Elämäntilanneystävyydestä
Lukioikäisenä ystävät olivat kaikki kaikessa. Vannottiin, ettei ystävyyden väliin tule yksikään mies eikä mikään muukaan asia. Kun oli asunut samalla paikkakunnalla lapsesta asti ja opiskellut samalla luokalla samojen ihmisten kanssa koko ajan, oli helppo puhua ikuisen ystävyyden puolesta. Friendship never ends.
Nuo nuoruusiän ystävyyssuhteet ovat sellaisia, jotka ovat kestäneet välimatkoja, erilaisia elämntilanteita ja erilaisia elämäntapoja. Muutto opiskelujen perässä toiseen kaupunkiin antoi kuitenkin esimakua siitä, mitä on elämäntilanneystävyys. Opiskelujen päättymisen ja työpaikkojen vaihtumisen jälkeen, äitiyslomista nyt puhumattakaan, on joutunut väkisin huomaamaan, että valtaosa aikuisiällä solmituista ystävyyssuhteista pysyy yllä vain samankaltaisen elämäntilanteen tai elämäntavan ansiosta; on tallituttuja, leikkipuistotuttuja, työkavereita, naapureita. Kaikki he ovat ihmisiä, joiden läsnäolo on todella tärkeää niissä puitteissa, joissa heidän kanssan viettää aikaa, mutta joita ei koskaan tule tavattua muissa ympyröissä. Miksikö? Koska aika, koska puheenaiheet.
Nuorempana koin valtavasti syyllisyyttä siitä, etten pystynyt levittämään todellisen ystävyyden määritelmän täyttäviä verkkoja kaikille elämänalueille. Ensimmäisessä aikuisiän työpaikassani tuntui luontevalta tutustua uusiin työkavereihin myös työpaikan ulkopuolella. Sitten ostin hevosen ja sain lapsia. Jokainen tietää, miten nuo kaksi asiaa vaikuttavat spontaaneihin terassikäynteihin. Käyn todella harvoin missään muualla kuin töissä ja tallilla.
Hätkähdin joskus, kun eräs keski-ikäinen hevosenomistaja tavoilleen uskollisesti töksäytti meille talliystävyydestä puhuneille, että ketkä meistä muka ovat oikeasti ystäviä keskenään. "Täällähän me vain näitä hevosia hoidetaan ja jutellaan, mutta kuka muka haluaisi nähdä ketään tallin ulkopuolella?"
Uskallan sanoa, että tätä kyseistä päivänsädettä en ole hirveästi ikävöinyt, mutta aika monia tallilta tuttuja elämäntilanneystäviä olen. Tämä hevosjuttu nyt kuitenkin on aikuisen elämäni pysyvin ja pitkäkestoisin juttu heti parisuhteen ja perheen jälkeen. Hevosharrastus yhdistää eri ikäisiä ihmisiä ammattiin ja muuhun elämäntilanteeseen katsomatta. Ei sitä pidä vähätellä sanomalla, että täällä me vain hevosia hoidetaan eikä muuten haluta toisiamme nähdä.
Eihän meillä kellään ole mitään muuta!
Nuo nuoruusiän ystävyyssuhteet ovat sellaisia, jotka ovat kestäneet välimatkoja, erilaisia elämntilanteita ja erilaisia elämäntapoja. Muutto opiskelujen perässä toiseen kaupunkiin antoi kuitenkin esimakua siitä, mitä on elämäntilanneystävyys. Opiskelujen päättymisen ja työpaikkojen vaihtumisen jälkeen, äitiyslomista nyt puhumattakaan, on joutunut väkisin huomaamaan, että valtaosa aikuisiällä solmituista ystävyyssuhteista pysyy yllä vain samankaltaisen elämäntilanteen tai elämäntavan ansiosta; on tallituttuja, leikkipuistotuttuja, työkavereita, naapureita. Kaikki he ovat ihmisiä, joiden läsnäolo on todella tärkeää niissä puitteissa, joissa heidän kanssan viettää aikaa, mutta joita ei koskaan tule tavattua muissa ympyröissä. Miksikö? Koska aika, koska puheenaiheet.
Nuorempana koin valtavasti syyllisyyttä siitä, etten pystynyt levittämään todellisen ystävyyden määritelmän täyttäviä verkkoja kaikille elämänalueille. Ensimmäisessä aikuisiän työpaikassani tuntui luontevalta tutustua uusiin työkavereihin myös työpaikan ulkopuolella. Sitten ostin hevosen ja sain lapsia. Jokainen tietää, miten nuo kaksi asiaa vaikuttavat spontaaneihin terassikäynteihin. Käyn todella harvoin missään muualla kuin töissä ja tallilla.
Hätkähdin joskus, kun eräs keski-ikäinen hevosenomistaja tavoilleen uskollisesti töksäytti meille talliystävyydestä puhuneille, että ketkä meistä muka ovat oikeasti ystäviä keskenään. "Täällähän me vain näitä hevosia hoidetaan ja jutellaan, mutta kuka muka haluaisi nähdä ketään tallin ulkopuolella?"
Uskallan sanoa, että tätä kyseistä päivänsädettä en ole hirveästi ikävöinyt, mutta aika monia tallilta tuttuja elämäntilanneystäviä olen. Tämä hevosjuttu nyt kuitenkin on aikuisen elämäni pysyvin ja pitkäkestoisin juttu heti parisuhteen ja perheen jälkeen. Hevosharrastus yhdistää eri ikäisiä ihmisiä ammattiin ja muuhun elämäntilanteeseen katsomatta. Ei sitä pidä vähätellä sanomalla, että täällä me vain hevosia hoidetaan eikä muuten haluta toisiamme nähdä.
Eihän meillä kellään ole mitään muuta!
Kommenttina tähän:
VastaaPoista"Tämä hevosjuttu nyt kuitenkin on aikuisen elämäni pysyvin ja pitkäkestoisin juttu heti parisuhteen ja perheen jälkeen."
Omalta osaltani sanoisin, että tämä hevosjuttu on elämäni pysyvin ja pitkäkestoisin juttu parisuhteisiin verrattuna perheen jäädessä lähinnä haaveeksi...
Aivan. <3 Monella se on sitäkin. Ja juuri siksi niin pirun tärkeää.
PoistaKyllä sieltä tallilta niitä aitoja ystäviä löytää, ehdottomasti! :) nimim. sain entisen vuokrahevoseni omistajasta uuden parhaan ystävän ja vaikka en ole nyt vuoteen sitä vuokrannut niin olemme silti hyviä ystäviä.
VastaaPoistaIhana kuulla! Harrastukset yhdistävät. Ja samalla tavalla ne lapsuuden ja nuoruuden ystävät ovat voineet olla elämäntilanneystäviä. Koulu yhdistää ja uudet koulut erottavat. Loppujen lopuksi juuri harrastusten parista löytyy eniten samankaltaisia ystäviä.
PoistaUudelle paikkakunnalle muuton myötä hevoset ovat olleet puolison kautta tulleiden ystävien jälkeen ylivoimaisesti tärkein linkki, jota kautta olen ihmisiin tutustunut. Ja monista "hevoskavereista" on tullut ihan oikeita ystäviä. Eli olen samaa mieltä, elämäntilanneystävyyttä ei ole syytä väheksyä! Sieltä ne mukana kulkevat ystävät tuppaavat seuloutumaan (mistäpä muualtakaan).
VastaaPoistaSanos muuta. Ajatteleppa, jos harrastaisi vaikka jotain jumppaa. Sitten muuttaisi uuteen kaupunkiin ja kävisi edelleen jumppaamassa. Kuinka vaikea siellä olisi solmia uusia ystävyyssuhteita?
PoistaEipä siellä nimeäni usein ole työpaikan "menolistoissa"... Vietän vapaa-aikani mieluummin hevoseni seurassa kuin ihanien ja oikeasti mukavien työkaverieni seurassa. Mä oikeasti haluan olla hevoseni seurassa ja saan siitä enemmän itselleni kuin teatterireissusta tai vastaavista illanvietoista. Alkuun sitä ehkä joku tai jotkut saattoivat ihmetellä tyylin "etkö taaskaan tule" , mutta nyt kaikki tietävät ja tuntevat jo minut ja harrastukseni eikä sitä sen kummemmin ihmetellä.
VastaaPoistaJossain vaiheessa pohdin kovastikin olenko luonteeltani sittenkin erakko kun mieluummin valitsen illan tallilla...vaan tulin siihen johtopäätökseen etten ole , koska onhan tallilla se oma porukka , jossa viihdyn myös :)
Ne muutamat vapaapäivät tallilta vietän ehdottomasti perheeni kanssa ja mieluiten kotosalla . Ystäväni ja perheenjäseneni tulevat usein jopa tallille seurakseni ja tapaamme siis hevostelun parissa . Se on aivan ihanaa !!
Minulla ihan sama juttu. :)
Poista