai no, luin Etelä-Saimaasta, että tallilla riidellään. Jotkut asiat eivät muutu. Eteläkarjalaiset ne ovat niin leppoisia ja iloisia, että...

Aloitin lapsena ratsastamisen isosiskoni ja hänen ystäviensä esimerkistä. Näistä siskoni ratsastuskavereista yhden hevosjuttuja olen saanut seurata viime aikoina Facebookin välityksellä. Olemme jo aikaisemmin jutelleet, että kävisin tutustumassa hänen hevoseensa. Aika kuitenkin aina katoaa mystisesti jonnekin joka reissulla.

Voimavirta Jii, "Ville"

Väitin Villen selkään noustessani, etten ole koskaan ratsastanut entistä ravuria. Se oli itse asiassa vale, sillä muistin kyllä myöhemmin olleeni ravuritaustaisen hevosen selässä josku 90-luvun alkupuolella. Mutta ehkä sitä ei lasketa. En ole koskaan ollut mikään remonttiratsastaja tai raakojen hevosten eteenpäinviejä. Sellaiset vaativat mielestäni hyvin vankkumatonta ratsastustaitoa, koska kyllä ratsastajan täytyy hevosta opettaessaan tietää tarkasti, mitä on tekemässä. Kokematon + kokematon = katastrofi. Katastrofiratsastaja + katastrofihevonen = ongelmahevonen.

Nyt ei tietenkään tarvinnut kuin ratsastaa eikä ongelmia ollut olemassa. Villeä on opetettu hyvin. Se oli selkään noustessani sen tuntuinen, että sitä olisi helposti voinut uskoa ihan valmiiksi hevoseksi. Sillä on taustallaan tyypillinen tarina loukkaantumisten kautta uudelle uralle. Se sai pitkän aikaa parannella ja aloitti uuden uran ratsuna. Töitä se on tehnyt vasta viime vuoden puolelta. Ikääkään ei ole kuin seitsemän.

Laukkahommissa se entinen ura tietysti tuntui, mutta enemmän minä olin pihalla kaikesta kuin mitä Ville häiriintyi siitä, ettei minulla ollut ihan täysin ymmärrystä sen tasosta. Minulla ei oikeastaan koskaan ole ollut mitään mielipidettä ex-ravureiden kouluttamisesta ratsuiksi, mutta tämän perusteella en ainakaan niitä väheksy. Jos on tässä vaiheessa uutta uraansa näin kiva ratsu, sitä on varmasti vielä kivempi ratsu myöhemmin. Mitä siitä, jos ei ihan jaksa nostaa laukkaa vaan kaatuu siihen, jos laukka kuitenkin irtoaa halutussa paikassa?

Uudelle uralle, niinhän sitä sanotaan ihmistenkin maailmassa. Jos YT:t kolahtaa eteen, niin suomalainen sotaratsu ei jää tuleen makaamaan! Siitä se meno tasoittuu kun elämä vakiintuu. Jokaisella meistä on mukanamme pala entistä uraa eikä sen tarvitse olla huono asia.

Suomenhevosilla on aina niin viisaat katseet.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Ratsastusalushousut auttavat istumaan päin persettä

Yhteistyössä JustDressage

Kuinka moni teistä ratsastaa puuvilla-alushousuissa? Tiesitkö, että puuvilla on ehkä huonoin mahdollinen alushousumateriaali ratsastajalle? Puuvilla kastuu hiestä ja hikinen materiaali aiheuttaa hankaumia helpommin kuin tekninen materiaali, joka päästäisi hien pois iholta. Silti vannoutunut Sloggi-kansa ei pöksyjään vaihda. Ei ainakaan juuri ennen ratsastustuntia, vaikka putipuhtaat alushousut ehkäisisivät hankaumia paljon paremmin kuin aamusta asti jalassa marinoituneet.

Kuva: Derriere Equestrian

Useita hevosia päivässä ratsastavat ammattilaiset ovat löytäneet Derriere Equestrianin alushousut juuri yllämainituista syistä. Alakerrasta huolen pitäminen on heille työkyvyn kannalta tärkeää, mutta kyllä harrastajankin kannattaa miettiä, miten tavaransa päällä istuu. Eikä kyse on pelkästään varusteurheilusta. Miettikääpä pyöräilijöitä. Valtaosalla heistä on housuissaan toppaukset. Pehmeä ja joustava antibakteerinen materiaali hyväilee jokaista satulaan iskettyä hanuria. Silti sloggeissa tirskutaan, että on tätä pehmustetta omastakin takaa, hihihihihi. Niin kuin tällä nyt olisi mitään tekemistä sen kanssa.

Kyse ei ole myöskään paljon puhutusta vääränlaisesta istunnasta. Satulatkin ovat erilaisia eikä niihin voi aina vaikuttaa. Totuus on, että ratsastus voi aiheuttaa vereslihalla olevia hiertymiä alapäähän sekä eteen että taakse, ja sen seurauksena vessakäynnit saattavat olla yhtä tuskaa. Hiertymien varominen aiheuttaa lisäksi sen, että ratsastaja jännittyy pakosti eikä voi mitenkään olla satulassa rento ja myötäillä hevosen liikettä. Ja hevonen kyllä huomaa sen. Alushousuilla siis on väliä, etenkin jos ratsastus aiheuttaa hankausta avioelämäalueella. Juttelepa miehesi kanssa. Veikkaan, että 50 euron investointi avioelämää parantaviin alushousuihin tuskin on yhdenkään miehen mielestä liian iso summa!

Parempi perstuntuma 

"Äitillä on vaipat", hihkui pian kolmevuotias nähdessään uudet alushousuni. Isosiskoakin nauratti. Alushousut eivät kuitenkaan tuntuneet niin vaipoilta, mitä olin ajatellut. Testipöksyni olivat perinteiset tai-malliset alushousut (DE Padded Panty). Niissä pehmuste ulottuu ylemmäs etupuolella kuin hipsterimallisissa (DE Padded Shorty). Jälkimmäisissä pehmuste on laajemmin istuinluiden alueella.

Ratsastustunnilla huomasin miettiväni ahteriani, mutta vain positiivisessa mielessä. Koska tunsin pehmusteen, mieleni teki istua sen päällä. Samalla minä suoristuin. Olen ehkä tottunut istumaan Herra Herkän Machon kyydissä hiukan etukenossa, eräänlaisessa turva-asennossa. Nyt istuin kirjaimellisesti päin persettäni ja sen huomasi hevosessa! En muista sen koskaan olleen allani niin rauhallinen. Minä vain istuin ja hevonen toimi. Se ei säntäillyt eikä ryntäillyt. Oliko syynä alushousut vai mikä, en tiedä. Toisella kertaa istuin derrierit jalassa vanhassa satulassa, jossa ihan oikeasti oli kuopat istuinluiden kohdalla ja saumat perskannikoiden alla. Ja olin kuulkaa onnellinen pehmusteesta!

Estetunneilla olemme tehneet viime aikoina paljon lähestymisiä satulassa tiiviisti istuen. Jälleen kerran oli perseen penkissä pitäminen vaivattomampaa ja sain hevosen tuotua tasaisessa rytmissä lähemmäs estettä, koska ymmärsin istua persiilläni. Oliko syynä tälläkin kertaa alushousut vai fiilis, ihan sama. Olin tyytyväinen lopputulokseen. Onko millään muulla merkitystä?

Ihana Carl Hester käyttää näitä.

Oikea koko ja malli


Derriere Equestrianin ratsastusalkkareiden kokoa mietittäessä kannattaa ottaa huomioon, että vaikka alushousujen kangas itsessään joustaa, pehmuste ja vyötärönauha eivät jousta loputtomiin. Siinä missä liian pienet alushousut puristavat ja pehmusteet eivät osu oikeisiin kohtiin, liian isot taas saattavat mennä ruttuun ja aiheuttaa vielä enemmän tuhoa esimerkiksi nivustaipeissa tai pakaravaossa. Housumallien välilläkin on kokoeroa ja viimeisen silauksen tekee oman kroppasi malli. Sovittaminen siis kannattaa.

Olen itse alaosasta kokoa 40-42. DE Padded Pantyt ovat minulla kokoa M, mutta hipsterimallisesta Padded Shortysta olisin ottanut L-koon. Minusta Padded Pantyissa oli mukavampi, hiukan korkeampi vyötäröosa, jonka sain paremmin vedettyä alavatsamakkaran päälle. Hipsterit taas jäivät nimensä mukaisesti alemmas lantiolle ja arvelin, että ne käytössä eivät kestäisi masumakkaran päällä vaan rullautuisivat alemmas. Niissä isompi koko olisi nostanut minun mielestäni mukavammin ylemmäs. Jos olet enemmän vyötärö- kuin lantiohousujen ystävä, tämä voi olla mallia mietittäessä tarpeellinen tieto. Tosin edelleen, me olemme kaikki näissäkin asioissa erilaisia. Yleispätevänä ohjeena voi sanoa, että jos olet kokoa 40, ota alushousut kokoa M. Jos olet kokoa 42, ota L-koko.

Pesu tapahtuu kolmessakympissä. Ratsastuksen jälkeen voi kaikki kamppeensa heittää yhdellä kertaa pesuun teknisille materiaaleille ja fleecelle tarkoitetun pesuaineen kanssa. Sellaisia ovat kaupan (kestovaipoille) tarkoitetut pesuaineet, jotka eivät tuki teknistä materiaalia sekä vaikkapa loimien pesuun tarkoitettu Premier Equinen Rug Wash sekä pienemmässä pullossa saatava Quickstar. Älä käytä huuhteluainetta teknisten materiaalien kanssa.

Derrieren alushousuja myy Suomessa ainoana Just Dressagen verkkokauppa. Pöksyjä pääset hypistelemään sekä Espoon Showroomissa että molemmilla hevosmessuilla tänä keväänä.
Helsinki Horse Fair Messukeskuksessa 4.-6.3.2016
Hevoset- messut Tampereen Messuhallissa 2.-3.4.2016

Hanki lisää toppausta. Se voi pelastaa sekä avioliittosi että ratsastuksesi!

Hinnat: Naisten mallit 54,90-69.00€, miesten mallit 74,90€. Housuja on saavissa myös ilman toppausta. Toppaamattomissa alushousuissa on niin ikään hankaamattomat saumat sekä kosteutta iholta pois siirtävä tekninen materiaali. Hinnat ilman toppausta 24,90-39,00€.
Linkki koko valikoimaan tässä.

Tarjous! 29.2.2016 saat kaikista Derriere Equestrian -alushousuista 10%:n alennuksen. Käytä Just Dressagen verkkokaupan kassalla alekoodi "Ruuhkisale2016". https://just-dressage.fi/

P.S. Vanhan perinteen mukaan karkauspäivänä nainen saa kosia ja jos mies kieltäytyy, on tämän ostettava naiselle mekkokankaat. Jos pakit tulee, vaadi alushousut ja purjehdi kohti parempaa elämää! Mies ei tiedä, mitä menettää!






perjantai 19. helmikuuta 2016

Seitsemän tapaa tulla toimeen tamman kanssa

1. Pyydä lupa
Yhdenkään naisen asuntoon ei kävellä sisään pyytämättä lupaa. Jos sinulla on jotain tuomisia, aina parempi. Kata tammalle kuitenkin mieluummin pöytä, älä syötä kädestä. Tammat pitävät rauhallisuudesta ja itsevarmuudesta.

2. Juttele
Väittävät, ettei suomalaiset puhu eivätkä pussaa. Kysy, mitä tammalle kuuluu, vaikka tamma ei vastaisi mitään. Ole kiinnostunut siitä sekä ennen että jälkeen ratsastuksen äläkä katoa paikalta, kun hommat on sinun mielestäsi hoidettu.
Ja tiukan paikan tullen ole kuin hyvä hammaslääkäri: jos olet tekemässä jotain epämiellyttävää (satulavyön kiristys?), kerro siitä hyvissä ajoin ja selosta tapahtumat.

3. Pyydä vähemmän, saat enemmän
Kun tammalta pyytää jotain, minkä se selvittää leikiten, sen itsetunto kasvaa. Tyytyväinen tamma alkaa itse tarjota enemmän. Mitä enemmän kehut, sitä enemmän saat. Mutta älä kehu, jos et tarkoita sitä. Kukaan ei kestä paskanjauhajaa, joka ei kuuntele vastausta kysymykseensä eikä ole muutenkaan tilanteen tasalla. Ole aina luotettava. Aina.

4. Älä anna tammalle kaikkea valtaa
Kaikista tulee mahdottomia, jos saavat valtaa ilman vastuuta. Tammankin pitää kuunnella.

5. Pidä hyvänä
Tamma ei välttämättä antaudu ensitreffeillä antamaan parastaan. Suhteenluomiseen tarvitaan aikaa. Mutta kun olet saanut luvan, pidä tammaa hyvänä. Kysy silti aina erikseen siltä lupa siihen, ihan joka kerta.

6. Kauneus
Kauneushoidot tekevät jokaisen naisen onnelliseksi. Harjaa häntää, harjaa harjaa. Ja valitse vain sellaiset harjat, joista tamma pitää. Tammalle ei useinkaan kelpaa se hevostarvikeliikkeen halvin synteettinen harja.

7. Opettele herkät paikat
Tammat yleensä pitävät siitä, että niiden tisseistä rapsutetaan liat pois. Älä silti luule, että voi mennä suin päin sen tissien kimppuun. Ei se koskaan toimi naisten kanssa niin.

Lisämateriaali:
Tea: Tytöt tykkää (linkki YouTubeen)
Tea: Tytöt tykkää (linkki sanoihin)

"Minä näytän hyvältä ja tiedän et sä tiedät sen ja NYT saa koskee, nyt saa koskee..."



".Mä elän mun elämän, jätä mut rauhaan!" (älä herätä nukkuvaa tammaa)



"Sä voit'sanoo mitä vaan, en mä usko kuitenkaan
Vaan mä nään sun läpi ja tiedän: sun varakkuutes ei tee musta onnellista!" (sen sijaan kuuntelen tässä vähän tuota vauvaa)


keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Kuka hoitaa lapsesi?

Nyt ei puhuta rahasta. Puhutaan ajasta ja jaksamisesta. Hevonen on aikasyöppö harrastus perheelliselle. Vaikka rahaa olisi kuin roskaa, ei tunteja ole vuorokaudesssa kuin 24. Toisaalta, jos rahaa on kuin roskaa, tunneista kahdeksaa ei tarvitse käyttää ansiotyössä. Harvalla on niin.

On ihan paskaa sanoa, että jos jotain hankit, sitten hoidat sen itse tai "sitten olis varmaan kannattanut jättää hankkimatta". Minua ärsyttää ihan valtavasti ihmiset, jotka leikkivät virheetöntä ja erehtymätöntä. Vähän hei armoa kehiin. Ihminen saa väsyä. Ihminen saa muuttaa mielensä. Jos leikkiin ryhtyy, leikin saa myös lopettaa. Perhe ei kuitenkaan ole kotileikkiä, joka lopetetaan, kun joku ehdottaa jotain hauskempaa leikkiä. Tiedän silti monia perheitä, joista toinen osapuoli on jossain vaiheessa todennut, että ei oikeastaan tahtonutkaan tätä vaan jotain muuta. Se on surullista. Lapsille mikä tahansa on mukavampaa kuin perhehelvetti, jossa kitkutellaan väkisin. Erotkaa ihmiset, jos voitte lastenne elämää sillä parantaa!

Oma hevonen sen sijaan on harrastus, jonka ylläpitämisen moni kokee lasten syntymän jälkeen mahdottomaksi. En usko, että yksikään avioliitto pysyy kasassa, jos toinen harrastaa ja "toteuttaa itseään" joka ilta ja toinen on kotona lasten kanssa. Jos raha-asiat ja turvaverkko ovat kunnossa, yksinhuoltajan voi olla jopa helpompi järjestää aikansa harrastukselle kuin naimisissa olevan. Mutta harvoin on niinkään. Asiat toimivat usein paljon paremmin paperilla kuin käytännössä.

Meillä isovanhemmat asuvat lähellä ja hoitavat lapsia mielellään, mutta ani harvoin olen pyytänyt heitä lapsenvahdiksi oman harrastukseni takia. Olemme yleensä tehneet niin, että pyydämme heitä apuun, kun haluamme aikaa meille kahdelle tai sitten joku työasia velvottaa. Lapset ovat yökylässä ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Joskus useammin. Tällä viikolla heräsin lenkille aamulla klo 5:40, koska halusin juosta lenkkini ilman, että se on keneltäkään muulta pois ja mies pääsisi illalla ihmisten aikaan juoksemaan. Pienten lasten vanhemmathan voivat harrastaa yhdessä vain harvoin. Kun meillä vielä oli oma hevonen, pyrin hoitamaan sen hoitamiset yleensä joko niin ikään aamulla tai iltamyöhällä. Nipistin siis omista unistani. Kyllähän se tietysti tuntui ja näkyi.

Olen monessa suhteessa tosi onnekas. Meillä on aina nukuttu aika hyvin ja lapset ovat aamu-unisia. Me olemme aviomieheni kanssa hyvä tiimi. Olen onnekas isovanhemmista, jotka asuvat lähellä ja ovat tarvittaessa apunamme. Olen onnekas, koska työskentelen koulussa ja minulla on opettajan lomat ja koululaitoksen työajat. En mene nyt hehkuttamaan, että se on ammatinvalintakysymys. Se olisi yhtä röyhkeää kuin sanoa, että "jos ne lapset väsyttää, niin ne olis varmaan kannattanut jättää hankkimatta". On erilaisia töitä, erilaista jaksamista.

Ei elämä nimittäin ole vain valintoja. Kaikki eivät pääse opiskelemaan unelma-ammattiinsa tai saa unelmatyöpaikkaansa, eikä se ole heistä itsestään kiinni. Kaikki eivät saa haluamaansa palkkapussia ja toisilla puoliso sanoo kesken ruuhkavuosien, ettei haluakaan jatkaa yhdessä. Aina isovanhemmat eivät asu lähellä eivätkä  kaikkien isovanhemmat edes halua hoitaa lapsenlapsia. Jotkut heistä eivät ehkä ikänsä puolesta jaksa tai muuten pysty. Turvaverkkoa ei aina ole; rahaa harrastuksiin ja lapsenvahteihin ei löydy. Mielenterveyttäkään ei voi itselleen ennustaa eikä sairauksilta välttyä. Kaikki ei todellakaan ole omaa valintaa ja asenteesta kiinni.

Toivoisin, etten koskaan joutuisi kuulemaan, että elämä on omia valintoja vain siksi, että jonkun elämässä valinnat ovat menneet kerralla maaliin. Kaikkihan eivät ole joutuneet muuttamaan hyvää elämääsö vain siksi, että joku muu valitsi heidän puolestaan kesken kaiken jotain, mihin heidän piti sopeutua. Elämää ei voi ennustaa. Elämä täytyy kaikesta huolimatta elää.

Anna armoa itsellesi. Sinä saat olla väsynyt ja huutaa, ettet jaksa. Sinä saat hoidattaa lapsiasi muilla. Sinä saat hoidattaa hevostasi muilla. Pyydä apua, niin apu löytää luoksesi helpommin. Minulla on ollut kaksi synnytyksenjälkeistä masennusta. Tästä asiasta tiedän. Enkä totta puhuen tiedä vieläkään, miten olisin selvinnyt ilman niitä latautumishetkiä hevosen kanssa. Olen ollut niin onnekas. Tiedän, ettei monella ole ollut sellaista mahdollisuutta kuin minulla.

Julkaisemme jutun poikkeuksellisesti ihan täysin omalla nimellä
Hui saakeli 

Lisäys klo 14.45. Hevonen ei ole ollut ainoa terapeuttini synnytyksenjälkeisessä masennuksessa. Minulla on ollut myös masennuslääkitys ja olen saanut apua neuvolan kautta. Kun olen itse lukenut blogiani vauva-aikojen jälkeen, olen löytänyt täältä hyvin paljon uutta luettavaa. On tullut vähän sellainen klovnin kyyneleet -olo...

maanantai 15. helmikuuta 2016

Vuoden 2016 Vanhin talvitakki -finaali

- Oikein hyvää iltaa kaikki te, jotka olette tulleet seuraamaan vuoden 2016 Vanhin talvitakki -finaalia. Finaaliin on todella tiiviin kilpailun jälkeen raivannut tiensä 3 huikean kokonaisvaltaista kilpailijaa, joiden matka finaalinpaikan eteen ei taatusti ole jäänyt keneltäkään huomaamatta! Toivotetaan sen pidemmittä puheitta lavalle Leena Hämeenlinnasta, Mikko Lappeenrannasta ja Annikka Espoosta! Ihan huikean mieletöntä, että olette päässeet tänne paikalle!

- Kiitos kovasti.
- Kiitos, huikeeta olla täällä.
- Joo, tosi huikeeta, ihan mieletön matka, kattaus ja kokonaisvaltaisuus.

- Aloitetaanpa sitten ihan esittelyllä. Annikka, sinä olet 32-vuotias hevosharrastaja Espoosta. Kuvailet olevasi kreisi rämäpää ja uskomaton heittäytyjä. Kerrotko oman matkasi tänne finaaliin?
- No siis mulla on kolme hevosta. En oo ostanut itselleni mitään niinku kymmeneen vuoteen. Teippasin tosta jesarilla kyynärpään kohdan, kun se meni rikki. Tää takki on famun vanha ja se on mulla päällä kesät talvet ja koko tän huikean matkan tänne.
- Ja sinä Annikka olet muutenkin omistautunut tähän kisaan. Kerrotko vähän siitä ja määrätietoisesta työstäsi kohti finaalia.
- Ihan tossa viimeisenä spurttina ostin kaikille hevosille uudet talviloimet ja melkein meinasin tehdä tästä omastani jalkahauteen kaviopaiseen takia, koska uhraudun niin kovasti, mutta sitten käytin siihen tarkoitukseen tähän takkiin sopivat vanhat toppahousut. Mitään en oo syönyt kolmeen kuukauteen. Oon heittäytynyt ihan täysillä tähän kisaan ja kokonaisvaltaisesti oon tässä mukana huikeella matkalla. En ees aina muista, että oon itse olemassa, kun vaan muita ajattelen.
- Nyt isot aplodit Annikalle! Aivan huikeeta, mieletöntä ja tajutonta! Ja seuraavana meillä on vuorossa Leena Hämeenlinnasta. Aplodit Leenalle! Leena on hämeenlinnalainen 38-vuotias kotiäiti. Lapsia on siunaantunut neljä ja koiria kolme. Mitäs sinne Hämeenlinnaan kuuluu?

- Hyvää kuuluu. Kuule tää takki on miehen vanha takki. Ikinä en oo ittelleni mitään ostanut. Enkä osta. Lapsille sitten vaan ostan. Minä olen kokonaisvaltaisesti äiti. Itseni aina viimeiseksi jätän.
- Kerrotkos, Leena, mistä tämä upea kattaus päälläsi on alunperin hankittu.
- Minä kuule sanoisin, että tää on miehen ammattikouluaikainen työsuhdetakki. Ei oo varmasti ostettu mistään vaan ihan saatu. Minä sitten otin tuon firman merkin irti ja laitoin päälle pokemon-tarran, että eivät sitten valittamaan rupea tai piilomainonnaksi tämä mene.
- Ihan mielettömän nastaa, Leena. Onko niin, ettet siis ikinä ole heittäytynyt itsellesi mitään ostamaan?
- Kunniasanalla, en ikinä. Aina oon kulkenut sisarusten vanhoissa, miehen vanhoissa ja tulevaisuudessa lasten vanhoissa.
- Leena kuule, pikkulinnut tuossa lauloivat, että sinut on nähty viime viikolla koiralenkillä koiran vanhassa takissa! Pitääkö paikkansa?
- No joo, vähän olin että ou-mai-gaad, mutta kun meidän tanskandoggi Simo oli just saanut uuden takin niin aattelin, että ehkä se tästä menisi minulle. Mutta se oli hurja kokeilu vain, oon tämmönen heittäytyjä!
- Ihan huikeeta Leena! Ihan mieletöntä omistautumista! Ja viimeisenä meillä on finaalin ainoa mies, Mikko Lappeenrannasta! Mitenkäs se Mikon tie tänne finaaliin meni?

- Vaimo ja työkaverit ilmotti.
- Vaan kuinkas vanha se sinun talvitakkisi on. Sitähän ei näy täällä nyt ollenkaan?
- Niin. Siinä kävi nyt silviisii, et vanhaha se oli, mut emäntä pisti senkii tallin oven rakoon estämään viimaa.
- Ihan huikea tarina, sinä uhrauduit sitten tuollaisen asian edessä! Ja nyt ei ole takkia ollenkaan. Minkäslaisissa fiiliksissä sitä nyt sitten mennään? Uskotko, että uhrautumistasi ja heittäytymistäsi arvostetaan ja kahmaiset koko potin. Olet ollut kyllä ehdottomasti kaikkien naiskatsojien suosikki koko ajan.
- Emmie nyt tiijjä. Paleltaa ja vituttaa.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

#Tallitotuus #Tallillapuhuttua

 Päivän ht.nettiviisaus:
" Ruuhkavuosiratsastaja, häntä seuraa fb-lukijoiden ruuhka, vaikka ratsastuksesta eivät ehkä mitään ymmärräkään. Toisaalta eipä tässä blogissa liiemmin aikaa tallilla vietetä. Läpileikkaus suomalaisen työssäkäyvän lähiöäidin perhe-elämästä. Vertaistukea kaltaisilleen. Pakinaa pukkaa, näppis hallussa."
Näytin tämän miehelleni todisteena siitä, että kaikkien mielestä minä EN VIETÄ kaikkea aikaani tallilla.…
#‎tallitotuus‬ ‪#‎tallillapuhuttua‬‬ ‪#‎LähiöÄiti‬‬

"..vaikka ratsastuksesta eivät mitään ymmärräkään."

Viime syksynä pää tulvi kaikenlaisia juttuja, jotka eivät pitkittämällä parantuneet. Lopulta tuumin, että vaikkei niistä ole blogiteksteiksi, voisihan niitä julkaista sellaisenaan. Ehkäpä niillä muutamat hymyt irtoaisi ankeiden duunipäivien keskelle.

Ensin niitä oli valmiina kymmenkunta. En uskaltanut julkaista ensimmäistäkään ennen kuin olin varma, että heittoja oikeasti on sarjaksi asti. Vauhtiin päästyäni tarinaa alkoi tulvia lisää eikä osaa alkuperäisista ole julkaistu vieläkään. Tallikaverit antoivat jutuillaan aihion aika moneen; iso osa on kuitenkin ihan tavallista tallilätinää, niin kuin hahtag #tallitotuus ja #tallillapuhuttua antavat ymmärtää.

Tämä ei ole best of. Tässä on ensimmäiset 37. Jatkoa on tietysti luvassa. Työn iloa harmaaseen keskiviikkoosi!

****************
Elämää tallilla, osa 1: Aika
- Äiti sanoi, että silloin kun te olitte meidän lailla 15-vuotiaita, kaikki kokeili tallilla tupakkaa ja viinaa.
- Voi varjele, ei oo totta, en voi olla niin paljon sinua vanhempi!
‪#‎tallillapuhuttua‬‬

Elämää tallilla, osa 2: Lapset
-.. joten oon miettinyt, että jos lopettaisin ratsastamisen kokonaan.
- Mitä sinä sitten rupeaisit tekemään?
- Mitä tämänikäiset naiset nyt tekevät: istuvat hiekkalaatikon laidalla ja miettivät itsemurhaa?
- Sitä voit miettiä maastoestetunnillakin. Ja on taatusti mukavampaa.…
‪#‎tallillapuhuttua‬‬

Elämää tallilla, osa 3: mustasukkaisuus
- Mieheni ei usko, että kaikki ratsastajamiehet eivät ole homoja.
- Ottaen huomioon, paljonko sinäkin vietät täällä aikaa, hänen kannattaa antaa pitää uskonsa.
‪#‎tallillapuhuttua‬‬

Elämää tallilla, osa 4: Puolipidäte
- Oli niin hurja estetehtävä, että melkein tuli pissat housuun.
- Synnytyksen jälkeen et tarvitse siihen enää estettä.
‪#‎tallillapuhuttua‬‬

Elämää tallilla, osa 5: Sääntö
- Hevoset kieltäytyvät aina oikealle...
- Mistä sen voi tietää?
- ...kunnes ne kieltäytyvät vasemmalle.
‪#‎tallillapuhuttua‬‬

Elämää tallilla, osa 6: kouluratsastuksen arvokilpailut
- Miehelläni oli arvaus, miksi kilpailukatsomo ammotti tyhjyyttään.
- No?
- Jos jossain järjestettiin talomaalin kuivumisen EM-kisat samaan aikaan, niissä oli enemmän nähtävää.
‪#‎tallillapuhuttua‬‬

Elämää tallilla, osa 7: kielletyt aineet
- Kengittäjä oli saanut kengitettyä ilman mömmöjä.
- Hienoa, entäs hevonen?
‪#‎tallillapuhuttua‬‬

Päivän ht.nettiviisaus:
"Onhan osa sepistä hyvinkin miehekkäitä, mutta taika katoaa välittömästi kun kuvittelee ne kaviolle haisevat kourat omille intiimialueilleen..."
‪#‎tallitotuus‬ ‪#‎tallillapuhuttua‬‬‬

Elämää tallilla, osa 8: Vanhan kansan viisauksia
- Kuulemma rahalla saa ja hevosella pääsee. Ja lapsi tuo leivän pöytään.
- Lapsi vie sen leivän, jota hevonen ei vienyt. Sen päälle molemmat vievät tolkuttomasti rahaa. Eikä minnekään pääse enää koskaan. Vanha kansa mitään tiedä.
- Paitsi että rahalla saa. Saisi.
‪#‎tallillapuhuttua‬‬


Elämää tallilla, osa 9: Äidin harrastus
- Kolmevuotias näki elämänsä ensimmäistä kertaa shettiksen ja kysyi, onko noinkin pieniä hevosia olemassa.
- Mitä vastasit?
- Että ei ole.
‪#‎tallillapuhuttua‬‬

Elämää tallilla, osa 10: hevosvoima
- Tuttu mies pohti ääneen, saisikohan avoautolla paljon naisia.
- Yhdellä hevosvoimalla saisi varmasti enemmän. Eikä tartte olla kummoisen näköinenkään.
#‎tallitotuus‬ ‪#‎tallillapuhuttua‬‬

Elämää tallilla, osa 11: lannanpoltto
- Onko tuo lannanpoltto sinun miehesi projekti?
- Joo. Se on alistunut kohtaloonsa ja yrittää nyt enää tehdä hevosenpidosta edes edullisempaa.
‪#‎tallillapuhuttua‬‬

Elämää tallilla, osa 12: tähtioppilas
- Jos mennään niinkuin suomalaisessa peruskoulussa, niin kyllä kaikilla hevosilla pitää olla oikeus päästä hyppäämään GP-rataa.
- Niinpä. Laitetaan ne vaan ristikoiksi. Jokainen osallistuu omalla tasollaan, mutta suoritukset on samanarvoisia.
‪#‎tallillapuhuttua‬‬

Elämää tallilla, osa 13: päällekarkaus
- Sen ymmärtäminen, että hevonen ei halua lähteä yksin maastoon tai sillä on yksin maastossa aina pirunmoinen kiire, avautuu ihan uudella tavalla, kun kokeilee rauhallista kävelylenkkiä pururadalla iltahämärissä ypöyksin.
‪#‎tallillapuhuttua‬‬

Elämää tallilla, osa 14: six-pack
- Käytä vatsalihaksia.
- Meinaatko sitä sikspäkkiä, minkä piilotin lukuisten juomieni sikspäkkien alle?
#‎tallillapuhuttua‬

Suomenhevonen = tolppajalkaperskarjalaisen mahdollisuus kokea hetken aikaa, miten hankalaa olisi olla pitkäsäärinen.
‪#‎tallillapuhuttua‬‬

Elämää tallilla, osa 15: raskaus
- Ei sellaisesta tukivyöstä ole vatsaa tukemaan. Yhtä tyhjän kanssa.
- Seuraavaksi kokeillaan pinteleitä.
- Tai jesaria.
‪#‎Tallillapuhuttua‬ ‪#‎tallitotuus‬‬‬

Elämää tallilla, osa 16: Laihdutus
- Ilmankos hevonen ei laihdu, kun kävelylenkilläkin sen pitää vähän väliä syödä!
-Joo, mulla on sama ongelma kuin sillä.
‪#‎tallitotuus‬ ‪#‎tallillapuhuttua‬‬‬
Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain...

Elämää tallilla, osa 17: Kissatappelu
- Kouluradoilla on tosi vähän tammoja, esteradoilla taas paljon. Mistähän se johtuu?
- Ehkä naisten on tässäkin asiassa taas helpompi työskennellä miesten kanssa...
‪#‎tallitotuus‬ ‪#‎tallillapuhuttua‬ ‪#‎hihs2015‬ ‪#‎helsinkihorseshow‬‬‬‬‬

Eihän 400km ole pitkä tallimatka, jos hevonen on kiva! Eihän?
‪#‎tallillapuhuttua‬ ‪#‎kuningasajatus‬‬‬

Elämää tallilla, osa 18: Myötätunto
- Äiti, mutta mulla ei ole sinistä keppihevosta!
- Tiedän, mutta se on aika kallis, me ei osteta sitä nyt.
- Äiti ei oo kivaa, kun ei oo hevosta.
- Äiti tietää, mennään ostamaan nyt jätskiä.
- Ei se oo sama asia.
- Uskotko, äiti tietää senkin
#‎tallitotuus‬ ‪#‎tallillapuhuttua‬‬

Andrew McLean kehotti puhumaan hevosille enemmän, joten minäpä sitten höpöttämään Herra Herkälle Macholle syntyjä syviä. Hevonen kuunteli, kunnes alkoi lopulta työntää turpaansa naamalleni. T
Arvelin metodia samaksi, mitä mieheni käytti ensitapaamisellamme. Hiljenee sillä. Hetkeksi.
‪#‎tallitotuus‬ ‪#‎yhtäänEnInhimillistä‬ ‪#‎tallillapuhuttua‬ ‪#‎SuukkojaRakas‬‬‬‬‬

Elämää tallilla, osa 19: julkisuus
- 90-luvulla rockbändi tiesi olevansa suosittu, kun löysi cd-levynsä piraattimyyjien laatikoista Tallinnassa ja Viipurissa.
- Hevosalalla tietää olevansa tunnettu, kun tulee säännöllisesti haukutuksi ht.netissä
‪#‎tallillapuhuttua‬ ‪#‎tallitotuus‬‬‬

Elämää tallilla, osa 20: Johdattelu
- Käytiin viikonloppuna lemmikkimessuilla. Ihastelin kaikkia pikkuelukoita, kunnes mies lopulta sanoi, että ei halua mitään elukoita kotiinsa. Karvaa ja kaikkea.
- On se hevonen vaan tuossa mielessä kätevä.
- Eikö ookkin. Senhän se tietysti joutui myöntämään.
- Ja nytkö tulee hevonen?
- No ei ihan.
‪#‎tallillapuhuttua‬ ‪#‎tallitotuus‬‬‬

Elämää tallilla, osa 21: Virkistys
- Minulla on uusi valmentaja ja uusi treenipaikka. Kyllä nyt kelpaa!
- Jep. Vieraissa hyppääminen kohentaa kummasti mielialaa kaamoksen keskellä.
#‎tallitotuus‬ ‪#‎tallillapuhuttua‬‬

Elämää tallilla, osa 22: Talouden hallinta
- Jos ostaisikin ravihevosen. Se voisi sitten juosta rahat myös ratsuhevosen ylläpitoon.
‪#‎tallitotuus‬ ‪#‎tallillapuhuttua‬ ‪#‎kuningasidea‬ ‪#‎MitenNiinRatsuväkiEiYmmärräRahanPäälle‬‬‬‬‬

Elämää tallilla, osa 23: Korkotuotto
SRL:n kuntohaaste. Rv X. Juoksin.
- Olisi tämä harrastaminen helppoa, jos vaan voisi koroilla elellä. Minulla ei kuitenkaan ole kuin asuntolainan ja korkokenkien korot. Niissä on heikohko tuottoennuste.
#‎tallitotuus‬ ‪#‎tallillapuhuttua‬‬

Elämää tallilla, osa 24: Pyykkipäivä
Valmentaja lupaili, että kesällä meillä on pyykkilautavatsat. Pyykkilautaan pääsee kuitenkin huonosti käsiksi, jos sen peittää niljakas pesupallo.
#‎tallitotuus‬ ‪#‎tallillapuhuttua‬‬

Onko niin, että housujesi vetoketju ei kestä kiinni? Vika ei ole housuissa. Vika on sinussa. Osta isommat housut. Alavatsaläski on se, mikä vetskaria availee.
Tässä viikon totuus heti maanantain kunniaksi ja paha mieli kaupan päälle. Ole hyvä.
‪#‎tallitotuus‬

Elämää tallilla, osa 25: Uusi suunta
- Kyllä se suunnan muuttaminen elämässä on ihan yhtä vaikeaa perushevoselle kuin aikuiselle naisellekin. Jäykkyyttä aina havaittavissa, kun pitää tehdä asioita uudella tavalla.
#‎tallitotuus‬ ‪#‎tallillapuhuttua‬‬

Elämää tallilla, osa 26: Onnellisuus
- Kuka muka väitti, ettei raha tee onnelliseksi? Eräskin tuttu päätti juuri ostaa toisen hevosen ja hymyilee nyt kuin Naantalin aurinko!
#‎tallitotuus‬ ‪#‎tallillapuhuttua‬‬

Elämää tallilla, osa 27: Välineurheilu
- Mihin sinä noita apuohjia tarvitset?
- Kuten entinen valmentajani sanoi: Mihin taidot loppuvat, siitä välineurheilu alkaa.
#‎tallitotuus‬ ‪#‎tallillapuhuttua‬‬

Elämää tallilla, osa 28: Paska äiti
- Kyllä sitä joskus mieluummin istuu kuuntelemassa hevosen heinänsyöntiä kuin sanoo hyvää yötä lapsilleen. Ja kenestä se kuulostaa julmalta, niin kannattaa mennä hevosen karsinaan istumaan ja miettiä, millaista on laittaa 2- ja 5- vuotiaita sänkyyn.
#‎tallitotuus‬ ‪#‎tallillapuhuttua‬‬ ‪#‎paskaäiti‬‬ ‪#‎hevonenpelastaahulluudelta‬‬

Elämää tallilla, osa 29: Mummi
- Niin moni kaipailee tallimummia hevosensa päivähoitajaksi, että pitänee laittaa pystyyn palvelu. Eliittimummi.fi. - korkealaatuista hevosmumminhakua
#‎tallitotuus‬ ‪#‎tallillapuhuttua‬‬

Elämää tallilla, osa 30: Muna
- Äiti, mitä toivot joulupukilta?
- Hevosta.
- Äiti hupsu, ei joulupukki hevosia tuo. Ei niitä pakettiin laiteta (*hiljaisuus*) Mutta voin kyllä lähteä sun kanssa hevosta katsomaan, jos haluat.
‪#‎viisaampikuinkana ‬#‎tallitotuus‬ ‪#‎tallillapuhuttua‬‬‬

Pesut ja piehtaroinnin. Tintin lempipuuhaa, mikä hänelle treenin jälkeen sallittiin.

Kerroin sisarelleni, että poikani ontui yhtenä aamuna.
"Ihmiset nilkuttaa", sisareni korjasi. "Ok, mutta lapsi oli ep joka tapauksessa", minä lisäsin löylyä ja mietin, pitäisikö soittaa ell.
#‎tallitotuus‬ ‪#‎tallillapuhuttua‬‬ ‪#‎termistöhaltuun‬‬

Elämää tallilla, osa 31: Ilmastonmuutos
- Se on katsottava nykyisin kalenteria, että muistaa toimia oikein: Jouluna toppatakki ripustetaan maneesiin mentäessä naulakkoon; juhannuksena se jätetään rannalle uittoreissun ajaksi.
#‎tallitotuus‬ ‪#‎tallillapuhuttua‬‬

Elämää tallilla, osa 33: Ajanhukka
- Jokainen esteen väli ja este on ratsastettava yhtä huolella.
- Tossa vähän herpaantui ja pääsi pari kirosanaa...
- Käytä se aika seuraavalla kerralla paremmin. Ratsasta enemmän, puhu vähemmän.
#‎tallitotuus‬ ‪#‎tallillapuhuttua‬‬ ‪#‎turpakiinni‬‬
Kesätauon jälkeen maneesin peileissä alkoi taas pyöriä takavuosien tuttu jännityssarja "Läskistä tuli totta". Tammikuussa nähdään varmaan "Kahden vaatekerroksen väkeä". Keväällä luvassa ysärihitti "Huonot, paskat ja rumat". Sen myötä huomataan, että mikään ei ole muuttunut, vaikka kaiken olisi pitänyt. Mitäs teillä katsotaan?
‪#‎tallitotuus‬ ‪#‎yhtäänEiMasenna‬

Elämää tallilla, osa 34: Onnellinen avioliitto
- Ihmisiä on kahdenlaisia: niitä, jotka keräävät rahaa ja niitä, jotka keräävät kokemuksia. Onnellisessa avioliitossa nämä kaksi yhdistävät voimansa hevosten vuoksi.

Elämää tallilla, osa 35: Päätelmät
- Se, että omistaa hevosen, ei kerro vielä mitään hevosmiestaidoista, saati ratsastustaidosta.
- Ei niin. Se kertoo lähinnä tulotasosta.
‪#‎tallillapuhuttua‬ #tallitotuus
Kuka pelkää hautaa? Ei kukaan!

Elämää tallilla, osa 36: Valinta
- Menisitkö rasvaimuun, jos sinulla olisi siihen varaa?
- En. Ostaisin hevosen, koska silloin en jaksaisi enää murehtia läskeistäni.
#‎tallitotuus‬ ‪#‎tallillapuhuttua‬‬ ‪#‎läskionikuista‬‬

Elämää tallilla, osa 37: Riippuvuus
- Jostain syystä hevoseen kuluvia kuukausittaisia rahasummia ei vain halua laskea tarkasti.
- Se on kuin juodut alkoholiannokset; kukaan ei halua laskea, montako joi. Varsinkin, kun se taas lähti lapasesta.
#‎tallitotuus‬ ‪#‎tallillapuhuttua‬‬

tiistai 9. helmikuuta 2016

(Possu)junalla maasta toiseen

Yläasteikäisenä haaveilin interrailille lähtemisestä. Haave ei koskaan toteutunut. Ei ollut rahaa ja kaikki kesät meni kesätöissä. Ja koska kesät meni kesätöissä, ei ollut aikaakaan matkustaa. Rippikoulukesän 1994 jälkeen ensimmäinen kesälomani tulikin heti perään vuonna 2008. Sen käytin menemällä pitämään ensimmäistä kertaa ratsastusripareita. Ei sitä ihminen osaa jouten olla, kun ei ole tottunut. Yliopistoaikana minun ystäväpiiriini ei kuulunut niitä, jotka olisivat ihmetelleet kesätöitäni kysymällä "Etkä sä pidä lomaa ollenkaan?", mihin minun olisi pitänyt ihmetellä, että joidenkin vanhemmat ihan oikeasti kustantavat aikuisten lastensa elämää tai harrastuksia.

Olemme mieheni kanssa kyllä lentäneet maailman ympäri viidessä viikossa. Elettiin kesää 2009 ja reissua varten oli säätetty useampi vuosi. Maailmanympärireissumme oli kuitenkin lähempänä sellaista keski-ikäistä seikkailua, kuin interrail-tunnelmaa. Hongkongista alkaen taistelimme käsidesin voimalla sikainfluenssaa vastaan ja yritimme ymmärtää ajaa vasemmalla puolella tietä. Aucklandilaisessa hampunhajuisessa lentokenttämotellissa hiukan jo jännitti. Meille sanottiin, ettei kannattanut parkkeerata tien varteen, koska se kuulemma ryöstetään heti. Motellin naapurissa minä myös unohdin luottokorttini huoltoaseman pankkiautomaattiin. Samalla tuli todistettua, että ei mikään alue ole niin kamala, ettei siellä olisi rehellisiäkin ihmisiä. Ja mäkkäriruoka, se nyt maistuu samalta kaikkialla.

Kun haaveilin taas hevosesta, mieheni keksi sanoa, että ootkos vähän niinkuin interraililla? Nythän uutuudenviehätys erilaisten hevosten ratsastamisesta on jo karissut. Vielä vuosi sitten olin päättänyt käydä läpi useita eri maita ja tutustua monenlaisiin maailmoihin. Uskoin olevani valmis kaikenlaiseen seikkailuun ja vaihtamaan paikkaa alituisesti. Mutta sitten sitä ikään kuin salakavalasti huomasi olevansa jumiutunut motelliin eikä jaksanut tai päässyt enää liikahtamaan uuteen paikkaan. Matkanteko tyssäsi eikä tuntunut enää miltään.

Sitten se alkoi pikku hiljaa ottaa päähän. Huomasi kaipaavansa Pariisiin, Berliiniin tai Lontooseen. Huomasi haaveilevansa suurkaupungin humusta, välkkyvistä valoista ja tyylikkäistä puitteista. Ei sillä, että itse oikeastaan sopisi sinne tennareissaan, verkkareissaan ja hampputukassaan ollenkaan, mutta olisi hienoa päästä osaksi jotain hienompaa. Osaksi jotain, minkä ainakin kuvittelee hienommaksi.

Sitten sitä kuitenkin oli siellä motellissa ja yritti nauttia siitä, että ainakin paikallinen arki tuli tutuksi, ihan sillä ruohonjuuritasolla. Saattoi toki tulla päivä, jolloin pääsi käväisemään viiden tähden hotellissa, mutta se hotelli ei edelleenkään ollut Lontoossa, Pariisissa tai Berliinissä. Ja edelleen päällä oli ne tennarit ja verkkarit. Ja rahat; niin, ne oli loppu. Rahallahan sieltä pääsisi seuraavaan kohteeseen.

Rahalla pääsisi omaan kotiin. Tuskin koskaan isoon ja luksukseen, mutta omaan.

Oma koti kullan kallis. Kuva: Erica Lilja

perjantai 5. helmikuuta 2016

Ongelmapuoliso

Toisin kuin monet kuvittelevat, kukaan ei synny ongelmapuolisona. Ongelmakäyttäytyminen on aina seurausta kaltoinkohtelusta sekä ymmärryksen tai puhtaasti tiedon puutteesta. Vain erittäin harvoin taustalla on aikaisempi trauma puolison edellisestä elämästä; ihminen ei yleensä hakeudu toisessa suhteessaan hevosihmisen seuraan, jos ensimmäinen kerta on ollut kohtalokas.

Ensin on syytä määritellä, mistä ongelmapuolison tunnistaa. Useimmille hevosihmisille juuri tämä on vaikea asia. Läheskään kaikki ongelmapuolisot eivät ole ongelmapuolisoita. Ongelmiksi kutsutaan turhan helposti piirteitä, jotka ovat ihmiselle täysin lajityypillisiä. Tällaisia ovat seurankaipuu, keskusteluntarve, yhteinen aika, läheisyys, seksuaalinen kanssakäyminen, läsnäolo ja muista asioista, kuin hevosista puhuminen. Nämä ovat ihan normaaleja asioita normaalissa parisuhteessa. Niitä ei ole syytä yrittää kitkeä pois. Mikäli tarpeet eivät tyydyty, seurauksena voi olla esimerkiksi riitoja, mökötystä, uhkailua, kiristystä, tiuskimista tai vastavuoroisesta laiminlyöntiä.

Ongelmapuolisodiagnoosit ovat lisääntyneet sitä mukaa, mitä enemmän hevosihmiset ovat vieraantuneet parisuhdetodellisuudesta. Voidaan toisaalta puhua myös itsekkyyden aikakaudesta: puoliso katsotaan statukseksi, joka jokaisella on oltava ja joka otetaan kuin urheiluväline sohvan alta käyttöön silloin, kun itse parhaaksi koetaan. Sitoutuminen elämänmittaiseen kanssakäymiseen on monelle yhä enenevässä määrin vaikeaa. Ei haluta huomata, että parisuhteessa pitää joustaa. Puolisoa ei voi hakea kuin karkkikaupan hyllyltä ja olettaa sen täyttävän kaikki omat tarpeet silloin, kuin se itselle parhaiten sopii. Puolisolle on annettava omastaan. Puolisolle pitää näyttää, että hän on tärkeä.

Joskus kyseessä toki voi olla ihan oikeaa ongelmakäyttäytymistä, mutta se on yleensä suhteen aikana aiheutettua. Esimerkiksi jos puoliso jätetään jo heti suhteen alkuvaiheessa pitkiksi ajoiksi yksin, puoliso keksii helposti itselleen ei-toivottavaa korviketekemistä. Toisin kuin esimerkiksi koiranpentujen kanssa, parisuhteessa siedättämisen ei ole tarkoitus johtaa siihen, että puoliso viettää kaikki illat yksikseen. Moni hevosihminen toimii puolisonsa kanssa hyvin epäloogisesti: ensin aikaa vietetään yhdessä enemmän ja lopulta ei enää ollenkaan. Yksinäisyyteen siedättämisen yrittäminen ei poista puolison seurankaipuuta. Puoliso on useimmiten sosiaalinen eläin, jolle ei riitä vain yhteinen jääkaappi ja asuntolaina.

Ongelmapuoliso on useimmiten amatöörien puuhastelun tulosta. Pitkään jatkuneen kaltoinkohtelun lopputulos on yleensä puolisosta luopuminen. Mutta jos hevosihminen ei ole valmis muuttamaan omaa käytöstään ja tapaansa olla parisuhteessa, seuraavastakin puolisosta tulee alun kuherruskuukauden jälkeen ongelmapuoliso. Amatöörille sopiikin parhaiten kumppaniksi toinen hevosihminen. Niitä kuitenkin on valitettavan vähän saatavilla.

Sen jälkeen kun hevosihminen on kyllästynyt yrittämään omaa parisuhdetta, hän saattaa erehtyä luulemaan, että puolison lainaaminen joltain toiselta on helpompaa. Asiantuntijat suosittelevat, että vaikka lainaamista on aina tapahtunut, ei sen olisi hyvä kasvaa kovin laajaksi ilmiöksi. Hyvin harva ihminen haluaa tarjota puolisoaan lainaksi, vaikka hänellä ei itse olisi tälle mitään käyttöä. Moni hyvä puoliso menee valitettavasti tällä tavalla kotinurkissa ihan hukkaan. Monesta ongelmasta voisi toisenlaisella käsittelyllä tulla toisen helmi.


torstai 4. helmikuuta 2016

Miten menestys määritellään

Tarina 1: Entinen jääkiekon maajoukkuevalmentaja Curt Lindström näytti maajoukkueelle kuvan Ruotsin senhetkisestä ykkösmaalivahdista Pelle Lundmarkista jääkiekkomaalin edessä ja kysyi maajoukkuepelaajilta, mitä näette. Yksi toisensa jälkeen kertoi näkevänsä maailman parhaan maalivahdin. Että on vaikea saada tehtyä maalia. Mahdotonta. Huh-huh. Kunnes yksi pelaajista sanoi "vasen yläpesä auki".

Olen ammatiltani opinto-ohjaaja. Olin pari viikkoa sitten Laurea-ammattikorkeakoulun järjestämässä ohjauksen korkeakouluseminaarissa. Sinne oli pyydetty puhujaksi Suomen olympiakomitean asettaman huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Kojonkoski, joka kertoi meille ylläolevan tarinan osana esitelmäänsä. Kojonkoski on valmentaja, entinen mäkihyppääjä itsekin, ja valmentanut uransa aikana niin Suomen, Norjan kuin Itävallankin mäkihyppyjoukkueita. Menestystä on tullut, ja ei ole tullut.

"Mitä menestys on? Onko se sama asia kuin onnellisuus?", kysyi Kojonkoski. Parituntisen esitelmänsä aikana hän esitti paljon kysymyksiä ja me esitimme vuorostamme kysymyksiä hänelle. Yksi merkittävimmistä asioista, mihin hän haluaisi kaikkien valmentajien kiinnittävän huomiota, oli sellaisen valmennusympäristön luominen, missä hyvä energia säilyy. Se koostuu kolmesta yksinkertaisesta asiasta: arkipäivän asenne, yhteistyön ilmapiiri ja ympäristön positiivinen ja kannatteleva vaikutus.

Huomaatteko: positiivisuus. Sanokaapa, kuinka positiivista suomalainen valmennuskulttuuri on? Turmio alkaa jo koulumaailmassa: opettajan moittivat ja kiinnittävät huomiota virheisiin. Lahjakkaat jätetään hääräämään omien hommiensa pariin samalla, kun loppuja haukutaan. Kuka kulkee onnistujan vierellä? Kuka lohduttaa epäonnistujaa?

Kuvankaappaus Mika Kojonkosken seminaariesitelmästä. Sattumalta siinä oli myös kiinnostava kuva.

Hyvä valmennussuhde kestää myös kehnon kauden


Minulla on koulutukseni ja tietysti työni kautta paljon kokemusta ohjaamisesta ja opettamisesta. Tähän mennessä olen urani aikana ollut 1600:n helsinkiläisen nuoren opo. Opinto-ohjaajana olen eräänlainen koulun tienviitta: autan, kannustan, joskus vähän ravistelen ja neuvon. Välillä etsin sopivamman ihmisen neuvomaan, jos en itse osaa. Tehtäväni on olla kuin valmentaja. Sellaisen tittelin sain kerran opiskelijoilta koulun uusille opiskelijoille tarkoitetussa juhlassa, missä lukion oppilaat esiteltiin urheilujoukkueena ja opettajille nimettiin urheilujoukkueen huoltotehtäviä. Minut esiteltiin päävalmentajana. Vitsihän se oli, mutta totta toinen puoli.

Urani alkuvaiheessa toimin kuitenkin työssäni, kuten olin oppinut opettajien toimivan: kiinnitin huomiota epäonnistumisiin. Ajattelin, että korjaamalla virheet, voimme onnistua ja menestyä. Punakynä viuhui. Jos vika oli jossain, se oli oppilaan vetelyydessä, ei minussa. Minähän olin sentään ammattilainen. Mutta en ollut niin ammattilainen, että olisin laittanut itseni tarkastelun alaiseksi. Ajattelin vain virheitä ja niiden korjaamista. En ihmistä, jolla on syynsä tehdä tai jättää tekemättä se, mitä hän tekee.

Oma työ pakottaa katsomaan myös  harrastusvalmennusta uudelleen. Väitän, että haluni kehittyä ratsastajana muutti minua opinto-ohjaajana. En edelleenkään ole mikään huippuratsastaja, mutta väitän tietäväni hyvin paljon siitä psyykkisestä puolesta, millä oppimishalua voidaan ylläpitää niin, että oppiminen tuottaa tuloksia. Tulokset voidaan määritellä menestykseksi tai joissain tapauksissa epäonnistumisiksi matkalla kohti menestystä. Huono valmennus tuottaa pahimmillaan oppimishaluttomuutta. Oppimishaluttomuus taas ei tuota menestystä. Meillä on tapana vältellä asioita, jotka saavat meidät tuntemaan itsemme huonoiksi ja siksi huonouden tunnetta lisäävästä valmennuksesta pitää päästä eroon. Valmentajan ja valmennettavan välillä pitää olla luottamuksellinen suhde. Siinä pitää olla tilaa myös huonolle päivälle, kehnolle kaudelle ja epäonnelle ilman, että tuo luottamus häiriintyy. Valmentajan on pysyttävä vierellä myös huonona hetkenä.

Valmennuksessa ei ole kyse valmentajasta


Avainsana on se, ettei kehuja kannata säästellä. Kojonkoski kysyi ansaitusti, mitä menestys oikeasti on? Ei se ole pelkkiä voittoja. Menestys on edistymistä. Jokaisesta askeleesta pitää pystyä iloitsemaan. Onnistumisen ilo on parasta silloin, kun sen voi jakaa jonkun muun kanssa. Jos kouluarvosana oli ennen kutonen, ei seiska ole vain seiska. On surullista, jos opettajat ja valmentajat ympärillä eivät pysähdy juhlimaan seiskaa, vaan alkavat vaatia kasia. Punakynä hetkeksi pois, ihmiset! Pysähtykää välitavoitteiden äärelle!

Entä sitten urheilussa? Menestyjälle järjestetään kyllä voitonjuhlat, mutta kuka lohduttaa häviäjää? Huippu-urheilussa ei ainakaan lehdistö, vaikka urheilija olisi itse tehnyt henkilökohtaisen menestystuloksensa. Muut kuin ykkössijat on yleisön mielestä entiselle voittajalle nolo juttu, mahalasku. Lehdistö kysyy, mikä taas meni pieleen? Entä valmentaja? Mitä tekee valmentaja? Toivottavasti valmentaja ei ole siellä lyömässä lyötyä ja sanomassa, että "mähän sanoin, että sun pitää ratsastaa se suoraan siihen esteelle".

Valmennuksessa ei ole kyse valmentajasta. Valitettavasti liian moni valmentaja on niin täynnä itseään, ettei egoon mahdu muuta. Kehuja pihdataan, ikään kuin ratsastaja menisi niistä pilalle; ylpistyisi ja lakkaisi harjoittelemasta. Virheistä sen sijaan sanotaan usein, onnistumisista harvemmin, vaikka juuri jälkimmäiset saisivat ihmiset janoamaan lisää kehuja ja yrittämään enemmän! Jos valmentaja kuitenkin on tyytyväinen systeemiinsä ja valmennettava alistuu systeemiin, muutos ei ole mahdollinen. Valitettavan moni hevosalan ihmisistä on hyvä hevosten kanssa, mutta huono ihmisten kanssa. Ihmisten valmentaminen vaatii kuitenkin ihmistuntemusta. Ihmiset ne vasta yksilöitä ovatkin!

2/3 palautteesta on oltava positiivista

Tarina 2: Lehdistön edustaja kysyi nuorelta mäkihyppääjältä, missä vika kun hyppy ei luista. Mäkihyppääjä syytti valmennusta. Toiselta kokeneelta mäkihyppääjältä kysyttiin, onko valmennuksessa vikaa. Tämä vastasi, ettei osaa ottaa kantaa, koska "on niin paljon kehitettävää näissä omissa jutuissa". Ensimmäinen sysäsi vastuun muille, toinen kantoi sen itse.

Seuraavalla valmennustunnilla kiinnitä huomiota siihen, teitkö sen muutoksen, mitä edellisellä kerralla pyydettiin. Jos teit, eikä valmentaja huomaa, pyydä huomaamaan. Jos sen sijaa et tehmyt, mitä piti, kehitä sitä omaa juttuasi äläkä hauku valmentajaa. Sinä nimittäin voit auttaa valmentajaasi auttamaan sinua. Valmennus vaatii sitoutumista. Se, että sinä et osaa, on eri asia kuin se, ettet viitsi yrittää.

Istukaa alas ja miettikää yhteinen tavoite. Sen ei tarvitse olla suuri, mutta siihen pitää sitoutua. Valmennuksen pitäisi olla johdonmukaista ja siinä pitäisi olla tavoite, muuten se on pelkkää puuhastelua. Älä suostu puuhasteluun, jos haluat menestyä. Kysy, mitä valmentajasi on valmis tekemään, jotta tavoitteesi voisi täyttyä. Sen jälkeen tee, mitä valmentaja sanoo. Siitähän sinä maksat ja siitä hän saa palkkansa.

Ja jos olet valmentaja, jota ei ole siunattu hyvällä muistilla, harjoita muistiasi. Kirjaa itsellesi ylös, mistä asoista valmennettavillesi edellisellä kerralla sanoit. Kiinnitä seuraavalla kerralla huomiota niihin. Kojonkosken mukaan 2/3 palautteesta pitäisi olla positiivista.

Jos pääset siihen, sinun ei ehkä tarvitse sanoa erikseen ryhdistä.

P.S. Ja mitä tulee siihen peruskysymykseen siitä, mitä menestys on? Se on sitä, että olet kuin ensimmäisen esimerkin jääkiekkoilija: näet mahdollisuuden. Menestys on sitä, että tunnet tekemisestäsi ja menestyksestäsi onnellisuutta. Hyvä valmennus on sitä, että vierelläsi kulkee kaiken tämän keskellä ihminen, joka jakaa tuon tunteen kanssasi eikä jätä sinua yksin silloin, kun oma jaksamisesi horjuu eikä menestys tule helpolla. Joka sanoo "vasen yläpesä auki" silloin, kun sinä näet muurin.

Kaverikuva

Kursivoidut esimerkit ovat Kojonkoskelta. Teksti pohjautuu osin Kojonkosken esitelmään Laurea-ammattikorkeakoulun järjestämässä korkeakouluseminaarissa M/S Baltic Queenilla 22.1.2016

tiistai 2. helmikuuta 2016

Minun feminismini

Minulla on ollut aina vähän vaikeuksia feminismi-sanan kanssa. Feministeiksi äänekkäimmin julistautuneet ovat jättäneet aatteelle korviini pahan kaiun, sillä monilla heistä on tapana korostaa naiseutta ylivertaisena suhteessa miehiin. Juuri heihin en ole halunnut kuulua.

Vielä alle 100 vuotta sitten nainen tarvitsi miestä holhoojakseen ja monissa tilanteissa myös elättäjäkseen. Suomi on tasa-arvon edelläkävijämaa monessa mielessä (linkki). Naiset kouluttautuvat, käyvät töissä, heitä on johtajina ja vaikutusvaltaisissa asemissa. Nainen ei tarvitse miestä siinä mielessä, että hänen tarvitsisi olla miehestä taloudellisesti riippuvainen. Vuonna 2016 nainen kuitenkin heittäytyy ajassa sata vuotta taaksepäin, kun hän jää kotiin hoitamaan lapsiaan kotihoidon tuella.

Minusta lasten päivähoito on yksi merkittävimpiä tasa-arvon tekijöitä. Omien lasten hoitaminen on toki tärkeää puuhaa. Teen sitä itsekin kaikki illat ja viikonloput. Mutta ei se minun työtäni ole. Se on ihan vain olemista ja vapaa-aikaa. Yhteiskunnallisesti on merkittävämpää, että minä korkeakoulutettu nainen menen työhöni ja joku muu hoitaa lapsiani sillä aikaa.

Jos tarkkoja ollaan, niin eivät minun mummoni, jotka olivat maalaistalon emäntiä, millään äitiyslomalla koskaan olleet, vaikka kotona olivatkin. Työt oli tehtävä, lehmät lypsettävä, asiat hoidettava. Kaupungeissa toki oli rikkaita rouvia, jotka olivat päivät kotona, mutta heidänkin lapsiaan hoitivat kodinhoitajat. Rahvas kävi töissä joko tehtaissa tai kotona. Ei kenelläkään ollut aikaa istua hiekkalaatikon reunalla. Moderni kotiäitiys leikkipuistoineen ja mammakahviloineen on valinta, jonka vain hyvinvointiyhteiskunnassa voi tehdä.

Loppujen lopuksi valinta on pieni myytti. Päivähoito-oikeudesta kieltäytyvät lähinnä ne perheet, joissa puolisoista toisella on varaa elättää koko perhettä toisen ollessa kotona tai vaihtoehtoisesti ne pienituloiset, joiden elämänlaatu ei kärsi siitä, että palkkatyö muuttuu tuilla elämiseen. Tämä valinta kostautuu toisessa päässä. Useimmiten onglma on nimenomaan naisen. Kotiin jääminen pitkiksi ajoiksi syrjäyttää työelämästä ja pakottaa taloudelliseen riippuvuuteen, eli elämään puolison tai yhteiskunnan tuilla. Mielestäni se ei ole modernin naisen valinta eikä se edistä sukupuolten välistä tasa-arvoa, ei ainakaan kuro palkkaeroja kasaan. Hallituksen päätös korottaa päivähoidon kustannuksia on tässä mielessä arveluttava asia. Kahden lapsen päivähoitokustanukset kohoavat nyt 580 eurosta lähes 700 euroon. Summa tekee ison loven  lompakkoon, vaikka päivähoidon todelliset kustannukset toki ovat isommat.

Kun naiset ovat kotona ja miehet töissä, sukupuolten väliset traditionaaliset perinteikkäät erot korostuvat tavalla, jota some on pullollaan. Naiset jakavat miesten avuttomuudelle kikattavia ”ei ne osaa etsiä kadonneita tavaroita” tai ”katsokaa, miten mies puki lapsen (=yöpaitaan päivällä)” –tyyppisiä meemejä ja videoita. Niiden tarkoitus voi olla viaton, mutta ovatko ne lopulta yhtään sen kummempia, kuin tissikalenterit tai ”hei, akka ratissä hähä” –heitot?

Ei feministi saa olla sovinisti. Tasa-arvoon pääsemistä ei edistä sukupuolten välisen kilpailun ylläpitäminen vaan kaikesta tuosta kilpailusta luopuminen. Itseään ei voi korottaa lyömällä muita alas. Itsensä voi korottaa vain korottamalla muita.

Sitä on minun feminismini.

"Rakkaat lapseni. Toivon teille niin suurta luottamusta itseenne ihmisinä, ettei sukupuolestanne koskaan tule teille taakkaa, asetta tai piilopaikkaa. Ja että sen sijaan te aikuisina kysyisitte, miksi ihmisillä oli joskus niin kauhea hätä tyttö- ja poikaleluista, harrastuksista, väreistä tai etu- ja sukunimistä. Miksi te ette voineet vain olla antaa muidenkin olla?"



maanantai 1. helmikuuta 2016

Maastoon rentoutumaan - vai panikoimaan?

Pikäaikainen valmentajani sanoi, että kouluratsastusta tarvitaan, jotta hevosia opittaisiin hallitsemaan niin, että niiden kanssa voidaan mennä maastoon. Se on fiksusti sanottu. Jos hevosta ei hallitse kentällä, ei sitä hallitse maastossakaan. Silti voi olla, että hevosta on vaikea hallita siellä maastossa. "Kuuntelethan sinäkin metsässä joka rasahdusta ja aistisi ovat auki", sanoi toinen valmentaja. "Harva hevonen on maastossa hullu. Se on innoissaan, jos se pääsee sinne vain harvoin."

Karin kanssa maneesissa.
Tätien puskakuljettimille kuulee usein naurettavan. Tädit kuitenkin vievät niitä hevosiaan maastoon. En tietysti osaa sanoa, miten he hevosiaan siellä maastossa liikuttavat. Jokainen tekee tyylillään ja kävely tekee hevoselle todella hyvää. Silti mikään ei varmaan ole niin inhottavaa, kuin se kuuluisa hallinnan tunteen menettäminen. Jos hevonen lähtee käsistä eikä pysähdy, vain kuolemanpelotonta teiniä naurattaa.

Käyn nykyisin harvakseltaan ratsastamassa Karia. Vaikka hirveästi tekisi mieli maastoilla, en tunne  itseäni kauhean varmaksi maastoilijaksi sen kanssa etenkin nyt, kun olen satunnaisratsastaja. Viime kesänä maastoilimme tosi paljon, lähinnä kävellen, ja Kari posotti tyytyväisenä menemään eteenpäin. Se on siitä hassu hevonen, että se kävelee maastoon useimmiten tosi mielellään. Sen askel hidastuu vasta, kun pitää kääntyä kotiin. Sellaisia hevosia ei kasva puissa! Kaiken lisäksi Kari kuitenkin osaa myös temppuilun, eli yhtäkkisen jumittamisen ja kääntymisen kotiinpäin. Jos maastoilu yhtään jännittää, ei takuulla ole kiva tunne, jos hevonen yhtenä päivänä lähtee puolijuoksua pusikkoon ja toisena yrittää kääntyä joka hiton mutkassa. Totta kai siinä tulee mieleen, miten kovaa se joku kerta vielä tuo kotiinpäin!

"En meekkään tonne!"

Aina sanotaan, että maastoon on turvallista mennä porukalla. Jos jotain ikävää tapahtuu, toiset ovat auttamassa. Oli sitten kyse uudesta ratsusta tai vanhasta ystävästä, jonka kanssa on ollut huonoja kokemuksia maastoilusta, maastoilu ja erityisesti maastossa laukkaaminen voi muodostua peikoksi, jota mieluummin alkaa vältellä. Asiaa ei usein laisinkaan helpota se, että porukalla laukatessa mennään yleensä paljon lujempaa kuin yksin. Hevonen menee mielellään aina yhtä lujaa kuin muutkin. Toisen tahdissa pysyminen voi olla paljon lujempaa, mihin ratsastaja on tottunut laukatessaan hevosella kentällä.

Luottamus ei synny eikä palaudu hetkessä. Uusimmassa Horse&Rider -lehdessä (maaliskuu 2016) oli hyvä artikkeli aiheesta, miten kasvattaa omaa itseluottamusta maastoiluun. Allaoleva kirjoitus pohjautuu tuohon tekstiin.

Valmistautuminen 

Pyydä seuraksesi kaveri, johon luotat, ja jonka tiedät hallitsevan oman hevosensa. Sinun hevosesi tuskin lähtee heidän luotaan kovinkaan kauas.

Siirtymisten treenaaminen ei ole vain sitä, että hevoselta saadaan takaosa alle. Mitä tarkemmin hevonen kuuntelee sinua maneesissa, sitä todennäköisempää on, että jarrut löytyvät myös maastossa.
Tarvittaessa juoksuta hevosta hetki ennen maastoon lähtöä. Saat suurimman (itseäsi hermostuttavan) energian pois.

Jos on mahdollista treenata pellolla lähellä kotia, tee niin. Ratsasta siellä mahdollisimman usein ja mahdollisimman normaalisti. Laukkaa ympyrällä, kunnes hevonen on rauhallinen ja ala pikku hiljaa laajentaa ympyrää. Saat itsevarmuutta ja hevonenkaan ei enää ajattele laukkaamista isona juttuna, kun sinä olet rento. Muista kysyä pellon omistajalta lupa!

Hevonen on laumaeläin ja haluaa muiden seuraan. Jos olet menossa yksin, älä siis lähde maailman kauneimpana päivänä. Mitä kurjempi sää on, sitä varmempaa on, ettei vastaan tule muita satunnaisia ratsastajia, joiden matkaan hevosesi haluaa rynnätä.

Tuulinen päivä voi olla riski.  Saa olla aika varma ratsu alla, jos se ei säikähdä tuulen voimasta auki levähtävää hiekoitushiekka-astiaa! Kova pakkanenkin nipistää helposti pyllystä ja saa perän lentämään.

Jos menet yksin, kerro muille, minne olet menossa ja milloin olet palaamassa. Pidä aina kännykkä mukana. Android- ja iOS-käyttöjärjestelmiin voi muuten ladata kivan Track My Hack -sovelluksen. 

Britit uskovat, että klippaaminen tekee hevosesta virkeämmän ja nopeamman. Siksi he kehottavat olemaan klippaamatta maastoreisuua edeltävänä päivänä, jos maastoilu jännittää. Kuvassa Tintin Salamapyllyklippaus kesällä 2014.

Maastossa

Älä hätiköi. Tee käynti- ja ravimaastoja. Tärkeintä on, että olet rento. Älä kuitenkaan heittäydy niin rennoksi, että olet välinpitämätön etkä enää ole itse hoksottimet auki. Mitä enemmän hevonen maastoilee, sitä rennommaksi se siellä muuttuu.

Ravaa niissä paikoissa, missä haluat laukata. Sitten joku kerta, kun on rento fiilis, nostat vain laukan.

Älä laukkaa tiellä, joka päättyy toiseen tiehen, jolla kulkee autoja. Jos et saa hevosta pysähtymään, saatat aiheuttaa todella kauhean vaaratilanteen.

Hevonen oppii  laukkapaikat. Äla laukkaa aina samassa kohdassa. Älä laukkaa kotiinpäin.

Pellolla, pienessä hangessa, ylämäkeen talvella 2010. Pellon omistajalta pitää aina pyytää lupa pellon käyttöön.

Jos mahdollista, laukkaa ylämäkeen. Ylämäessä hevonen ei yhtä todennäköisesti pukita, ja ylämäkeen laukkaaminen on sille raskaampaa. Mutta älä aina laukkaa samassa ylämäessä. Päättyvä ylämäkitie olisi hyvä, koska siellä on pakko pysähtyä.

Yritä höpöttää, kuin jos puhuisit kaverin kanssa. Hevonen saattaa ajatella, ettei ole hätää. Tämä on kuitenkin eri asia kuin hevosen rauhoittaminen äänellä tai hevoselle puhuminen. Laulaminen rentouttaa ihmisessä lihaksia, jotka pelätessä jännittyvät, sanoo moni.

Varusteet

Turvaliivi ja/tai paukkuliivi saattavat lisätä itseluottamusta. Käytä niitä, mikäli tunnet olosi rennommaksi niiden kanssa. Lyhyemmät jalustimet ovat tukevammat ja parantavat tasapainoa.

Kaularemmistä tai rintaremmistä saat tukea. Kauhukahvakaan ei ole kehno, vaikkakin siitä voi olla vaikempi saada tukeavasti kiinni.

Martingaali estää hevosta astumasta ohjien päälle, jos jostain syystä joudutte erillenne. Laita hevosen satulaan teipillä nimesi ja puhelinnumerosi. Ihan varmuuden vuoksi.

Joskus vähän erilainen kuolain saattaa tuoda tarvittavan lisäterän jarruihin.

Ja muista heijastimet. Ne antavat turvallista näkyvyyttä myös valoisalla. Äläkä lähde suin päin autojen sekaan, jos hevosesi ja sinä ette ole maastovarmoja.

Lähde: Horse&Rider Magazine maaliskuu 2016: 
"Flying Solo with confidence: H&R guide to conquering cantering alone in open spaces"

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...