Suunniteltu ja tehty

Suunnitteleminen on ihanaa. Opiskeluaikana ihan ehdottomasti paras hetki oli käydä hakemassa yliopiston päärakennukselta uusi lukuvuositarra, kalenteri sekä opinto-opas. Sitten porukalla tupakansavuiseen kahvilaan opintoja suunnittelemaan. Yksi päivä siihen meni ja sen vuoden opinnot olivat toteutusta vaille valmiit. Tiesi taas, mihin tähdätä ja missä on tavoite.

Ei se tietenkään tarkoittanut, että kaikki suunniteltu toteutui. Yhtäkin tieteenfilosofian kurssia siirsin aina vuodella eteenpäin. Eräskin opiskelukaveri aloitti pakolliset kreikanopinnot joka syksy. Kuudes kerta toden sanoi. Nykyisinkin suunnittelen opintoja. Opinto-ohjaajana suunnittelusta tosin on karsiutunut kokonaan se ikävin puoli eli toteuttaminen. Se jää oppilaalle, minä vain autan häntä pääsemään suunnitelman alkuun. Useimmiten asiat eivät tunnu ahdistavilta, kunhan tarkasti laskee, mitä niiden eteen tarvitsee tehdä. On tietenkin tärkeää, että suunnitelmaa tehdä liian raskaaksi. Sellaisen suunnitelman alle kaatuu ihan kuka tahansa

Aika hevosenomistajan on taloudellinen  esterata, jota ratsastetaan kuukaudesta toiseen. Ei voi eikä kannata ratsastaa vain yksi hyppy kerrallaan. T'äytyy hallita koko rata ja varauduttava yllätyksiin.

Pidän työstäni tolkuttoman paljon. Olen päivittäin tekemisissä haaveiden kanssa, joita opintojen loppuunsaattamiseen liittyy.  Aina kun ihminen haaveilee, hän tiedostaa myös pettymyksen mahdollisuuden. Tiedän, että kaikki eivät suhtaudu suunnittelemiseen yhtä suurella intohimolla kuin minä. Jos opinnot takkuavat, niiden suunnitteleminenkin yleensä ahdistaa. Kaikki eivät tykkää käydä ikkunaostoksilla. Silti yksi merkittävä johtotähti miulle on aina ollut se, mitä serkkuni kirjoitti sisareni ylioppilaspäivänä vieraskirjaan: pidä kiinni unelmista, sillä unelmista tulee suunnitelmia ja suunnitelmat on mahdollista toteuttaa. Kun suunnitelma on omassa hallinnassa, siitä voi myös tarvittaessa poiketa. Suunnitelmaa ei oikeastaan voi kukaan muu tulla sanelemaan.

Kun mieheni kerran kysyi, miten olen ajatellut aikatauluttaa sen, jos meille tulee vielä joskus hevonen, minulla oli tietysti esittää suunnitelma. Se tuli kuin apteekin hyllyltä.

Kävisin tallilla edelleen kahtena arki-iltana viikossa, mutta vasta lasten nukkumaanmenon jälkeen. Se ei siis olisi pois perheen yhteisestä ajasta niin kuin ratsastustuntini tällä hetkellä ovat. Yhtenä arkipäivänä ehtisin käydä pikaisesti ennen kuin haen lapset päiväkodista. Yhtenä arki-iltana nappaisin lapset mukaani. Hevonen saisi vapaahkon päivän ja lapset ratsastaisivat. Tätä ei tarvitsisi tapahtua edes joka viikko. Viikonloppuna kävisin aamulla, koska perhe on aamu-uninen. Minäkin olen, mutta hevoset voittavat.

Mutta yhden viikonlopun kuukaudesta minä silti omistaisin perheelleni. Ja esimerkiksi joka kuuden viikon välein järjestäisin kokonaisen viikon niin, etten kävisi tallilla ollenkaan. Ei hevonen silloin seisoisi, mutta järjestäisin kaiken niin, etten ole koko ajan menossa ja tulossa. Se on perheen kannalta raskasta. Tintillä oli aina yksi tai kaksi vuokraajaa enkä näe syytä, miksei mahdollisella uudellakin hevosella olisi. Hevosen pito ja ratsastaminen on meistä jokaiselle kallis harrastus.

Oppilaille sanon aina, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Sen jälkeen muistutan, että puoliksi tehty on kuitenkin vain puoliksi tehty. Vaikka haalisit lukujärjestyksen täyteen ohjelmaa, ei suorituksia tipu ilman sitkeyttä, joka pitää kiinni suunnitelmassa. Keskeneräinen ei ole valmis. Omaan hevoseen liittyvän ajankäytön suunnitteleminen eroaa opintojen suunnittelusta siinä, että siinä tuppaa helposti käymään toisin päin: sitä haluaa uskotella itselleen, ettei aio käyttää hevoseen niin paljon aikaa ja rahaa, mitä siihen todellisuudessa haluaa käyttää ja ehkä käyttääkin.

Monille voi helposti käydä niin kuin opiskelukaverilleni, jolle vasta kuudes kreikankurssi tuotti suorituksen; on vain yksinkertaisesti luvattoman mukavaa unohtua tallille kuusinkertaiseksi ajaksi suunnitellusta.