tiistai 2. helmikuuta 2016

Minun feminismini

Minulla on ollut aina vähän vaikeuksia feminismi-sanan kanssa. Feministeiksi äänekkäimmin julistautuneet ovat jättäneet aatteelle korviini pahan kaiun, sillä monilla heistä on tapana korostaa naiseutta ylivertaisena suhteessa miehiin. Juuri heihin en ole halunnut kuulua.

Vielä alle 100 vuotta sitten nainen tarvitsi miestä holhoojakseen ja monissa tilanteissa myös elättäjäkseen. Suomi on tasa-arvon edelläkävijämaa monessa mielessä (linkki). Naiset kouluttautuvat, käyvät töissä, heitä on johtajina ja vaikutusvaltaisissa asemissa. Nainen ei tarvitse miestä siinä mielessä, että hänen tarvitsisi olla miehestä taloudellisesti riippuvainen. Vuonna 2016 nainen kuitenkin heittäytyy ajassa sata vuotta taaksepäin, kun hän jää kotiin hoitamaan lapsiaan kotihoidon tuella.

Minusta lasten päivähoito on yksi merkittävimpiä tasa-arvon tekijöitä. Omien lasten hoitaminen on toki tärkeää puuhaa. Teen sitä itsekin kaikki illat ja viikonloput. Mutta ei se minun työtäni ole. Se on ihan vain olemista ja vapaa-aikaa. Yhteiskunnallisesti on merkittävämpää, että minä korkeakoulutettu nainen menen työhöni ja joku muu hoitaa lapsiani sillä aikaa.

Jos tarkkoja ollaan, niin eivät minun mummoni, jotka olivat maalaistalon emäntiä, millään äitiyslomalla koskaan olleet, vaikka kotona olivatkin. Työt oli tehtävä, lehmät lypsettävä, asiat hoidettava. Kaupungeissa toki oli rikkaita rouvia, jotka olivat päivät kotona, mutta heidänkin lapsiaan hoitivat kodinhoitajat. Rahvas kävi töissä joko tehtaissa tai kotona. Ei kenelläkään ollut aikaa istua hiekkalaatikon reunalla. Moderni kotiäitiys leikkipuistoineen ja mammakahviloineen on valinta, jonka vain hyvinvointiyhteiskunnassa voi tehdä.

Loppujen lopuksi valinta on pieni myytti. Päivähoito-oikeudesta kieltäytyvät lähinnä ne perheet, joissa puolisoista toisella on varaa elättää koko perhettä toisen ollessa kotona tai vaihtoehtoisesti ne pienituloiset, joiden elämänlaatu ei kärsi siitä, että palkkatyö muuttuu tuilla elämiseen. Tämä valinta kostautuu toisessa päässä. Useimmiten onglma on nimenomaan naisen. Kotiin jääminen pitkiksi ajoiksi syrjäyttää työelämästä ja pakottaa taloudelliseen riippuvuuteen, eli elämään puolison tai yhteiskunnan tuilla. Mielestäni se ei ole modernin naisen valinta eikä se edistä sukupuolten välistä tasa-arvoa, ei ainakaan kuro palkkaeroja kasaan. Hallituksen päätös korottaa päivähoidon kustannuksia on tässä mielessä arveluttava asia. Kahden lapsen päivähoitokustanukset kohoavat nyt 580 eurosta lähes 700 euroon. Summa tekee ison loven  lompakkoon, vaikka päivähoidon todelliset kustannukset toki ovat isommat.

Kun naiset ovat kotona ja miehet töissä, sukupuolten väliset traditionaaliset perinteikkäät erot korostuvat tavalla, jota some on pullollaan. Naiset jakavat miesten avuttomuudelle kikattavia ”ei ne osaa etsiä kadonneita tavaroita” tai ”katsokaa, miten mies puki lapsen (=yöpaitaan päivällä)” –tyyppisiä meemejä ja videoita. Niiden tarkoitus voi olla viaton, mutta ovatko ne lopulta yhtään sen kummempia, kuin tissikalenterit tai ”hei, akka ratissä hähä” –heitot?

Ei feministi saa olla sovinisti. Tasa-arvoon pääsemistä ei edistä sukupuolten välisen kilpailun ylläpitäminen vaan kaikesta tuosta kilpailusta luopuminen. Itseään ei voi korottaa lyömällä muita alas. Itsensä voi korottaa vain korottamalla muita.

Sitä on minun feminismini.

"Rakkaat lapseni. Toivon teille niin suurta luottamusta itseenne ihmisinä, ettei sukupuolestanne koskaan tule teille taakkaa, asetta tai piilopaikkaa. Ja että sen sijaan te aikuisina kysyisitte, miksi ihmisillä oli joskus niin kauhea hätä tyttö- ja poikaleluista, harrastuksista, väreistä tai etu- ja sukunimistä. Miksi te ette voineet vain olla antaa muidenkin olla?"



5 kommenttia:

  1. Tasan samaa mieltä päivähoidon merkityksestä tasa-arvolle ja samapalkkaisuudelle. Vielä parempi olisi, kun vanhemmuuden kustannukset jaettaisiin tasaisemmin äitien ja isien työnantajien kesken. Edelleen liian usein unohtuu, että myös monet miehet ovat vanhempia. Mun mielestä miesten pitäisikin useammin jäädä kotiin vaikkapa sairasta lasta hoitamaan. Ja äitien ja työnantajien hyväksyä tämä.

    Siitäkin olen samaa mieltä, ettei miesten mollaaminen paranna naisten asemaa. Sen sijaan en ole ollenkaan varma siitä, että "itsensä voi korottaa vain korottamalla muut". Musta tuo kuulostaa itsensä muiden eteen uhraamiselta. Siihenhän meitä naisia on vuosisatoja kannustettu, tyyliin unohda itsesi ja tue miestäsi/lapsiasi hänen pyrkimyksissään.

    Kyllä mun mielestä nainen saa ihan yhtä lailla ottaa kunnian esim. hyvin tehdystä työstä, onnistuneesta urheilusuorituksesta, pirun hyvistä pullista. Miehet sen kyllä tekevät lupia kyselemättä. Miksi minäkään kyyristelisin?

    Se ei oo mun mielestä itsensä korottamista, että ottaa oman paikkansa ja arvostaa osaamistaan. Eikä sen aina tartte olla niin vakavaakaan. Hain kerran traikun kanssa heiniä naapurin isännän ladosta. Isäntä kehaisi:"Hyvin peruutettu. Naiseksi." Mä vastasin että "joo, kato ku emmää pillulla peruutakkaan!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, ehkä syytä täsmentää. Minä en ajatellut sitä noin. Ajattelin toisten korottamista lähinnä vastakohtana sille, että lyödään muita alas. Ei ole koskaan pahitteeksi olla kehumatta toisia. Sillä tavalla ystävällisesti.

      Tosin kyllä minäkin sanon idiooteille pahasti. Eikä minulle tarvitse toista kertaa kenenkään tulla päätään aukomaan.

      Poista
    2. Mutta kaikelle on välimuotonsa. Ei tarvitse pitää itseään esillä ja yrittää näyttää pätevältä suhteessa muihin. Mutta ei myöskään tarvitse mennä piiloon ja uhrautua muiden puolesta. Ei siitä kukaan tule kiittämään. Mutta se joku semmoinen keskitie. Mutta ehkäs iihen on vielä matkaa, että naiset tekisivät joitain asioita itsensä takia sen sijaan, että tekevät niitä, koska miehetkin tai koska haluavat näyttää.

      Poista
  2. Minun äitini "uhrautui" ja toteutti tuota pahamaineista kotiäitiyttä minun ja veljeni kohdalla. Se oli täysin hänen oma valintansa. Minä puolestani olen kädet kyynärpäitä myöden ristissä siitä, ettei minun ole tarvinnut olla päiväkodissa. Ehdin kyllä koulussa tulla kiusatuksi huolella ja perinpohjaisesti. Vältyin sentään rääpimisrumbalta leikki-ikäisenä.

    Sain vapaan ja huolettoman lapsuuden kodissa, joka kyllä piti huolta sosiaalistamisesta, harrastuksista ja kasvatuksesta. Jokaisella on oikeus valita meneekö töihin vai ei, se on tasa-arvoa. Ei se, että kaikkien täytyy naisten urakehitys johtotähtenä silmissä kiiluen työntää jälkikasvunsa päiväkotiin, jotta tasa-arvo ei vaarannu.

    Äitini oli sukunsa ensimmäinen ylioppilas, kouluttautui aikanaan hyvään ammattiin ja ehti kyllä käydä töissä ennen eläköitymistään, meidät vähän isommiksi hoidettuaan. Mitään kliseistä heikko naisparka -asennetta ei hän ole kotiäityidestään huolimatta ikinä edustanut. Äidinäidiltä sitä ei myöskään periytynyt: nuorena leskeksi jäänyt mummo hoiti maatilan työt vailla kaksilahkeisten apua ja siinä sivussa huolsi kaksi tytärtään maailmalle. Bimboa äidistäni ei saa tekemälläkään, eikä häntä nimenomaan voi sanoa avuttomaksi parhaalla tahdollakaan. Kädessä pysyvät niin kauha kuin kirveskin.

    Minä puolestani olen hyvinkin maskuliinisessa ammatissa ja päättänyt pysyä lapsettomana - minulle kun on annettu nykymaailmassa sekin valinnanmahdollisuus. Koska en koe äitiyttä mitenkään kutsuvana vaihtoehtona, minusta ei ole oikein hankkia lapsia vain, koska se ns. kuuluu asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Tärkeintä on tietenkin se, että meillä säilyy valinnanmahdollisuus. Mutta jos päivähoidosta tulee liian kallista, valinnanmahdollisuus menee aika monilta. Ja sellainen politiikka, joka tekee työssäkäymisestä kannattamatonta, on mielestäni väärää politiikka. Tässä tapauksessa se "kahlehtii" sen pienituloisemman kotiin. Kahlehtimisesta ei tietysti ole kysymys, jos haluaa mieluummin olla kotona.

      Muistan, etää luin Simone De Beauvoir´ia, joka julisti lastenhankinnan kahlehtivan naisen kotiin. Olin pitkään sitä mieltä, että en halua sitä. Halusin lapsia itse vasta, kun tapasin mieheni. En ole koskaan ajatellut äitiyttä työtehtävänä tai urana. Olen äiti, koska olen äiti. En suorita sitä. Eikä se mielestäni ole lapsiltani pois.

      Äitiyttä on monenlaista. Lapset ovat onnellisia, kun äiti on.

      Poista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...