keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Haluaisinko lapseni kirjoittavan hevosblogia?

Hevosten parissa on omaksuttu niin loistavasti mantra "kaikilla on vielä opittavaa, tässä ei tulla koskaan valmiiksi", että kaikki kokevat oikeudekseen arvostella kaikkia tästä osaamattomuudesta. Somekouluttaja sanoi neljä vuotta sitten, että muodin ja ruoan lisäksi hevoset ovat yksi suosituimpia blogiaiheita. En ikinä selvittänyt, mihin hän väitteensä perusti. Hevosblogeja kuitenkin on paljon ja kirjoittaminen kivaa.  Minä olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja ihan taatusti kirjoittaisin blogia, jos olisin 20 vuotta nuorempi. Lapseni en silti haluaisi kirjoittavan blogia. Viisi vuotta sitten olisin saattanut tosin olla eri mieltä.

Kaikkia nuoria somejulkisuus ei onneksi kiehdo. He ovat jopa tarkempia yksityisyydestään kuin vanhempansa, kiitos koulujen mediakasvatuksen. Omasta elämästä ja tekemisistä raportointi on sitä paitsi jo aika passeé ja tavallisen ihmisen tavallinen päivä on tylsä. Mielenkiintoisen ihmisen tavallinen päivä taas ei ole. Nuori haluaa yleensä olla sopivalla samankaltainen kuin kaikki muut ja oikealla tavalla erilainen. Se on osa kasvua, jolloin etsitään itse ja peilataan itse ystäviin siinä ympärillä. Yhdenkään kasvuvaiheessa olevan en soisi rakentavan identiteettiään sen varaan, mitä mieltä tuntemattomat hänestä ovat. Ja jos nuorella on ystävyyssuhteissaan vaikeuksia reaalimaailmassa, ikävät ihmiset löytävät hänen luokseen myös virtuaalimaailmassa. Pahinta ehkä on, että kun kiusaaminen 20 vuotta sitten päättyi koulupäivään, tänä päivänä se ei pääty ikinä.

Somejulkisuuteen ja sen sietämiseen ei ole olemassa minkäänlaista valmista toimintamallia, mutta yksi asia on varmaa: se saattaa olla hallitsematonta ja se satuttaa erityisesti sellaista nuorta mieltä, joka ei ole vielä kehittynyt ja kasvanut aikuiseksi. Kasvukehityksessa me olemme tietysti yksilöllisiä. Julkisuutta voi silti vain harvoin hallita. Yhdysvaltalainen psykologi Howard Gardner on sanonut, että internet on muuttanut ihmiskunnan sosiaalista koodistoa lopullisesti. Olemme tulleet röyhkeämmiksi, ilkeämmiksi ja ajattelemattomammiksi vain, koska voimme. Ihmiskunta on kautta aikain pystynyt tekemään kamalia asioita vain siksi, että niistä ei ole ollut vaaraa jäädä kiinni. "Omissa kuplissaan marinoituneiden keskustelijoiden päätä ei käännä parhainkaan retoriikka", kirjoitti toimittaja Tuomo Tamminen Helsingin Sanomissa vuosi sitten. Tutkimukset osoittavat, että nimenomaan negatiivinen kommentointi on polttoainetta, joka pitää nettikeskusteluketjut pystyssä. Jokainen meistä kaipaa huomiota ja samanmielisten seuraa. En haluaisi lapseni olevan pelkkää nuoruuden tietämättömyyttään se, joka antaa ilkeilyyn kimmokkeen.

Ne vanhemmat, jotka itse ovat hevosihmisiä, tietävät, että kaikki lukevat jossain vaiheessa hevostalli.nettiä. Hevospiirien ulkopuolelta tulevat vanhemmat taas eivät tiedä, että kun heidän lapsensa klikkaa itsensä tuolle sivustolle, hän ei ole pelkästään hepppasivustolla. Kyseessa on yksi harvoista nettisivustoista, jolla toisen paikassa lapset kysyvät, ovatko liian läskejä ratsastamaan ponilla ollessaan 148cm/38kg ja kulman takana aikuiset keskustelevat peppuseksistä ja pettämisestä, eikä rekisteröitymistä vaadi kukaan. Liikkuminen sivustojen välillä on täysin vapaata. Tällä samalla sivustolla ruoditaan jokaisen hevospiireissä nimeltä tunnetun ihmisen osaaminen ja osaamattomuus ikään katsomatta. Aikuiset ja nuoret aikuiset haukkuvat siellä myös täysin häpeilemättä kilpailuissa ratsastaneiden ratsastustaitoa. Myös lasten. Ja he voivat tehdä sen nimettöminä. Joku voi halutessaan ylläpitää ikävää keskustelua yksin vaihtamalla nimimerkkiä. Nyt kun puhutaan niinkin paljon vihapuheesta ja sen hillitsemisestä, toivoisin rekisteröitymispakkoa myös ht.nettiin. Mutta kaikenlaista saa toivoa. Olen itse asiassa häpeäkseni tehnyt juuri sen, minkä takia viime viikolla useilla paikakunnilla mieltä osoitettiin: en lue sivustoja, joten katson poispäin ja ummistan silmäni.

Mutta takaisin otsikkoon. Haluaisinko lapseni kirjoittavan ratsastuksen opettelemisesta ja päätyvän keskustelunaiheeksi nettisivustolle? En. Entä jos hän tekisi niin kielloistani ja varoituksistani huolimatta? Silloin haluaisin lukea blogia. Jos lapseni alkaisi vaikuttaa ahdistuneelta, puhuisin hänen kanssaan ja jos hän ei suostuisi kuuntelemaan minua, olisin yhteydessä koulupsykologiin tai koulukuraattoriin. Yhdenkään kasvuvaiheessa olevan ei pitäisi joutua rakentamaan identiteettiään sen varaan, mitä mieltä tuntemattomat ihmiset hänestä ovat, koska netissä mielipiteensä ilmaisuvapaus on sellaisellakin ihmisellä, joka ei sitä ansaitsisi. En voi muuttaa maailmaa, mutta haluan suojella lastani siltä niin pitkään kuin mahdollista.

Lue Helsingin Sanomien tänä aamuna ilmestynyt juttu nettikiusaamisesta otsikolla "Läski joka rääkkää hevostaan" 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...