Pahanmakuista

Päde on melkolailla kaikkiruokainen, tosin joskus sille iskee epäluulo. Kun viime keväänä kävin ensimmäisellä koeratsastuksella, Päde ei suostunut maistamaan mitään, mitä minulla oli sille mukanani. Sittemmin banaanilastut kyllä maistuivat, kun tultiin tutuiksi. Päde on tosin sen verran utelias ja omatoiminen kaveri, ettei sille syötetä kädestä mitään. Siksipä kaikki herkkupalat ovat jääneet. En oikein näe syytä tiputella niitä ruokakuppiinkaan.

Olen tavannut buustata hevosta vitamiineilla varsinkin syksyisin ja keväisin. Tintti oli aina loukkaantunut, jos tarjosin sille jotain pahaa, joten otin tavakseni maistaa vitamiinia itsekin. Jos se maistui itselle irvistelemättä ihan paljaana, se maistui yleensä hevosellekin muuhun rehuun sekoitettuna. Pädelle sekoitin 5ml monivitamiinia sen perinteisen iltakaljan sekaan. Iltakalja pitää sisällään kourallisen vehnäleserouhetta liotettuna pesuvadilliseen kädenlämpöistä vettä. Herra ryystää siis yhdellä kulauksella viisi litraa vettä ja nuolee kulhon. Herkku näyttää lähinnä ripulipaskalta.

Vaan nyt menikin pieleen. Muutamalla turvanheilautuksella se totesi, että joku on kussut sen muroihin. Ja kun minä hämmennyin yllättävästä läträyksestä, se tönäisi ämpärin sisältöineen syliini. Että haista sinä ja juo itte!

Viisi milliä. Viidessä litrassa. Oli ilta pilalla. Molemmilla. Kokeilin kuitenkin, kelpaisiko ihan pelkkä lämmin vesi. Kelpasi se. Tuntui silti, että minua mulkoiltiin. Ettäs kehtasin.

Kätevä tämä uusi korkkisysteemi. Ei tarvitse käyttää mittamukeja.

Käännät vain pullon ylösalaisin ja puristat pullosta sopivan määrän korkkiin. Vielä kun saisi sen hevoselle juotettua.