perjantai 18. maaliskuuta 2016

Esimerkkinä kypärän kanssa

Kirjoitin tammikuussa jutun Anne Suutarista, joka joutui ratsastusonnettomuuteen, mikä aiheutti hänelle aivovamman. Eilen ilmestyneessä Hippoksessa oli juttu Saara Auvisesta, joka joutui ratsastusonnettomuuteen syksyllä 2014  ja kuntouttaa nyt itseään aivovammasta. Molemmilla naisilla kypärä pelasti hengen.

Tunnen paljon ihmisiä, jotka eivät koskaan laita kypärää päähänsä. Enkä usko, että mitkään perustelut saavat heitä luopumaan periaatteestaan. Heidän mielestään turvavarusteet eivät pelasta ratsastustaidon puutteelta. Heillä saattaa olla pitkä kokemus, mutta esimerkkeinä he ovat aloittelijoille huonoja. Kuitenkin mitä enemmän heitä arvostellaan ja painostetaan kypärättömyydestä, sitä enemmän he puhuvat valinnanvapauden puolesta. Minusta heihin ei kannata uhrata aikaa. Ovat yleensä ikääntyviä ihmisiä, jotka vanhemmiten harvoin muuttuvat leppoisammiksi ja joustavammiksi. Heille sallittakoon omat juttunsa. Keskustelu kypärästä heidän kanssaan ei hyödytä ketään. Itse asiassa keskustelemisesta saattaa olla jopa haittaa. Mitä me hyödymme vastakkainasettelusta?

On nimittäin niin, ettei ihminenkään yleensä pakottamalla ja painostamalla lähde muuttamaan valitsemaansa linjaa. Mitä enemmän ihminen on jossain vaiheessa elämäänsä joutunut puolustuskannalle, sitä vaikeampaa hänen on muuttaa toimintaansa, vaikka hän jollain tavalla ehkä haluaisikin. Me kanssaihmiset olemme niin jänniä, että yleensä alamme naureskella joko selän takana tai ihan naamankin edessä, että mistäs nyt tuulee, kun takkisi tuolla tavoin käänsit. Yhtäkkiä suunnan muuttaminen onkin halveksuttavaa.

Se on sitä, että ensin me ahdistamme änkyrät nurkkaan moittimalla heitä heidän toiminnastaan. Sitten, jos he uskaltavat tehdä toisin, me emme voi vastustaa kiusausta olla sanomatta, että mitäs minä sanoin jo ajat sitten. Kehumme toisin sanoen enemmän itseämme kuin toisen tekemää muutosta. Itse asiassa moitimme muutoksen tekijää edelleen: ensin väärässäolemisesta, nyt siitä, että kanta muuttui.

Kaikki haluvat säilyttää itsemääräämisoikeutensa ja kasvonsa. Jospa kuitenkin annetaan aikuisille ihmisille tilaa. Valtaosa pitää kypärää itsestäänselvyytenä. Ei käytetä energiaamme niihin, jotka eivät ajattele riskejä, muita ihmisiä ja jotka eivät pelkää kuolemaa.

Se on yhteistä pienelle osalle alle 20- ja yli 50-vuotiaita. Ja varmasti joillekin muillekin siinä välissä. Kaikkien yhteisessä esimerkissä olisi kuitenkin voimaa.

Tämä on elämäni ensimmäinen ja  edelleen ainoa ratsastukseni ilman kypärää. Kumpikaan lapsistani ei ole istunut hevosen selässä hetkeäkään ilman kypärää. Edes ihan pienenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...