Suukkoja

Minun Tinttini täyttäisi tänään 21 vuotta. Se oli hevonen, joka tuli minulle vähän vahingossa, sillä olinhan sanonut sata kertaa, ettei lapsentekoikäisen pitäisi hankkia hevosta. Kävi kuitenkin niin, että samalla viikolla tehtiin sekä hevoskaupat että raskaustesti; ensimmäinen tiistaina, toinen sunnuntaina. Ja niin minä olin hevosenomistaja. Siitä on nyt melkein seitsemän vuotta. Olin kaupantekovaiheessa tuntenut Tintin jo kahden vuoden ajan, sillä se oli vuokrahevoseni.

Tintti päästettiin taivaslaitumille lokakuussa 2014. Sen jälkeen olen saanut harrastaa sen sukulaisten ympärillä. Yksi ehdottomista suosikkiratsuistani on Tintin siskonpoika, joka täällä paremmin tunnetaan nimellä Herra Herkkä Macho. Olen luonnehtinut sitä poikaystäväksi, joka olisi minulle ihan väärä elämänkumppaniksi, mutta jonka kanssa elämä on jännittävää. Sellaisia hevosia ( ja miehiä) ei ehkä kannata ottaa elämänkumppaniksi, mutta onhan ne nyt ihania. Saavat sukat pyörimään jalassa ja päreet palamaan. Joskus niiden kanssa toimiminen on kuin uhmaikäisten lasten kasvatusta, aina pitäisi pystyä olemaan rauhallisempi, aikuisempi, osaavampi ja kärsivällisempi. Hevoset eivät vain koskaan kasva aikuisiksi. Sama pätee joihinkin ihmisiin.

Kaikki ovat silti suukkonsa ansainneet.

Joskus kauan aikaa sitten mieheni oli järkyttynyt siitä, että pussailen hevosia. Huomautin, etten minäkään nyt sentä kulje ympäriinsä pussailemassa ihan jokaista pitkänaamaa,

Kommentit

  1. En ole ollenkaan poskisuudelmaorientoitunut naisihminen, mutta rakkaitani suukottelisin loppumattomasti. Mieheni oli jotenkin helpottunut, kun perheeseen hankittiin ensin koirat ja vielä hevonenkin. Pussailtavien joukko laajeni eikä kohdistunut vain yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, se on varmasti ollut hyvä juttu! Tintti ei tosin ollut yhtään sellainen halattava ja pussailtava malli, enemmänkin niin, että voitko nyt mennä siitä muualle roikkumaan. Herra Herkkis sen sijaan tykkää puhallella naamalle ja tykkää, kun sen turpaan hengitellään. :D Ruunat on ruunia.

      Kysyin tyttäreltä joskus, mitä äiti ja iskä tekee, kun ne ovat kahdestaan. "Menee ravintolaan ja pussailee", vastasi tyttö.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit