perjantai 4. maaliskuuta 2016

Värillä on tietenkin väliä

Tulevaisuuden hevoseni kanssa tulen tähtäämään kenttäkisoihin. Tähän kilpailu-uraan liittyvä erityisen tärkeä pohdinta pyörii vaatteiden ympärillä. Kyllä. Kenttäratsastajille tämä on tärkeää. Julkisesti kenttäratsastajat puhuvat vain hevosen fyysisestä kunnosta ja sen merkityksestä, mutta oikeasti he pienentävät pelkokerrointaan miettimällä täydellistä out-fittiä, sillä he saavat vaihtaa asua ihan kypärää myöten jopa kolmesti yhden kilpailun aikana. Omien vaatteidensa lisäksi he vaihtavat satuloita, suojia ja suitsia. Aloitteleva kenttäkilpailija ymmärtää jossain vaiheessa, että hän tarvitsee mukaansa täydellisen arsenaalin sointuvia ja sopivia varusteita. Niistä se uloshylkäys 50cm korkealla tukkiesteellä tullaan muistamaan pitkään.

Tintin kanssa Alavudella 2012. Viininpunainen satulahuopa tuotti onnea. Näin uskoin. Pääsimme maaliin. Viimeisinä.
Itsehän uskon löytäväni hevosen helpommin kuin oman värini. Vihreä kuuluu Mary Kingille, vaikka kukaan tuskin erehtyisi minua häneksi uskomaan Niinisalon metsissä, vaikka miten olisin Täti Vihreä. Täti Punainen antaisi ymmärtää GP-voittoa ja tässä olen vanhanaikainen. Nämä ovat siis lähtökohtaisesti poissuljettuja.

Frakkia en toki tarvitse niihin luokkiin, mitä pystyisin kilpailemaan, mutta ei kai nyt kouluradalle voi ratsastuskengissä ja saappaavarsissa mennä. Tarvitaan saappaat, mielellään mustat tai samanväriset kuin takki. Ei kai nyt muuten. Ja jos takki ei jousta, se päällä ei kannata mennä esteradalle. Vaihdetaan siis takin tilalle turvaliivi. Mutta minkä värinen? Satulahuopaan sointuva tietenkin.

Voisin perustellusti olla väriltäni violetti, Täti Sinipunainen. Se on teologisen tiedekunnan väri ja liturgisissa väreissä katumuksen ja paaston väri. Luoja minua syntistä armahtakoon, että tänne kilparadalle tämänkin hevosen toin ja sen kanssa mokaan.

Lappeenrantalaisena ylioppilashattuni on sisävuoriltaan puna-musta. Ne tosin ovat oikeasti pohjoiskarjalan värit. Ongelma on edelleen punainen, varsinkin yläosassa. Etelä-Karjalan värejä ei kukaan tunnistakaan, mutta opiskeluaikana Wiipurilaisessa Osakunnassa Viipurin värit sini-kelta-punainen tulivat rakkaiksi. Ulkopuolisten mielestä ne tosin näyttävät Romanian lipulta. Niistä saisi veikeän ja värikkään yhdistelmän. Ehkä joku vanha viipurilaisseura haluaisi tukea huikeaa kenttäuraani tämän takia? Oliko Viipurissa kenttäratsastusseuraa? Perustetaan uudelleen!

Onko punainen paha? Ei ainakaan sinisen liivin alla.

Lappeenrannan Rakuuna-perinteen innoittamana voisin pukeutua punaisiin housuihin ja harmaaseen takkiin/turvaliiviin. Sepä saattaisi olla hienoa. Vähän rakuunasuikkaa vielä kypärän silkkiin, niin täräyttäisi Karjalan täti sellaisella rytinällä maaliin, että siinä jäisi jalkoihin monta ryssää, jos nyt näin alatyylinen historiallinen vertaus tässä yhteydessä sallitaan. (Punaiset housut muuten juontavat juurensa siitä, että Suomen Armeijalla ei ollut harmaata kangasta riittävästi ratsuväen tarpeisiin. Venäjän armeijalta oli jäänyt punaista ja housut ovat siksi punaiset, takki harmaa.)

Pirteää turkoosia?
Nykyisin pitäisi ehkä miettiä myös paukkuliiviä, mutta se varmaan pitäisi tilata ulkomailta, jotta saisi turvaliivin värisen. Jos tarkasti valikoidun liivin päälle pukee mustan paukkuliivin, koko tarkoin harkitty tyyli on kadotettu. Saman värin täytyy toistua hevosen maastosuojissa tai sitten niiden on oltava mustat. Vaikka kenttäratsastaja suosisi mustaa, hän on siinä ehdoton. Koskaan ei kannata luulla, ettei värillä ole väliä. Sillä on. Aina. Myös ruusukkeessa, vaikka siinä voidaan joustaa enemmän.

Toisaalta minäkin kyllä voisin pukeutua mustaan. Se sopisi hyvin, koska minulla on muutenkin aina päälläni pelkkää mustaa. On kuitenkaan turha kuvitella, että yhdellekään värittömästi kenttäkisaaville värillä ei olisi väliä. Sillä on. Sen vain pitää olla mustaa.

Kenttäkilpailija tarvitsee asunvaihtorumban takia hyvän groomin. Groomin tehtävä on auttaa pukemis-riisumisleikissä, jonka takia kenttäratsastajien päivät ja kilpailut venyvät pitkiksi. Se taas on osasyy siihen, miksi kenttäkilpailijalla pitää SRL:n suositustenkin mukaan olla kovempi kunto kuin koulu- ja esteratsastajilla. Kestävyyttä, kestävyyttä, beibi!

Syödä ei kenttäratsastajan kannata. Kaikki rahat valuvat hevoseen ja sen varusteisiin. Liikaa ei kannata lihoa tai laihtua tai kisaura on nopeasti ohi. Ei kellään ole varaa uusia tällaista määrää varusteita kovin usein.

Ja siksi se väri pitää päättää tosi tarkasti.

Klassista

2 kommenttia:

  1. Osui ja uppos! Ei kukaan ole erehtynyt minuakaan Mary Kingiksi luulemaan, vaikka näköjään vihreän samaan sävyyn olenkin ihastunut :D Ekana kenttävuonna pukeuduin ruskeaan, mutta se oli niin tylsä, että piti saada kunnon väriä tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen, että taivun tuohon violettiin. Piispallista menoa muutenkin. :D

      Poista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...