Käännetty takki
Olen muuttanut mieleni elämäni aikana monta kertaa. En ole koskaan ollut mitenkään aateorientoitunut, joten ehkä siksi on helppo hehkuttaa. Kun esikoinen oli vauva, hän ei tuntunut nukkuvan päiväunia ollenkaan. Olin varma, ettei se nukahda. Sisareni tuli paikalle ja hytkytti vauvan vaunuissa uneen. Siellä se sitten nukkui. Ja vaikka miten pelkäsin, se oppi nukkumaan myös paikallaan olevissa vaunuissa kentän laidalla. Muutin mieleni, koska en alkuun tiennyt, miten olisi pitänyt toimia. kun pääsin tiedon äärelle, olin valmis muutokseen.
On ihan selvää, että koko lähipiiri oli käynyt kiivastakin keskustelua selkäni takana siitä, miten minut saataisiin ymmärtämään, että kaikki vauvat nukkuvat. Kun sitten vihdoin vauva nukkui ja minun elämäni helpotti, sain onneksi olla iloinen lähipiirin kanssa tästä asiasta. Kukaan ei hyppinyt tasajalkaa ja ilkkunut, että mitäs me sanottiin koko ajan, kyllä se nukkuu, olit vain niin tyhmä, ettet tajunnut. Sellaista kuitenkin kuulee tapahtuvan. On hyvä kysymys, mitä hyötyä siitä kellekään on?
Nainen hankki koiran, jonka käsittelyyn hänellä ei ollut valmiuksia ja joka sattui olemaan hankalaluonteinen. Koirasta tuli muiden mielestä pelottava. Kaikki koiran tunteneet puhuivat selän takana ja naamaa vastenkin, että tuolle pitää tehdä jotain. Lopulta koira lopetettiin sairauden takia, Kun nainen hankki myöhemmin uuden koiran, hän päätti kouluttaa sen kunnolla ja paneutui kaikkeen mahdolliseen TOKO-BIS-SERTI-YMS- juttuihin. Koirasta tuli upeasti käsitelty. Silti joku keksi ivata, että jaahas, piti sitten mennä ja pilata yksi koira, että ymmärsi kouluttaa toisen kunnolla.
Miksi me olemme tällaisia? Miksei oppiminen ja virheiden korjaaminen ole pelkästään iloinen asia kaikille? Miksi mielensä muuttaneita ihmisiä haukutaan takinkääntäjiksi? Eikö ole kuitenkin parempi olla jälkiviisas kuin jälkityhmä?
On ihan selvää, että koko lähipiiri oli käynyt kiivastakin keskustelua selkäni takana siitä, miten minut saataisiin ymmärtämään, että kaikki vauvat nukkuvat. Kun sitten vihdoin vauva nukkui ja minun elämäni helpotti, sain onneksi olla iloinen lähipiirin kanssa tästä asiasta. Kukaan ei hyppinyt tasajalkaa ja ilkkunut, että mitäs me sanottiin koko ajan, kyllä se nukkuu, olit vain niin tyhmä, ettet tajunnut. Sellaista kuitenkin kuulee tapahtuvan. On hyvä kysymys, mitä hyötyä siitä kellekään on?
Nainen hankki koiran, jonka käsittelyyn hänellä ei ollut valmiuksia ja joka sattui olemaan hankalaluonteinen. Koirasta tuli muiden mielestä pelottava. Kaikki koiran tunteneet puhuivat selän takana ja naamaa vastenkin, että tuolle pitää tehdä jotain. Lopulta koira lopetettiin sairauden takia, Kun nainen hankki myöhemmin uuden koiran, hän päätti kouluttaa sen kunnolla ja paneutui kaikkeen mahdolliseen TOKO-BIS-SERTI-YMS- juttuihin. Koirasta tuli upeasti käsitelty. Silti joku keksi ivata, että jaahas, piti sitten mennä ja pilata yksi koira, että ymmärsi kouluttaa toisen kunnolla.
Miksi me olemme tällaisia? Miksei oppiminen ja virheiden korjaaminen ole pelkästään iloinen asia kaikille? Miksi mielensä muuttaneita ihmisiä haukutaan takinkääntäjiksi? Eikö ole kuitenkin parempi olla jälkiviisas kuin jälkityhmä?
![]() |
Ei pidä antaa hevosen syödä sieltä, mistä sen pitää kohta hypätä. Kuva: Erica Lilja |
Voi kun joskus oppisin kirjoittamaan yhtä hyvin kuin sinä. Ei voi kuin hattua nostaa!
VastaaPoistaOi kiitos! Olipa ihanasti sanottu!
Poista#punastus
Hyvin kirjoitettu! Jokainen meistä on joskus kokematon ja jokainen tekee virheitä. Joskus on vaikea uskoa itseensä ja niihin mahdollisiin ratkaisuihin. Mutta se on osa oppimista. Jos ei tee virheitä, ei ole koskaan opetellutkaan mitään.
VastaaPoistaVoin hyvin myöntää, että olen tehnyt ison läjän virheitä opiskellessani ratsastusta ja hevosien hoitoa. Virheitä on tullut koiran koulutuksessa ja ihan it-alan töissä. Tärkeintä on, että uskaltaa myöntää virheet ja oppia niistä. Ja vaikkapa kääntää sen takin tarvittaessa :) Pahempaa on pitää sitä takkia nurinpäin, vaikka kuinka itsekin tietää, että ei sen niin kuulu olla. Se takin kääntäminen voi joskus vaatia paljonkin rohkeutta, jos esimerkiksi ympärillä olevat ihmiset eivät näe asiaa samalla tavalla kuin sinä.
Toivoisin, että tämänkaltaiset pohdinnat saisivat lisää tilaa heppapiireissä, niiden ainaisten negatiivisten asioiden sijaan. Kiitos kirjoituksestasi.
Kiitos itsellesi kommentista. On hämmentävää, miten paljon täydellisiä ihmisiä on olemassa. Mokaamisen kautta oppii olemaan armollinen sekä itselleen että toisille. Ja tärkeintähän on aina yrittää parhaansa.
PoistaLoistavaa tekstiä!! Kunpa tässä maailmassa useammat ajattelisivat noin niin kaikilla olisi paljon parempi olla! Kiitos!!!
VastaaPoista:) Uskon, että me pohjimmiltaan ajattelemme kyllä.
Poista