Silloin kun minä olin lapsi...
Lapsena ratsastuskoulussa ratsastettiin paljon ilman satulaa. Jos oli kovat pakkaset, tunteja ei suinkaan peruttu, vaan satulat otettiin pois, jotta pysyttäisiin lämpiminä. Usein ohjelmassa oli pyyhkeenryöstöä tai jotain muuta mukavaa humpsuttelua ja sikinsokin laukkaamista. Ehdotapa tätä vuonna 2016 niin kaikki saavat paskahalvauksen, koska viiden loimen alle huolellisesti peiteltyjä hevosia pakkanen puree persuuksista ja sittenhän ne pukittavat. Tällaisesta ei 90-luvulla puhunut kukaan. Ilman satulaa ratsastaminen pelasti paleltumiselta, oli kivaa ja paransi tasapainoa. Usein kesälläkin kinuttiin, että saadaanko mennä ilman satulaa. Yleensä sa, mutta kaikki sama piti tehdä, mitä muutkin, mutta ei sitä tarvinnut erikseen sanoa. Niin itsestäänselvää se oli.
Olemme tyttäreni kanssa lukeneet Tikkumäen talli -nimistä kirjaa. Siinä lapset menevät uittamaan hevosia luonnollisesti ilman satulaa. Tekstissä kuitenkin tähdennetään, että ilman satulaa ei pitäisi mennä kuin käyntiä, koska hevosen selälle ei satulatta ratsastaminen tee hyvää. Satulan tehtävä onkin jakaa ratsastajan painoa tasaisesti hevosen selkään. Ja kun painoa tulee kymmeniä kiloja lisää ja jousto selästä vähenee, niin eipä se hevosen liike yleensä satulatta ratsastamalla parane. Hirveän suuri harmi.
Ajat muuttuvat. Lapsena minulle opetettiin sellainenkin juttu, että hevoset säikkyvät aukeilla paikoilla ja rauhoittuvat metsässä, missä tuuli ei sekoita niiden päätä. Tänä päivänä monet eivät uskalla viedä hevosiaan maastoon, koska ne kuulemma säikkyvät jo kentällä, että mitenkäs sitten maastossa kävisi. Siellä ne voisivat sitten vaikka törmätä puuhun ja se olisi vaarallista.
P.S. Tiedättekö, mistä tietää tulleensa vanhaksi? Siitä, että aloittaa lauseensa kuten minä otsikoin tämän postauksen. Ja uskoo siihen vielä itsekin.
Olemme tyttäreni kanssa lukeneet Tikkumäen talli -nimistä kirjaa. Siinä lapset menevät uittamaan hevosia luonnollisesti ilman satulaa. Tekstissä kuitenkin tähdennetään, että ilman satulaa ei pitäisi mennä kuin käyntiä, koska hevosen selälle ei satulatta ratsastaminen tee hyvää. Satulan tehtävä onkin jakaa ratsastajan painoa tasaisesti hevosen selkään. Ja kun painoa tulee kymmeniä kiloja lisää ja jousto selästä vähenee, niin eipä se hevosen liike yleensä satulatta ratsastamalla parane. Hirveän suuri harmi.
Ajat muuttuvat. Lapsena minulle opetettiin sellainenkin juttu, että hevoset säikkyvät aukeilla paikoilla ja rauhoittuvat metsässä, missä tuuli ei sekoita niiden päätä. Tänä päivänä monet eivät uskalla viedä hevosiaan maastoon, koska ne kuulemma säikkyvät jo kentällä, että mitenkäs sitten maastossa kävisi. Siellä ne voisivat sitten vaikka törmätä puuhun ja se olisi vaarallista.
 |
| Aikuinen nainen ilman satulaa aukealla paikalla. |
P.S. Tiedättekö, mistä tietää tulleensa vanhaksi? Siitä, että aloittaa lauseensa kuten minä otsikoin tämän postauksen. Ja uskoo siihen vielä itsekin.
Näinhän se meni. Ei taideta nykyratsastuskouluissa ottaa enää kiitolaukkakilpailuita ympäri kenttää, ilman satulaa tietenkin?! :D
VastaaPoistaTässä ollaan lainaponin kanssa menty kuukauden päivät pelkästään ilman satulaa, koska vanha satula oli täysin epäsopiva eikä uutta ole löytynyt. Kuukauden aikana ponin ravi ja laukka ovat parantuneet huimasti, keskiaskellajit ovat löytyneet ja aiemmin tahmea poni tarjoaa itse temponlisäyksiä. Ja pukittelu on loppunut. On kuitenkin menty ihan normaalit treenikuviot, käyty koulutunneilla, tehty vastalaukkaympyröitä ja vaikka mitä. Kevyttä ravia en jaksanut kyllä tunnilla edes yrittää, ennenvanhaan sitäkin paineltiin ihan surutta menemään, satulalla tai ilman. :D
Että ei se ilman satulaa ratsastaminen nyt niin pahasta voi olla. ;) Ainakaan jos vertaa huonolla satulalla ratsastamiseen. Bonuksena ei oo kesähelteellä kuuma kun voi painella paljain varpain ja tulee hyvää vatsalihastreeniä! :D
Me päästiin. jopa ottamaan kiitolaukkakisat Lappeen raviradalle kerran. Muistan kun kyyneleet valuivat silmistä. Ensin ilosta ja sen jälkeen siksi, etten ollut varma, pysähtyykö poni. Pysähtyi se. Eikä hevonen nyt omasta laumastaan kauas lähde.
PoistaJa ennen oli kaikki paremmin.... Sekin on viissiin vanhuuden merkki!? Mutta luulen että silloin opittiin hevosihmisiksi, ratsastajiksi, eikä vaan harrastajiksi joka kerran viikossa kiipeää valmiin ratsun selkään, kopottaa aidatulla kentällä hillitysti ja hallitusti, ei putoa koska nykyään ei saa pudota, siitähän voisi tulla paha mieli ja baletti/pianonsoitto/bailalatino, tai mitkälie viisi muuta viikkoharrastetta, kärsiä.... Minulla on aitaamaton kenttä joka rajoittuu metsään, kahdella sivulla on oja, ja ajatelkaa, joskus siellä tuulee! Mutta olenkin vanha akka joka kävi ratsastuskoulussa silloin kun sanottiin "ravia mars!" Ja sitten ravattiin, tai itkettiin ja ravattiin, mutta myös opittiin ratsastamaan, melkein millä vaan... Huh.. Anteeksi vuodatus!
VastaaPoistaSiinä on itse asiassa mielenkiintoinen kysymys: Ei 80-90-luvullakaan paljoa yksilöllistetty, ryhmät oli isoja ja kaikki tekivät samaa. Ratsastamassa käytiin kerta viikossa ja silti opittiin. Vai väitänkö näin siksi, että itse opin? Ehkä joku muu oli kauhusta jäykkä eikä oppinut. Mutta silloin kenenkään ei ollut pakko ratsastaa, jos pelotti. Osa ihan vain lopetti. 😉
PoistaTaitavat nuo päteä vain ratsastuskouluihin. Itse vetelen suokilla villiä kiitolaukkaa ja kierrellään ympäri kyliä pompahdellen. Ja tietysti ilman satulaa ;)
VastaaPoistaOli noissa ryhmissä varmaan eroa silloin aikoinaankin. Ei varmaan ihan joka ryhmässä tehty samaa. Lapsena sitä katseli muutenkin lähinnä oman napansa ympärille. En muista, että ketään olisi pelottanut, koska MINUA ei pelottanut. Sellaisia lapset ovat. 😊
Poistaihan hirveetä ajatella intiaanien hevosia, niillähän oli selät ihan sökönä ja ne varmaan säikkyivät ihan sikana... Hepona!!! ARGH!!! :P
VastaaPoistaHevoset selvisivät, intiaaneista ei tavallaan voi sanoa samaa. Kiitos valkoisen miehen.
Poista