Elämää tallin ulkopuolella

Elämää tallin ulkopuolella. Toiset väittävät, että sitä on. Kerran eräs tuttava väitti nähneensä eräänä aamuna kotonaan suuren valkoisen miehen. Hän kuitenkin ummisti silmänsä ja sulki korvansa ääniltä, eikä miestä ole sen koommin näkynyt. Harhaisen ihmisen elämä ei ole helppoa.

Vaikeinta nimittäin on niillä, jotka antavat aistiharhoilleen vallan: he syöttävät, puhdistavat ja elättävät ihan kummallista ihmislaumaa kotonaan eivätkä kiellä niiden olemassaoloa. Pahinta on, että he myrkyttävät monien muiden kunnon kansalaisten elämää jatkuvasti väittämällä, että nämä oliot ovat totta ja että muidenkin pitäisi ne hyväksyä. "Kyllä se sinunkin aikasi vielä tulee", he manaavat ja yrittävät räpistellä pois mustan aukon imusta.

Tuo musta aukko alkaa tallinpihasta ja imee sisäänsä. Sinne joutuessaan ihminen kadottaa ajantajun, rahantajun samalla, kun hän uppoaa syvemmälle, ajauutuu pidemmälle. Jos hän tähän aikapoimuun joutunut ikinä selviää takaisiin siihen rinnakkaistodellisuuteen, mistä hän on lähtenyt, hän ei palaa sinne samanlaisena kuin ennen.

Hän on nähnyt valon pimeydessä. Ja hänen on pakko päästä takaisin. Mutta ne äänet! Niitä vain harva pääsee pakoon. Yleensä ne huutavat: äiti, milloin sä tulet kotiin? Joko on mun vuoro ratsastaa? Mennäänkö uimahalliin? Miten olisi talliton viikonloppu?

Entäs minä? Minun vuoro! Älä jätä!