sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Syvään päähän

Ajatelkaas, jos teille joskus kävisi niin, että hermostuisitte lapseenne ihan täysin. Olisitte olleet lastenne kanssa monta päivää ilman toista aikuista ja ette olisi tottuneet siihen. Joutuisistte myös hoitamaan hevosta jälkikasvu jatkuvasti mukananne. Kuvitelkaa vielä, että ne lapset eivät nyt sitten olisikaan sellaisia oppikirjalapsia, joita kaikilla muilla on, että hymyilevät ja ovat aina nätisti ja joille voi pakata mukaan värityskirjan, jota ne sitten kiltisti värittävät.

Sitten kuvitelkaa, että olisitte monista syistä ihan rättiväsyneitä. Siis oikeasti. Sitten ottaisitte tosiaan koko revohkan mukaanne tallille ja yrittäisitte ratsastaa hevosen, joka on vähän pöllö. Ei sillä, että kellään teistä olisi sellaista pöllöä hevosta. mutta kuvitelkaa, että se aina moitteettomasti käyttäytyvä ratsunne ei olisikaan nyt sellainen kuin yleensä. Ja sitten kuvitelkaa, että kuusivuotias lapsenne saa murrosikäiskohtauksen ja että te itse taannutte samalle tasolle.

Tämä siis kuvitelmaa vain, koska ei kai kukaan koskaan ole kuullut lapsensa suusta, että minä vihaan sinua ja että minä muutan pois ja vaihdan äitiä ja että siihen lipsahtaisi itseltä, että nyt mene ole hyvä taijotainmuutavalinnaista. Ja että hermostuisitte ihan sikana ja sitten tajuaisitte, että se kaikki tarttuu hevoseen, joka ei tietenkään ymmärrä, että kukaan ei ole vihainen sille, vaan kaahottaa menemään. Aika hurjaa, koska eihän kukaan nyt kai edes yrittäisi ratsastaa vihaisena, koska kaikki tietävät, että vihaisena ei tietenkään saa mennä hevosen selkään. Kuka nyt sellaista yrittäisi ikinä.

Ja sitten kuvitelkaa, että huomaisitte kaiken kaahotuksen, huutamisen ja riidan keskellä, että porukan fiksuin on ollut se kolmevuotias, joka on istunut koko ajan kentänlaidalla ja kysyy nyt silmät suurina: koska minä saan ratsastaa. Ja siltä tulisi tietysti itku, kun sille joutuisi sanomaan, että nyt ei kukaan enää ratsasta. Miksi? Koska äidin pää ei kestä ja kun äidin pää ei kestä, mikään ei onnistu yhdeltään kaksi- tai nelijalkaiselta äidin ympärillä.

Eihän tällaista nyt koskaan kellekään kävisi. Eihän? Laulatte aina vain, että äideistä parhain mä oon. Selviätte luonnostaan syvässä päässä, koska osasitte uida ennen kuin olitte nähneet vettä.

Zelda Rantala kuvasi verryttelyä lauantaina.

15 kommenttia:

  1. Ah. Niin tuttu tunne. Joskin olen aina keskenäni tuon 3-vuotiaan kanssa, joka ei millään tahdo aina ymmärtää, miksei voi ratsastaa. Ja sit tuleekin kiukku. Ellei tilannetta ehdi pelastaa netflixillä (joka sekään ei aina toimi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkäs teet sitten, kun se lapsi haluaa ratsastaa eikä laisinkaan katsoa sitä ohjelmaa. Kun katsoisikin sitä ohjelmaa! :D

      Poista
  2. Kenellekään ei myöskään koskaan käy niin että vastaavassa tilanteessa mutta kotona, huutaa sille, ei 6- vaan 4 vuotiaalle niin että pieni alkaa itkemään ja sitten hyppii tasajalkaa ja huutaa että älä @&&€@f& siinä pillitä...

    VastaaPoista
  3. Pisteet sulle. Mää en edes yritä ratsastaa, jos lapsi on samaan aikaan samalla tontilla. ;) Ei siinä kestä äidin pää. Eikä hevosen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä lapset on mukana vain pakosta. Nyt oli sellainen tilanne ja totta kai se menee heti alusta asti pieleen. Yksi lapsi mukana menee vielä ihan mukavasti.

      Poista
  4. Kuka nyt lapselleen voisi hermostua �� nimim.13v yksin kasvattanut yh... mutta Hei...karavaani kulkee ja koirat haukkuu,nykyään me harrastetaan yhdessä...tosin voin kertoa,ettei sekään aina mene ihan kuin elokuvissa eikä itkulta eikä hammasten kiristykseltä selvitä ja teinikohtaukset ovat joskus niin villejä että teinin tasolla on sekä äiti että tytär... ��

    VastaaPoista
  5. Meidän äiti saattoi joskus hermostua ihan kertakaikkiaan. Silloin äiti ei muutenkaan ollut ihan oppikirjavanhempi. Kun oltiin broidin kanssa vähän vähemmän ihania ehdoin tahdoin, kertakaikkisesti kypsyneen äiteen viimeinen uhkaus kuului seuraavasti:
    "JA JOS NYT ETTE OLE KILTISTI, MÄ MYYN TEIDÄT MUSTALAISILLE!" Minuun tämä pelote toimi joka jumalan kerta, koska osasin visioida naapuristossa asuvan romanimiehen hakevan minut ison juuttisäkin kanssa. Mielikuvassani ukkeli heitti minut säkkiin, säkin olalle ja lähti tiehensä.
    (Kirj.huom. äidilläni tai minulla ei ole mitään romaneja vastaan.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla siskoni uhkailivat tuota samaa. Olisivat antaneet minut sängyn kanssa myös kavereilleen. ;-)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Joo, kukaan ei ole ainoa, vaikka siltä aina välillä tuntuukin.

      Poista
  7. Ensimmäisen issikkamme kanssa minulla oli kolme lastani mukana tallilla. Nuorimmainen oli tuolloin vajaa 7-vuotias, seuraava 9, kolmas 11. Ja kyllä sitä koeteltiin äidin hermoja juuri kun olit selässä ja lapset kentällä mukana. Tulihan siitä välillä jotain, mutta kyllä se vain sellaista säätämistä oli. Sitä kun oli ajatellut, että yhdessä tekeminen on mukavaa, mutta eihän se niin mene. Kaaos lisääntyy, mitä enemmän muuttujia mukana on. :D

    Mutta samaistuin tekstiisi ja kiitos tästä kirjoituksesta. Mukava lukea blogia, missä arki tulee todesti esiin hevosen kanssa ja voi myötäelää ne tunteet, mitä omassakin hevoshistoriassa on käynyt. Vaikea niitä on ollut myöntää, mutta sinä osaat ne pukea sanoiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Harrastaminen lapset mukana oli kyllä piru paljon helpompaa edellisen hevosen kanssa. Tämä Tötterö vaatii täyden keskittymisen. Sitten kun jollain on pissahätä ja muuta, niin homma helposti levähtää. SIksi harrastan mieluummin ilman lapsia, JOS se vain on mahdollista.

      Poista
  8. Ahhhhh..... Sen takia me uidaan enimmäkseen kesäisin. Kaikki ovat iloisia!:)

    VastaaPoista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...