torstai 25. helmikuuta 2016

Voimavirtaa

Olen kotoisin Lappeenrannasta. Äitini ja sisareni asuvat siellä edelleen, joten vietämme Lappeenrannassa aika paljon lomia. Toisin kuin monilla muilla pääkaupunkiseudulle muuttaneilla tuttavillani, minulla ei ole olemassa lapsuuden kotikaupungissani "kotitallia", jonne aina reissuillani poikkeaisin. Lopetin ratsastamisen 13-vuotiaana ja palasin hevosen selkään vasta aikuisiällä. Siinä välissä Lappeenrannassa kaikki muuttui. Tai no, luin Etelä-Saimaasta, että tallilla riidellään. Jotkut asiat eivät muutu. Eteläkarjalaiset ne ovat niin leppoisia ja iloisia, että...

Aloitin lapsena ratsastamisen isosiskoni ja hänen ystäviensä esimerkistä. Näistä siskoni ratsastuskavereista yhden hevosjuttuja olen saanut seurata viime aikoina Facebookin välityksellä. Olemme jo aikaisemmin jutelleet, että kävisin tutustumassa hänen hevoseensa. Aika kuitenkin aina katoaa mystisesti jonnekin joka reissulla.

Voimavirta Jii, "Ville"

Väitin Villen selkään noustessani, etten ole koskaan ratsastanut entistä ravuria. Se oli itse asiassa vale, sillä muistin kyllä myöhemmin olleeni ravuritaustaisen hevosen selässä josku 90-luvun alkupuolella. Mutta ehkä sitä ei lasketa. En ole koskaan ollut mikään remonttiratsastaja tai raakojen hevosten eteenpäinviejä. Sellaiset vaativat mielestäni hyvin vankkumatonta ratsastustaitoa, koska kyllä ratsastajan täytyy hevosta opettaessaan tietää tarkasti, mitä on tekemässä. Kokematon + kokematon = katastrofi. Katastrofiratsastaja + katastrofihevonen = ongelmahevonen.

Nyt ei tietenkään tarvinnut kuin ratsastaa eikä ongelmia ollut olemassa. Villeä on opetettu hyvin. Se oli selkään noustessani sen tuntuinen, että sitä olisi helposti voinut uskoa ihan valmiiksi hevoseksi. Sillä on taustallaan tyypillinen tarina loukkaantumisten kautta uudelle uralle. Se sai pitkän aikaa parannella ja aloitti uuden uran ratsuna. Töitä se on tehnyt vasta viime vuoden puolelta. Ikääkään ei ole kuin seitsemän.

Laukkahommissa se entinen ura tietysti tuntui, mutta enemmän minä olin pihalla kaikesta kuin mitä Ville häiriintyi siitä, ettei minulla ollut ihan täysin ymmärrystä sen tasosta. Minulla ei oikeastaan koskaan ole ollut mitään mielipidettä ex-ravureiden kouluttamisesta ratsuiksi, mutta tämän perusteella en ainakaan niitä väheksy. Jos on tässä vaiheessa uutta uraansa näin kiva ratsu, sitä on varmasti vielä kivempi ratsu myöhemmin. Mitä siitä, jos ei ihan jaksa nostaa laukkaa vaan kaatuu siihen, jos laukka kuitenkin irtoaa halutussa paikassa?

Uudelle uralle, niinhän sitä sanotaan ihmistenkin maailmassa. Jos YT:t kolahtaa eteen, niin suomalainen sotaratsu ei jää tuleen makaamaan! Siitä se meno tasoittuu kun elämä vakiintuu. Jokaisella meistä on mukanamme pala entistä uraa eikä sen tarvitse olla huono asia.

Suomenhevosilla on aina niin viisaat katseet.

2 kommenttia:

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...