Kävisipä vahinko

Olen jollain tasolla jättänyt ehkäisyn pois ja toivon vahinkoa. Sillä tavoinhan ihmiset yleensä käyttäytyvät toivoessaan perheenlisäystä. Kun tapahtuu vahinko, voi aina sanoa, että kävipä vahinko, mutta olipa kuitenkin ihana yllätys. Sillä tavoin säilytetään oikeus valittaa väsymystä sitten, kun se väistämättä tulee eteen. Oikeasti yllätyksiä ei tapahdu yhdellekään täyspäiselle aikuiselle ihmisille.

Jossain vaiheessa yleensä silti alkaa vaivata, jos ei tärppää. Ympärillä kaikki muut tuntuvat onnistuvatn Siitä on vielä hirveä kynnys lähteä tekemään asian eteen jotain konkreettista eli kaivaa kuvetta ja alkaa tosissaan etsiä sopivaa hevosta. Minullahan on ollut hevonen. Saanko ihan oikeasti kärsiä siitä, ettei minulla ole sellaista enää? Ihmiset sanovat, että mene ja osta se. Mutta minä en halua olla liian laskeslmoiva ja alkaa miettiä, onko siinä mitään järkeä. Haluan, että se tapahtuu ja sitten haluan sopeutua. Haluan keksiä keinot vasta, kun minulla on ongelma edessä; en suinkaan elää etukäteispelossa ja kauhutarinoiden vallassa. Millään muulla ei ole väliä kuin sillä, että se olisi terve. Ja jos se kuitenkin sairastuu, se hoidetaan.

En usko, että lapsikaan oppii koiranomistajan vastuullisuutta sillä, että hänet laitetaan vesisateessa kulkemaan joka aamu korttelia ympäri. Eläin vastuuttaa, ei narunpalanen, joka ei tuo mitään henkistä tyydytystä, jonka avulla vesisade unohtuisi. On helpompaa laittaa tonni kuussa hevoseen kuin tonni kuussa säästöön.

Olivat rationaaliset syyt mitä tahansa, minulle helpointa olisi, jos joku tulisi ja myisi elämäni hevosen minulle än-yy-tee-nyt ja minun olisi vain pakko se ostaa, koska vaihtoehtoja ei olisi. Sillä tavalla ostin Tintinkin. Elämä vain toi tilaisuuden eteeni. Ei se ollut täydellinen aika ja ajoitus, mutta mikä muka on? Jos liikaa suunnittelee, jää monta asiaa tekemättä. Lapsetkin.

Tintti tuli perheeseen sen viikon tiistaina, kun esikoinen ilmoitti tulostaan sunnuntaina. Suunniteltuja vahinkoja. Ajoitus oli hullun oikea.