En etsinyt meille perhehevosta. En usko, että löytyisi hevosta, joka soveltuisi kaikkeen, eli kilpailukäyttöön, alkeisratsuksi sekä talutusratsuksi. Tai jos löytyisi, sellainen ei sopisi lompakolleni, koska sellaisille olisi varmasti paljon kysyntää. Ostin Päden itsekkäästi itselleni harrastuskaveriksi enkä suunnitellut laittavani sen selkään muita perheenjäseniäni. Äiti ratsastaa nyt. Unelmat eivät kuole.
Pädessä on luonnollisesti ominaisuuksia, jotka teettävät minulle töitä. Ei se mikään mahdoton hevonen ole, mutta omapäinen ja rohkea. Sellaiset piirteet tuppaavat olemaan alkeistunnilla haitaksi, mutta kenttähevoselle ne ovat etu. Hevosen valinnassa pätee sama sääntö kuin puolisonvalinnassakin: täydellistä ei ole, mutta pitää yrittää löytää sellainen, jonka epätäydellisuuttä pystyy sietämään. Sitä paitsi aika moni etsii sellaista prinssiä, mihin omat rahkeet eivät ihan riitä. Entinen valmentajani tapasi sanoa, että harva saa ratsastaa unelmiensa hevosta. Siksi on opeteltava ratsastamaan niitä, mitä on tarjolla.
 |
| Itsepäinen pässi ja hänen hevosensa. |
Päde on siitä ihana, että kyllä se talutusratsuna toimii ja seistessään tallinkäytävällä lasten harjatatvana se on tosi rauhallinen. Olen ottanut tavaksi, että tytär saa parina päivänä viikossa ratsastaa minun jälkeeni. Homma toimii niin, että koko ratsastukseni ajan tytär kinuaa kentän laidalla "Äiti, joko nyt on mun vuoro? Joko se nyt kuuntelee sua? Joko mä saan? Miksi sä saat aina enemmän ja ensin?" Lisäksi vaaleanpunainen pikkuneiti vaihtaa aktiivisesti paikkaa koko ajan ja hyppii kentänlaidalla olevia esteitä. Keskittymisrajoitteisen hevosen kanssa tämä on hyvää harjoitusta ja hermoheikon äidin pinna venyy. Sekä hevonen että minä yritämme sulkea ulkomaailman pois ja keskittyä tekemään sitä, mitä olemme tekemässä. Olemme molemmat kyllä kehittyneet. Paitsi että on päiviä, jolloin ei paljoa naurata. Silloin sitä ajattelee, että moni saa puuronsa helpommalla.
Tyttärenni on ollut innokas tallikaveri. Se on tietysti sääli, ettei hänen voi antaa opetella hevosen käsittelyä Päden kanssa. Esimerkiksi taluttaminen ei onnistuisi Tinttihän seisoi kuin tatti, vaikka sen ympärille olisi kääritty serpentiiniä. Päde sanoo moikka ja lähtee menemään. "Jos ei kerta kukaan komenna, niin minä päätän varmaan sitten itse, minne mennään." Siinä se on tuon hevosen isoin haaste: kontrolli ja kuuliaisuus. Tai paremminkin niiden ruosteisuus.
 |
| Ei tehtävissä Päden kanssa. |
 |
| En kuuna päivänä taluttaisi Pädeä lapsen kanssa. |
Olen minä kuulkaa kisakalenteriakin jo vähän katsellut. Siihen tarkoitukseen Päde on hankittu enkä ollut hevoskaupoilla laisinkaan valmis ajattelemaan, että siitä lähtisin tinkimään. Pitää vain toivoa, että pysymme ehjinä. Sehän se tämän lajin kääntöpuoli aina on, että jotain voi tapahtua hevoselle, ratsastajalle tai molemmille. Siksi yritän olla ahnehtimatta kaikkea mahdollista vielä tälle kesälle. Päde on vasta 7-vuotias. Meillä on toivottavasti vielä paljon aikaa yhdessä. Sitä paitsi jos se tuosta aikuistuu, siitä voi tulla vielä näppärä ratsu lapsilleni, jotka ovat nyt vasta 3- ja 6-vuotiaita.
Tosin monet lupailevat, että suokit eivät aikuistu. Se taas tarkoittaa, että minä saan pitää sen kokonaan itse!
 |
| Päde vaaleanpunaisten pygmien käsittelyssä. Karsinassa se pyörii niin paljon, ettei lapsia voi päästää sinne harjaamaan, |
Mutta arvaa kuinka vaikeaa on käydä touhuilemassa kahden ihanan karvaisen shetlanninponin kanssa ja yrittää selittää viisveelle, että näitä ei voi lapset harjata, taluttaa tai halia koska ne voi singahtaa ilmaan ihan hetkessä... Jotenkin tuo tyttö ymmärtää ison hevosen ollessa kyseessä, että homma voi käydä hankalaksi, mutta näiden pienempien kanssa saa olla silmät selässä ettei likka mene niitä pusuttelemaan turvalle... :D
VastaaPoistaMutta arvaa kuinka vaikeaa on käydä touhuilemassa kahden ihanan karvaisen shetlanninponin kanssa ja yrittää selittää viisveelle, että näitä ei voi lapset harjata, taluttaa tai halia koska ne voi singahtaa ilmaan ihan hetkessä... Jotenkin tuo tyttö ymmärtää ison hevosen ollessa kyseessä, että homma voi käydä hankalaksi, mutta näiden pienempien kanssa saa olla silmät selässä ettei likka mene niitä pusuttelemaan turvalle... :D
VastaaPoistaOmasta näkemyksestäni suomenhevosissa löytyy niin monelaista. Nuoret tosin osaavat häslätä ja vaikka omani on alunalkaenkin ollut rauhallinen ja vakaa, on lisäksi vielä ääniherkkä, joten reaktiot voivat olla nopeat, mutta ei lähde paikalta.
VastaaPoistaTeilläkin on vielä niin matka alussa, että tilanne voi muuttua. Suokit ovat viisaita ja oppivaisia, mutta ei se vara venettä kaada. Omani oli alussa vauhdikas ja enpä olisi uskaltanut laittaa lasta kyytiin. Vuosi takaperin jo ratsastusta aloitteleva, 10-vuotias tyttö kokeili esteitä ja hyvin menivät. Lisänä vielä, että omallani ex-ravurilla ei vielä vuosi takaperin kovin paljon esteitä oltu edes hypätty.
Ja mukavaahan se on, että omasta hevosesta löytyy pilkettä silmäkulmassa, vireyttä ja eteenpäinpyrkimystä. Näiden kanssa kaikki on mahdollista, samassa paketissa vireä kisaheppa, lasten kanssa halittava ja rauhallinen hepo. Siitä ne oppivat. Se näissä suokeissa on jännä kun ne oppivat ja haluavat oppia nopeasti.
Minun Selma on myös ääniherkkä, mutta varsasta asti ollut lempeä, kiltti, kuuliainen ja nöyrä. :) Siinä on kisahevonen ja lapsenopetusratsu samassa. Sattui helmi löytymään kun parivuotiaana rääpäleenä sen ostin. :D
PoistaKatsotaan tilanne uudelleen vuoden päästä, veikkaisin että joku edellä kuvatuista voi teillä jo onnistuakin kunhan pääsette kunnolla kavereiksi ;)
VastaaPoistaVuosi yhdessä tekee ihmeitä. Oman ruunan kanssa vuosi sitten alkoi taival, se ei ollut ratsastettu ollenkaan ja ruunattu 5vuotiaana eli alkuvuodesta kun minä ostin sen kesällä. Vuodessa se on oppinut kantamaan ratsastajaa kaikissa askellajeissa, sen kanssa voi tehdä mitä vaan ja osallistua mihin vaan ja pari päivää sitten tyttäreni 9v ratsasti sillä itsenäisesti tunnin käyntiä ja ravia. Toki itse istuin kentänreunalla. Vuosi sitten tämä tuntui todella kaukaiselta ajatukselta kun alettiin harjoittelemaan ihmisen selkään kiipeämisiä.
VastaaPoista