Kun Tintti meni pois lokakuussa 2014, sain ratsastustunneille vakiratsukseni Herra Herkkiksen. Se oli Tintin siskonpoika, joka annettiin ratsukseni saatesanoilla "Tintti antoi sinulle kaikki virheet anteeksi, mutta tuo ei anna yhtäkään. Se kuitenkin opettaa sinut ratsastamaan." Se opettikin siihen, että ratsastajan on oltava kädestä pehmeä ja pohkeesta vahva. Nykyisin Herra Herkkis muuten majailee Päden naapurikarsinassa.
Päde tarvitse ihan samaa, mutta sen reaktio on suomenhevosena ihan toisenlainen. Siinä missä Herkkis täykkärinä pukitti, jos ohja oli liian kova ja pohje heikko tai sitä muuten vain kiukutti ratsastajan virheet, Päde puree kiinni kuolaimeen, lähtee kovempaa. Olen onnellinen Herkkiksen opeista, sillä Päden kaltainen hevonen ei opeta ratsastajalle yhtä tehokkaasti herkkää kättä ja vahvaa pohjetta. Päde nimittäin laittaisi korvat ja kyljet kiinni ja keskittyisi tekemään omia juttujaan. Molemmille näistä hevosista on yhteistä se, että ei sieltä ilmaiseksi tule mitään. Herkkistä syytettäisiin hankaluudesta, Pädeä itsepäisyydestä.
En kauheasti tykkää listata hevosten huonoja ominaisuuksia ja haukkua hevosia, koska oikeasti hevonen on juuri sellainen, millaiseksi se ratsastetaan. Ratsastajan heikkoudet tukevat hevosen heikkouksia. Kovakätinen ratsastaja tekee hevosesta kovasuisen. Tällä kaavalla päästään siihen lopputulokseen, että hyvien ratsastajien hevoset ovat hyvin ratsastettuja, huonojen huonosti. Ja silti jos se olisi näin yksinkertaista, se olisi onni ja autuus. Ei yhdenkään hevosen kanssa selvitä ilman vaikeuksia.
Suuren viisauden mukaan meistä harvalla on mahdollisuus ratsastaa täydellistä hevosta. Siksi meidän on opeteltava ratsastamaan niitä, mitä meillä on. Sama pätee parisuhteisiin: täydellistä ei olekaan. Pitää löytää sellainen, jonka epätäydellisyyttä pystyy kestämään ja joka vastavuoroisesti kestää sinua. Sitten sitä voidaan rakentaa yhdessä.
 |
| EI. (kesä 2015) |
 |
| EI. (kevät 2015) |
 |
| EI. Ja tämä on harvinaista, mutta kaveri poistui kentältä sillä sekunnilla, kun olisi pitänyt hypätä! (kesä 2016) |
Niin totta joka sana tästä postauksesta! Mä tykkään tosi paljon sun blogista, kun kirjoitat asioista jotka koskettavat jokaista meitä hevosenomistajaa! Etkä useinkaan pidä niitä vaaleanpunaisia laseja päässä ja näe hevosenomistajuutta tai hevosharrastusta minään täydellisyyden multihuipentumana, vaan kirjoitat realistisesti siitä mikä on totta ja mikä liikuttaa meistä jokaista jossain kohtaa! Kiitos siitä :)
VastaaPoistaItse ostin pari vuotta sitten itselleni opetusmestarin. Hevosen, joka ei anna mitään ilmaiseksi mutta kun sen kanssa saa sävelen sujumaan, se vie sut minne vaan. Taidot sillä ei lopu kesken - mutta mitään se ei anna jos et osaa pyytää oikein. Kun teen asioita väärin, se huomauttaa välittömästi. Sillä on tosi tulinen luonne ja osaa kimpaantua helpostikin (vaikka onkin ruuna...), mutta kun sen kanssa löytää harmonian, kaikki on helppoa. Kaksi vuotta on menty ja paljon on opittu, ja uskon että tuon anteeksiantamattoman ruunani kanssa on opittu vielä enemmän kuin sellaisen joka olisi ne virheetkin antanut anteeksi... :)
http://faniunelma.blogspot.fi
Hieno teksti, totta joka sana!! :)
VastaaPoista