Ostit sitten suokin
Jos en olisi viime kesänä rakastunut Alavuden ratsastuskoululla Lentoveikkoon, en olisi kuuna päivänä ajatellut haluavani itselleni suokkia. Ennen Tinttiä ajattelin kyllä, että minulle sopisi suokkiruuna. Ostin sitten täykkäritamman, vähän vahingossa. Nyt haaveilin pitkään täykkäristä ja ostin suokkiruunan ja vielä melko pienen sellaisen. Miten siinä niin kävi?
Suomenhevonen ei ole kovin trendikäs kilparatsu. Vai onko sittenkin? Perinteisesti suokki on ihmisten mielestä ravuri tai puskaratsu eli ei oikeastaan kelvollinen kuin niille, jotka eivät osaa ratsastaa. Suokki on kylmäverinen ja kohlo. Ehkä siitä voi paremman puutteessa saada ihan pätevän kouluratsun, mutta eihän ne esteitä hyppää. Monen ajatus on se, miten Ellikki kommentoi ostostani instagramissa: "Teit kulttuuriteon. Olet se naapurintäti, joka ostaa suomenhevosen ihan siksi, että on ihana omistaa suomenhevonen."
Suokeissa lienee se vika, että ne eivät kiinnosta kilparatsuina. Tämä johtunee siitä, että näppärimmät estesuokit ovat yleensä aika pieniä, lähes pienhevosia. Pädelläkin on säkäkorkeutta vain 148cm. Melkein ponikokoisena se ei kiinnosta aikuisia. Tällaisten suokkien vitsaus on sekin, että ne eivät koostaan huolimatta ole lastenratsuja. Jos kisaradalla näkee suokin, sen selässä harvemmin näkee juniorin.
Miksi sitte Päde? En etsinyt suomenhevosta, mutta Päden myynti-ilmoitus kutkutti ja katsoin sen monta kertaa. Laitoin jopa hupimielessä eräälle tutulle viestin, että mitä jos ostan tästä ponin! Päde kuitenkin oli myynnissä lapsuuden kotikaupunkini vieressä, joten otin yhteyttä henkilöön, jolla Päde oli myyntivälityksessä ja sovin koeratsastuksen äitienpäiväviikonlopulle, jonka vietimme Lappeenrannassa. Kun kiipesin Päden kyytiin, tajusin klassisesti heti, että tämä hevonen on minun. Se tuntui samalta kuin se poni, jolla lapsena sain ratsastaa ja jota en saanut omakseni, vaikka kovasti halusin. Hyppääminenkin tuntui samalta. Minua nauratti ihan koko ajan.
Lupasin palata asiaan pian ja kaksi viikkoa myöhemmin sovin uudesta koeratsastuksesta, jolloin ajoimme Etelä-Karjalaan minua rutkasti kokeneemman ystävän kanssa. Illalla olin tehnyt hevoskaupat. Jos nämä olivatkin oleet melkein ensitreffit alttarilla, niin käytinpä ainakin asiantuntijaa apunani.
Niin. Ostin sitten suokin. Miten täykkäritamma vaihtui yhtäkkiä suokkiruunaan? Koska Päde ei tunnu suokilta. Koska se tuntuu lapsuuden unelmalta. Koska minua naurattaa joka kerta, kun näen Päden saati että kiipeän sen selkään. Koska Päden kanssa kaikki tuntuu olevan mahdollista. Ei helppoa, mutta mahdollista.
Päde on 7-vuotias ruuna. Tähtään sen kanssa kenttäradoille. Meillä on vielä paljon tekemistä, etenkin koulupuolella, mutta kyllä kenttähevonen ostetaan sillä perusteella, että se hyppää hyvin ja innokkaasti.
Ja sitä Päde onkin: innokas, reipas, älykäs, yritteliäs, sopeutuva, seurallinen ja mukava pieni hevonen. Minun hevoseni. Me olemme molemmat isomahaisia (toistaiseksi), lyhytjalkaisia (ikuisesti) ja äänekkäitä (eteläkarjalaisia). Ja me nauramme paljon ja uskomme pystyvämme mihin vain.
Suomenhevonen ei ole kovin trendikäs kilparatsu. Vai onko sittenkin? Perinteisesti suokki on ihmisten mielestä ravuri tai puskaratsu eli ei oikeastaan kelvollinen kuin niille, jotka eivät osaa ratsastaa. Suokki on kylmäverinen ja kohlo. Ehkä siitä voi paremman puutteessa saada ihan pätevän kouluratsun, mutta eihän ne esteitä hyppää. Monen ajatus on se, miten Ellikki kommentoi ostostani instagramissa: "Teit kulttuuriteon. Olet se naapurintäti, joka ostaa suomenhevosen ihan siksi, että on ihana omistaa suomenhevonen."
Suokeissa lienee se vika, että ne eivät kiinnosta kilparatsuina. Tämä johtunee siitä, että näppärimmät estesuokit ovat yleensä aika pieniä, lähes pienhevosia. Pädelläkin on säkäkorkeutta vain 148cm. Melkein ponikokoisena se ei kiinnosta aikuisia. Tällaisten suokkien vitsaus on sekin, että ne eivät koostaan huolimatta ole lastenratsuja. Jos kisaradalla näkee suokin, sen selässä harvemmin näkee juniorin.
Miksi sitte Päde? En etsinyt suomenhevosta, mutta Päden myynti-ilmoitus kutkutti ja katsoin sen monta kertaa. Laitoin jopa hupimielessä eräälle tutulle viestin, että mitä jos ostan tästä ponin! Päde kuitenkin oli myynnissä lapsuuden kotikaupunkini vieressä, joten otin yhteyttä henkilöön, jolla Päde oli myyntivälityksessä ja sovin koeratsastuksen äitienpäiväviikonlopulle, jonka vietimme Lappeenrannassa. Kun kiipesin Päden kyytiin, tajusin klassisesti heti, että tämä hevonen on minun. Se tuntui samalta kuin se poni, jolla lapsena sain ratsastaa ja jota en saanut omakseni, vaikka kovasti halusin. Hyppääminenkin tuntui samalta. Minua nauratti ihan koko ajan.
Lupasin palata asiaan pian ja kaksi viikkoa myöhemmin sovin uudesta koeratsastuksesta, jolloin ajoimme Etelä-Karjalaan minua rutkasti kokeneemman ystävän kanssa. Illalla olin tehnyt hevoskaupat. Jos nämä olivatkin oleet melkein ensitreffit alttarilla, niin käytinpä ainakin asiantuntijaa apunani.
Niin. Ostin sitten suokin. Miten täykkäritamma vaihtui yhtäkkiä suokkiruunaan? Koska Päde ei tunnu suokilta. Koska se tuntuu lapsuuden unelmalta. Koska minua naurattaa joka kerta, kun näen Päden saati että kiipeän sen selkään. Koska Päden kanssa kaikki tuntuu olevan mahdollista. Ei helppoa, mutta mahdollista.
Päde on 7-vuotias ruuna. Tähtään sen kanssa kenttäradoille. Meillä on vielä paljon tekemistä, etenkin koulupuolella, mutta kyllä kenttähevonen ostetaan sillä perusteella, että se hyppää hyvin ja innokkaasti.
Ja sitä Päde onkin: innokas, reipas, älykäs, yritteliäs, sopeutuva, seurallinen ja mukava pieni hevonen. Minun hevoseni. Me olemme molemmat isomahaisia (toistaiseksi), lyhytjalkaisia (ikuisesti) ja äänekkäitä (eteläkarjalaisia). Ja me nauramme paljon ja uskomme pystyvämme mihin vain.
Oi miten ihanaa! Päde kuulostaa ihastuttavalta hyvän mielen hevoselta. Onnea ihan kauhiasti!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaErittäin hyvä valinta. Olen seurannut blogiasi pitkään ja aina mietin että miksi tuo ihminen ei vaan hommaa hyvää suomenhevosta itselleen :D Sinussa on sitä jotain suomalaista härkäpäisyyttä, kykyä nauraa enemmän itselle kuin muille ja jos muut nauraa sinulle niin itse naurat vielä lujempaa. Kykyä purra hammasta ja ei vaan yrittää uudelleen vaan tehdä uudelleen,huolimatta siitä että ei se välttämättä ihan vieläkään ollu justiinsa. Ja sit nauraa taas ja jatkaa tekemistä. Suokkitätinä voin sanoa, onneksi olkoon loistokaupoista ja aion ehdottomasti jatkaa blogisi seuraamista. Ja nauraa, itselleni.
VastaaPoistaVOi kiitos. On ne helmiä. Oma ainakin on. <3
PoistaMinä 14 v. Olen kisannut aktiivisesti ja vähän vähemmän aktiivisesti suokeilla n. 4 vuotta. Oma jääräpää tuli reilu puoli vuotta sitten ja on kyllä ihan superbest hevonen 😍 http://www.tuskantoivo.blogspot.fi
VastaaPoistaJes, poikkeus vahvistakoon säännön!
PoistaMinä olin epäluuloinen ja hieman halveksuva suokkeja kohtaaan niin kauan, kun en semmoisiin ollut tutustunut ratsastaessa. Ratsastusleirillä semmoisen ratsukseni sain ja se oli maailman ihanin reipas, herkkä ja tasaisenliikkeinen puksutin! Se olikin ratsuni loppuleirin ja seuraavan vuoden kävin tällä tallilla yksityistunneilla ihan vain saadakseni ratsastaa sillä. Oli surullista kun se lähti ja anoin ensimmäistä kertaa omaa hevosta, tietysti juuri sitä.
VastaaPoistaPari vuotta sitten palasin tallille vakituiseksi ratsastajaksi. Eipä aikaakaan, kun tutustuin toiseen suokkiin: 170cm 5 -vuotias herttainen suokinjärkäle. Olihan se aika raaka ratsunhommia opetellessaan ratsastuskoulussa eikä hypätäkään osannut, mutta minä päätin estetunneillani opettaa sen esteiden saloihin. Toisella hyppykerrallamme menimme estekisoissa ristikkoluokan ja saimme clear round ruusukkeen. Vuoden kuluttua koulun kisoissa napsimme ykkös- ja kakkossijojen ruusukkeita 80cm luokissa erästä hylkyä lukuunottamatta ja muutkin jo silloin sillä hyppäsivät tunneilla ja kisoissa. :) Se on ihan huippu herrasmies, yrittää aina parhaansa, vaikka olisi vaikeakin paikka esteillä ja on aika hellyyttävä sellaisena. Ei siis kieltele juuri koskaan. Nyt siitä on tullut tosi näppärä hyppääjä ja osaa jo itse ajatella ja pelastaa tilanteita. Voi kunpa olisi oma ja voisi tähdätä korkeammalle ja vaikka helppoon kenttäluokkaan!
Myös pari muuta suokkia löytyy tältä tallilta. Toinen on näppärä hyppääjä kanssa ja toinen taitavempi koulupuolella.
Ei todellakaan mitään turhia ratsuja nuo suomenhevosset ole. Taipuvat monenlaiseen ja aika pitkällekin. Haaveilin ennen friisivarsan kasvattamisesta. Nyt mietin, että olisikohan ihan vain se suokki järkevämpi ratkaisu, että pääsisi hyppäämäänkin enempi. Haaveilen, että omistaisin semmoisen ratsun, kun tuo leiripuksuttimeni oli. Ja silloin taidan minäkin vain hihitellä niin kuin sinäkin. :)
Onnittelut hyvästä valinnasta ja onnea tulevaisuuteenne!
Kiitos. Siinäpä se. Jos jotain ei tunne, sitä on helppo arvostella. Kunnon suokki on parempi kuin tusinapuokki.
Poistahyvin lohkaistu :-)
PoistaOnnittelut oikein hyvästä valinnasta! Kaikkea hyvää teidän treeneihin :)
VastaaPoistaKiitos! Ilon kautta!
PoistaMielestäni kirjoituksesi on inasen vanhentunut käsitys suomenhevosesta. Jos aiemmin pidettiinkin suomenhevosia vain tätien harrastepeleinä, niin nykyään esim. suomenhevosten koulu-SM:t on täynnä toinen toistaan nimekkäämpiä ratsastajia.
VastaaPoistaSuomenhevosen ratsuominaisuudet jalostuvat koko ajan ja parhaat yksilöt ovatkin jo todella hienoja. Eli älä väheksy ostostasi. Suomenhevonen hieno valinta! ja luonne on mitä kultaisin ja nöyrin.
Kuulin, että ulkomainen tuomari oripäivillä (jossa suomenhevoset olivat ekaa kertaa mukana) oli kommentoinut suomenhevosten luonnetta äärimmäisen yritteliäänä ja nöyränä, mutta jos ne tekevät virheen, ne hätääntyvät. Mielestäni tämä on hyvä kuvaus.
Eli tuhannesti onnea ja rutkasti menestystä! Kertakaikkisen hieno valinta :-)
Samaa ajattelin itsekin. Vaikka olenkin perinteinen puskatäti ja suokki itselläni, mutta niin monipuolinen rotu. Arvostus lähtee meistä omistajista ei siitä, mikä on oletettu yleinen mielipide.
PoistaOi ei, tuliko teille tästä se kuva, että väheksyn ostostani ja hevostani? Pitänee treenata kirjoittamista. :D
PoistaOnnea omasta Pädestä!
VastaaPoistaVaikka olen vannoutunut pv tyyppi, niin pakko myöntää nykyään olevan tosi hienoja suokkeja. Ei olisi mikään ihme jos oma ruunani haluaisi oikeaksi kilpahevoseksi, niin sen tilalle tulisi sutjakka suokki.
(Onneksi ruuna ei osaa haluta muuta kuin heinää ja herkkuja)
Taitaa olla jokaratsun ammattitauti haluta heinää ja herkkuja. Tosin Päde haluaa myös paahtaa menemään. :D
PoistaSuomenhevoset nimenomaan on niitä trendiratsuja! Ja kenttäsuokit varsinkin ;)
VastaaPoistaJoko mätsäilit, miten liila sopii vaaleaan karvaan? :D
No itse asiassa oon tässä kallistumassa sellaiseen turkoosinvihreään... ;-)
PoistaAivan ihanan näköinen tyyppi. Suokit on ihan parhaita. Onneksi olkoon!
VastaaPoistaHän on ihana. Päästän sen kanssa vielä monet kirosanat, mutta varmasti myös tirautan onnenkyyneleitä. :)
PoistaAivan ihanasti kirjoitettu :-) Minulla ei ole suomenhevosta, vaan arabiristeytystamma ja sillä ja Pädellä ei varmasti ole mitään muuta yhteistä, kun pieni koko. Ihanan suloinen hevonen ja toivotan teille molemmille onnea kenttäuralla.
VastaaPoistaKiitos. :) Näin viime yönä unta, että olin ilmoittaut meidät KEravalle kisoihin loppukesästä. saas nähdä, oliko ennenuni. Kvaalit pitäisi tietysti saada kasaan. Jos ei tänä vuonna, niin ensi vuonna sitten.
PoistaOnnea oikein paljon! Aivan mahtavaa.
VastaaPoistaMinustakin tuo mitä kirjoitit suokeista edusti vähän sitä vanhanaikaista ajattelua (jota kyllä jotkut edelleen harrastaa), mutta ymmärsin että kirjoitit vähän karikatyyrin tapaan. :)
Suokin ominaisuudet toki riippuu sen fysiikasta, mutta näillä nykyään tyypillisillä sopusuhtaisilla suokeilla varmasti eniten vaikuttaa se, kuinka ammattimaisesti ne on ratsastettu ja koulutettu. Haaveilin aikoinaan liinaharjasta suokkitammasta, joka myös hyppäisi. Se lähti siitä, että ajattelin suokkien olevan keskimäärin terveempiä kuin pvt, joilla on jos jonkinmoista kremppaa. Ja suokit on nättejä. Löysinkin nuoren sellaisen Ritja Jalkaselta kokeiltavaksi kesällä 2008, hän on kasvattanut suokkeja ratsuksi Saksaan, jossa niille on kysyntää. Tämä ihana tamma oli irtohypytyksissä vedellyt 130 cm sarjoja ja ratsastaessa liikkui niin kevyillä painoavuilla, ihan ajatuksen voimalla, enhän minä osannut sellaista ratsastaa. Raukka tietysti kuumeni kun oli tällainen liikaa häsläävä siellä selässä. Tuosta on aikaa ja varmasti sellaisen nuoren kanssa tänä päivänä pärjäisin, mutta se ihanuus oli jätettävä osaavammalle ihmiselle silloin. Nyt vuosia myöhemmin onkin sattumusten summana oma hevonen sitten toiseen äärilaitaan eli täykkäri-NF risteytys mallia silakka. :D
148 cm piensuokkihan on poni, jos virallinen mittautulos on, mistä voi olla sekin hyöty, että se voi sopia myös kisaamaan poniluokissa alaikäisen kanssa. Viime viikonlopun kisoissa näin kyllä lapsia/nuoria tällaisten puikoissa. Lisäksi ponit on näppäriä uusinnoissa, kun ne kääntyy heppoja tiukemmin. Kunhan ei päästä sitä lihomaan. :D
Ja pienellä ratsastan itsekin, max 155 cm on tämä mun "ponny". Oikein passelin kokoinen mulle.
Että onnea vielä, jään mielenkiinnolla seuraamaan miten homma etenee.
Virallista mittaustulosta ei ole, mutta onhan tässä aikaa. Ehkä se vielä toimii lasteni ensimmäisenä kisaratsuna jossain vaiheessa.
PoistaTiedän tuon tunteen, että tekee mieli hevosta, joka on itselle vähän liikaa. Täällä useamman kerran viime vuosien aikana esillä ollut Herra Herkkä Macho oli sellainen. Ihana ratsu, mutta vähän sellainen paha poika, jonka kanssa vain pidetään hauskaa, mutta joka ei ole kavioliittoainesta. ;-)