Ei ehkä ole olemassa absoluuttisesti täydellistä tallipaikkaa, mutta minun näkökulmastani tallipaikka on kokonaisuus, joka toimii sekä hevosen että se omistaja kannalta. Harva meistä ostaa hevosta pihan koristeeksi, ainakaan kenenkään toisen ihmisen pihan koristeeksi.
Asioita ei ole tässä tekstissä laitettu tärkeysjärjestykseen. Jos voisin saada tämän kaiken Espoossa, tuntisin olevani hevosenomistustaivaassa. En kuitenkaan tiedä, onko tällaista olemassa muuallakaan Suomessa. Useammissa paikoissa asioita onneksi pystyy tekemään itse, jos niitä ei tallin puolesta saa toteutumaan. Se tietysti vaatii aikaa ja vaivaa.
Listasta voisi toki tehdä spesifimmän. En kuitenkaan halua listata, että toivon karsinoissa olevan riittävästi kuiviketta. Sellainen varmasti tekisi mieli mainita, jos on joskus pitänyt hevostaan tallissa, jossa kuiviketta pihdataan.
 |
Uittaminen on kivaa |
- Tiheät ruokintavälit, mielellään vapaa heinä
- Hevosilla kokopäivätarhaus tai tarhaus sään mukaan
- Mahdollisuus valita kuivaheinän ja säilöheinän välillä
- Mahdollisuus ulkoilla laumassa tai ainakin kaverin kanssa
- Loimitus sään mukaan
- Heinäruokinta ulos
- Juotto ulos
- Hyväpohjaiset tarhat
- EU-standardit täyttävä talli ja hyvä talli-ilma
- Laidunmahdollisuus
- Kuivatushuone varusteille
- Varustetila
- Lämmin vesi ja vesikarsina
- Sosiaalitilat (ainakin vessa)
- Maneesi ja kenttä
- Hyvät maastot, joita pääsee koluamaan kaikissa askellajeissa
- Estekalusto
- Maastoesteitä
- Mahdollisuus valmentautua
- Kiva porukka
- Lyhyt tallimatka
- Tallilla joustavat aukioloajat
- Ammattitaitoinen ja kokenut henkilökunta
- Kengitysten ja muiden virka-aikaan tehtävien rutiinitoimenpiteiden valvomiset ilman hevosenomistajan läsnäoloa (tai ainakin lisämaksusta)
 |
Yhteinen heinäkasa |
 |
Maastoesteitä |
 |
Rentoilua porukassa |
 |
Maastoilua yksin |
 |
Omia pikkukisoja |
 |
Pulkkailua perheen kanssa |
 |
Kavereita |
 |
Maastoilua porukassa |
 |
Höntsäilyä ja uusien asioiden kokeilua ilman, että muut saavat paskahalvauksen. |
Voi kuinka just meille ajankohtainen postaus :) unelmien paikka: hyvä,iso,kuiva pihatto,iso vaihteleva pohjainen ulkoalue,pieni ja pysyvä lauma, lämmin vesi myös talvella, kuiva heinä usein jaettuna/slowfeeding (ei vapaa), hyvä pohjainen kenttä,hyvät maastot joilla voi myös ajaa,ammattitaitoinen ja luotettava hoito, rmk-järvenpää välillä mieluiten lähellä rmk. Eipä taida moista olla olemassa? Etsin jatkuu :)
VastaaPoistaKuulostaa minunkin korviini hyvältä! Ehkä joku tallinpitäjä tämän perusteella löytää sinut? Mistä päin etsit? Pk-seudulta?
PoistaKuopiossa ainakin on tuommoinen talli :D
VastaaPoistaOijoi, pitäisköhän pakata kamppeet ja lähteä Savommualle..?
PoistaMeillä on Iisalmessa näiden kriteerien mukaan täydellinen talli��
VastaaPoistaJoo, olis vissiin muutettava... :D
PoistaAika samanlaiset kriteerit kuin minulla, paitsi että en tarvitse maneesia (=en ole valmis maksamaan maneesitallin vuokraa) ja pihatto pitäisi olla.
VastaaPoistaHyvä pihatto on aina hyvä pihatto. Sitä voisin itsekin harkita.
PoistaManeesi ja vesiboxi puuttuu. Muuten jees kaikki omalla pienellä kotitallilla Päijät-Hämeessä :) Hevosia hoidetaan niitten persoonan mukaan, toinen kestää vähemmän toisia asioita, toinen taas toisia. Onnellisuus on pienistä asioista kiinni :) -K
VastaaPoistaTotta. Minäkin olen ollut maneesittomalla tallilla pari talvea. Silloin oli paljon lunta ja toisena kenttää pidettiin kuitenkin tosi hyvässä kunnossa. Se oli hienoa. Ei siinä maneesia kaivannut. Eikä talvella tartte veden kanssa lutata muutenkaan. Minä en kyllä kauheasti lutraa muutenkaan.
PoistaKanta-Hämeessä tällänen! Miinus maneesi. Mutta niitäkin 5min ajomatkan päässä muutamia! :) Kengitykset olen kyllä itse katsomassa... Eihän sitä muuten tiedä mitä siellä kavioissa tapahtuu...
VastaaPoista