Tallilla kylässä

Opin aikoinani kantapään kautta, ettei hevosenomistaja ole koskaan tallin asiakas. Hän on aina kylässä. Sillä ei ole merkitystä, että hän maksaa hevosensa tallipaikasta kovaa maksua. Tallipaikka on hevosen, ei sen omistajan. Kun menet hevosesi luokse, menet aina kylään.

Kyläilyyn asennoituminen helpottaa kummasti kanssakäymistä ja toimimista tallilla. Ei meistä kukaan mene kylässä jääkaapille hakemaan ylimääräisiä välipaloja tai jätä omia rojujaan levälleen miten sattuu. Harva kehtaa ryhtyä siivoamaan kyläpaikan vaatekaapista omille tavaroilleen tilaa tai ilmoittaa, että täällä on liian likaista minulle, minä alan nyt siivota. Ei, vaikka likaisuus ja sotkuisuus miten häiritsisi silmää. Jos kyläpaikassa kuitenkin on siivouspäivä, harva kehtaa maata sohvalla ja olla tarjoamatta apua.

Kylässä me ajattelemme, että talo elää tavallaan. Ilmoitamme kyllä kysyttäessä erityisruokavaliostamme, mutta sillä tavalla järjen rajoissa. Emme vaadi ketään valmistamaan meille ihan mitä sattuu. Emme oleta, että meidän takiamme ruoka laitetaan useammin tai harvemmin kuin talossa on tapana, mutta jos meidän täytyy syödä erityisruokavalion takia jotain erikoista, juttelemme siitä ääneen. Ylipäänsä me juttelemme kylässä aika monista asioista, kun olemme kylässä emmekä juoruile esimerkiksi selän takana naapureille, että kylläpä niillä on likaista. Siitä meillä tietysti on oikeus olla ymmällämme, jos kyläpaikka on luvannut meille ruokaa ja sängyn, mutta niitä ei jostain syystä olekaan. Tai jos olemme kylässä paikassa, mistä isäntäväki katoaa selittämättä jonnekin ja jääkaappi on tyhjä. Silloin kannattaa lähteä kotiin. Kaikki kyläpaikat eivät ole pidemmän visiitin arvoisia eikä kaikkialle tulla toistamiseen. Vieraanvaraisuudessakin on eroja. Jos Raija tarjosi sinulle viiden ruokalajin illallisen, Pekka saattaa tarjota makaroonilaatikkoa.

Jos kyläilemme lastemme kanssa, emme halua lastemme juoksentelevan ihan minne sattuu ja häiritsevän muita. Jos meillä on lemmikkieläimiä, me tiedustelemme etukäteen, saako niitä ottaa mukaan kylään. Tiedustelemme, vaikka kylässä olisi sen seitsemän koiraa, jotka saavat olla vapaana ihan joka paikassa. Itse asiassa juuri silloin me kysymme, voiko oman koiran varmasti ottaa mukaan.

Kun menemme kylään, emme ajattele, että koko kyläpaikan tehtävä on passata meitä ja toimia meidän hyväksemme vain, koska toimme mukanamme kahvipaketin ja kukkia ja meillä on rahaa, mitä mieluusti käytämme jossain muualla. Suhtaudumme kohteliaasti tervetulotoivotukseen "ole kuin kotonasi", koska tiedämme, että missään muualla ei voi olla "kuin omassa kotonaan" kuin omassa kotonaan.

Ja jos kyläily tuntuu vaikealta, lakkaamme käymästä kylässä. Tallielämässä tämä tarkoittaa, että laitamme hevoset omaan pihaan ja määrittelemme itse säännöt kaiken maailman kyläilylle. Sillä viimeistään silloin ymmärrämme, että meidän kotonamme muut eivät voi olla kuin omassa kotonaan.