maanantai 10. lokakuuta 2016

Vähän hävettää

Onko sinulla koskaan sellaisia päiviä, että kaikki vanha alkaa hävettää? Yhtäkkiä mieleen palaa, miten sanoit jotain typerää yläasteella tai miten hölmö olit joissain opiskeluaikaisissa bileissä. Miten senkin yhden tekstarin joskus olisi voinut jättää lähettämättä, ainakin sillä kellonlyömällä. Ja sitten katsot ja joitain vanhoja kuvia ja ajattelet, että voi hyvää päivää. Ajattelinko oikeasti, että tuo silmärajaus oli hyvä ja että tuo  mustanpuhuva huulipuna puki minua?

Jotain lohtua tällaisiin päiviin saa, jos näkee jonkun naaman pumpatun täyteen botoxia tai jos näkee kaksikymppisen, joka on laittanut itselleen täyteainehuulia simuloivat huultenrajaukset. Hyvältähän niistä ei näytä kumpikaan. Yhtä kaikki nuoruuteen liittyy se, että halutaan olla vähän enemmän kuin mitä ollaan. Se voi tarkoittaa tissitoppauksia tai hoikentavia vaatteita. Tai hei, oikeastaan se ei tarkoita juurikaan jälkimmäisiä. Hoikentavat vaatteet kuuluvat keski-ikäisille. Nuoruuteen kuuluu hämmentävä kyky pystyä sivuuttamaan todellisuus ja maalata se toisennäköiseksi kuvitellen, ettei totuus näy, vaikka se ilmiselvästi on siinä. Se tarkoittaa, että kaikilla on sama hame, paita tai viisnollaykköset, vaikka vartalo sanoisi mitä. Korot ovat korkeammat kuin taidot kävellä niillä.

Nuoruuteen kuuluu myös kyky esittää vähän osaavampaa. Ylioppilaaksi kirjoitettuaan sitä havahtuu siihen, että maailma on auki. Yliopistolla ensimmäisten kurssien jälkeen tuntee olevansa lähestulkoon professoriainesta, suorastaan valaistunut. Sen jälkeen alkaa pikku hiljaa luisua tavallisten kuolevaisten joukkoon ja peruskurssiluentojen toistaminen jokaiselle mahdolliselle kuuntelijalle alkaa tuntua pelkästään nololta ajatukselta. Ketä kiinnostaa. No ei ketään. Sinun tutkintosi se on.

Selasin yhtenä päivänä tätä blogia ihan alkuvaiheista lähtien ja aloin ajatella, että voi taivahan tosi, miten nolo minä olen. Hirveää räpellystä, säälittävää ratsastusta. Miten olen voinut ratsastaa noin huonosti? Mitä olen ajatellut? Enhän kai nyt enää ole noin kauhea? Enhän?

Sitten totesin perinteiseen tyyliini, että voivoi. Jokainen tarvitsee nolot huulterajauskynänsä. Minä olen ne nyt laittanut tänen esille kaikkien aikuisratsastajien iloksi. Teinit voivat niiden avulla voimaantua ja ajatella, että eivät ikinä kehtaisi samaa. Mutta minäpä olen kehdannut ja kehtaan jatkossakin.

Joskus hävettää, vaan en välitä. Humppaan itsekseni.

Hoikentava ratsastusliivi ja oikea kuvakulma
Väärä kuvakulma ja etutaskullinen fleecetakki. Huomaa vatsalihas. Hevosen vatsalihas.

Kuvat: Erica Lilja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...