Markettimutsi

Tallimatkani varrella on jo pitkään ollut saksalaislähtöinen päivittäistavarakauppa, jossa vieraileminen on aina ilo. Ostan sieltä vissyä ja pillimehuja tallille ja hoidaan paluumatkalla koko perheen ruokaostokset. Useimmiten siellä tulee olo, kuin olisi ulkomailla ihan vieraassa kaupassa. Hyllyjen välistä löytää kaikenlaista jännittävää ja valikoima vaihtuu koko ajan. Voit ostaa ompelutarvikkeita ja suomalaisia DVD-klassikoita. Yhtäkkiä olet löytänyt itsellesi pyöräilykypärän, työpaikalle konttoritarvikkeita ja lapsille joululahjat.

Tuo kauppa on sellaisessa sopivassa mutkassa, että melkein joka kerta siellä näkyy muitakin heimosiskoja tallivaatteissaan. Ihan joka kauppaan ei paskanhajuisena kehtaisi mennä, mutta täällä se ei tunnu haittaavan eikä sitä aina ole edes itse se kaupan pahanhajuisin asiakas. Maitoa, munia ja leipää. Rahkaa ja vihanneksia. Ja mikä kätevintä: ei tarvitse punnita mitään. Nopeasti suklaapatukan kanssa kotiin.

Jo pari vuotta sitten astuin vielä askeleen pidemmälle. Aloin ostaa kyseisestä kaupasta vaatteita myös itselleni. Kaupassa ei ole sovituskoppia eikä tallilta tullessa kehtaisi vaatekauppaan mennäkään, joten siitä vain perinteisellä torikauppametodilla pöksyä ja puseroa ostoskoriin. Ehkä mahtuu, ehkä ei. Kun pukeutuu aina muutenkin mustaan, ei kukaan tunnista vaatteen alkuperää, jos nyt sellaisesta edes jaksaisi välittää. Yöasuvalikoimalla ei ehkä saada sutinaa makuuhuoneeseen, mutta ylijäävällä rahalla voi ostaa pollelle porkkanoita.

Sitä olen kuitenkin monta kertaa miettinyt, että milloinkohan tämä kampanjoistaan tuttu myymälä ottaisi teemakseen hevoset? Puutarhanhoidosta ja koirista kiinnostuneita se palvelee jatkuvasti. Minä ostaisin mielelläni sikahalpaa hevoskamaa samalla reissulla, kun vaatetan itseni ehkä-sopivilla toppahousuilla. Niin tekisi moni muukin. Saksa on sitä paitsi hevosmaa. Voisivat osoittaa, ettei Rädyn Sepon kommentti pidä paikkaansa.

No, ehkä huomenna. Lähde: Wikisitaatit

Kommentit

  1. Mä olen ostanut Lidlistä hevoskamaa kahteenkin otteeseen. Meininki oli kuin Stockan hulluilla päivillä, heppatädit tuupeksi toisiaan hevostarvikelaarilla ja pihivät tavaroita toistensa kärrystä. Ostin ainakin kesäloimen, jolle ei vieläkään ole ollut mitään käyttöä sekä muutavan ihan hyvän neopreeni-koulusatulavyön.

    VastaaPoista
  2. On siellä tosiaan hevoskamaa ollut, minulla on käytössä ainakin Lidlin juoksutusliina, satulahuopa, pinteleitä ja loimia.

    VastaaPoista
  3. Minäkin voin todistaa että ainakin kerran olen mainoksesta lukenut että heppakamaa olisi ollut tarjolla edellisellä viikolla...

    VastaaPoista
  4. En käsitä, miten muulta on tällainen voinut mennä ohi! Oon aina tarjoushaukkana paikalla!

    VastaaPoista
  5. Torsten pukeutuu toisinaan edelleen Inton jäämistöloimeen joka on hankittu Lidlistä vuonna 2005; ihan huippuloimi, joita ostaisin lisää mutta sen jälkeen en ole niihin enää törmännyt.

    Ja hei Lidlin vaatteethan on ihan huippuja, ostin sieltä kesällä valkoisen pellavamekon kympillä ja meni muutama viikko niin näin lähes samanlaisen mekon vähän kalliimmassa kaupassa, hintalappu yli 200 euroa. Lidl on paras! (Vielä kun laajentaisivat luomuosastoa! :))

    VastaaPoista
  6. Meillä oli Lidlin kuljetussuojat ja hanskoja. :)

    VastaaPoista
  7. Olisikohan juuri silloin 2005 olen ostanut Lidlistä ratsastukseen toppaliivin jota käytin monta vuotta! Mutta samaisella kerralla ostetut housut repeytyivät kyllä jonkun ajan käytön jälkeen keskeltä takapuolen keskisaumaa... estevalmennuksessa..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit