sunnuntai 7. elokuuta 2016

Rohkeuden kääntöpuoli

"Ei rohkea hevonen ole helppo ratsastaa", sanoi kokenut kenttäratsastaja minulle, kun rohkeammasta hevosesta vuosia sitten haaveilin. "Kun hevosella on oma pää ja valmius tehdä rohkeita ratkaisuja, joudut tekemään paljon töitä siinä, että se luottaa sinuun niin, että odottaa sinun päätöstäsi. Mutta kun sen saa kuntoon, sellainen hevonen pelastaa sinut rohkeudellaan sitten, kun sinä teet virheen."

Rohkeat hevoset yleensä ovat hyviä suorittajia - kunhan ne saadaan odottamaan. Tämä tapahtuu ihan perusratsastusta parantamalla. Rohkeiden hevosten selässä matkustaminen kostautuu nopeasti, sillä kun nämä hevoset huomaavat, että niitä ei ratsasteta, ne ottavat ohjat omiin käsiinsä. Rohkeista tulee helposti vaarallisia. Sitten ne tekevät äkkiarvaamatta asioita, joilla on ei-toivottavia seurauksia.

Nyt minulla siis on se rohkea hevonen. Sellainen kuulostaa näin sanottuna jokaisen toivehevoselta: mennään maastoon, hypätään mitä vain, liikkuu omalla moottorilla, ei säiky puskia jne. Päde ei kuitenkaan ole mitenkään helppo hevonen, vaikka sen kanssa voi tehdä melkein mitä vain. En olisi uskaltanut ostaa sitä heti Tintin jälkeen, sillä kontrasti vanhasta pomminvarmasta hevosesta nuorehkoon pommiin olisi ollut liian suuri eikä kukaan valmentaja olisi taatusti suositellut sen ostamista silloin. Nyt kuitenkin tuntui, että tällainen haaste olisi mahdollinen. Amatöörinä en myöskään olisi ikinä ostanut tätä hevosta itselleni jonnekin puskan perälle ja yrittänyt kuvitella selviäväni sen kanssa ilman ammattilaisten apua. Tällä hevosella on oltava joka päivä samat selkeät säännöt, joista ei saa lipsua mihinkään. Entisen hevosen kanssa kesti 45 minuuttia saada se käynnistymään, tämän kanssa menee 45 minuuttia saada se keskittymään. Lopputulos on kyllä molemmissa palkitseva.


Tintin poismenon jälkeen ratsastukseni eteni melkoisesti ratsastuskoulun tunneilla. Sain ratsastaa hevosia, jollaisia en ikinä uskaltaisi ostaa itselleni, mutta joilla sain ratsastaa valvovan silmän alla. Tintin kanssa olin käynyt tunneilla ehkä kerran viikossa; hevosettomana minun oli mahdollista käyttää rahani ratsastustunteihin. Ratsastin hevosteni välissä puolitoista vuotta ratsastuskoulun tunneilla 2-3 kertaa viikossa. Olihan se selvää, että siinä tuli toisenlaista varmuutta ja ehkä vähän taitojakin. Suosittelen samaa jokaiselle ja haluan rohakista etenkin niitä, jotka haaveilevat omasta hevosesta, hankkimaan itselleen vuokrahevosen sijaan useamman vakitunnin ratsastuskoululta. Se vie paljon enemmän eteenpäin kuin itsenäinen ratsastelu. Erilaisia hevosia oppii ratsastamaan vain ratsastamalla erilaisia hevosia. Laiskahkon hevosen jälkeen vireä voi tuntua koeratsastuksessa ihanalta, mutta arki voi iskeä päälle kuin märkä rätti, jos työkaluja tai apua vireän hevosen ratsastamiseen ei olekaan.

Päätin kirjoittaa tämän tekstin, koska puolitutut ja tutun tutut ovat kyselleen lähipiiriltäni Päden heinäkuisen katoamistempauksen jälkeen, olenko ostanut itselleni liian vaikean hevosen. Lähipiiri on saanut selitellä, että en ole. Päde nyt vain on tuollainen velikulta. Ja eikös jokainen tipu hevoseltaan joskus? Nummelan ponitalleissa yhteistyö on tietysti saumatonta ensi metreistä lähtien. Juuri yhtä kirjaa tyttärelleni luin ja muistin, miten selvästi tämä mantra on niissä iskostettu lukijan päähän: kaltoin kohdeltu hevonen ja sen pelastava teinityttö. Ruusukkeita ja suuria tekoja, tiedättehän. SIlläkö me menemme vielä aikuisenakin eteenpäin? Että kaikki tapahtuu automaattisesti ja kuuluu ruusunpunainen klik, jonka jälkeen ei ole mitään vaikeuksia? Se on aika paljon odotettu kavioliitolta. Avioliitosta nyt puhumattakaan.

Mutta ymmärrän toki, että mahdolliset vaikeutemme kiinnostavat. Toisia ne kiinnostavat vertaistukimielessä, toiset ovat puhtaasti uteliaita ja toisista olisi vain hirvittävän mukavaa lukea, että homma menisi meillä ihan pieleen. Nämä jälkimmäiset ovat yleensä jollain tapaa tuttuja, sillä ei tuntemattomia kiinnosta epäonnen toivominen tuntemattomille.

Rouva Fiksula kiittää mielenkiinnosta treenejänsä kohtaan. Hiljaa hyvää tulee.

10 kommenttia:

  1. Mulla on ylläpidossa 15 vuotias hintsun alle yhden tähden kenttäruuna, ja allekirjoitan muuten kaikki väitteet rohkeasta hevosesta. Eddie on maailman lupsakin herra käsitellä, kuljettaa, ratsastaa ilman satulaa riimussa radalla, läpi kengurulaumojen (yllättäen, australialaishevoset pelkää kenguruita just niinkun suomiputet hirviä ja peuroja, tai noh, osa ei pelkää ollenkaan) ja mitä vielä.

    Ajattelin ensin tällaisen kaiken kokeneen kaverin olevan mitä täydellisin opetusmestari itselleni, kun peruutuspeilissä on noin 10 vuoden ratsastustauko takana. Tämä hevonen ei pelkää joo, mutta se on valtavan itsepäinen, haluaa päättää itse tahdin - yleensä joko urku auki tai harvakseltaan silmät puol ummessa ravista käyntiin valuen - ja muodon ja mitä tehdään. Ja sitten kun se ei saa sitä mitä haluaa niin alkaa järkyttävä jänisloikka ympäri kenttää ku ottaa pannuun. Pää viskoo ja häntä heiluu. Hevonen joka on kokenut tietää milloin töitä EI tarvitse tehdä ja tätä mieltä hän lienee suurimman osan ratsastusajastaan.

    Ulkopuoliselle vähemmän kokeneelle se näyttää helposti hyvältä - hevonen on niin kovin forward, kaula kuin wc-ankalla ja etujalat huitoo. Kuitenkin koko takapuoli hakkaa maata kuin ompelukone ja mistään oikeasta työnteosta ei puhettakaan. Ja jumasgega kyllä muuten hyppää mihin tahansa tai minkä yli tahansa, muttei siedä sitä että tilanteeseen puututaan ratsastajan toimesta (en tykkää kiitolaukkahyppäämisestä).

    No, kuitenkin, vähitellen on saatu tätä lukkoa auki mutta on se ottanut aikansa. Osittain fyysisistä ongelmista johtunut "tikittäminen" ja haluttomuus oikeaan, rentoon peräänantoon on saatu ratkaistua mutta tota luonnepuolta on hankalaa ja hidasta muuttaa. Vähitellen sitä rentoutta ja yhteistyötä ja hevosen oppimista odottelemaan mun merkkejä sen itse mielummin ennakoidessa on saatu kerrytettyä, mutta helppoa se ei oo. Kaikki mitä kirjoitit samoista säännöistä ja rutiineista toimii meilläkin - mä ratsastan joka kerta pysähdyksiä, käynninlisäystä, ensin kiemurauraa suorin käännöksin ja sitten taivuttamalla vastaan, ravi-käynti siirtymät, ympyrällä taipuminen, pohkeenväistö ja sit voidaan alkaa miettimään työntekoa. Jos joku näistä ei meinaa irrota niin esim laukkaamaan ei päästä haha. Mutta tuloksia tällä staililla kyllä saa.

    Mun valmentaja sanoo että me ollaan täysin uudelleenkoulutettu tätä hevosta nyt 9 kuukautta - hän kun on hieman vireänä ja hurjan rohkeana hevosena saanut aika paljon sileällä anteeksi sen kovan maasto-osuuden helppona suorittajana. Ja oikeastaan siellä maastossakin sitä ei ole koskaan pistetty ruotuun vaan ennemminkin nautittu kyydistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau. Upeasti ootte edenneet.

      Oon muuten ollut Australiassa ratsastusretkellä, jolla oli "Kangaroo guarantee". Ja kyllä, nähtiin kenguruita. Ne hevoset eivät tietysti niitä säikkyneet, kun niiden tehtävä oli viedä turistin kenguruita katsomaan. Me näytimme kenguruita ihastellessamme varmaan yhtä idiooteilta kuin aussit olisivat nähdessään poroja.

      Poista
  2. Kiitos. Haluan ehdottomasti lukea kokemuksistasi jatkossakin. Itse hankin viehättävän ex-ravurin reilu puoli vuotta sitten. Ja vaikka se on entiseen tammaani verraten sikakiltti maassa, niin ratsastaa pitää koko ajan, muuten niitä omia ratkaisuja tulee.
    On himpun verran nöyryyttävää ratsastaa kumppareilla, sivuohjilla, thiedemaneilla välttääkseen pään noston pilviin ja kiitoravilähdöt. Kun en nyt kuitenkaan ole aivan nuori ja nopea reaktioissani näissä minulle uusissa ja oudoissa tilanteissa.
    Kun hevoseni lähtee, pelästyn minä ja sitten hevonen pelästyy reaktiotani ja omaa itseään ja sitten mennään. Muuten hevoseni ei juuri pelkää isosti mitään tai ainakin tutustuu uuteen nopeasti.
    Olen nyt antanut itselleni, hevoselle ja ratsuttajalle aikaa, kiitos hyvien ystävien joilta saan tukea tässä projektissa. Ehkä parissa vuodessa meistä tulee twohearts - tai sitten joku muu saa hänestä oikein kivan ja reippaan ratsun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaa ja kärsivällisyyttä sekä selvät säännöt.

      Tuon viimeisen ääneen lausumista minä ihailen ja itsekin ajattelen ihan samoin: jos tästä ei tule mitään, niin sitten se voi olla jollekin muulle se oikea. Näinhän se menee elämässä muutenkin. Ei ole pakko olla paskassa suhteessa.

      Poista
  3. Voi että, osaat niin pukea hyvin sanoiksi sen, mitä tämä nuoren hevosen kanssa on ja mitä niin itse tahtoisin kirjoittaa. :D Omanikin on kaikkeen menevä, toki ei niin rohkea maastossa, ettei säiky, mutta menee minne pyydän ja tämän vajaan parin vuoden aikana tästä ex-ravurista on tullut mitä mainoin kaveri. Ja tuo juuri, että 45 minuuttia menee siihen, että sen saa keskittymään, napakymppi!! Nyt kun itse kuljen kepeillä, kiitos hevoseni, joka tähtää ilman kulkusia ensi vuoden kunkkareihin, niin vuokraaja eilen ratsasti pellolla. Kaikki meni hyvin ensimmäiset minuutit, mutta kun ravurit tulivat kärryineen, lopahti kaikki yritykset siihen ja alkoi haikea hirnunta kavereiden perään vielä pitkän aikaa.

    Kokemuksista haluan lukea itsekin, näihin samaistuu, näistä saa hyviä oivalluksia ja olisi itselläni samoja aatoksia kerrottavana, mutta taito puuttuu, mutta kun sinun tekstejä lukee suomenhevosesta, nuoresta ruunasta, sitä lukee tekstiä, mitä itsekin haluaisi tuottaa omasta hevosestaa. Tsemppiä teille, hyvä teistä tulee. Ja meidän kolme ensimmäistä kuukautta olikin sellaista, ettei monikaan olisi uskonut sitä lopputulosta, mikä tästä syöksijästä kuoriutui. Aikaa se vie, toisilla enemmän toisilla vähemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla ja kiitos kehuista kirjoituksia kohtaan. Se on lohdullista kuulla, että on näitä tättähääriä muillakin.

      Poista
  4. Hyvin kiteytetty analyysi rohkeasta hevosesta! Sellaista voisi kutsua myös älykkääksi hevoseksi, ja se ei ole koskaan helppo. Mutta voi sitä juhlaa, sen hetken kun se työskentelee kanssasi.... Minun rohkea on jo 24v ja jäähdyttelee, en siitä koskaan saanut itselleni kouluputtea, vaan jouduin hommaamaan "laihan lainakuskin" jolla oli silmää ja taitoa esteille. Elämäni hevonen, ehdottomasti, ja sen myötä voinkin ratsastajan "uran" pistää pakettiin, yhtä hyvää ei enää löydä.... eikä huonommalla viitsi kopotella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten sama, mitä mieheni on tuumannut koripallosta: ei enää riitä kunto pelaamaan sellaista korista, mitä haluaisi pelata. Ja kaikki myy tympäisee...

      Poista
  5. Hyvin puettu sanoiksi! Samoja piirteitä löytyy myös omasta hevosestani. Se on juuri niin varma kuin ratsastaja on - ei varsinaisesti pelkää mitään mutta voi tosiaan tehdä omia ratkaisuja jos sille annetaan mahdollisuus. Olen kovasti yrittänyt päästä pois "ympyröillä keventelyn" moodista, ja laitan ruunalle vaihtuvia tehtäviä eteen myös silloin kun ratsastan itsenäisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ympyrät on itse asiassa tosi pop. Minä teen sellaista Olympia-kuolainengasympyrää pitkin kenttää: iso, pieni, iso, pieni, pieni ja suuntaa vaihdetaan paljon. :)

      Poista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...