Entä jos pilaan sen?

Pädeä ei ole ratsastanut toistaiseksi muut kuin minä itse. Tämä johtuu siitä, että olen halunnut tutustua hevoseen mahdollisimman hyvin itse. Haluan tietää, miltä Päde tuntuu millaisenkin rasituksen jälkeen, koska olemmehan me uusia toisillemme. Vasta kun tunnen sen itse, voin kertoa siitä jotain toisillekin.

On käynyt selväksi, että väsyessään Päde laittaa silmään vouhotusvaihteen. Siinä voisi olla riski kuvitella, ettei se olekaan väsynyt. En haluaisi pilata kivan hevosen intoa tehdä asioita korvat tötteröllä vain sillä, että erehdyn tulkitsemaan sitä väärin. Kaikista meistä väsymys ja rasitus ei näy ulos ihan samalla tavalla. Väsyneenä kaikki meistä tekevät virheitä ja loukkaantumisriski kasvaa. Ei ole millään tavalla tavatonta, että ostetaan hevonen kisakunnossa ja aletaan tehdä hirveällä innolla kaikenlaista ja sitten tadam, hevonen onkin rikki. Pettyneet ihmiset sitten syyttelevät hevoskauppiaita, tallinpitäjiä, valmentajia, varusteita ja ympäröivää maailmaa. Että ei se ollutkaan kisakuntoinen, vaikka luvattiin. Parempi olisi uuden hevosen kanssa aloittaa tutkiskellen ja tutustuen, melkein kuin tyhjästä. Hyvä kunto on tavallaan hirveän vaikea asia määrittää.

Ensimmäiset hypyt vetisellä kentällä. Kuva Erica Lilja

Tässä kaikessa on kuitenkin toinen puoli. En pelännyt Tintin kanssa moniakaan asioita. Se oli aikuinen hevonen ja ihan valmis minun tarpeisiini, kun sen ostin. Nyt minulla on 7-vuotias hevonen, joka on ihan erityyppinen. Se on hirvittävän mukava, mutta on sillä omaakin tahtoa. Siksi minua vaivaa jatkuva epäusko siitä, että jotenkin pilaan sen joko ratsastamalla tai lepsuilemalla. Olen kahdessa viikossa mahdollisesti väsyttänyt valmentajaystäväni jopa vainoharhaisella pohdinnallani siitä, mikä oli hyvästä ja mikä ei ja olenko tehnyt oikeita ratkaisuja.  Että pienin askelin ja paljon pitkäkehtoista kävelyä ja lihakset kasvavat levossa ja pidetään vapaapäiviä, mutta aina kun tehdään, tehdään oikein. Ei lepsuilla.

Höntsäilyä kentällä ilman satulaa.

On hirveän vaikea pysyä kärsivällisenä hevosen kunnon kohottamisen kanssa, mutta samaan aikaan kuitenkin olla lepsuilematta. Sekään ei olisi tavatonta, että kaltaiseni tuore hevosenomistaja alkaisi loputtomasti ylitulkita hevosta, että voivoi kun se on väsynyt ja voivoi kun se ei halua nyt tehdä ja varmaan se on jumissa nyt, joten tilataan hieroja ja akupunktio ja muut eikä esimerkiksi aleta ratsastaa sitä kunnolla, kun "ei se halua liikkua oikein ja se on varmaan satula tai suitset tai kuolaimet tai auringon asento".. Sitten lopulta käsissä on hevonen, jolle ei pidetä kuria itse ja jonka selkään ei uskalleta päästää ketään sitä "pilaamaan", kun kukaan ei ymmärrä kuitenkaan, miten hieno ja herkkä se on.

Se kun on kuitenkin vain hevonen eikä mikään mussukka. Rajat silläkin pitää olla. Siksi minä aion jatkaa valmentajaystäväni piinaamista enkä aio loputtomiin pidättää itselläni oikeutta ratsastaa Pädeä ylhäisessä yksinäisyydessäni. Pähkinästäni riittää muillekin purtavaksi enkä minä sitä pilaa, kunhan tutustun hevoseeni ja kuuntelen itseäni viisaampia. Ja myös itseäni. Järjen ääni muistuttaa, kun homma alkaa lähteä lapasista.

Poni pukitti ja lähti käsistä. Äiti nauraa nyt. Kuva Erica Lilja