Tätimoodiin hukkuneet
Minusta on ihanaa nähdä, että ikäluokkani ratsastajat ottavat harrastuksestaan ilon irti ja valmantautuvat kaikissa lajeissa. On ihan tarpeetonta luokitella itsensä kouluratsastajaksi ja pidättäytyä hyppäämästä kavaletteja ja muita pieniä esteitä. Tai jotenkin kuvitella, että se oma hevonen menisi pilalle siitä, että sillä hyppää joku muu kuin "oikea esteratsastaja". Kyllä harrastehevonen hyppää mitä tahansa alle metrin korkuista melkein kenen tahansa ratsastajan kanssa, jos ratsastajan pää vain sen kestää. Juttu onkin siinä, että täteily on jo niin yleinen lokero, että jos sinne on kerran asettautunut, sieltä ei uskalla enää tulla pois.
Mielestäni aika monet pitävät itseään turhaan tätimoodissa. Tätimoodi on pahimmillaan sitä, että vähätellään omia taitoja ja omaa rohkeutta. Sanotaan, etten minä nyt enää, mutta kyllä minä silloin nuorempana, että annetaan vain nuorison tehdä. Samantyylistä vähättelyä harrastavat lukiolaiset, jotka tulevat lukioon alhaisella keskiarvolla. He ovat jo valmiiksi päättäneet, mitä osaavat ja mitä eivät. Sitten on helppo sanoa, että koska olen paska, en kai voikaan osata. Ja kun se on ääneen sanottu, ei tarvitse enää edes yrittää. Annetaan fiksumpien yrittää; mehän ollaan toivottomia tapauksia.
Moodista vapautumiseen ei tarvita sellaisia valmentajia, jotka valitsevat oppilaikseen vain kivitalojen yli hyppäämiseen tähtääviä ratsastajia, vaan perinteistä, ratsastajaan keskittyvää ratsastuksenopetusta, jossa ratsastajaan luodaan uskoa ja jossa heidän vanhat vähättelevät uskomuksensa korvataan uusilla. Tätimoodiin hukkuneet tarvitsevat matalan kynnyksen estetunteja. Sellaisiakin valmentajia löytyy, jotka eivät pidä itseään niin tärkeinä ja suurina niminä, etteivät voisi tällaisia tunteja pitää naureskelematta, että nyt tädit täällä vain hyppäävät maahankaivettuja.
Edit klo 11:07: Tekstiä tarkennettu kivitalojen ylihyppäämisen osalta.
Mielestäni aika monet pitävät itseään turhaan tätimoodissa. Tätimoodi on pahimmillaan sitä, että vähätellään omia taitoja ja omaa rohkeutta. Sanotaan, etten minä nyt enää, mutta kyllä minä silloin nuorempana, että annetaan vain nuorison tehdä. Samantyylistä vähättelyä harrastavat lukiolaiset, jotka tulevat lukioon alhaisella keskiarvolla. He ovat jo valmiiksi päättäneet, mitä osaavat ja mitä eivät. Sitten on helppo sanoa, että koska olen paska, en kai voikaan osata. Ja kun se on ääneen sanottu, ei tarvitse enää edes yrittää. Annetaan fiksumpien yrittää; mehän ollaan toivottomia tapauksia.
Moodista vapautumiseen ei tarvita sellaisia valmentajia, jotka valitsevat oppilaikseen vain kivitalojen yli hyppäämiseen tähtääviä ratsastajia, vaan perinteistä, ratsastajaan keskittyvää ratsastuksenopetusta, jossa ratsastajaan luodaan uskoa ja jossa heidän vanhat vähättelevät uskomuksensa korvataan uusilla. Tätimoodiin hukkuneet tarvitsevat matalan kynnyksen estetunteja. Sellaisiakin valmentajia löytyy, jotka eivät pidä itseään niin tärkeinä ja suurina niminä, etteivät voisi tällaisia tunteja pitää naureskelematta, että nyt tädit täällä vain hyppäävät maahankaivettuja.
 |
| Jos olet lapsesta asti odottanut, että saisit oman hevosen, älä nyt hitto vie anna pelkästään muiden tehdä sen kanssa kaikkea sitä hauskaa, mitä olet aina halunnut omalla hevosella tehdä! |
Onneksi omalle kohdalle on löytynyt valmentajia sekä kouluun että esteille, jotka teettävät sopivia tehtäviä ja ymmärtävät ratsastajan halun oppia ja kehittyä ja osaavat iloita ratsukon ylittäessä oman tasonsa.
VastaaPoistaNiin täälläkin. 😊
PoistaMinusta on huvittavaa että puhutaan valmentautumisesta, jos tähdätään tallikisojen HelppoC tai 80cm esteisiin.... Eikös silloin riitä että käydään ihan vaan ratsastustunnilla, joo yksityistunnilla ehkä, jolloin se on tehokasta, mutta en sitä valmentautumiseksi kutsuisi. Silloin edetään suunnitelmallisesti, tähtäin on seuraavassa kaudessa, ei seuraavassa viikonlopussa. Helppo A ja 120cm oli ennenvanhaan perusratsastusta, ei kilpaurheilua. Vähän todellisuudentajua kaivataan taas. Terveisin "Vanhan liiton hevosnainen" Ja jos/ kun joku vetää taas kookospähkinän sieraimeen, niin muistelkaapa Chrisse Wegeliuksen pakinoita... Ratsastus on kivaa, eikä ole häpeä harrastaa, kaikkien ei tarvitse olla kilparatsastajia, harvalla siihen on oikeasti edellytyksiä. Enkä nyt puhu vielä rahasta.
VastaaPoistaMinusta taas ei ole erityisen reilua vähätellä toisten tavoitteellisuutta. Uskoakseni 80cm:n tasolla kilpaileva tavoite on 90 cm:ssä. Ei sitä kannata korkeammalle nostaa noin jos ihan perusteista aloittaa.
PoistaMinä puhun kyllä sekaisin ratsastuksenopetuksesta ja valmennuksesta. Enkä suostu pitämään sitä nolona. Chrisseltä en käy kysymässä, mitä mieltä hän siitä on. Ratsastamisessa pitää olla tavoite. Jokainen päättäköön omalla kohdallaan, mikä se on.
Tämä meni sillä tavalla vähän ohi aiheen, että kirjoitin tämän tekstin nimenomaan kannustukseksi kaikille, joiden tekemisiä vähätellään joko valmentajien/ratsastuksenopettajien/kanssaratsastajien toimesta. Että älkää nyt saakeli luovuttako, vaikka joku vanhan liiton tyyppi naureskelee...
Minusta on myös hassua, että valmentautumisen (tai tavoitteellisuuden ylipäätään) ajatellaan aina tähtäävän kilpailemiseen. Minä olen hiljaisesti hyvinkin kunnianhimoinen ratsastuksen ja oman hevoseni suhteen, mutta onnistumisen mittarit ovat ihan muualla kuin kilparatsastuksessa (eikä vähiten mm. siksi, että en allekirjota tämän päivän kilpa(koulu)ratsastuksessa arvostettavia asioita). En kuitenkaan koe, että kävisin ratsastustunneilla, koska tavoite on kehittää ratsukkoa kokonaisvaltaisesti, niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin ominaisuuksia.
PoistaSaivarrellaan sitten! Tähän voisi pilkkua viilaamalla vetää myös mukaan sen, että monessakaan paikassa, missä tätien yksityiskuljettimet asuvat, ei ole ratsastustunteja. On vain valmennuksia silloin, kun valmentajat tontilla käyvät. Silloin se on enemmänkin valmentautumista kuin tunneilla käymistä..tavoitteilla tai ilman.
PoistaNiin, sanojahan nämä vain ovat. Yksityishevosten kohdalla opetus tosiaan muuttuu valmennukseksi, vaikka ihan samoista asioista on kysymys. Ja silloin kun hevonen on kuitnekin joka kerta sama, on mahdollista keskittyä tavoitemielessäkin asioihin ihan toisella tavalla kuin silloin, jos käydään ratsastuskoulun tunneilla.
PoistaKun on tällainen iältään keski-ikäinen täti ja vieläpä, jolla on ollut n. 20 vuuden tauko aktiiviratsasstuksessa...luetaan armotta monesti"vain" tätiratsastelijaksi. Olen nuorena yli 20 vuotta omistanut(vahnemmat maksaneet tietysti aluksi)kilpahevosia, joilla valmentautunut ja kilpaillut kansallisella tasolla, esteratsastuksessa.
VastaaPoistaNyt mulla on 4 vuotta sitten hankittu suomi-polle, jolla harrastan, valmentaudun ja kilpailen... ensin aloitettiin 50 cm tasolta ja ollaan edetty 90 cm tasolle ( hui seon paljon pikkusuokille ja aralle tätille!)Kisoissa vanhat tutut, joita en ole aikoihin tavannut kyselevät, että lapsiako olen täällä luotsaamassa... No en! Ihan ite kilpailen!! ( Mun aikuiset pojat eivät ole kiinnostuneet ratsastusharrastuksesta vaikka eläimistä muuten kovasti tykkäävät). Nimin. aikuinen ratsastaja, joka ottaa homman tosissaan, mutta ei vakavasti :)
Upeeta, anna palaa! Minä luonnehtisin itseäni samalla tavalla. Otan homman tosissani, mutta en vakavasti. Silti se hiukan kismittäisi, jos joku vähättelisi sitä mitä teen. Että tuossa nyt vähän jumppailet ja luulet, että se on oikeaa tekemistä.
PoistaTuosta kirjoituksesta tuli muuten mieleen, että 20 tai 30 vuotta sitten ihan perinteisten ratsastuskoulujen ratsastajatkin kilpailivat helposti kansallisella tasolla ja opetushevoset olivat sellaisia, että niillä hypättiin kevyesti 110cm ratoja, ja aina AM5- uusinnalla.
Mutta se perusratsastus. Se kehittyi, jos oli kehittyäkseen. Lapset ja nuoret olivat taatusti rohkeampia ja liikunnallisempia kuin monet nykyisin, mutta kyllä se varmaan sellaista possujunakaahotusta pitkälti oli.
Nykyisin on tuntiratsastajien kilpailut erikseen. Enne kaikki olivat samoissa kisoissa.
Se on vaarallista kun jämähtää moodiin jossa ei uskalla tehdä jotakin - estehyppelyä tai maastoilua esimerkiksi. Tai ei kehtaa mennä kisoihin. Tilanteen korjaaminen voi vaatia paljon työtä ja rohkaisevaa valmennusta.
VastaaPoistaToisaalta nyt kun oma valmentaja on kisannut hevosellani, niin on se kukkahattuilukin kivaa. :D
Talven missiona on joka tapauksessa oppia ratsastamaan paremmin ja kerätä varmuutta etenkin esteillä. Täten miellän itseni tavoitteelliseksi, mutta en välttämättä tule ikinä olemaan viimeisen päälle kilparatsastaja tai tuhmien hevosten kesyttäjä.
Vähän sama juttu. Minä olen monta vuotta saanut iloita valmentajista, jotka jaksavat uskoa minuun ja tekemisiini, vaikka se ei kauhean korkealla tasolla tapahdukaan. Ja ehkä juuri siksi minä olenkin vähän edistynyt.
PoistaMinäkään en ole kilparatsastaja enkä tuhmien hevosten kesyttäjä. Mutta tällainen ihan kiva kasiplus. Sekin vaatii minulta töitä.
Mä olen myös ihmetellyt sitä että tietyn iän ylitettyään osa ratsastajista ei voi enää kisata esteitä tai koulua muutakuin liki metrin luokissa tai vähintään 2-tason kisoissa.
VastaaPoistaItselläni on pihassa ex-ravureita suokki ja lv ja aion tehdä niillä kyllä juurikin mitä huvittaa. Ei alkoholistiperheen lapsella ole ollut mahdollisuutta kisata nuorempana tavoitteellisesti tai kisata lainkaan. Oma hevonen tuli hommattua vasta kun alkoi lasten tekeminen joten mahdollisuutta kutisti ajanpuute. Nyt vasta ollaan jokunen vuosi oltu siinä tilanteessa että ajallisesti ja rahallisesti on ollut mahdollista hommata opetusta ja kilpailla.
Tämänhetkiset hevoset kun eivät mitään kerrostaloja hyppää niin hyppään sitten sitä mistä ne tällä hetkellä yli menevät. Kisaan kokemusta kartuttaakseni vaikka 50cm luokkia lähitallin kisoissa niin kauan kunnes joku sen iän perusteella tulee päin naamaa kieltämään.
Se hyvä puoli tässä ikääntymisessä on, että ei ihan hirveästi enää haittaa mitä muut ovat harrastamisestani mieltä :)