Näkyväksi tehty tavoite

Ratsastuksessa pitää olla tavoite. Yhdelle se on mielihyvä ja toiselle itsensä voittaminen. Kolmas haluaa menestyä kilparadoilla ja neljäs näyttää muille, mihin pystyy. Joskus tavoitteet ovat tiedostamattomia, joskus ne on asetettu liian suuriksi, jolloin niitä ei jaksa viedä loppuun. Yksi asia kuitenkin pätee kaikkeen oppimiseen: jos se se ole tavoitteellista, se ei ehkä johda edistymiseen.

Vuokrahevosilmoituksissa usein toistuu se, että hevosta etsivä ratsastaja sanoo olevansa tavoitteellinen. Se sitten ymmärretään hyvinkin vaihtelevasti. Joku ajattelee, että ratsastaja haluaa kilpailla. Toinen taas kokee, että kyseessä on henkilö, joka haluaa tehdä asiat oikein ja tunnollisesti. Pelkästään ilmoituksesta "olen tavoittellinen ratsastaja" ei voi oikeastaan lukea yhtään mitään.

Rakastan itse tavoitteiden kirjaamista, näkymättömän tekemistä näkyväksi. Lukion ensimmäisen vuoden opiskelijoilla teetän Spencer Nilesin hope-centered counceling -malliin pohjautuvat tavoitelomakkeen. Siinä opiskelija määrittelee itselleen kolme päätavoitetta, jotka uskoo voivansa saavuttaa seuraavan vuoden aikana. Yksi haaveilee urheilulajimenestyksestä, toinen kouluarvosanoista, kolmas ulkomaanmatkasta ja neljäs kesätöistä. Aiheet saa valita ihan itse, kunhan ne tuntuvat itselle merkityksellisiltä.

Päätavoitteen alle listataan kolme välitavoitetta, jotka täytyy saavuttaa matkalla kohti päätavoitetta. Jos nekin alkavat tuntua tavoitteilta, jotka vaativat alatavoitteita, listaa jatketaan. Jos listasta tulee liian pitkä, joudutaan arvioimaan, onko päätavoitteet todella toteutettavissa vuoden sisällä. Lienee selvää, että ratsastuksessa tämä kaavio on niin ikään toimiva.

Tyhjä taulukko. Saa käyttää, muttei oo pakko.

Lue kolmen vuoden takainen teksti samasta aiheesta täältä.