lauantai 18. kesäkuuta 2016

Entä jos pilaan sen?

Pädeä ei ole ratsastanut toistaiseksi muut kuin minä itse. Tämä johtuu siitä, että olen halunnut tutustua hevoseen mahdollisimman hyvin itse. Haluan tietää, miltä Päde tuntuu millaisenkin rasituksen jälkeen, koska olemmehan me uusia toisillemme. Vasta kun tunnen sen itse, voin kertoa siitä jotain toisillekin.

On käynyt selväksi, että väsyessään Päde laittaa silmään vouhotusvaihteen. Siinä voisi olla riski kuvitella, ettei se olekaan väsynyt. En haluaisi pilata kivan hevosen intoa tehdä asioita korvat tötteröllä vain sillä, että erehdyn tulkitsemaan sitä väärin. Kaikista meistä väsymys ja rasitus ei näy ulos ihan samalla tavalla. Väsyneenä kaikki meistä tekevät virheitä ja loukkaantumisriski kasvaa. Ei ole millään tavalla tavatonta, että ostetaan hevonen kisakunnossa ja aletaan tehdä hirveällä innolla kaikenlaista ja sitten tadam, hevonen onkin rikki. Pettyneet ihmiset sitten syyttelevät hevoskauppiaita, tallinpitäjiä, valmentajia, varusteita ja ympäröivää maailmaa. Että ei se ollutkaan kisakuntoinen, vaikka luvattiin. Parempi olisi uuden hevosen kanssa aloittaa tutkiskellen ja tutustuen, melkein kuin tyhjästä. Hyvä kunto on tavallaan hirveän vaikea asia määrittää.

Ensimmäiset hypyt vetisellä kentällä. Kuva Erica Lilja

Tässä kaikessa on kuitenkin toinen puoli. En pelännyt Tintin kanssa moniakaan asioita. Se oli aikuinen hevonen ja ihan valmis minun tarpeisiini, kun sen ostin. Nyt minulla on 7-vuotias hevonen, joka on ihan erityyppinen. Se on hirvittävän mukava, mutta on sillä omaakin tahtoa. Siksi minua vaivaa jatkuva epäusko siitä, että jotenkin pilaan sen joko ratsastamalla tai lepsuilemalla. Olen kahdessa viikossa mahdollisesti väsyttänyt valmentajaystäväni jopa vainoharhaisella pohdinnallani siitä, mikä oli hyvästä ja mikä ei ja olenko tehnyt oikeita ratkaisuja.  Että pienin askelin ja paljon pitkäkehtoista kävelyä ja lihakset kasvavat levossa ja pidetään vapaapäiviä, mutta aina kun tehdään, tehdään oikein. Ei lepsuilla.

Höntsäilyä kentällä ilman satulaa.

On hirveän vaikea pysyä kärsivällisenä hevosen kunnon kohottamisen kanssa, mutta samaan aikaan kuitenkin olla lepsuilematta. Sekään ei olisi tavatonta, että kaltaiseni tuore hevosenomistaja alkaisi loputtomasti ylitulkita hevosta, että voivoi kun se on väsynyt ja voivoi kun se ei halua nyt tehdä ja varmaan se on jumissa nyt, joten tilataan hieroja ja akupunktio ja muut eikä esimerkiksi aleta ratsastaa sitä kunnolla, kun "ei se halua liikkua oikein ja se on varmaan satula tai suitset tai kuolaimet tai auringon asento".. Sitten lopulta käsissä on hevonen, jolle ei pidetä kuria itse ja jonka selkään ei uskalleta päästää ketään sitä "pilaamaan", kun kukaan ei ymmärrä kuitenkaan, miten hieno ja herkkä se on.

Se kun on kuitenkin vain hevonen eikä mikään mussukka. Rajat silläkin pitää olla. Siksi minä aion jatkaa valmentajaystäväni piinaamista enkä aio loputtomiin pidättää itselläni oikeutta ratsastaa Pädeä ylhäisessä yksinäisyydessäni. Pähkinästäni riittää muillekin purtavaksi enkä minä sitä pilaa, kunhan tutustun hevoseeni ja kuuntelen itseäni viisaampia. Ja myös itseäni. Järjen ääni muistuttaa, kun homma alkaa lähteä lapasista.

Poni pukitti ja lähti käsistä. Äiti nauraa nyt. Kuva Erica Lilja


8 kommenttia:

  1. Hyvä siitä tulee :) Ja on se kyllä kivan näköinenkin :)

    Onko muuten lähiaikoina tulossa Pädellekin oma esittelysivu? Mä olen jo pari kertaa ehtinyt sellaista kaipailla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On se vaan ihan helmi. <3

      Kyllä minä jo sitä sivua aloittelin, mutta sitten tuli tenkkapoo, että enhän minä tätä hevosta vielä niin hyvin tunne.

      Poista
    2. Paat vaan perustiedot ja muutaman kuvan ja täydennät sitten myöhemmin :)

      Poista
  2. Hyvännäköinen kinkku se on, oon vähän kade! Tuommoinen hurmuriblondi. Mielenkiinnolla jään seuraamaan kehittymistänne. Onnea on oma poni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toden totta. Toiveet ja tavoitteet on tietysti korkealla. Pää pilvissä ja silleen. :D

      Poista
  3. Mä niin muistan ton tunteen, ostin omani kuusivuotiaana viime kesän lopulla. No, en tiedä tuosta pilaamisesta, sitä sit loppujen lopuksi tulee eteen kaikenlaista ja ratsukko hitsautuu yhteen ja asia lakkaa lopulta vaivaamasta mieltä. Yksi kokenut hevosenomistaja sanoi minulle että nuori on kiva, kun se sitten muokkautuu peffan alla juuri omanlaiseksi. Tähän kommenttiin lopetin panikoinnin pilaamisesta. What ever happens, se on sellainen kun mun peffan alle sopii. Näin siinä on käynyt, kehitytään yhdessä, hevonen on kyllä melko erilainen kuin viime syksynä, mutta aivan mainio. Olen vaan pitänyt huolta että otan tosi paljon valmennusta, enemmän vielä silloin syksyllä, ja koko ajan on ratsuttaja ratsastanut kerran viikossa.
    Ps. Kun se on nuori, tee monipuolisesti. Käy vapaapäivän sijaan pienellä maastokävelyllä, jos vaan kerkeät tallille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vertaistuesta. 😊

      Yritän kivasti rikkoa kaikkia ratsastusrutiineja jatkuvasti. Että välikäynteinäkin voidaan käydä kiertämässä talli ja palataan sitten hommiin. Tosi paljon me tehdään nimenomaan maastossa.

      Poista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...