maanantai 26. syyskuuta 2016

Päheät varusteet

Seurasin ratsastuskoulun estevalmennusta. Muistan omasta lapsuudesta, että oli muuten valtavan hieno ylennyt päästä valmennukseen. Se ei ollut ratsastustunti. Se oli valmennusta. Valmentaja tuli muualta. Se oli joko Håkan Wahlman tai Pekka Larsen. Hienoja ruotsinkielisiä nimiä. Menin ja nolasin itseni ensimmäisessä estevalmennuksessa, kun halusin näyttää, mitä osaan. Onneksi oli 90-luku eikä kukaan kirjoittanut 13-vuotiaan minäni suuruudenkuvitelmista nettiin, vaan sain niellä haavani ihan yksin ja kasvaa sen yli.

Nyt vuonna 2016 ratsastuskoulun estevalmennuksessa kiinnitin huomiota yhden ratsukon muotijalustimiin. Ratsastuskouluhevosella 300 euron jalustimet, varjele sentään! Mutta ne ovatkin kuulemma tänä päivänä ihan samanlaista omaa varustetta kuin saappaat, kypärät ja turvaliivit. Vähän hämmästyin.

Mietin, milloinkohan mukaan tulevat omat suitset ja satulat? Tai no, kyllä jo muinaisella 90-luvulla sille omalle ratsastuskoulun kisahevoselle saatettiin ostaa kisahuopa ja -päitset, jos vanhemmat vain antoivat siihen luvan. Ratsuttajat kulkivat tallilta toiselle ikioman satulansa kanssa ja iskivät sen hevosen kuin hevosen selkään. Tänä päivänä moista ei tapahdu. Tuskinpa ratsastuskoululainenkaan saisi omaa satulaa ratsulleen tuoda. Maailma muuttuu siinäkin, että tänä päivänä lapsi saa viedä päiväkotiin oman lelun. 80-luvun lapselle se tuli järkytyksenä, koska luulin, että päiväkodissa leikitään päiväkodin leluilla eikä vertailla, kenellä joulupukki toi hienoimman vehkeen ja vermeen. "Mutta äiti kun Jessikallakin on..."

300 euron jalustimet voi tietysti perustella turvavarusteena ja siten oman turvallisuuden lisäämisellä, mutta jännältä se silti tuntuu. Olisipa itselläkin varaa moisiin. Tällä hetkellä haaveilen koulusatulasta. 300 euron jalustimet olisivat ehkä kolmannes sen hinnasta. Kun turvallisuutta perustelee vain omalle rahapussilleen, sitä joutuu ajattelemaan asioita toiseltakin näkökantilta.

Minulla on käytössä Tintille aikoinaan käytettyä ostetut turvajalustimet, Päden mustassa satulassa on itse asiassa myös nämä ruskeat jalustinhihnat.

4 kommenttia:

  1. Kyllä minulla olisi varaa ostaa 300 eur turvjalustimet jos ratsastaisin ratsastuskoulussa (lause jatkuu eikä olisi omaa hevosta) ;-)

    VastaaPoista
  2. Nyt mä en kyllä ihan saa kiinni, mikä on postauksen ydin? Se, että maailma muuttuu? Ja niinhän se todella on muuttunut, 90-luvun ekoista viininpunaisista ja tummanvihreistä housuista ja kypäristä on kuljettu aika pitkä matka nykypäivän tavarataivaaseen (ja siihen väistämättä liittyvään turhuuteen). Mutta miksi rinnastus tuntiratsastaja/hevosenomistaja? Eikö se ole vähän tarpeeton? Tuntiratsastajalle oikeasti tuli tällä kertaa hienoinen epämukava olo, että tätä "ei saisi" tehdä, vähän samalla tavalla, kun aikoinaan ei saanut mennä sisään siihen hoitsujen kämppään eikä varsinkaan ykköshoitajien omaan tilaan. Tälla tapaa hyväntahtoisen humoristisesti ilmaistuna ;). Ovatko kalliit jalustimet enemmän ok, jos omistaa hevosen?

    Miksi ei olisi omia jalustimia tai jotain muuta vastaavaa asiaa X? Ei kai siinä tarvitse tehdä eroa, omistaako hepan vai ei? Kuitenkin puhutaan nyt vielä maltillisesta tasosta, jossa on ihan perustellut syyt olemassa (ja kuinka hienot/kalliit omat jalustimet ovat, se varmasti on ihan jokaisen päätettävissä), tuskinpa ainakaan kovin moni tuo mukanaan vaikka omiin vaatteisiin mätsäävät pintelit, huovan ja korvahupun ja vaihtaa ne vain oman tuntinsa ajaksi ;).

    Mä olen hankkinut itselleni turvajalustimet, kun kisasin kenttää tuntihepalla. Hankimme itse asiassa koko porukka, sen jälkeen, kun kaksi meistä oli onnistunut taittamaan nilkkansa, kun jalustin ei välittömästi irronut. Tallin puolesta hepoilla oli siis ihan perusjalustimet. Ostin halvimmat mahdolliset, mutta jos olisi ollut enemmän liikkumavaraa hinnassa, olisin ostanut Sprengerit. Harkitsin myös venymättömiä hihnoja (tallin hihnoja ei saanut samanmittaisiksi), mutta en raaskinut, tosin en sen takia, että heppa ei ollut oma, vaan sen takia, että rahaa paloi kuluihin muutenkin niin paljon – eikä sitä välttämättä tuntiratsastajallakaan liikoja ole ;) Lisäksi edellytettiin, että jokaisella tuli olla oma kisahuopa ja kuivatusloimi. Toinen ylimääräinen hankinta oli omat kumiohjat. Kisahuovan suhteen irrottelin ja annoin brodeerata siihen hepan nimen. Uskallan väittää, että hieno huopa tuotti minulle ihan samanlaista iloa, kuin jos heppa olis ollut ikioma.

    Ymmärrän oikeasti hyvin, jos joku haluaa estetunnille turvajalkkarit ja vaikka ne omat venymättömät hihnat – eli haluaa satsata omaan harrastukseensa. Istunnalle kun ei tee kovin hyvää, jos jatkuvasti ratsastaa erimittaisilla jalustimilla. Ja senkin ymmärrän, että jos nyt syystä tai toisesta haluaa juuri tietynlaiset jalustimet merkkiä X (vaikka vain siksi, että ne ovat vain niin hienot), ja pystyy ne ostamaan, niin miksi ei? Tai jos se on hassua, niin onhan se kai ihan yhtä hassua, oli sitten tuntiratsastaja tai hevosenomistaja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, olitpa kirjoittanut pitkästi. 😊 Ihmettelen noita jalustimia hinnan takia. Ja kuten tekstini lopussa kirjoitin, olisipa itselläkin varaa olla miettimättä hintaa. Turvajalustimet minullakin toki on, mutta aika rutosti edullisemmat. Jokainen ostaa kukkaronsa mukaan. Tuntuu vain siltä, että kilpavarustelu lähtee käsistä jo ratsastuskoulussakin. Minä en ole varma, onko se hyvä juttu. Turvavarusteissa meillä taas on helposti tapana ajatella, että kalliimpi on turvallisempi. Ja sitten on vielä muotikin... Nuoret ovat tosi muotitietoisia, siinä on vanhempien kukkarot kovilla.

      Poista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...