maanantai 1. helmikuuta 2016

Maastoon rentoutumaan - vai panikoimaan?

Pikäaikainen valmentajani sanoi, että kouluratsastusta tarvitaan, jotta hevosia opittaisiin hallitsemaan niin, että niiden kanssa voidaan mennä maastoon. Se on fiksusti sanottu. Jos hevosta ei hallitse kentällä, ei sitä hallitse maastossakaan. Silti voi olla, että hevosta on vaikea hallita siellä maastossa. "Kuuntelethan sinäkin metsässä joka rasahdusta ja aistisi ovat auki", sanoi toinen valmentaja. "Harva hevonen on maastossa hullu. Se on innoissaan, jos se pääsee sinne vain harvoin."

Karin kanssa maneesissa.
Tätien puskakuljettimille kuulee usein naurettavan. Tädit kuitenkin vievät niitä hevosiaan maastoon. En tietysti osaa sanoa, miten he hevosiaan siellä maastossa liikuttavat. Jokainen tekee tyylillään ja kävely tekee hevoselle todella hyvää. Silti mikään ei varmaan ole niin inhottavaa, kuin se kuuluisa hallinnan tunteen menettäminen. Jos hevonen lähtee käsistä eikä pysähdy, vain kuolemanpelotonta teiniä naurattaa.

Käyn nykyisin harvakseltaan ratsastamassa Karia. Vaikka hirveästi tekisi mieli maastoilla, en tunne  itseäni kauhean varmaksi maastoilijaksi sen kanssa etenkin nyt, kun olen satunnaisratsastaja. Viime kesänä maastoilimme tosi paljon, lähinnä kävellen, ja Kari posotti tyytyväisenä menemään eteenpäin. Se on siitä hassu hevonen, että se kävelee maastoon useimmiten tosi mielellään. Sen askel hidastuu vasta, kun pitää kääntyä kotiin. Sellaisia hevosia ei kasva puissa! Kaiken lisäksi Kari kuitenkin osaa myös temppuilun, eli yhtäkkisen jumittamisen ja kääntymisen kotiinpäin. Jos maastoilu yhtään jännittää, ei takuulla ole kiva tunne, jos hevonen yhtenä päivänä lähtee puolijuoksua pusikkoon ja toisena yrittää kääntyä joka hiton mutkassa. Totta kai siinä tulee mieleen, miten kovaa se joku kerta vielä tuo kotiinpäin!

"En meekkään tonne!"

Aina sanotaan, että maastoon on turvallista mennä porukalla. Jos jotain ikävää tapahtuu, toiset ovat auttamassa. Oli sitten kyse uudesta ratsusta tai vanhasta ystävästä, jonka kanssa on ollut huonoja kokemuksia maastoilusta, maastoilu ja erityisesti maastossa laukkaaminen voi muodostua peikoksi, jota mieluummin alkaa vältellä. Asiaa ei usein laisinkaan helpota se, että porukalla laukatessa mennään yleensä paljon lujempaa kuin yksin. Hevonen menee mielellään aina yhtä lujaa kuin muutkin. Toisen tahdissa pysyminen voi olla paljon lujempaa, mihin ratsastaja on tottunut laukatessaan hevosella kentällä.

Luottamus ei synny eikä palaudu hetkessä. Uusimmassa Horse&Rider -lehdessä (maaliskuu 2016) oli hyvä artikkeli aiheesta, miten kasvattaa omaa itseluottamusta maastoiluun. Allaoleva kirjoitus pohjautuu tuohon tekstiin.

Valmistautuminen 

Pyydä seuraksesi kaveri, johon luotat, ja jonka tiedät hallitsevan oman hevosensa. Sinun hevosesi tuskin lähtee heidän luotaan kovinkaan kauas.

Siirtymisten treenaaminen ei ole vain sitä, että hevoselta saadaan takaosa alle. Mitä tarkemmin hevonen kuuntelee sinua maneesissa, sitä todennäköisempää on, että jarrut löytyvät myös maastossa.
Tarvittaessa juoksuta hevosta hetki ennen maastoon lähtöä. Saat suurimman (itseäsi hermostuttavan) energian pois.

Jos on mahdollista treenata pellolla lähellä kotia, tee niin. Ratsasta siellä mahdollisimman usein ja mahdollisimman normaalisti. Laukkaa ympyrällä, kunnes hevonen on rauhallinen ja ala pikku hiljaa laajentaa ympyrää. Saat itsevarmuutta ja hevonenkaan ei enää ajattele laukkaamista isona juttuna, kun sinä olet rento. Muista kysyä pellon omistajalta lupa!

Hevonen on laumaeläin ja haluaa muiden seuraan. Jos olet menossa yksin, älä siis lähde maailman kauneimpana päivänä. Mitä kurjempi sää on, sitä varmempaa on, ettei vastaan tule muita satunnaisia ratsastajia, joiden matkaan hevosesi haluaa rynnätä.

Tuulinen päivä voi olla riski.  Saa olla aika varma ratsu alla, jos se ei säikähdä tuulen voimasta auki levähtävää hiekoitushiekka-astiaa! Kova pakkanenkin nipistää helposti pyllystä ja saa perän lentämään.

Jos menet yksin, kerro muille, minne olet menossa ja milloin olet palaamassa. Pidä aina kännykkä mukana. Android- ja iOS-käyttöjärjestelmiin voi muuten ladata kivan Track My Hack -sovelluksen. 

Britit uskovat, että klippaaminen tekee hevosesta virkeämmän ja nopeamman. Siksi he kehottavat olemaan klippaamatta maastoreisuua edeltävänä päivänä, jos maastoilu jännittää. Kuvassa Tintin Salamapyllyklippaus kesällä 2014.

Maastossa

Älä hätiköi. Tee käynti- ja ravimaastoja. Tärkeintä on, että olet rento. Älä kuitenkaan heittäydy niin rennoksi, että olet välinpitämätön etkä enää ole itse hoksottimet auki. Mitä enemmän hevonen maastoilee, sitä rennommaksi se siellä muuttuu.

Ravaa niissä paikoissa, missä haluat laukata. Sitten joku kerta, kun on rento fiilis, nostat vain laukan.

Älä laukkaa tiellä, joka päättyy toiseen tiehen, jolla kulkee autoja. Jos et saa hevosta pysähtymään, saatat aiheuttaa todella kauhean vaaratilanteen.

Hevonen oppii  laukkapaikat. Äla laukkaa aina samassa kohdassa. Älä laukkaa kotiinpäin.

Pellolla, pienessä hangessa, ylämäkeen talvella 2010. Pellon omistajalta pitää aina pyytää lupa pellon käyttöön.

Jos mahdollista, laukkaa ylämäkeen. Ylämäessä hevonen ei yhtä todennäköisesti pukita, ja ylämäkeen laukkaaminen on sille raskaampaa. Mutta älä aina laukkaa samassa ylämäessä. Päättyvä ylämäkitie olisi hyvä, koska siellä on pakko pysähtyä.

Yritä höpöttää, kuin jos puhuisit kaverin kanssa. Hevonen saattaa ajatella, ettei ole hätää. Tämä on kuitenkin eri asia kuin hevosen rauhoittaminen äänellä tai hevoselle puhuminen. Laulaminen rentouttaa ihmisessä lihaksia, jotka pelätessä jännittyvät, sanoo moni.

Varusteet

Turvaliivi ja/tai paukkuliivi saattavat lisätä itseluottamusta. Käytä niitä, mikäli tunnet olosi rennommaksi niiden kanssa. Lyhyemmät jalustimet ovat tukevammat ja parantavat tasapainoa.

Kaularemmistä tai rintaremmistä saat tukea. Kauhukahvakaan ei ole kehno, vaikkakin siitä voi olla vaikempi saada tukeavasti kiinni.

Martingaali estää hevosta astumasta ohjien päälle, jos jostain syystä joudutte erillenne. Laita hevosen satulaan teipillä nimesi ja puhelinnumerosi. Ihan varmuuden vuoksi.

Joskus vähän erilainen kuolain saattaa tuoda tarvittavan lisäterän jarruihin.

Ja muista heijastimet. Ne antavat turvallista näkyvyyttä myös valoisalla. Äläkä lähde suin päin autojen sekaan, jos hevosesi ja sinä ette ole maastovarmoja.

Lähde: Horse&Rider Magazine maaliskuu 2016: 
"Flying Solo with confidence: H&R guide to conquering cantering alone in open spaces"

6 kommenttia:

  1. Fiksuja pointteja. Näitä tuntuu vaan niin hassulta lukea, kun on yli kymmenen vuotta harrastanut tallilla, missä ei ole kenttää eikä maneesia. Joka ikinen kerta, kun kiipesin hevosen selkään, lähdin ratsastamaan tallin pihasta suuntaan x. Ja muutaman vuoden putkeen yleensä aina yksin.. Tai jos mentiinkin kentälle tai maneesille, toki sinnekin piti ensin ratsastaa muutama kilometri. Onneksi oli paljon kivoja maastoreittejä, mistä sai vaihtelevia pitkiä lenkkejä.

    Nykyään onkin niin eri tilanne, kun on nuori ja kokematon hevonen, talli taajama-alueella, eikä tietoakaan hiljaisista pienistä metsäteistä heti lähinurkilla.. Oma suhtautuminen on heti täysin eri luokkaa maastoon lähtemisen suhteen, toisaalta hyvä ja toisaalta huono, kun saisi vaan omat turhat pelot työnnettyä taka-alalle piiloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Itselläni merkittävä oli se vaihe, kun meillä ei ollut maneesia ja kenttäkin oli huonossa kunnossa. Maasto oli ainut mahdollisuus ratsastaa kunnolla. Silloin hoksasi, että miksi ihmeessä maastoratsastuksen pitää olla merkityksetöntä posottamista. Ei kai se ole ihmekään, jos hevonen lähtee lapasesta, jos sen selässä vain matkustaa siihen asti, kunnes nostetaan laukka. Hevonen on kyllä tiennyt jo pitkään, ratsastaako sitä kukaan vai toimiiko se kuljettimena.

      Ja niin kuin vähän kaikissa jutuissa, niin olen kuullut monen sanovat, että hevonen, joka "vihasi maastoilua", alkoi rakastaa sitä sen jälkeen, kun omistaja pääsi peloistaan. Toisaalta tiedän hevosia, joiden kanssa ei voi lähteä yksin maastoon. Niistä tulee liian vaarallisia ihan ammattilaisillekin.

      Poista
  2. Aloin entisen vuokrakavion kanssa suorastaan pelkäämään maastoilua, kun muuttui aina niin arvaamattomaksi sekä vaaralliseksi. Kenttää eikä mitään muutakaan ollut käytettävissä, niin maastoilu oli ainut ja ei se vaatinut kuin yhden hiiren tms että hevosen korvien välissä napsahti ja siellä tätiskuukkeli pötkötteli pusikossa. Nyt onneksi on kaveri, joka vain puhisee jännittäville asioille ja ennemmin steppaa paikoillaan kuin lähtisi viemään tuhatta ja sataa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niissä todella on erojakin. Kurjaa, jos hevonen on enemmän sisäliikkuja kui partiolainen ja sitten ei ole mahdollista harrastaa kuin partiota.

      Poista
  3. Fiksuja pointteja. Kenttäratsastajana menen maastoon treenaamaan, (toki välillä myös vapaapäivän kävelylle ja välillä vain iloisesti posottamaan) itsevarmuuden lisäksi sekä hevoselle että ratsastajalle kehittyy maastossa loistava tasapaino ja selkälihat aukeavat reippaassa laukassa. Jos voisin kirjaisin eläinsuojelulakiin että jokaisen hevosen on päästävä maastoon xvkossa. 😀😀 On joitakin hevosia joilla ei oikeasti voi maastoilla, mutta paljon enemmän on ratsastajia joiden taidot tai mukavuudenhalu eivät riitä maastoiluun

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Maastolaukka on parasta lihashuoltoa. Ja kun vielä päästää hevosen piehtaroimaan treenin jälkeen, niin a-vot. Kauhulla joskus kuuntelen ihmisiä, joiden hevonen ei koskaan pääse maastoon kuin kävelemään ja kaikenlaisilla välineillä estetään vielä piehtaroiminenkin. Sitten on solariumia, hierontaa, terapiaa, hyrapiaa, satulansovitusta ja muuta kommervenkkiä, kun hevonen on jumissa selästä...

      Poista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...